Miinanraivauksessa pätee vain asiantuntemus

Kambodžan maaperässä on sodan jäljiltä yhä miljoonia miinoja, jotka vammauttavat satoja ihmisiä joka vuosi. Suomi auttoi aktiivisesti maan miinanraivauksessa vuosina 1998–2002. Yksi mukana olleista on Kimmo Leskinen. Hän on harmissaan Suomen päätöksestä antaa vuosittain Kambodžan hallitukselle puoli miljoonaa euroa rahana – ei asiantuntemuksena.

Kimmo Leskinen on saapunut jälleen Kambodžaan kahdeksan vuoden jälkeen. Maa on muuttunut – rikastunut kiinalaisella pääomalla. YK:n laskelmien mukaan valtion maaperässä on vielä miljoonittain jalkaväki- ja telamiinoja.

“Miinoja on liikaa jäljellä, vaikka niitä raivataan koko ajan. Raivausmiehiä ei ole kuitenkaan riittävästi. Paikanpäällä on kourallinen japanilaisia miinanraivaajia, mutta suomalaisia, ruotsalaisia, tanskalaisia tai hollantilaisia ei enää ole. Kaikki näyttää olevan japanilaisten harteilla”, sanoo Leskinen, miinanraivauksen asiantuntija.

Hän ei ole eilisen teeren poika miinanraivauksessa. Kambodžan lisäksi hän on ollut raivaustöissä Kosovossa ja Mosambikissa. Kaikista paikoista on omat muistonsa. Pahimmat raivausolosuhteet ovat olleet Kambodžassa

“Maa on yksi Aasian köyhimmistä, ja se näkyy joka paikassa. Kartat eivät olleet ajan tasalla. Ne olivat hyvin summittaisia. Toisaalta miinoja oli ja on niin paljon, että niitä ei tarvitse kartan avulla etsiä. Eniten miinoja on Thaimaan rajamaastossa, johon Pol Potin sotilaat vetäytyivät”, kertoo Leskinen.

Miinojen kanssa ei leikitä

Miinanraivauksessa on tärkeää, että paikalla on oikea miehitys. Miinojen kanssa eivät leiki edes ammattimiehet. Leskisen mielestä on tärkeää, että raivaus opetetaan perusteellisesti myös paikallisille ihmisille.

“Paikalliset tuntevat maansa, mutta ilman ulkopuolista asiantuntemusta heidän ei ole mahdollista tehdä mitään. Noiden neljän vuoden aikana raivasimme miinoja Siam Reapin alueelta, missä niitä on laskelmien mukaan eniten.”

Suomalainen raivausryhmä kuului YK:n miinaraivausorganisaatioon UNMASiin (United Nation Mine Action Service), joka todella arvostaa suomalaista asiantuntemusta. Miinanraivauksessa työtä tekevien ja osaavien ryhmä ei ole edes maailmanlaajuisesti ajatellen suuri. Työ on vaativaa, mutta palkitsevaa.

“Siem Reapissa koki selvästi, miten kiinnostuneita paikalliset olivat. He halusivat oppia ja tietää mahdollisimman paljon meistä ja työstämme. Kielivaikeuksia oli, koska Pol Potin aikana ihmiset, jotka osasivat jotain muuta kuin khmerin kieltä, tapettiin. Näyttämällä ja ohjaamalla pääsimme pitkälle ja hyviä raivaajia saatiin koulutettua”, kertoo Leskinen.

Lopetuspäätös harmittaa

Leskisen ryhmällä oli käytössään Suomen puolustusvoimien miinanraivaaja Raisu. Se raivaa sekä jalkaväki- että telamiinoja, ja sen käyttö opetettiin paikallisille. Hanke kuitenkin päätettiin lopettaa.

“Henkilökohtaisesti päätös harmittaa. On tullut mietittyä, oliko se järkevä. Ei riittänyt, että miinanraivaajat poistettiin, myös mukana ollut Raisu lähetettiin takaisin. Olimme opettaneet paikalliset Raisun käyttöön, ja kun Raisu lähti kotiin kanssamme, sen käyttöön koulutuksen saaneet jäivät työttömäksi”, harmittelee Leskinen.

“Kambodžassa ukaan ei ole uhattuna muuten kuin miinojen vuoksi. Irakissa raivaajat ovat hengenvaarassa myös, koska YK:n alaisia joukkoja ei katsota hyvällä.”

Eniten Leskistä harmittaa, että miinoja on maassa vielä paljon. YK:n laskelmien mukaan niitä on yksi miina asukasta kohden. Luku on hiuksia nostattava, sillä maassa asuu virallisten tietojen mukaan liki 14 miljoonaa asukasta. Miinamäärä on luultavasti vieläkin suurempi, sillä kaikkia miinakenttiä on tuskin virallisesti rekisteröity.

“Pahin aika on sadekausien jälkeen. Sade nostaa miinat esiin, ja silloin sattuu liian usein kuolemaan johtavia onnettomuuksia”, kertoo Leskinen.

Aasian helmi

Kambodža on kaunis maa. Luonto pursuaa vihreyttä ja auringonpaistetta on paljon. Kimmo Leskisen mukaan kenenkään ei kuitenkaan kannata lähteä luontoon patikkaretkelle.

“Minä en ainakaan lähde täällä luontoon samoilemaan. Sadekausi on alkamassa, joten epämiellyttäviä yllätyksiä saatta tulla”, valaisee Leskinen. Miinoja lukuun ottamatta miehellä on hyvät muistot maasta.

“Maa on köyhä, mutta ei niin köyhä etteikö ihmisillä olisi varaa olla ystävällisiä. Paikalliset ihmiset ovat avuliaita ja hymy on herkässä. Ruoka on hyvää ja elämisen tahti on leppoisa. Tuon neljän vuoden aikana sain ystäviä, joiden kanssa pidetään yhteyttä. Olen oppinut jokin verran maan kieltä, joten puhumme sellaista khermin, englannin ja suomen sekasotkua”, Leskinen naurahtaa. “Meitä suomalaisia miinanraivaajia kohdellaan vieläkin kuin kuninkaallisia. Ilolla voin todeta, että maa on kehittynyt huimasti viimeisten kahdeksan vuoden aikana ja tänne on ilo palata.”

Kambodža

Kaakkois-Aasissa sijaitseva kuningaskunta, jota johtaa pääministeri.

Asukkaita 14 miljoonaa.

Perustuslaki turvaa monipuoluejärjestelmän. Itsenäistyi 1953 Ranskan siirtomaavallasta.

Yhdysvallat pommitti Kambodžaa Vietnamin sodan yhteydessä.

Kuningas syrjäytettiin vallankaappauksessa 1970. Valtaan nousi Yhdysvalloille ystävällismieleinen sotilashallinto. Vuonna 1975 maa siirtyi Pol Potin johtaman maolaiskommunistisen Punaiset khmerit -järjestön hallintaan. Sen toteuttamassa kansanmurhassa menehtyi 1,7 miljoonaa ihmistä. Sisällissota punakhmerejä vastaan päättyi 1990-luvun alussa ja monarkia palautettiin. Sodan ajalta maaperään jäi miljoonia miinoja, joiden etsintä ja tuhoaminen jatkuu yhä. Yli 40 000 siviiliä on vammautunut miinoista sodan jälkeen.

Maria Palo