Rauhantekijä Jussi Förbom: Kukkahattusedän taisto


Jussi Förbomille maahanmuutto on iso ja keskeinen oikeudenmukaisuuskysymys. Hän osaa nauraa itselleen mutta ei Teuvo Hakkaraisen – eikä kenenkään muun – rasistisille sammakoille.

Maahanmuuttokysymyksiä seuraava toimittaja ja tietokirjailija Jussi Förbom tulee paikalle suoraan toisesta tapaamisesta. Siellä on vaihdettu kokemuksia ja käsityksiä maahanmuutosta ja sen parissa toimivista viranomaisista. Seuraavaksi Förbom suuntaa äkkilähdöllä paneeliin, jonka aiheena on – maahanmuutto. Kirjassaan Hallan vaara – merkintöjä maahanmuuton puhetavoista Förbom kirjoittaa:

“Ei ole sellaisia rajoja eikä sellaista hallintojärjestelmää, joka pystyisi kieltämään tai pysäyttämään ihmisten dynaamisen liikkeen tai takaamaan rajojen taakse käpertyneille ihmisille koskemattomuuden rajan edessä. Ihmiset tulevat tänne, me menemme sinne, maailma liikkuu paikasta toiseen ja on lopulta yhdentekevää, kenen maassa milloinkin ollaan. Maahanmuuttopolitiikan tulisi olla tämän todellisuuden pelisääntöjen yhteistä sopimista, ei sen ohjelmallista kieltämistä. Suomalainen politiikka on valitettavasti enimmäkseen kieltämistä.”

Förbom on seurannut maahanmuuttoasioita aktiivisesti parin vuoden ajan. Hän veti syksyllä 2009 Yle Radio 1:ssä suomalaisia ihmisoikeusongelmia ruotivaa ohjelmaa Oikeutta ihmisille!, johon vieraaksi saapui paperittomana Suomessa asunut nuori mies. Förbom ystävystyi miehen kanssa, pääsi asioihin paremmin sisälle ja alkoi käydä keskusteluja samojen aiheiden parissa painivien kollegojen kanssa. Hän oli myös liittynyt Amnestyyn, jonka Suomen-osaston puheenjohtajana toimii nyt toista kautta.

“Maahanmuuttoon keskittymisen motiivina toimi myös monien muiden tahojen maahanmuuttokriittinen vastaisku. Se oli lisäksi henkilökohtaisen tuohtumisen seurausta”, hän kuvaa.

Förbom tekee parhaillaan toista kirjaansa, joka on eräänlainen historiikki Maahanmuuttoviraston (puhekielessä Migri, entinen Ulkomaalaisvirasto) 20 vuodesta. Kirjasta tulee kuvaus muun muassa siitä, miten virasto turvapaikkaprosessissa toimii ja miten suhtautuu muihin samassa prosessissa mukana oleviin.

Esitän villin ja kärjistetyn ajatuksen, että Migri ja Rajavartiolaitos muodostavat blokin, joka haluaa estää maahanmuuton Suomeen.

“Migrin julkilausuttu tehtävä on hallitun maahanmuuton ylläpitäminen”, toteaa Förbom. “Sana ‘hallittu’ on keskeinen. Migrin tehtävä on hallita, siitä ei pääse mihinkään. Mutta hallinta-ajattelussa maahanmuuttoa lähestytään ilmiönä, ja silloin se etäännytetään ihmisistä. Ei puhuta ihmisistä vaan maahanmuuton ilmiöistä. Voi vain toivoa, että kaikki tapaukset käsitellään kuitenkin tapauskohtaisesti ja ihmislähtöisesti.”

Onko rasismi lisääntynyt

“On kuin olisi todella olemassa ryhmä ihmisiä jossakin yhteisen todellisuutemme kerrostumassa, joka kerta kaikkiaan inhoaa ja halveksuu jokaista, joka ei itse inhoa ja halveksu jokaista toista. Ikään kuin olisi todella niin, että jos ihminen ei ilmaise vihaavansa, vaan suo hitusenkaan verran sijaa toisten ihmisten erilaisuuden ymmärtämiselle ja hyväksymiselle, häntä on lupa vihata ja halveksua…”

Tämänkeväisten eduskuntavaalien jälkeen rasistinen puhe julkisuudessa on lisääntynyt ja vaikuttaa pahasti siltä, että sitä myös siedetään aiempaa enemmän. Monesti syyttävä sormi osoittaa perussuomalaisiin.

