Suomalainen lama alkaa pikkuhiljaa konkretisoitua: irtisanomiset ja lomautukset ovat otsikoissa päivittäin. Lamaleikkuri leikkaa jo nyt hyvinvointivaltion palveluja, ja pahempaa lienee luvassa kun “kriisitoimet” iskevät niihin voimallisesti ensi vuonna. Mutta yhdellä saralla poliittiset päättäjät eivät ole tarttuneet lamajarruun: Sotilas-menoissa lama ei näy millään tavoin.
Niin sanotusta kansallisesta turvallisuudesta ei säästellä, turvallisuus tulkitaan tässä tapauksessa tosin vain ulkoiseksi sotilaalliseksi uhaksi. Juhlapuheissa todetaan usein, ettei tällaisia uhkia ole näköpiirissä. Jotkut piirit toki yrittivät käyttää Georgian konfliktia osoituksena sellaisesta Venäjän taholta tulevasta uhasta, jota varten esimerkiksi Nato-jäsenyys olisi tarpeen.
Samaan aikaan kipeiden leikkausten kanssa olemme uusimassa toimivan ilmapuolustusjärjestelmän, aseistamassa Hornetit hyökkäysaseilla, valmistelemassa niiden käyttöä kansainväliseen “kriisinhallintaan” ja sitomassa puolustusmäärärahat paitsi indeksiin, niin myös ikuiseen kahden prosentin kasvuun. Taloudellisten tunnuslukujen näyttäessä vahvasti miinusta olemme lisäämässä panostusta asevaraiseen turvallisuuteen.
Vastaväite on tietysti, että puolustuksesta on pidettävä aina huolta, hyvinä ja huonoina aikoina. Sotabudjetti lienee ainoa, joka on jo pidemmän aikaa säästynyt valtiovallan tuottavuusohjelmilta. Nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa luulisi poliitikoilta löytyvän rohkeutta myös hidastaa asehankintoja ja aseistuksen uudenaikaistamista. Pelkästään hankintojen siirtämisellä muutamalla vuodella eteenpäin saavutettaisiin merkittäviä säästöjä, joille olisi kipeä tarve yhteiskunnan turvaverkkojen paikkaamisessa. Edellisen laman säästöistä johtuvat laskut ovat edelleen auki syrjäytymisinä, mielenterveysongelmina ja pahoinvointina. Meidän todelliset turvallisuusuhkamme eivät ole sotilaallisia.
Suomen ulkopolitiikan YK-tavoitteissa korostuu maamme pyrkimys turvallisuusneuvoston jäseneksi. Tuota pyrkimystä tukisi parhaiten näyttävien esitteiden painamisen sijaan sitoutuminen olemassa oleviin aseriisunta-aloitteisiin ja esimerkin näyttäminen siinä, minkälaisia päätöksiä taloudellisten resurssien käytöstä tehdään kansainvälisen talouskriisin aikana. Aseriisuntaan ja kansalliseen ja kansainväliseen hyvinvointiin panostaminen on parasta turvallisuuspolitiikkaa.
Euroopan unionin parlamenttivaalit pidetään kesäkuussa. Vaalikuumetta ei ole juurikaan nähtävissä, ja äänestysinto jäänee ennätyksellisen alhaiseksi. Kansalaiset näkevät Euroopan parlamentin kautta tapahtuvan vaikuttamisväylän varsin olemattomaksi, ja päätelmä lienee varsin realistinen. Mutta toki parlamentilla on valtaakin, joten on syytä ottaa vakavasti. Tosin suomalaisten edustus parlamentissa on samaa kokoluokkaa kuin muutaman Saksan osavaltion. Erityisen huolestuttavaa on se, että vaalikampanjoinnin keskeiseksi teemaksi näyttää muodostuvan ulkomaalaisvastaisuus. Paradoksaalisesti ylikansallisissa vaaleissa ulkomaalaiset – toki pääasiasssa vain EU-paratiisin ulkopuolelta tulevat – koetaan uhkana. Ellei keksi muuta syytä vaivautua vaaliuurnille, kannattanee kuitenkin käydä antamassa äänensä toisenlaisille painotuksille.
Vuonna 1949 perustettu Rauhanpuolustajat juhlistaa 60-vuotista taivaltaan pääasiassa rauhantyön merkeissä. Valitettavan monet teemat ovat olleet ajankohtaisia rauhanliikkeelle koko sen historian ajan. Näitä ovat esimerkiksi Lähi-idän konflikti, jonka siemenet kylvettiin ennen Rauhanpuolustajien perustamista, ja ydinaseet, joiden muodostama uhka koko ihmiskunnalle ilmeni kaikessa karmeudessaan Hiroshimassa ja Nagasakissa vuonna 1945.
Palestiinan nykytilanne kirkastuu sivulla 21 olevasta kartasta. Kartta kertoo paremmin todellisuudesta kuin loputtomat pikku-uutiset siitä, tukeeko vai eikö Israelin pääministeri Netanjahu itsenäisen Palestiinan perustamista. Israelin apartheid-hallinnon luoma Palestiinan saaristo ei voi olla pohjana itsenäiselle palestiinalaisvaltiolle. Obaman hallinnon suurin lähiajan haaste onkin kertoa Israelille, että on aika kääntää suuntaa tai Lähi-idän rauhan mahdollisuus hukataan lopullisesti.
Juhlavuonna järjestetään eri puolilla Suomea monenlaisia tapahtumia juhlavuoden merkeissä. Tavoitteena on juhlia hieman keveämmissäkin merkeissä silti samalla muistuttaen rauhanliikkeen haasteista tulevaisuudessa. Helsingissä jo toista kertaa järjestettävä kaksipäiväinen PAX-ilmaisfestivaali kesäkuun viimeisenä viikonloppuna juhlistaa merkkivuottamme iloisesti musiikillisen piknikin merkeissä.
Teemu Matinpuro