Kuusi vuotta sitten lokakuun 7. päivänä vuonna 2001 USA:n ja Britannian joukot hyökkäsivät Afganistaniin. Sodan syttymisen vuosipäivä vierähti ohi huomaamatta. Suomalaiset joukot lähtivät Afganistaniin vuonna 2002. Nyt käynnistynyt keskustelu joukkojen mahdollisesta lisäämisestä antaa hyvän syyn pohtia hieman syvällisemmin mitä me siellä teemme. Sodan oikeutusta ei tunnuta kyseenalaistavan millään tavoin – tiedotusvälineissä se esiintyy yleisesti hyväksyttynä ja oikeutettuna sotana.
Sodan lähtölaukaus oli USA:n syytös siitä, että Afganistan salli syyskuun 11. päivän iskuun syyllliseksi väitetyn Osama bin Ladenin ja hänen terroristiryhmiensä oleskelun alueellaan. Monet tahot tosin väittävät, että sotaa oli suunniteltu jo vuosia ennen hyökkäyksen käynnistymistä. Olisiko sota voitu välttää? Taliban kieltäytyi aluksi neuvotteluista täysin, mutta oli myöhemmin valmis neuvottelemaan bin Ladenin luovuttamisesta kolmanteen maahan. Ehkä sota olisikin voitu välttää.
Selittäessään Afganistanin pommitusten aloittamista USA viittasi YK:n peruskirjan 51. artiklaan, joka oikeuttaa hyökkäyksen kohteeksi joutuneen valtion itsepuolustukseen. Artiklassa sallitaan kuitenkin vain välittömän uhan tai hyökkäyksen väliaikainen torjuminen kunnes turvallisuusneuvosto päättää jatkotoimista. Jatkuvaan miehitykseen 51. artikla ei oikeuta.
USA:ta sodankäynnissä avustamalla valtaan ovat nousseet myös lukemattomat sotaherrat joukkoineen, jotka ovat syyllistyneet vastaaviin ihmisoikeusrikoksiin kuin Talibankin. Eräiden arvioiden mukaan nämä joukot syyllistyivät jopa 60 000 kabulilaisen tappamiseeen. Afganistanin parlamentti on päätöksillään pyrkinyt heikentämään Afganistanin itsenäisen ihmisoikeuskomission asemaa ja armahtamaan sotarikollisia. Yhdysvaltain omat toimet, kuten kidutus ja Guantánamon oikeudettomat vangit ovat myös räikeitä ihmisoikeusloukkauksia, joten miehittäjänkin uskottavuus demokratian ja oikeusvaltion tavoittelijana on -olematon.
Esimerkiksi yleisesti rauhallisina pidetyissä Afganistanin pohjoisosissa, missä Taliban ei muodosta uhkaa, nämä sotaherrat hallitsevat väestöä jälleen yhä enenevässä määrin väkivalloin, ja valitukset ovat kaikuneet kuuroille korville. Samat herrat istuvat edustettuina Kabulin hallituksessa USA:n ja sen liittolaisten yhteistyökumppaneina. Ihmisiä tapetaan, pahoinpidellään ja heitä katoaa. Erittäin arvostettu IWPR (Institute for war and peace reporting) on raportoinut tällaisesta kehityksestä esimerkiksi Takharin provinssista.
Afganistanin sodalle ei myöskään näy loppua. Taliban on edelleen voimissaan ja on viime aikoina lisännyt iskujaan myös Kabulissa. Yhä useampi asiantuntija arvioi, ettei sotaa voida lopettaa sotilaallisin keinoin. Kriisinhallintatehtävät muuttuvat yhä enemmän avoimeksi sodankäynniksi. USA:n ja sen liittolaisten sotatoimien siviiliuhrien määrä on myös kestämätön. Yhä suurempi osa väestöstä haluaa eroon miehittäjistä. Eikä se tee eroa hyvien ja huonojen miehittäjien välillä.
Suomen tulisikin vakavasti harkita sotilaallista vetäytymistä Afganistanista, eikä ainakaan lisätä joukkojaan maassa. Sodan oikeutus rapautuu päivä päivältä – jos sellaista on edes ollut. Olemalla mukana USA:n ja sen liittolaisten sotatoimien tukena lähestymme tilannetta, jossa olemme yksiselitteisesti sodan osapuoli. Suomen tulisikin keskittää vähäiset voimavaransa konfliktin rauhanomaisen ratkaisun aikaansaamiseen, koulutukseen ja siviiliväestön humanitaariseen avustamiseen.