Jussi Förbom on sitä mieltä, että rasismi itsessään ei ole lisääntynyt. Pamflettiaan varten hän kahlasi läpi eduskuntakeskustelujen pöytäkirjoja vuodesta 1998 vuoteen 2010. Löydöt hätkähdyttivät ja vihastuttivat. Rasistista puhetta löytyi muualtakin kuin perussuomalaisten edustajien lausunnoista. Häkellyttävimmät ja pelottavimmat rasismikukkaset Förbom on kirjannut kirjaansa.

“Vanhoissa, isoissa puolueissa kuului ja kuuluu samoja ääniä. Näille asenteille on siellä vahva kaikupohja. Tänä päivänä persujen vaikutusvalta näkyy juuri siinä, että nämä vanhat puolueet kuuntelevat persuja. Se on uhka, joka pitäisi nyt tajuta, koska puheille on muissa puolueissa kaikupohjaa. Eivät persut ole ainoita rasisteja eduskunnassa. Tämänkeväinen muutos on vapauttanut kielenkantoja, ja rasistinen puhetapa on ‘hyväksytympää’.”

Kuinka nopeasti ja ehdottomasti rasismi on julkisuudessa tuomittava?

“Tuomitsemisen riman on oltava hyvin matalalla. Yhteiskuntamme Suomessa ja laajemminkin Euroopassa on sellainen, että ihmisillä pitää voida olettaa olevan kykyä ja ymmärrystä tunnistaa rasismi. Joidenkin kohdalla tämä voi olla mahdoton vaatimus. Kansanedustaja (esimerkiksi perussuomalaisten Teuvo Hakkarainen) osoittaa kuitenkin täydellistä moukkamaisuutta ja kyvyttömyyttä, jos toistuvasti sanoo tietyt vähättelevät asiat ääneen.”

Hakkarainen ei ole Förbomin suurin huoli.

“Persuissa monet muut ovat liikkeellä paljon vakavammalla ja vahingollisemmalla agendalla. Siksi Teuvoon kiinnitetty huomio on loistava uutinen kaikille rasisteille.”

Förbom pitää paljon vaarallisempana sitä, että meillä on ihmisiä, jotka ovat valmiita ohjelmallisesti rakentamaan rasistista hanketta, politiikkaa, toimintaa ja viestintää ja peittämään rasismin niiden sisään niin, että se ei näyttäisi rasismilta.

Raukat rajat

“Turvapaikkapolitiikassa on tärkeää pitää mielessä, että se lisää globaalia oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa eikä sen ainoana kriteeristönä ole, että globaalisti hyväosaiset saavat kynsin hampain pitää kiinni kaikista saavutetuista eduistaan.”

Maahanmuuttoviranomaisten työhön perehtynyt Förbom lausuu julki uuden huolensa.

“Minulla on aavistus, että maahanmuuttohallinnossa on töissä iso joukko henkilöitä, jotka lähtevät siitä, että [turvapaikkaa hakevat] ihmiset ovat ikään kuin syyllisiä elleivät pysty osoittamaan itseään syyttömiksi. Siis että turvapaikanhakijat oletetusti syyllistyvät väärinkäytöksiin, valehteluun ja petoksiin ennen kuin toisin todistetaan. Olen valitettavasti saanut tähän aavistukseen vahvistusta muilta asian kanssa toimivilta.”

Rajojen vahtikoirana toimivan Rajavartiolaitoksen ärhäkkyyden ehkä voi jossain mielessä ymmärtää. Salassapidossa laitos sen sijaan ei ole kunnostautunut.

Rajavartiolaitoksesta on vastikään tehty kantelu oikeuskanslerille, joka siirsi kantelun käsittelyn eduskunnan oikeusasiamiehelle. Rajavartiolaitoksen Suomenlahden merivartioston rikostorjunta on luovuttanut pyynnöstä ihmisille julkisiksi tullutta, laittoman maahantulon järjestämisestä syytettyjen henkilöiden esitutkintamateriaalia, johon on jätetty näkyviin turvapaikanhakijoiden nimiä, syntymäaikoja ja muita henkilötietoja.

Kaiken turvapaikanhakijoita koskevan tiedon tulisi olla salassapidettävää, ja erityisesti viranomaisten tulisi olla hyvin tarkkoja siitä, että tiedot myös pysyvät salassa.

Rajavartiolaitos noudattaa julkisuuslakia, jonka 24 pykälässä mainitaan, että muun muassa turvapaikanhakijoita koskevat asiakirjat ovat salassapidettäviä.

