Kun maailman epäkohtien näkeminen saa aikaan sisäisen kaaoksen, voi ongelmat yrittää sivuuttaa tai tarttua toimeen. Helmer Tallbacka valitsi jälkimmäisen jo 16-vuotiaana, eikä energisen rauhanaktivistin vauhti ole hiipunut vieläkään.

Kun Helmer Tallbacka ilmaantuu Helsingin Kurviin, tiedossa on talkoot. Mies on vuosikymmenet kuulunut Rauhanpuolustajien ja Työpaikkojen rauhantoimikunnan vapaaehtoisväkeen. Joskus talvisin hän saattaa huikata: »Onko isoja postituksia tulossa, hoidetaanpa alta pois, meikä lähtee nimittäin pian etelän aurinkoon!»

Tallbackalla oli 5-vuotiaana tapana istuskella kirjahyllyn luona ja kuunnella radiosta Hertta Kuusisen ja muiden 1940- ja 1950-luvulla vaikuttaneiden poliitikkojen radiopuheita.

»Nykyajan poliitikot eivät osaa samalla lailla puhua kuin silloin osattiin», Tallbacka toteaa.

Lapsena hänellä olikin paljon aikaa kuunnella radiota, sillä pojan jalkaterät olivat syntymästä asti napottaneet vastakkain, mikä vaikeutti suuresti liikkumista.

Kun hänen ikätoverinsa Espoossa aloittelivat kansakoulun ensimmäistä luokkaa vuonna 1952, Helmer muutti kolmeksi vuodeksi Töölön sairaalaan. Siellä hänen jalkoihinsa tehtiin toistakymmentä korjausleikkausta. Sairaalassa Helmer oppi itsekseen lukemaan lehtiä selatessaan, ja hän myös opetti muita pieniä potilaita lukemaan.

Tiedonjanoa

Helmer pääsi 9-vuotiaana pois sairaalasta ja aloitti syksyllä koulun ensimmäiseltä luokalta. »Sinähän osaat jo kaiken», totesi opettaja, ja tammikuussa Helmer siirtyi muiden ikätovereidensa seuraan kolmannelle luokalle. Terävä poika oli vuosia luokkansa priimus.

»Maailman asiat ovat kiinnostaneet minua aina. Radiota kuuntelin paljon jo lapsena, ja lehdenkin luin kotona aamulla ensimmäisenä, muut vasta minun jälkeeni», Tallbacka nauraa. Samasta lehdestä oli taistelemassa useampi, sillä perheeseen syntyi kaikkiaan kymmenen lasta – seitsemän poikaa ja kolme tyttöä. Tallbacka sijoittuu katraan keskivälille. Perhe asui Mäkkylässä vuonna 1912 rakennetussa puutalossa.

»Isäni oli varsinaissuomalainen metallityöläinen, sodan käynyt kova työmies», Tallbacka kertoo. »Hänen erityisosaamistaan olivat paksut metalliköydet, joita käytettiin muun muassa Linnanmäen vuoristoradassa. Isä kävi välillä myös ulkomailla köysiä laittamassa.»

Isä ei puhunut sotakokemuksistaan kotona, eikä politiikkakaan kuulunut aihevalikoimaan. Tallbacka tietää silti, että äiti oli sosiaalidemokraatti ja isä kuului TPSL:ään (Työväen ja pienviljelijäin sosialidemokraattinen liitto), joka sijoittui poliittisesti SDP:n ja SKDL:n välimaastoon.

16-vuotiaana luottamusmieheksi

16-vuotiaana tuli aika harkita jatko-opintoja. Opiskelu houkutteli, mutta Tallbacka valitsi työnteon – osin siksi, että nuorempia sisaruksia riitti, ja tapana oli, että työssäkäyvät antoivat osan palkastaan kotiin. Ensimmäiseen työpaikkaansa Helvarin televisiotehtaaseen hän meni alkuvuodesta 1962 ja liittyi heti ammattiliittoon. Saman vuoden syksyllä häntä pyydettiin ja hänet valittiin luottamusmieheksi – vasta 16-vuotiaana.

»Kysyin kyllä, että haluatteko varmasti alaikäisen, mutta sanoivat haluavansa. Siitä lähtien olen aina kuulunut ammattiliittoon ja ollut yleensä luottamusmiehenä tai muuten luottamustoimissa.»

Oliko liittoon kuuluminen itsestään selvää?

»Tavallaan, sillä miten sitä muuten olisi auttanut itseään ja muita.»

Tallbacka meni vuonna 1980 töihin Fazerille suklaanvalmistuspuolelle. Sitten hänen työnjohtajansa siirtyi leipomoon ja halusi Tallbackan mukaansa. Tallbacka oli tehnyt monenlaisia töitä niin suklaa- kuin leipomopuolellakin, mutta ammattiyhdistysasiat veivät yhä enemmän aikaa. Hän toimi työnjohtajanakin puoli vuotta, mutta ei viihtynyt.

»Tykkään määrätä ja komennella», hän nauraa, »mutta pomona oleminen ei ollut minun hommani.» Työkaverit alkoivat kannustaa keskittymään ay-asioihin: »Veistelivät ettet sinä muita töitä muutenkaan tee.»

