Ugandan pääkaupunkiin Kampalaan on jo vuosikymmenten ajan kulkenut köyhiä ihmisiä paremman työn ja turvan perässä. Ugandan pohjoisosan kaupunki Gulu kohtasi uudenlaisen ihmisten tulvan 2000-luvulla. Lapset, jotka eivät uskaltaneet yöpyä kodeissaan tai maan sisäisten pakolaisten leireillä, tulivat kaupunkeihin yöksi. Suurinta pelkoa maassa aiheuttavat lapsisotilasjoukot, jotka kaappaavat uusia taistelijoita kylistä ja leireistä verisissä iskuissa. Guluun ja muihin pohjoisen kaupunkeihin vaelsi vuonna 2005 arviolta 40 000 lasta.
”Pohjoisen kylien asukkaat pakotettiin pakolaisleireille, jotta heitä voitaisiin suojella Lord’s Resistance Armylta (LRA) ja toisaalta siksi, että kylät eivät auttaisi LRA:ta”, YK:n pakolaisjärjestön Montserat Feixas Vihe sanoo.
Ugandassa armeija sotii kapinallisryhmä LRA:ta eli Herran vastarinta-armeijaa vastaan. Sissiryhmän toiminnan vuoksi maan pohjoisosien kylistä on siirretty suojaan evakkoleireille lähes kaksi miljoonaa ihmistä. Kansainvälinen rikostuomioistuin on tuominnut LRA:n toiminnan ja määrännyt sen johtajat kiinniotettaviksi.
Lapsisotilaiden historia on tiivisti kiinni maan historiassa. Ugandan verisestä historiasta muistetaan erityisesti hirmuhallitsija Idi Aminin valtakausi 1971–79. Kun Amin syrjäytettiin, maan johtoon tuli Milton Obote, jonka kaudella armeijaan liittyi pohjoisen acholi-kansan miehiä. Aminin aikana acholeita oli järjestelmällisesti murhattu. Etniset ja poliittiset ristiriidat hajottivat Ugandan armeijan, ja nykyisen presidentti Yoweri Musevenin johtama kapinallisjoukko kaappasi vallan 1986. Tällöin acholi-sotilaat pakenivat pohjoiseen synnyinseuduilleen.
Acholien vihamielisyys Musevenin hallitusta kohtaan tarjosi kasvualustan kapinallisryhmille. Vuonna 1988 pohjoisen kapinaliikkeen johtoon asettui itsensä profeetaksi julistanut Joseph Kony. Hänen tavoitteenaan oli luoda kymmenelle käskylle perustuva valtio LRA:n avulla. Joukot taistelevat käytännössä Musevenin hallintoa ja Etelä-Ugandan baganda-väestön ylivaltaa vastaan.
Evakkoleirien turva epävakaa
YK:n arvioiden mukaan LRA:n joukkoihin on kaapattu vuoden 1980 jälkeen 30 000 lasta. Käynnissä olevien rauhanneuvottelujen aikana tilanne on rauhoittunut. Sota on koskettanut jokaista pohjoisen alueen perhettä.
Laboran kylän liepeillä ihmiset rakentavat uusia majoja. Yhtään vanhaa rakennusta ei ole enää pystyssä, LRA on tuhonnut kaiken.
”Vuonna 2002 ihmiset lähtivät täältä, LRA oli niin voimakas. Nyt ihmisiä on tullut takaisin, mutta he kulkevat öiksi pakolaisleireille. Isoin ongelma on, että täällä ei ole mitään suojaa”, kyläläinen Fred Okello sanoo.
Myös uutta majaa rakentava Victoria Oroma on kahdeksan lapsen äiti. Hän sanoo menettäneensä LRA:lle yhden pojistaan.
”Paljon lapsia on paennut puskista ja tullut takaisin. Minulla vain oli huonoa tuuria. Poikani kaapattiin joukkoihin, ja hänet tapettiin viitisen vuotta sitten. Olemme valmiit ottamaan lapset takaisin, eikä lapsia pitäisi vangita.”
Ugandassa on käynnistetty lasten armahduskampanja Amnesty Commission. Kampanja käynnistyi vuonna 2000, kun hallitus otti käyttöön turvapaikkalain. Sillä haluttiin taata, että lapsisotilaat uskaltaisivat palata koteihinsa ja sota saataisiin loppumaan.
”Vuonna 1993 LRA ryhtyi kaappaamaan lapsia. Amnesty Commission välittää sanomaa: keskusteluja sodan sijaan”, armahduskampanjan pohjoisen alueen virkailija Mary Oker kertoo. Gulussa toimisto on ollut vuodesta 2001 lähtien.
