Liberiassa rakennetaan rauhaa heimojohtajien kanssa

Liberian sisällissota on päättynyt ja maa sai marraskuussa uuden naispresidentin, Ellen Johnson-Sirleafin. Anthony Foreman kertoo järjestönsä rauhanrakennustyöstä liberialaisten heimojohtajien parissa.

Paljon julkisuutta saaneen Etelä-Afrikan totuus- ja sovintokomission jälkeen sovintoprosessien tarpeellisuus on tunnustettu tärkeäksi osaksi sodanjälkeistä jälleenrakennusta. Totuuskomissiot tarjoavat uhreille tilaisuuden kertoa kokemistaan vääryyksistä ja saada niille tunnustus. Liberiassa totuuskomissio oli osa Accran sopimusta, joka hahmottelee siirtymävaiheen ehdot 14 vuotta kestäneen sisällissodan jälkeen.
Melkein puolet Liberian 3,2 miljoonasta asukkaasta joutui maanpakoon sisällissodan vuosina. Suurin osa heistä asui väliaikaisissa majoituksissa Länsi-Afrikassa. Vaikka kotiinpaluu on alkanut, jäljellä on silti tuhansia Liberiasta paenneita rikosten uhreja, joita komissio ei maantieteellisistä syistä voi auttaa – tässä kohtaa sovitteluprosessissa on selvä aukko.

Liberian poikkeava historia

Liberian konfliktin dynamiikka osoittaa, että sovinnon rakentamiseen on todellinen tarve. Maa erottuu muista Afrikan maista siinä, että sen perustivat ”toiset” afrikkalaiset, Amerikasta vapautuneet orjat. Nämä ”amerikanliberialaiset”, joita nykyään usein kutsutaan ”kongolaisiksi ” (monet Liberian rannikolla vapautetut eivät olleet syntyisin Länsi-Afrikasta), muodostivat Liberiaa yli 130 vuotta hallinneen eliitin. Maa oli maailman ensimmäinen ”musta” tasavalta. Sen hallinto ei kuitenkaan eronnut tavanomaisesta siirtomaahallinnosta. Maata leimasivat krooninen alikehittyneisyys ja hallituksen luoma järjestelmä, joka tarjosi erittäin rajallisesti etenemismahdollisuuksia ”maalaisille”, maata alkujaan asuttaneelle väestölle.
Sisällissota sai alkunsa vallankumouksesta tämän eliitin hallintoa vastaan. Vallankaappauksessa vuonna 1980 valtaan nousi Samuel Doe. Tämä johti siihen, että maan poliittinen kulttuuri mukautui heimojärjestelmään Doen pyrkiessä varmistamaan asemansa hänen omaa klaaniaan suosineella suosikkijärjestelmällä. Doe pyrki myös estämään tuen mahdollisille kilpailijoilleen. Kapinallisuudet ja lamakaudet nakersivat Doen valtaa, mutta vasta hänen murhansa vuonna 1989 johti täydelliseen sisällissotaan Liberian 16 heimon kesken. (Liberian perustuslaki tunnustaa 16 heimoa, joista yksi on ”amerikanliberialaiset”). Konfliktia pahensivat hyväksikäyttöön perustuva poliittinen yrittäjyys, kiire saada hallintaan Liberian luonnonrikkaudet sekä alueelliset riidat vallasta. Liberian levottomuudet horjuttivat myös Sierra Leonea, ja tuottavat yhä lapsisotilaita Norsunluurannikolle.