Förbom oli vuodosta kuultuaan tuohtunut. Hän kommentoi minulle asiaa 12. kesäkuuta sähköisesti näin:

“Viranomaisen on muistettava, että sillä on tietovaltaa ja oltava sen kanssa äärimmäisen herkkätunteinen. On hyvin kyseenalaista, että tieto sellaisista ihmisistä, joiden henkilöllisyys, olinpaikka tai status ei kuulu kenellekään ei-asianosaiselle, on näin vaivattomasti vuotanut ulkopuolisten tietoon. – – Vuoto on minusta erittäin vakava asia. Rajavartiolaitos kuten myös poliisi ja Migri voi käyttää tutkinta-, statuksenmäärittely- ja tietovaltaa ihmisiin, jotka ovat usein tavalla tai toisella haavoittuvassa asemassa. Siihen, että he ovat saapuneet tähän maahan ja tehneet sen epävarmoin tai sääntelemättömin keinoin, on syynsä ja perusteensa. Viranomaisen on pidettävä tätä hyvin vahvana perusteena suojata heidän henkilöllisyytensä ja statuksensa. Tämän on myös tapahduttava johdonmukaisesti suhteessa siihen, että viranomaisen toimintavoista ja agendasta sinänsä on voitava saada tietoa avoimesti ja asianmukaisesti. Mutta ei niistä, joita prosessi koskee. On aina syytä pelätä, että jossain on joku, jolle tieto ihmisen statuksesta ja olinpaikasta on arvokas, ja jos tähän tietoon voi päästä käsiksi viranomaisten laiminlyönnin seurauksena, on kyse kaikkien oikeusperiaatteiden halventamisesta.”

Haastattelussa palaamme Rajavartiolaitoksen paljasteluun. Förbom korostaa jälleen, että jokaikinen tapaus on yksilöllinen ja salainen eikä tieto saa vuotaa.

“Mutta salaamisella ei saa perustella koko viraston ja viranomaisen toimintaa, jonka on oltava mahdollisimman avointa, kunhan asianomaisten salaiset tiedot eivät vuoda ulos.”

Hänen mielestään on erittäin tärkeä tutkia ja miettiä sitä, onko nykyinen tapa keskittää kaikki keskeiset ja olennaiset turvapaikanhakijoita koskevat osa-alueet yhteen isoon organisaatioon mielekäs. Nyt kaikki turvapaikkaan liittyvä on sisäministeriön alaista.

“Sisäministeriö on ‘poliisiministeriö’ eikä siitä pääse mihinkään, vaikka kuinka olisi eri osastot poliisille ja maahanmuutolle. Jo se, että herää kysymys olisiko sillä merkitystä, on vahva signaali siitä että sillä voi olla merkitystä.”

Arkadianmäen ongelmajätelaitos

“Suomi ja koko Eurooppa on vuosituhantinen prosessi, jossa erilaisten ihmisten ja yhteisöjen monisyiset vaikutteet ovat kiertäneet ja kiertävät jatkuvasti maasta ja yhteisöstä toiseen. Se, että Suomessa juuri nyt vallitsee juuri tämänkaltainen ‘kulttuuri’, on tulosta vain siitä, että kulttuurien väistämättömässä liikkeessä tämä maailmanaika sattuu näyttämään tältä.”

Papin poika Förbom oli omien sanojensa mukaan “s-tanan vihainen” lukiessaan eduskunnan pöytäkirjoja kirjaansa varten. Kysyn, miten hän käsittelee ja tulee toimeen vahvojen tunteiden kanssa, joita työ väistämättä miehessä nostattaa. Voiko negaation kääntää positiiviseksi?

“Ei aina voi”, vastaa Förbom. “Valitettavasti vaimo ja kaverit kuulevat paasausta, kun koen että ei helkkari näin voi tehdä eikä tämä asia näin saa mennä.”

Pamfletista muodostui moraliteetti, mikä on ärsyttänyt joitakin ihmisiä. Minusta sen pitäisi olla puolipakollista luettavaa vähintäänkin kansanedustajille mutta mielellään myös niille, jotka tunnistavat itsessään rasismiin vivahtavaa epäluuloa “toisia” kohtaan – ja niillekin, jotka ovat varmoja että rasismi ei heistä saa otetta.

Förbom tunnustaa huomaavansa itsessään välillä kyynistymisen merkkejä, noita aktivistin karsinogeenejä. Saattaisiko se ajaa hänet politiikkaan?

