Kun demokraatit edellisen kerran voittivat USA:n presidentinvaalit, heidän ehdokkaansa Bill Clinton käänsi vaalikamppailun edukseen laman kurimuksessa suosionsa menettänyttä isä George Bushia vastaan lauseella: kysymys on taloudesta, typerys!

Taloudesta nytkin on kysymys. Olen valmis antamaan ilmaisen neuvon finanssikriisin kourissa kamppailevalle presidentti George nuorempi Bushille ja vuoden alusta hänen tilallaan aloittavalle Barack Obamalle. Lisärahaa ongelmien hoitamiseksi löytyisi Yhdysvaltojen yli 500 miljardin dollarin puolustusbudjetin leikkaamisesta, Afganistanin ”terrorisminvastaisen sodan” ja tähän asti eri laskelmien mukaan noin 580 miljardia dollaria maksaneen Irakin sodan lopettamisesta. Finanssikriisin hoitoon päätettiin osoittaa 700 miljardia dollaria. Se vastaa summaa, jonka Yhdysvaltojen lasketaan käyttävän pelkästään öljysotiinsa 3–7 vuodessa. Öljysotien lasketaan maksavan vuodessa noin 90–200 miljardia dollaria. Tähän summaan ei ole vielä laskettu maan valtavaa puolustusbudjettia.

Nobel-palkittu, entinen Maailmanpankin ekonomisti Joseph Stiglitz on laskenut, että Irakin sota on aiheuttanut Yhdysvalloille jo lähes kolmen biljoonan dollarin kustannukset. Siis lähes kolme miljoonaa miljoonaa dollaria, eli 3 000 000 000 000.

YK:n arvioiden mukaan HIV:n vastaisiin maailmanlaajuisiin ohjelmiin tarvittaisiin vain runsaat 10 miljardia dollaria. Lasten rokotusohjelmaan, jolla estettäisiin vuosittain noin kolmen miljoonan lapsen ennenaikainen kuolema, tarvittaisiin vuodessa vain runsaat kolme miljardia dollaria. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Niin kuin Barack Obama vaalikampanjassaan sanoi, kyse on poliittisesta tahdosta: We can! Nyt uudella presidentillä olisi miljardien dollarien tilaisuus tehdä jotain todella merkittävää sekä maansa että samalla maailman hyväksi.

En olisi vielä joitakin vuosia sitten uskonut, että rauhan-liike joutuu jälleen vastustamaan uusien ohjusten sijoittamista Eurooppaan. George W. Bushin tekemä sopimus Puolan ja Tshekin kanssa sijoittaa niiden alueelle tutka-tukikohta ja ohjustentorjuntaohjuksia, ja Venäjän ilmoitus sijoittaa vastavetona omia ohjuksiaan Kaliningradiin, toistaa vanhaa kylmän sodan asetelmaa.

Päätös uusista ohjuksista ja tutkatukikohdasta on monessa mielessä järjen vastainen. Sen toteuttaminen kärjistäisi entisestään Venäjän ja Euroopan sekä Yhdysvaltojen jo muutenkin vaikeita suhteita. Se on myös äärimmäisen epädemokraattinen päätös, sillä selvä enemmistö Puolan ja Tshekin kansalaisista vastustaa sitä. Lisäksi järjestelmän sotilaallinen hyöty on erittäin kyseenalainen, mistä johtuen myös Obama ilmoitti vielä harkitsevansa sijoituspäätöstä.

Bushin päätöksen taustalla on Yhdysvaltojen pyrkimys varmistaa sotilaallisen ylivoimansa säilyminen ja mahdollisuus uskottavaan ydinasein tehtävään ensi-iskuun. Jos ohjuspuolustusjärjestelmä saataisiin toimimaan tulevaisuudessa, voisi Yhdysvallat tehdä ydinasein ensi-iskun ja torjua sitten iskun kohteeksi joutuneen maan kostoiskun jäljelle jääneillä ohjuksilla.

Siksi on vaikea ymmärtää, minkä muun vuoksi kuin tapahtuneen tosiasian eteen pakotettuna Naton eurooppalaiset jäsenet suostuivat siunaamaan sotilasliiton joulukuun huippukokouksessa Yhdysvaltojen yksipuolisen, eurooppalaisten liittolaisten yli kävellen tehdyn päätöksen. Kovin hyvää kuvaa demokraattisten valtioiden länsimaiseksi arvoyhteisöksi kuvatusta liitosta tämä ei kuitenkaan anna.

Markku Kangaspuro