Naisten äänioikeuden juhlavuosi

Suuret muutokset maailman naisten asemassa ovat jääneet vähäiselle huomiolle globalisaatiokeskusteluissa. Sitä suuremmalla syyllä on aiheellista arvioida sitä, miten tasa-arvo on kehittynyt sitten vuoden l906, jolloin Suomen naiset saivat sekä äänioikeuden että vaalikelpoisuuden ensimmäisinä Euroopassa.

Naisliike pelkäsi alusta alkaen EU-jäsenyyden merkitsevän uhkaa pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle – naisen parhaalle ystävälle. Pahimmat pelot ovat nyt toteutumassa. EU ei suinkaan seuraa Pohjoismaista sosiaalipolitiikkaa. Päinvastoin, Pohjolan ”emansipoituneet” naiset ovat nopeassa tahdissa menettämässä hyvinvointipalvelut EU:n talousvallan ikeessä. Eriarvoisuus ja tuloerot ovat kärjistyneet teollisuus- ja kehitysmaiden, miesten ja naisten sekä rikkaiden ja köyhien välillä.

Pörssiavaruudessa ja internetissä kiertävien rahavirtojen luoma poliittinen paine on sanellut nyky-Suomessakin harjoitettavan yhteiskuntapolitiikan suuntaviivoja. Pääoman mahti on saanut niskaotteen työntekijöiden oikeuksista, ympäristönsuojelusta ja ihmisoikeuksista. Pätkätyöläisten reservityövoima on kasvanut varsinkin naisaloilla. Osan on nyt suostuttava työskentelemään lähes millä ehdoilla tahansa. Tämä työvoima, jolta Wal-Mart on Yhdysvalloissa yrittänyt riistää jopa oikeuden ruokatuntiin, koostuu lähinnä naisista. Kaltoinkohtelun asteeseen vaikuttavat lisäksi ikä, aviosääty/perhe, terveydentila, etnisyys, maantiede ja monet muut seikat. Globalisaatiossa kansojen kohtalonyhteys on kasvanut. Se, miten naisia kohdellaan Aasiassa ja USA:ssa, heijastuu ihmisyyden mittana ja arvona myös Suomessa. Onko tasa-arvo seurannut lainsäädäntöä?

Takaisin hellan ääreen

Näinä säästötalkoiden aikoina on hyvä muistaa, että jo vuonna 1917 Suomessa annettiin laki kahdeksan tunnin työajasta. Vuonna l926 kunnat velvoitettiin tarjoamaan päivähoitoa, vuonna l948 oli varaa tarjota ilmainen kouluateria ja vuonna l985 syntyi laki kotihoidontuesta. Naisten elinolot alkoivat parantua l900-luvun alkupuolella, joskin ne määrittyivät pitkälti aviosäädyn mukaan. Yhä tänäänkin vanhemmuus vaikeuttaa naisten työssäkäyntiä naisena, joskin syyt ja syrjintä ovat muuttaneet muotoaan. Synnytysikäiset nähdään tuottavuutta uhkaavana potentiaalisena menoeränä, liian vanhat ja uupuneet resurssirasitteina. Maahanmuuttajanaisilla on lukuisia lisähaasteita. Avioitumista ja vaimon roolia pidettiin äänioikeuden saamisen aikaan naisen ”luonnollisena” tehtävänä. Nyt monet äidit johdatetaan takaisin hellan ääreen muun muassa epävarmojen pätkätöiden turhauttamina.

Verukkeena käytetään ”väistämätöntä” globalisaatiota. Erikoista tässä väitteessä on se, että ”ennakkoluulottomia” ja ”rohkeita” muutoksia, eli heikennyksiä, ei sovelleta niinkään miesvoittoiseen eliittiin, mutta naisaloihin kylläkin. Uusliberalismin logiikkaan kuuluu, että edut ja palkkataso etsitään johdolle ja eliitille Yhdysvalloista, mutta työntekijöille Kiinasta.

Aikaisemmin naisten opiskelulle, ansiotyölle ja uralla etenemiselle oli useita asenteisiin tai lainsäädäntöön liittyviä esteitä. Tosin työelämää suositeltiin vain naimattomille naisille. Naisille pidettiin aikanaan sopivina vain tiettyjä tehtäviä. Yhteiskunnan ylimmät virat sekä suuret tulot varattiin miehille. Naista ei voitu nimittää julkisiin virkoihin, ellei sitä oltu erikseen säädetty. Esimerkiksi yhteiskunnallista äitiyttä edustava opettajan tehtävä nähtiin kyllä naisille sopivana, mutta pääsy valtion koulujen opettajan virkoihin oli estetty, jos niihin kuului hallinollista määräysvaltaa. Tämä näkyy edelleen naisrehtorien vähyytenä. Naisten oli myös aikaisemmin haettava erivapautta halutessaan julkisiin virkoihin.