“Kunnallisvaaleihin on pyydetty, mutta vielä en ole lähtenyt. Juttu on kahtalainen: toisaalta kiinnostaa olla samalla pelikentällä jota koko ajan itse ruotii, ja elossa on vielä naiivi ajatus että jospa asioihin voisi vaikuttaa sisältä päin. Mutta tuntuu myös pelko, että samalla solahtaa syviin vesiin ja happi loppuu.”

Mutta jos mukaan ei lähde, sitten sinne menevät ne toisin ajattelevat…

Tuntuu, että rasismin, muukalaisvihamielisyyden ja vihapuheen kitkeminen ovat tämän hetken ajankohtaisimpia yhteiskunnallisia asioita.

“Itsekkyys ja kansallinen itsekeskeisyys ja niiden hyväksyminen on kasvanut ja voimistunut”, suree Förbom. “Nykyään on helpompaa ja sallitumpaa arvioida yhteiskunnallista todellisuutta ja muita ihmisiä sen perustella, ovatko ne meitä vai heitä, ovatko samanlaisia kuin me, tuttuja vai vieraita.”

Voimakas ilmapiirin muutos ei tapahtunut kevään eduskuntavaalien jälkeen, vaan sillä on pitkät juuret jotka ovat paljon syvemmällä.

Kuitenkin edustajamme eduskunnassa ovat tavallisia pulliaisia ja hakkaraisia, joilla on erilaiset tavat artikuloida pelkonsa miljoonien ihmisten vyörymisestä Suomeen. Ketään ei haluta tänne sosiaaliturvalla elämään, mutta ketään ei myöskään haluta tänne viemään työpaikat kantasuomalaisilta.

“Ketään ei haluta”, hymähtää Förbom. “Ei pidä tulla, ei saa tulla. Tämä juontuu pelkoon, joka saa erilaisia muotoja ja joka on irrationaalista. Pelkoa yritetään muuttaa toiseen muotoon, jolloin loogisuus kärsii.”

Silloin sammakoita syntyy ja lentää suusta ulos. Sillä rasisti pelkää “vieraita” ihmisiä ja myös niitä, jotka eivät pelkää. Rasisti on pelkuri.

Hippien utopia

Toisaalla tässä lehdessä politiikan tutkija Pekka Visuri toteaa, että maailmaa hallitsevat maat jatkuvasti kamppailevat keskenään. Miksi on näin? Emmehän me koskaan saavuta pysyvää rauhaa, kun koko ajan taistellaan.

“Syy on itsekkyys”, sanoo Jussi Förbom. “Ihmiset pyrkivät rakentamaan kehän tai yhteisön, jossa jakavat keskenään jonkin pyrkimyksen ja jolla erottautuvat muista yhteisöistä. Kansallisvaltio on iso ja merkittävä – ja varsin uusi – tapa muodostaa tuollainen yhteisö.”

Unelma yhtenäisestä, tasa-arvoisesta maailmasta on siis hippien utopia. Ja kuitenkin meillä tällä pallolla on kaikki, mitä tarvitsemme, jos luopuisimme itsekkyydestämme. Tarvitaan roima annos elealeniusmaista ajattelun mullistamista ennen kuin ihmiskunta pääsee epäitsekkyyden alkuun.

“Siihen pitää pyrkiä”, Förbom kannustaa. “On tehtävä kaikki sen eteen, ettei kellään olisi intohimoa ja tarvetta puhua myyttisestä kansasta ja olettaa, että ympärillä oleva ihmiset jakavat saman ymmärryksen.”

Förbom sanoo rakastavansa Suomea, merenrantaa, metsää, kieltä ja ihmisiä. Silti hän – kuten elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki – miettii keinoja olla aina välillä jossain muualla kuin täällä. Kaurismäki on sanonut kokevansa Suomen yhteiskunnallisesti ahdistavana paikka, ehkä jopa umpiona.

“Uskon tietäväni, mitä hän tarkoittaa tuolla, ja aika paljon jaan hänen näkemystään. Hän on aidosti suuri humanisti, mutta ujona ihmisenä ei saa sitä tarpeeksi tuotua esille.”

Teksti Anu Harju
Kuva Essi Rajamäki

Sitaatit Jussi Förbomin kirjasta Hallan vaara – merkintöjä maahanmuuton puhetavoista. Into Kustannus 2010. 200 s.

Aki Kaurismäki: Le Havre. Elokuva ranskalaisesta kengänkiillottajasta, joka auttaa pientä gabonilaispoikaa. Ensiesitys Suomessa oli Sodankylän elokuvajuhlilla.