”Liki joka toinen epäilee tietoja ilmastonmuutoksesta liioitteleviksi”, todetaan Taloustutkimus Oy:n YLE Uutisille tekemässä tutkimuksessa (28.3.2010). Talouselämä-lehti (18.8.2006) rauhoitti aiemmin suomalaisia kyynis-nationalistisella otsikolla: ”Tervetuloa ilmastomuutos. Maapallo kärsii, mutta Suomi hyötyy.” Tähän suomalaiseen mielipideilmastoon ja mediakirjoitteluun tuo tervetulleen tuulahduksen Worldwatch-instituutin Maailman tila 2010 -raportti, jonka alaotsikossa vaaditaan siirtymistä kulutuskulttuurista kestävään elämäntapaan.

Teoksen johdantoartikkelissa Erik Assadourian analysoi nykyisen kulutusyhteiskunnan kestämätöntä elämäntapaa, joka on johtamassa globaaliin ympäristökatastrofiin. Kulutuksella ja ympäristön tuhoamisella on eriarvoisuuden kasvot. ”Rikkaat ovat suurelta osin vastuussa nykyisistä ympäristöongelmista”, todetaan raportissa. Tutkimusten mukaan maailman 500 miljoonaa rikkainta ihmistä (noin seitsemän prosenttia maapallon väestöstä) vastaa noin puolesta ihmiskunnan aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä. Köyhimmät kolme miljadia ihmistä tuottavat hiilidioksidipäästöistä vain kuusi prosenttia. ”Vaurauden jakaminen on ehkä tärkein asia, jossa on saatava aikaan poliittinen muutos”, todetaankin teoksen loppupuolella.

Olemme tilanteessa, jossa ihminen kuormittaa maapallon toimintakykyä niin ankarasti, ettei ekosysteemien kyky pitää yllä tulevia sukupolvia ole enää itsestäänselvyys. Tässä tilanteessa erilaiset vähennysohjelmat eivät riitä, vaan tarvitaan ”perinpohjainen muutos koko yhteiskunnassa” (Assadourian).

Raportissa korostetaan kulttuurin merkitystä haettaessa ratkaisuja ekologiseen kriisiin. Näkökulmaa ei ole syytä vähätellä. ”Elämänehtoja ei tuhota ainoastaan väärän toiminnan kautta, vaan ympäristökriisi on samalla tavalla tietoisuudessamme”, tiivisti saksalainen luonnonfilosofian professori K. M. Meyr-Abich näkemyksen jo 1980-luvulla.

Teoksessa pohditaan uskontojen, perinteiden ja maailmankatsomusten merkitystä kulttuurin ja ihmisen luontosuhteen kannalta. Kaikissa uskonnoissa tuomitaan materialismi ja ahneus sekä vaaditaan pidättäytymistä kohtuudessa. Kestävää elämäntapaa tukevan kulttuurin omaksumisessa uskonnoilla voi olla suuri merkitys, sillä 86 prosenttia maailman ihmisistä ilmoittaa kuuluvansa johonkin uskontokuntaan. Hyvänä esimerkkinä kirjassa esitetään USA:n buddhalaisretriittikeskusten buddhalaiset, joista noin 43 prosenttia on kasvissyöjiä, kun koko väestöstä kasvissyöjiä on kolme prosenttia. Tilanne on kuitenkin paradoksaalinen. Gary Garner toteaa uskonnollisten yhteisöjen tukevan enemmän kulutuskeskeistä ajattelutapaa kuin rohkaisevan yksinkertaiseen elämäntapaan. Tilanne on hieman analoginen uskonnon ja rauhankysymyksen osalta. Kaikki suuret uskonnot tuomitsevat kategorisesti ihmisen tappamisen, mutta monien uskontokuntien hengelliset edustajat kuitenkin siunaavat aseita ja antavat tukensa militarismille.

Maailman tila 2010 raportin kirjoittajat vaativat myös täyskäännöstä opetuksen ja koulutuksen alueella. Assadourian toteaa opetuksen ja koulutuksen tukevan vallitsevaa kulutuskulttuuria. Nykyään opetussektori on liian altis liike-elämän vaikutukslle. Ekologiaan ja kulutukseen liittyvät perustiedot ja -taidot on vajavaisesti sisällytetty opetusohjelmiin. Ympäristöprofessori David W. Orr toteaa korkeakouluja käsittelevässä artikkelissa tylysti: ”Peruskoulun jälkeinen opetus tukeutuu kaikkialla maapallolla käsityksiin, jotka heijastavat jo kauan sitten kadonnutta maailmaa.” Raportissa onkin kasvatukselle ja koulutukselle omistettu oma luku, jossa käsitellään sitä, miten kasvatuksen ja opetusalan ammattilaiset voivat edistää muutosta kohti kestävää elämäntapaa. Kaikkien kasvattajien ja vanhempien pitäisi lukea Susan Linnin artikkeli ”Kaupallisuus lasten elämässä”. Lapsille suunnattuun markkinointiin käytetyn rahasumman määrä on kasvanut Yhdysvalloissa 100 miljoonasta dollarista (1983) 17 miljardiin dollariin. Kaupallisuuden lisääntymisellä on ollut valtava vaikutus: ”Aika, jonka yhdysvaltalaiset lapset käyttävät mielikuvitus- ja roolileikkeihin, väheni kolmanneksen vuosina 1997–2002.” Tutkimuksissa on todettu sen heikentävän olennaisesti kriittistä ajattelua, luovuutta ja perustason ongelmaratkaisutaitoja.

Nykymaailmaa kuvaa hyvin Stanley Kramerin 60-luvun klassikkoelokuvan nimi: It’s a Mad Mad Mad Mad World. Ekologisesti kestämättömän kulutusyhteiskunnan yhteenlasketut mainoskulut olivat 643 miljardia dollaria vuonna 2008. Samaan aikaan Yhdysvallat käytti ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun ainoastaan 7,37 miljardia dollaria, ja ilmastonmuutosta ehkäisevän uuden teknologian kehittämiseen noin neljä miljardia dollaria vuonna 2008.

Ainoastaan asevarustelumenot kilpailevat tasavertaisena kulutusyhteiskunnan propagandamenojen kanssa. Yhdysvaltojen vuoden 2010 budjetissa on asevarusteluun ja sodankäyntiin varattu 680 miljardia dollaria. Tämä teema on yksi niistä, joita olisi toivonut raportissa käsiteltävän. Edelleenkin on turvauduttava vuoden 1991 raportin Michael Rennerin mainioon artikkeliin ”Arviointia armeijain sodasta ympäristöä vastaan”. Jo tuolloin Pentagon oli suurin yksityinen energian kuluttaja koko maailmassa. ”Miksi ihmiset käyttävät niin paljon älystään itsensä vahingoittamiseen ennemmin kuin panisivat kaiken viisautensa onnensa säilyttämiseen?” Tämä Erasmuksen vuonna 1517 esittämä kysymys on ajankohtaisempi kuin koskaan.

Maailman tila 2010 -raportti on merkittävä avaus pohdittaessa maapallon tulevaisuutta. Se antaa myös positiivisia visioita siitä, miten yksittäiset kuluttajat, valtiovalta, media ja kansalaisjärjestöt voivat edistää välttämätöntä muutosta myös arkisilla valinnoilla. Samalla kirjoittajat muistuttavat, että on aika siirtyä puhumaan yhteiskuntapoliittisen muutoksen puolesta

Jouko Jokisalo

Maailman tila 2010. Gaudeamus 2010.