Olisi todella kummallista jos G8-kokoukseen tultaisiin tällä kertaa osoittamaan mieltä, mehän keskitymme nyt Afrikan köyhyyteen ja ilmastonmuutokseen. En aivan ymmärrä mitä vastaan mielenosoittajat protestoisivat.
– Tony Blair maaliskuussa 2005
Blairin kommentin sekoitus ihmetystä ja huoliteltua naiiviutta ei ole sattumaa, vaan osa näkyvää ja selkeää strategiaa. Blair ja hänen apurinsa hallituksessa ja poliisivoimissa eivät ole levänneet kehittäessään taktiikoita, joilla vähätellä ja marginalisoida G8-maitten epäonnistumisten vuoksi mieltään osoittamaan saapuvia ihmisiä. Ensimmäinen osa strategiaa on ”hyvien mielenosoittajien” erottaminen pahoista. Tämä tapahtuu luomalla median avulla ensin pelkoa väkivaltaisista protesteista kokouksen yhteydessä. Sitten voidaankin kertoa Englannin työväenpuolueen olevan hyvyyden puolella ja tukevan ”edistyksellistä konsensusta”, lause jota opetusministeri David Miliband kaavamaisesti toistelee.
Demonisointi-kampanjan tavoitteena on luoda yleisölle mielikuva, että kaikki G8-kokoukseen suuntautuva protestointi on laitonta. Poliisi on liittynyt tähän kampanjaan innoissaan, rohkaisten median yhä villimpiä tarinoita anarkistien koulutusleireistä, väkivaltaisten hyökkäysten suunnittelusta ja muusta vastaavasta.
Hallitus näyttäisi kuitenkin ottaneen kaksitahoisen asenteen tähän. Jo tämän vuoden tammikuussa kauppaministeri ja skotlantilainen kansanedustaja Douglas Alexander mainosti, että ”valtava mielenosoitus … jota suunnitellaan Edinburghiin lauantaiksi toinen heinäkuuta, lähettää maailman johtajille kolmiosaisen viestin: oikeudenmukaista kauppaa, velkojen anteeksiantoa ja enemmän ja parempaa kehitysapua. Make Poverty History (Köyhyydestä historiaa) -kampanjan aika on koittanut. Tiedämme hallituksessa, että tämä välittävien ihmisten ainutlaatuinen koalitio tulee haastamaan meidät.”
Blair on tukenut tätä näkemystä artikkelin alussa lainatussa haastattelussaan. ”Ihmiset tulevat osoittamaan mieltään Make Poverty History -kampanjan puolesta, ja se on hienoa”, Blair sanoi. Hyviä mielenosoittajia suvaitaan, mutta pahoja ei. ”En voi kieltääkään sitä”, Blair kommentoi kysyttäessä käytetäänkö uusien terrorismin vastaisten säädösten mahdollistamia keinoja G8-kokouksen mielenosoittajia vastaan. Jo ennen tätä poliisi ja tiedustelupalvelut valmistelivat poliisiväkivallan ja voimankäytön laillistamista. Laillisuuden varmistamiselle on elintärkeää pelon ja epämääräisten huhujen levittäminen uhkaavista hämäristä tahoista. ”Anarkisteista” ja ”ympäristöliikkeen sotakoirista” on huhuttu brittimediassa jo vuoden 2004 tammikuusta asti, ja huhumylly kehittyy yhä huumaavammaksi crescendoksi itse kokouksen lähestyessä. Rutiininomaisten epätarkkuuksien, liioittelun ja valheiden ohella lienee selvää, että pääongelma on lähes täydellinen puute itse asioiden (mukaan lukien Irakin sota, globaali köyhyys, ilmasto, yhtiövalta ja monia muita) raportoinnista. Nuo asiat tuodaan esille vain silloin, jos ne voidaan esittää poliittisen ja taloudellisen eliitin kannalta myönteisessä valossa.