”Levitämme radiossa ja lentolehtisillä viestiä, että lapset palatkaa kotiin, käyttäkää uuden turvapaikkalain hyöty. Lapset eivät joudu sotarikosoikeuteen, vaan heidät armahdetaan”, Oker kertoo. Palanneita on Amnesty Commissionin pohjoisen toimistossa kirjattu 8 000, heistä 5 000:lle on myönnetty turvapaikkasertifikaatti. Loput 3 000 ovat alle 12-vuotiaita, jotka eivät tarvitse sertifikaattia. Heidät armahdetaan automaattisesti.
Amnesty Commissionilla on omia sairaaloita palanneiden lasten hoitoon. Lapset ohjataan kuntoutuskeskuksiin, joita ylläpitää esimerkiksi kansainvälinen World Vision ja ugandalainen GUSCO, Gulu Support The Children Organisation. Kuntoutus voi kestää viikosta vuosiin.
Lapsisotilasaika jättää jälkensä
Sotilaat kaappaavat niin poikia kuin tyttöjäkin. Vuoden lapsisotilaana ollut, nyt 18-vuotias Francis Odokonyero sanoo, että tyttöjä ei pidetä yhtä hyvinä sotilaina kuin poikia. ”Useimmiten heidät vain jaettiin komentajille.”
Puskista kyliin on palannut raskaana olevia tyttöjä. Lapsia on myös syntynyt puskissa.
”Viikko sitten sairaalalle tuotiin noin kaksi viikkoa vanha lapsi. Kukaan ei tiedä mitä on tapahtunut”, armahduskampanjan Mary Oker kertoo.
Francis Odokonyero kertoo rukoilevansa, että häntä ei kaapattaisi uudelleen. ”Rukoilen myös, että saisin anteeksi pahat tekoni.”
LRA:n hyökätessä Odokonyero oli 14-vuotias. Sotilaat uskottelivat, että hänen äitinsä oli kuollut tuossa iskussa. Odokonyero päätti sopeutua lapsisotilaisiin.
”Ajattelin vain, että ei saa itkeä. Jos sotilaat näkevät, he tappavat minut.”
Odokonyero joutui ensin kantamaan tavaroita. Kuukauden ajan häntä treenattiin, jonka jälkeen hän sai aseen. Hänestä tuli LRA:n täysjäsen.
”Milloinkaan sotimiselle ei annettu mitään syytä. Tunsin vain yhden hierarkiassa ylempänä olleen sotilaan, hän tunsi taas jonkun ylempää. Pomomme ei pitänyt liiasta väkivallasta. Jos iskun kohde pitää lapsisotilaita epäuskottavina, sitä rankemmin ryhmä iskee.”
Eräänä päivänä Odokonyeron ryhmä joutui helikopterihyökkäyksen kohteeksi. Odokonyero menetti iskussa läheisimmät sotilaskaverinsa ja päätti karata kotiin.
”Tapoin paljon ihmisiä. Näin myös, että ihmiset tappoivat itsensä. Kun palasin, pelkäsin, että minut tapettaisiin.”
Odokonyero pääsi armeijan tukikohdan luo, jossa nauhoitettiin tunnustus ja hän pääsi kuntoutukseen. Sinä aikana Odokonyero kuuli parhaan uutisen: hänen äitinsä ei ollutkaan kuollut.
”Kaikki olivat iloisia, että palasin. Haluaisin perustaa perheen ja opiskella ehkä puusepäksi”, evakkoleirillä asuva Odokonyero kertoo.
Kaksi kanadalaista toimittajaa huolestui leireiltä kaupunkiin vaeltavista lapsista vuonna 2005. Toimittajat, Adrian Bradbury ja Kieran Hayward, järjestivät silloin ensimmäistä kertaa GuluWalk-mielenosoituksen Torontossa. He halusivat kiinnittää huomiota Ugandan lasten hätään. Toimittajat kulkivat kuukauden ajan päivittäin 12,5 kilometrin matkan ja nukkuivat kaupungintalon edustalla. Viime vuonna GuluWalkin vuosipäivän mielenosoitus keräsi 30 000 osanottajaa ja 500 000 dollaria rahaa. Rahat ohjataan suoraan Pohjois-Ugandassa toimiville järjestöille, jotka auttavat alueen entisiä lapsisotilaita ja heidän kohtaloaan välttäviä.
Hannele Huhtala
Kirjoittaja kävi Ugandassa marraskuussa 2006. Matka oli osa Suomen Pakolaisavun Pakolaistietoa toimittajille -kurssia.