Tallbacka on ollut ehdolla osuuskauppavaaleissa ja SKDL:n nuoriso-osaston ehdokkaana kunnallisvaaleissa, mutta SKDL:n ja muiden vasemmistopuolueiden keskinäinen riitely nitisti enimmän innon jatkaa.

Ammattiyhdistys ja oma napa

Fazerilla oli 80-luvulla vahva ammattiosasto, jonka väkeä kuului myös vuonna 1974 perustettuun Työpaikkojen rauhantoimikuntaan. Tallbacka lähti mukaan ja osallistui myös aivan ensimmäiseen rauhantoimikunnan tekemään seminaarimatkaan Pietariin – matkat ovat jo vuosikausia olleet perinne.

»Silloin Pietariin matkustettiin itsenäisyyspäivän aikoihin, nykyään lokakuun alussa. Minulta on jäänyt väliin viitisen vuotta, muuten olen aina ollut mukana.» Tallbacka on useita vuosia kuulunut rauhantoimikunnan työrukkaseen, työvaliokuntaan, jonka keskeisin tehtävä on vuosittaisten Ay-väen rauhanpäivien järjestäminen.

Keskustelu ajautuu ay-liikkeen nykytilaan. Tuntuu, että solidaarisuus on pitkään loistanut poissaolollaan tämän päivän ay-liikkeessä.

»Omaan napaan katsotaan ja omista eduista pidetään kiinni. Osa-aikaiset ja muun prekariaatin ay-liike tuntuu unohtaneen kokonaan. Olen erittäin vihainen pätkätyöläisten asioiden huonosta hoitamisesta, liike on täysin unohtanut heidät. On työnantajan etu, että työelämä on pirstaloitunut ja työntekijät nöyriä. Osa-aikaisia ei haluta edes luottamusmiehiksi.»

Ansioturvaa työttömyyden varalle tarjoava Yleinen työttömyyskassa eli niin sanottu Loimaan kassa imee nuoria osin juuri tästä syystä, sillä suuri osa osa-aikaisista on nuoria.

Toisaalta ammattiliittoihin kohdistuu tiukassa taloustilanteessa myös ulkopuolista painetta. Wisconsinin osavaltio Yhdysvalloissa vei julkisella sektorilla työskentelevien ammattiliitoilta oikeuden neuvotella jäsentensä palkoista. Wisconsinin maaliskuussa tekemä päätös vaikuttanee useisiin muihin USA:n osavaltioihin.

»Veikkaan, että 20 vuoden päästä meillä Suomessa ei ole enää monta ammattiliittoa, ne yhdistyvät muutamaksi suureksi, eikä pikkuliittojen asioita hoida kukaan. Osa-aikaisten on turha laittaa pystyyn omaa liittoa, se olisi liian heikko. Täällä olisi puhuttava muustakin kuin palkankorotuksista, olisi ajettava täyttä työaikaa.»

Tallbacka kertoo esimerkin Gambiasta parinkymmenen vuoden takaa. Hän oli ollut tutustumassa paikalliseen limsatehtaaseen. Siellä työntekijät saivat olla töissä vain viisi vuotta yhtäjaksoisesti. Sen jälkeen työ annettiin toisille, jotta kaikki pääsisivät vuorollaan töihin. Maan väestön keski-ikä oli tuolloin noin 40 vuotta.

Sisäisen kaaoksensa järjestelijä

Helmer Tallbackalta luontuu sujuvasti organisointi ja tietynlainen järjestyksenpito. Hän itse arvelee syyksi kahta seikkaa: isoa lapsuudenperhettä ja sisäistä kaaostaan.

»Kymmenlapsisessa perheessä, jonka ensimmäiset lapset olivat poikia, oli jonkinlainen järjestys aina oltava että asiat hoituivat. Tahtoen tai tahtomattani jouduin järjestyksenpitäjäksi. Veljet ovat myös tehneet kotitöitä pienestä pitäen, he ovat erinomaisia ruoanlaittajia.»

Entä sisäinen kaaos? Tallbacka osoittaa rintaansa.

»Maailman asioiden seuraaminen aiheutti jo nuorena tänne kaaoksen, jonka vastapainoksi ympäristön oli ja on oltava jonkinlaisessa järjestyksessä. Kaaos syntyy, kun tietää miten monilla ihmisillä asiat ovat hirveän huonosti ja että heitä voi kovin vähän auttaa.»

Tallbacka on omien sanojensa mukaan nähnyt »aika nuoresta aika paljon maailmaa». Matkustelu kymmenissä eri maissa on ehkä vaikuttanut myös sisäiseen kaaokseen samalla tavalla kuin tiedon sanotaan lisäävän tuskaa. Mutta se on myös antanut perspektiiviä nykytapahtumiin.

»Olen käynyt muun muassa näissä nyt kumousta läpikäyvissä arabimaissa. Monissa niistä on valtavan fiksua ja koulutettua nuorisoa, jolla ei ole mitään järkevää tekemistä. Baltian maissa on toimittu sikäli järkevämmin, että vaikka siellä noudatetaan kovaa markkinataloutta, siellä nuoret ovat ottaneet vallan, eikä tarvitse johtotehtävissä katsoa silmälapullisia vanhoja konkareita.»