AMMATTITAPPAJIA HUOLEHTIMASSA TURVALLISUUDESTA
Paniikin kierre on joillekin erittäin mieluisa, varsinkin jos he voivat ansaita sen avulla rahaa. Huijaus toimii suunnilleen seuraavasti. Lehdistö on toistuvasti lainannut ”turvallisuuskonsulttien” lausuntoja ongelmien mahdollisuudesta koskien heinäkuun kokousta. Konsultit Clive Fairweather ja Stuart Crawford varoittelevat jatkuvasti mielenosoittajien ”ennennäkemättömästä järjestäytymisen tasosta”, joka antaa ”syytä pelätä että väkivaltaisia … protesteja purkautuu”, tai että mielenosoittajat ”ovat hyvin kiinnostuneita julkisuudesta” ja heidän voi olla vaikea vastustaa ”kiusausta” levittää kaaosta kokouspaikan lähellä sijaitseviin kaupunkeihin.
Itse asiassa molemmat miehet työskentelevät Stuart Crawford Associates -yhtiölle, joka kuvailee ”erikoistuvansa skotlantilaisiin julkisiin toimiin, turvallisuusasioihin ja tiedotusvälineisiin” – toisin sanoen pr-toimintaan. Mitä pahempia varoituksia, sitä parempaa bisnestä. Fairweather oli Ison-Britannian ilmavoimien erikoisjoukkojen komentajana näiden suorittaessa hyökkäyksen Iranin Lontoon suurlähetystöön vuonna 1980. Erikoisjoukot tappoivat kaikki rakennukseen tunkeutuneet kaapparit yhtä lukuun ottamatta ja teloittivat silminnäkijöiden mukaan kaksi kaapparia näiden antauduttua. Fairweatherin ja Crawfordin aiempiin asiakkaisiin kuuluu Scottish People’s Alliance, puolue jolla on yhteyksiä Uuteen puolueeseen, jota skotlantilainen konservatiivijohtaja David McLetchie luonnehti ”fasistiseksi ja epädemokraattiseksi”. Molempia puolueita johtaa Robert Durward, skotlantilainen liikemies, joka myös johtaa British Aggregates Association -yhtymää (joka on myös listattu Stuart Crawford Associatesin entisenä asiakkaana).
Toisin sanoen koulutetut tappajat, joilla on epäilyttäviä yhteyksiä äärioikeistolaisiin liikkeisiin, esiintyvät turvallisuusasiantuntijoina ja antavat tilanneselostuksia median edustajille mielenosoitusten luomasta uhasta. Heidän palkkaamisensa on sitä todennäköisempää, mitä enemmän uhkia painotetaan. Parhaimmillaan kyse on eturistiriidasta, kauheimmillaan demokraattista protestia vastaan kohdistetusta salaliitosta, jolla tavoitellaan taloudellisia etuja. Varmaa on, että media ei ainakaan vielä näe uutisoimisen arvoisena sitä tosiseikkaa, että koulutetut tappajat neuvovat mielenosoitusten turvajärjestelyissä. Sen sijaan lehdistö viittaa ”anarkistien armeijatyyliseen” koulutukseen.
G8:lle vaihtoehtoja etsivä koalitio on torjunut osan mielenosoittajiin kohdistuneesta mustamaalaamisesta hakemalla virallista lupaa osoittaa mieltään Gleneaglen kokouspaikalla. Poliisi hyväksyy julkisesti mielenosoittajien oikeuden osoittaa mieltään, mutta varoittaa tappelunhaluisesta vähemmistöstä joko suoraan tai rivien välistä. Mediassa tämä tarkoittaa varoituksia kauppojen ikkunoiden rikkomisista, hyökkäyksistä poliisia vastaan ja naamioituneista anarkisteista. Tarkasteltaessa poliisien suunnitelmia lähemmin esiin nousee huolestuttavia seikkoja. ”Vaatimukset kumiluodeista ja vesitykeistä, puhumattakaan aseistetuista poliiseista ja ’mellakoitsijoiden säilytyskeskuksista’, nostavat aiheellista pelkoa siitä, että väkivallalle luodaan mielenosoitusalueella hyvää kasvualustaa. Tuntuu melkein siltä kuin poliisi viestittäisi käytännössä: ’Antaa palaa jos kuvittelette olevanne tarpeeksi kovia’”, Gleaneaglen alueen kansanedustaja Roseanna Cunningham sanoi äskettäin. Tietyt tahot poliisilaitoksessa hämärtävät tarkoituksellisesti rajaa laillisen protestin ja väkivaltaisuuksien välillä, tarkoituksenaan legitimoida rauhallisiin mielenosoittajiin kohdistuva poliisiväkivalta. Skotlannissa on pitkät perineet rauhanomaisille mielenosoituksille, mutta nyt poliisi sanoo valmistautuvansa eri tavalla, koska ”protesteja suunnittelevat henkilöt eivät ole tavallisia rauhanomaisia mielenosoittajia”. Tällaiset valheet löytävät tiensä nopeasti lehtien sivuille, ja jos Gleneaglessa tulee ongelmia, ei syy ole ainoastaan poliiseissa vaan myös heidän propagandisteissaan lehdistössä. Heidän tulisi hävetä toimintaansa.
