”Koskaan emme ole olleet vakavasti sotaa vastaan. Kouluja ja kirkkoa, kaikkia elokuvateattereita ja lehtiä ei ole suljettu sotapropagandalta. Emme siis tiedä, millaiselta se sukupolvi näyttäisi, joka olisi kasvanut terveen ja taistelevan, mutta sodanvastaisen pasifismin ilmapiirissä. Sitä emme tiedä.” (Tucholsky 1931)
Edellinen lainaus sisältyi FT Jouko Jokisalon alustukseen Rauhankasvatusinstituutin 18.11. järjestämässä rauhankasvatusseminaarissa. Seminaarissa pohdittiin, miten sotia ja konflikteja voidaan käsitellä kouluikäisten kanssa. Jokisalo kysyi, onko rauha unohdettu koulujen historian opetuksessa. Historian opetukseen sisältyy helposti sodan piiloihannointia. Historian suuret sankarit ovat usein sodanlietsojia. ja rauhaa ylläpitäneet ja edistäneet ovat unohtuneet vuosien kuluessa.
Rauhankasvatuksessa nojataan Unescon periaatteeseen, että sodat syntyvät ihmisten mielissä, siksi myös rauha voi kasvaa siellä. Yhteiskunta on ihmisten tekemä, ja tavat, perinteet ja kulttuuri pitävät yllä kaiken positiivisen lisäksi myös negatiivisia asioita, kuten asevarustelua. Rauhankompetenssi, kriittinen ajattelu ja konfliktien väkivallaton ratkaiseminen vaativat taitoja, joita myös koulun tulisi opettaa entistä laajemmin ja monimuotoisemmin.
Mediakriittisyyteen oppiminen
”Suurin osa yli neljävuotiaista tunnistaa sotakonseptin”, sanoo Elina Ruddock, mediapedagogi, kouluttaja ja freelance-toimittaja, joka puhui mediakasvatuksesta ja -kriittisyydestä. Lapset saavat median kautta aivan yhtä paljon informaatiota kuin muutkin ihmiset. Lapset myös pohtivat kaikkea kuulemaansa ja yrittävät ymmärtää vaikeitakin käsitteitä. Lapsilla ei kuitenkaan ole samanlaista vertailupohjaa kuin aikuisilla. Seminaarin toisen puhujan, psykologi Kirsti Palosen mukaan tiedotusvälineiden kautta sota ja muut katastrofit tulevat kaikkien olohuoneisiin, eikä perheen pienimmillä ole vielä käsitystä esimerkiksi maantieteellisistä etäisyyksistä, jolloin on vaikea tiedostaa, kuinka kaukana oma koti on sotatantereesta.
”Lapsille on hyvä kertoa, että mikään median tuoma kuva tai uutinen ei välitä kuvaa todellisuudesta, vaan ainoastaan konstruktion todellisuudesta”, Ruddock painotti.
Mediakriittinen ihminen ymmärtää tämän, eikä ole suoraan median ohjailtavissa. Nykylapset ja nuoret osaavat käyttää ja hyödyntää uusia medioita suvereenisti vanhempiin sukupolviin verrattuna. Ruddock huomautti, että tämän myötä unohtuu usein se tosiasia, että lähdekriittisyys ja kyky arvioida ja käsitellä internetin ja uutisten välittämiä sisältöjä ei kehity yhtä nopeasti kuin kyky käsitellä teknistä välinettä. Medialukutaito on nykymaailmassa lähes yhtä tärkeä kuin perinteinen lukutaitokin. Suomen koulujärjestelmä ei ole kuitenkaan vielä herännyt ottamaan mediakasvatusta omaksi oppiaineekseen kuten esimerkiksi Iso-Britanniassa. Mediakasvatus linkittyy vahvasti rauhankasvatukseen, koska molemmat kannustavat ja ohjaavat oppilaita kriittisyyteen ja omaan ajatteluun. Ruddockin mukaan ”kriittinen medialukutaito mahdollistaa positiiviset vaikutukset ja estää negatiiviset vaikutukset”.
Lapsen ehdoilla, toiminnan kautta
Kirsti Palosen mukaan ei ole niinkään tärkeää pohtia miten lapsille voi kertoa sodasta, vaan pikemmin johdatella häntä aihetta kohden ja olla läsnä ja kuulolla sille, mitä hänellä on sanottavaa. Kun lapsi kysyy häntä askarruttavan kysymyksen, on tärkeää, että kysytään lapselta, mitä hän tietää esimerkiksi juuri sodasta. Kyselemällä annetaan mahdollisuus lapselle johtaa keskustelua, jolloin aikuinen voi korjata mahdollisia väärinkäsityksiä. Liikaa informaatiota ei kannata lapselle antaa kerralla. Aloitteen keskusteluun tekee lapsi, mutta aikuisen on hyvä tiedostaa, milloin lapsi haluaa keskustella. Ruddock sanoo myös, että lapselle esitetyt kysymykset, kuten ”mitä pelkäät, miltä sinusta tuntuu, kun näet kuvia sodasta”, auttavat abstraktien käsitteiden ja tunteiden hallinnassa, kunhan lapsi saa tarvitsemansa luottamuksen aikuiselta.
Välillä on parempi tehdä asioita yhdessä. Joskus tunteita nostattavista asioista on vaikea puhua. Silloin tekeminen voi auttaa, ja draaman, piirtämisen ja arkisen yhdessä puuhailun kautta voidaan turvallisesti lähestyä eri teemoja. Tekemällä oppimisessa jää vahvempi muistijälki kuin vain lukemalla. Eri puolella Suomea järjestettävät Rauhankoulun toimintapäivät antavat osallistuville luokille mahdollisuuden toiminnallisesti draamamenetelmien avulla tutkia rauhaan liittyviä teemoja. Päivien aikana eläydytään yksilön tarinan kautta yleisempiin ilmiöihin ja kannustetaan nuoria vaikuttamaan omaan elinympäristöönsä.
Johanna Laaja
Tuomas Hirvonen