Heimojohtajat ja pakolaiset mukaan sovinnon rakentamiseen

Liberiasta tuhannen kilometrin päässä sijaitseva Buduburam on toiminut pakolaisleirinä heti sodan alusta. Betonitalot ovat korvanneet teltat, ja palvelut ovat nykyään yhtä hyvät kuin ympäröivissä ghanalaiskylissäkin. Väliaikaismajoituksen leima on kulunut pois, sillä Buduburamissa on pankki, kauppa, kouluja ja kirkkoja. Lukuisat pienet yritykset houkuttelevat vierailijoita lähialueilta. Monet Buduburamin asukkaista ovat tehneet useita epäonnistuneita yrityksiä palata Liberiaan taistelujen välillä laantuessa. Kotiinpaluun mahdollisuuteen suhtaudutaan sen vuoksi varsin varovaisesti.
The Traditional Leaders’ Reconciliation Forum (vapaasti suomennettuna heimojohtajien sovinnonrakennusfoorumi) pyrkii saamaan kansalliseen sovintoprosessiin mukaan siitä erossa olevat liberialaiset maanpakolaiset. Mukaan halutaan myös taho, jonka nykyiset rauhanrakennusaloitteet usein jättävät huomiotta – aikuiset eri etnisten ryhmien johtajat, jotka eivät ole ottaneet osaa Accran sopimukseen eivätkä lukuisiin aloitteisiin, jotka on suunnattu maan nuorisolle. Näiden johtajien vaikutusta omiin yhteisöihinsä pidetään tärkeänä. Ensimmäinen rauhanrakennusfoorumi aloitettiin syyskuussa 2004 Buduburamin pakolaisleirillä.
Foorumi näkee sovittelun asteittaisena, pitkällisenä prosessina. Sen lisäksi, että se saattaa lailliseen muotoon ja tallentaa sodan uhrien kokemukset (kuten totuuskomissiokin), se myös auttaa selviämään näiden kokemusten kanssa. Foorumin luoma prosessi käy läpi neljä vaihetta. Osallistujat saadaan keskustelemaan siitä mikä meni vikaan ja miettimään omaa osuuttaan vastuun kantamisessa. Heitä rohkaistaan pohtimaan keinoja, joilla vääryydet saadaan oikaistua. Lopuksi sovintoprosessi saatetaan päätökseen juhlimalla osallistujien saavutuksia.

Hidas normalisoimisprosessi on aloitettu

Buduburamissa foorumin sovintoprosessi kestää vuoden. Ohjelmaan kuuluvat kuukausittaiset ”täysistunnot”, joissa puheenvuoro on osallistujilla, sekä jaksoittaiset työpajat, joissa käsitellään sovinnon rakentamiseen liittyviä erilaisia aiheita. Molemmissa tapauksissa puhetta johtaa kokoonkutsuja, joka pitää yllä järjestystä ja opastaa jos keskustelut ovat johtaneet umpikujaan. Perinteisessä liberialaisessa ”palaverissa” osanottajat ovat alusta asti aktiivisesti mukana keskustelussa.
Buduburamissa ilmeni huomattavaa haluttomuutta käsitellä sodan heimoulottuvuuksia. Syntipukiksi nimettiin mieluummin ”Kongon” kolonialistit ja tapa jolla heidän hallintonsa repi rikki yhteisön siteet, tuhosi perinteiset tavat, käytti hyväkseen väestöä eikä onnistunut tarjoamaan mahdollisuuksia minkäänlaiselle kehitykselle. Foorumi käsittelee näitä asioita viemällä neuvotteluja kohti toimintasuunnitelman muodostamista. Sen avulla foorumin puitteissa tehty työ vietäisiin muualle yhteisöön, osanottajien valitsijajoukkoihin. Toimintasuunnitelma saatiin valmiiksi marraskuussa samoihin aikoihin, kun Liberian presidentinvaalien tulokset julkistettiin.
Foorumin jäsenet siis huolehtivat siitä, että heidän synnyttämänsä ideat siirtyvät kunkin omaan yhteisöön. Foorumi pyrkii luomaan samanlaisen prosessin koko Liberian laajuudessa. Se yrittää levittää tietoa sovinnon rakentamisen eduista muuallekin kuin pääkaupunkiin Monroviaan, josta käsin totuuskomissio työskentelee.
Vaalit merkitsivät tärkeää vaihetta Liberian olojen normalisoinnissa. Ne kuitenkin osoittivat myös maan räjähdysherkkyyden George Weahin nuorien kannattajien, valtavirtapoliitikkoihin pettyneen sukupolven, muodossa. Sovinnon rakentamisen tapaan myös normalisointi on pitkäaikainen ja asteittainen prosessi, ja nämä kaksi etenevät käsi kädessä. Jos foorumin puitteissa saavutetuista tuloksista vedetään johtopäätöksiä, Liberialla tuskin on edessään valoisaa tulevaisuutta, mutta sen eteen on kaikkien silti tehtävä työtä.

Teksti ja kuva Anthony Foreman

Kirjoittaja on Liberian Reconciliation Forumin projektipäällikkö. LRF on Belgiasta käsin toimiva kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on edistää sovinnon menetelmiä sodanjälkeisessä jälleenrakennuksessa.
Lue lisää: www.liberian-reconciliation-forum.org.

Suomentanut Anu Harju