Maahanmuutto – kuuma peruna

Rauhanliike sekä Suomessa että muualla maailmassa on menettänyt vaikutusvaltaansa muutaman vuosikymmenen takaisista ajoista. Helmer Tallbacka toteaa, että enää rauhanliikkeellä ei ole poliittista vastustajaa, uudeksi vastustajaksi on muodostunut markkinatalous. Ihmisten itsekeskeisyys on lisääntynyt – eritoten hyvin ja varsin hyvin toimeentulevissa maissa – mistä Tallbacka syyttää »ylimpiä herroja» ja »kuluttakaa lisää» -käskyjä. Miehen mielestä rauhanjärjestöjen pitäisi keskittyä muutamaan tärkeimmiksi katsomaansa asiaan.

»Rauhanpuolustajat on aina ollut aika kansainvälinen järjestö. Nyt kun maahanmuutto herättää täällä niin suurta kalabaliikkia, minusta me voisimme enemmän osallistua siihen keskusteluun. On niin paljon ihmisiä, jotka eivät oikeasti ymmärrä maahanmuuton syitä. Kun olen itse paljon matkustellut ja nähnyt kaikenlaista, ei tule mieleenkään sulkea ovia ihmisiltä, jotka ovat kokeneet kovia. Eikä täällä edes ole vielä paljon maahanmuuttajia!»

Tallbacka elää kuten puhuu. Taloyhtiönsä puheenjohtajana hän on luonut yhteydet talossaan asuviin maahanmuuttajiin. Laskiaisena asukkaat paistavat yhdessä lettuja ja keittävät yhteisen hernekeiton – muslimeille tehdään oma soppa ilman sianlihaa. Tallbacka kertoo myös, että vastikään hän kävi vilkasta keskustelua uskonnosta luonaan vierailleen iranilaisystävänsä kanssa.

»Sanoin että teidän yhteiskuntanne ei kehity ollenkaan, kun olette niin uskonnossa kiinni. Ystäväni myönsi että näin on. Uskonto määrää kaiken ja rajoittaa elämää, minusta yhteiskuntapolitiikka olisi erotettava uskonnosta. Esimerkiksi Lähi-idässä uskonnon paine on valtava. Se on estänyt viisaan kansainvälistymisen, on unohdettu kehittää yhteiskuntaa. Monissa maissa levottomuuksia luo se, että eri uskontoja ja suuntauksia ei ole otettu huomioon valtarakenteissa.»

Tallbacka ei silti suhtaudu kielteisesti esimerkiksi islamiin.

»Olen lukenut Koraanin. Ei siellä ole käskyä naisten ruumiillisesta silpomisesta. Islamilainen yhteiskunta oli vuosisatoja paljon hyväksyvämpi ja avoimempi kuin oma kristillisemme. Mutta islamiin kuuluvaksi sanotaan paljon sellaista, mikä ei ole osa sitä.»

Kulttuurin tukeminen tasa-arvoistaa

Maininta naisista saa Tallbackan innostumaan.

»Rauhanpuolustajien pitäisi tehdä enemmän työtä myös tasa-arvon ja naisten aseman puolesta. En ole koskaan nähnyt eroa naisten ja miesten töiden välillä. Ja on käsittämätöntä että naisten palkka on pienempi.»

Tässä Tallbacka vetää esiin yllättävän tasa-arvokortin – kulttuurin:

»Monet valittavat, kun valtio tukee paljon kulttuurilaitoksia, teatteria, oopperaa, museoita. Mutta naiset ovat kulttuurin suurkuluttajia, siksi on ihan oikein että valtio tällä tavoin ikään kuin kompensoi naisten pienempää euroa. Muutenhan lippujen hinnat kohoaisivat pilviin.»

Tallbacka tunnustautuu itsekin kulttuurin ystäväksi. Vilkasta eläkeläisen elämää viettävä mies käy katsomassa lähes kaikki pääkaupungin näytelmät ja myös ooppera kiinnostaa. Hänet saattaa löytää toisinaan myös Helsingin Sörnäisissä sijaitsevan Kurvin Kirjan tiskin takaa, kun hän tuuraa kirjakaupanpitäjää.

Tallbackan järjestöaktiivisuus ei ole rajoittunut ammattiyhdistys- ja rauhanliikkeeseen. Hän on toiminut aktiivisesti Suomen änkyttäjien yhdistyksessä ja sai yhdistyksen puheenjohtajana kutsun televisioon 90-luvun suosikkiohjelmaan »Hyvät, pahat ja rumat».

»Otsikkona oli ’Pätkäpuhemies’», Tallbacka nauraa. Häntä ei ole koskaan kiusattu puheviastaan, ja opettajat antoivat hänellekin aina puherooleja koulun joulunäytelmissä. Ehkä mutkaton suhtautuminen pieniin epäkohtiin on kasvattanut Helmer Tallbackan suurta sydäntä.

Teksti Anu Harju
Kuvat Teemu Matinpuro