Työreformista sukupuolireformiin

Naisten tasa-arvon suhteen on tapahtunut paljon myönteistä kehitystä, ja elämää helpottava teknologia on koitunut naistenkin hyödyksi. Silti globalisaatiosta on muodostunut suuri haaste naisten tasavertaisuudelle. Myös ekososiaalisesta näkökulmasta globalisaatiosta on tullut rasite koko ekosysteemille – yltiökulutus on suuri haaste maapallon kantokyvylle.

Työreformin sijaan voisimme puhua sukupuolireformista. Naiset on valjastettu Suomenkin kilpailukyvyn renkiluokaksi. Sata vuotta äänioikeuden saavuttamisen jälkeen myös monet miehet ovat menettämässä äänivaltansa. Kun kansanvalta ohenee, keskusjohtoinen valta pakenee Brysseliin sekä muihin talousinstituutioihin, ja virkamiehet jyräävät luottamusmiehet. Myös miesten enemmistöltä ollaan viemässä valta vaikuttaa omaan elämäänsä.

Globalisaatio – askel taaksepäin naisten oikeuksissa?

Uusliberalistisille arvoille pohjautuva globaalitalous on romuttamassa vuosisatojen ajan taisteltuja naisten oikeuksia kautta maailman, myös Suomessa. Vaikka monet juridiset oikeudet ovat lisääntyneet, niiden toteuttamista ja seuraamista usein lykätään. Vuonna 2005 voimaantullutta tasa-arvolakia sanktioineen ei kunnissa ole juuri huomioitu. On varmistettava, ettei kuntarakennemuutoksessa ole kyse nimenomaan naisvaltaisen palvelualan alasajosta ja/tai korvaamisesta ketjuyritysten pk-yrityksiä syrjäyttävillä tuotantomalleilla. ”Tehokkuushan” merkitsee nimenomaan huutokauppaa halvimmasta työvoimasta. Kolmannen sektorin pakottaminen liiketoiminnaksi on sekin uhka naisten tarvitsemille ei-tuottaville palveluille kuten turvakodeille ja vähävaraisille tarkoitetuille tuetuille lomille.

Vaikka naisten ei enää tarvitse anoa erivapautta voidakseen käydä töissä tai opiskella, heidän tielleen on siis kasattu joukko uusia esteitä. Naisvaltaisten hoiva-alojen ”kustannustehokkuus” taattiin menneinä aikoina manipuloimalla sairaanhoitajat kutsumustyöntekijöiksi. Markkinatalous tavoittelee ”joustoja” leimaamalla naisalat ”tuottamattomiksi”, kieltäen näin oman riippuvuussuhteensa naisten huolenpitotyöhön. Asenteet eivät siis ole sadassa vuodessa kokonaan muuttuneet. Tuottavan ja kalliin julkisen sektorin vastakkainasettelussa heijastuu myös sukupuolistunut piiloviesti siitä, miten ”ISÄ” (miesvaltaiset teollisuus- ja IT-alat) tuovat kotiin rahat, joita ”ÄITI” (julkinen sektori, hyvinvointivaltio) tuhlaa. Tämänsuuntainen puhe syventää naisalojen aliarvostusta ja ylläpitää oletusta, että leimallisesti maskuliininen toiminta takaa talouskasvun, vaikka BKT ei lainkaan huomioi naisten näkymätöntä koti- ja uusintamistyötä.

Hyvinvointivaltiota kritisoidaan myös sukupuolittunein sanakääntein leimaamalla se riippuvaisten, vastuuttomien kansalaisten turvaverkoksi ja paapovien sosiaalitanttojen reviiriksi. Mitä teollisuus tekisi ilman uusia työntekijöitä ja terveitä lapsia? Maskuliininen talouspolitiikka ei tiedosta sokeuttaan ja naisalojen tuottaman perushyvinvoinnin merkitystä. Vallan miehistyminen heijastuu naistyön halveksuntana ja ennennäkemättömänä vallankeskittymisenä. Onko äänioikeus vuonna 2006 enää pelkkä muodollisuus? Onko äänivalta menetetty kokonaan maailman talouseliitille ja EU-konsensukselle? Haluavatko naiset nyt äänioikeuden lisäksi äänenmurroksen? Onko aika aloittaa uusi taistelu kansanvallan ja niin miesten kuin naistenkin äänioikeuden puolesta? Mitä se kertoo demokratiasta kun äänestäjät eivät usko äänensä vaikuttavan, olivatpa he naisia tai miehiä?

Kaarina Kailo

Dosentti Kaarina Kailo on kansalaisaktivisti (FemAttac-koordinaattori) ja toiminut naistutkimusviroissa Kanadassa sekä Suomessa Oulun yliopiston naistutkimuksen professorina. kaarina(at)kaarinakailo.net

Lähteet: Kailo, Kaarina, Sunnari, Vappu & Vuori, Heli. Tasa-arvon haasteita lokaalin ja globaalin rajoilla. WOmenIT, Oulu, Oulun yliopistopaino, 2004

Korppi-Tommola, Aura. (2001):
Tahdolla ja tunteella tasa-arvoa. Naisjärjestöjen keskusliitto
l9ll-2001. Jyväskylä, Gummerus