VILPITÖN HUOLI KÖYHYYDESTÄ JA YRITYSTEN VAIKEASTA ASEMASTA
Toinen osa virallista strategiaa on valtiota edustavien tahojen epätoivoinen esiintyminen edistyksellisinä ja Make Poverty History (MPH) -koalitioon liittyneenä. Blair on käyttänyt MPH:n valkoista käsivarsinauhaa julkisuudessa, ja U2-yhtyeen laulaja Bono on viitannut Blairiin ja Browniin köyhyyden vähentämisen ”Lennonina ja McCartneyna”. Blair ja Brown ovat molemmat puhuneet omistautumisestaan Afrikalle. Tammikuussa Brown piti pitkän puheen, joka itsessään antoi uskottavan vaikutelman Brownin päättäväisyydestä tehdä köyhyydestä historiaa. Hän nosti esille ”toivottomuuden ja inhimilliset kärsimykset, jotka ovat olemassa numeroiden takana” ja kertoi nähneensä ”Tansaniassa 8–11-vuotiaita lapsia jotka rukoilivat lupaa saada jatkaa koulunkäyntiä – ja joilta se kiellettiin koska heidän vanhemmillaan ei ollut varaa maksaa lukukausimaksuja”. Hän lopetti puheensa kutsuun ”kääntää moraalisen ajattelun kaari … kohti oikeudenmukaisuutta”.
Englannin hallituksen G8:aa koskevan strategian ydinkohtia on lueteltu hallituksen teettämässä Afrikka-raportissa, josta BBC poimi kahdeksan länsimailta toimia vaativaa kohtaa. Näihin kuului kehitysavun kaksin- tai kolminkertaistaminen, velkojen anteeksiantaminen, hiv/aids-tuen lisääminen, afrikkalaisten yliopistojen tukeminen ja afrikkalaisten tuotteiden tulliesteiden vähentäminen länsimaissa. Millekään näistä on vaikea väittää vastaan. Mutta itse raporttia tutkittaessa syntyy toisenlainen kuva. Journalistien ei tarvitse kuin lukea raportin eri kappaleiden yhteenvedot saadakseen vihiä hallituksen todellisista tavoitteista. Esimerkiksi raportin seitsemännen kappaleen alustuksessa todetaan, että taloudellinen kasvu on mahdollista Afrikassa vain jos ”alueen epäedullista sijoitusilmapiiriä parannetaan”. Tämä tarkoittaa ”julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä sijoittamiselle edullisen ilmapiirin luomiseksi”. Niinpä alueelle kaivataan enemmän liberalismia ja yksityistämistä, sekä länsimaisille yrityksille lisää mahdollisuuksia käyttää hyväksi Afrikan luonnonvaroja ja työvoimaa. ”Tärkeimpiä askeleita ovat sijoitukset infrastruktuuriin ja ilmapiirin kehittäminen yksityistä sektoria kohtaan myönteisemmäksi” todetaan seuraavan kappaleen yhteenvedossa. Nämä raportit ovat kaikkien luettavissa, mutta valtamediassa edes ns. vasemmistosuuntautuneet lehdet kuten Guardian tai Independent eivät mainitse asiasta. Lainatut otteet paljastavat hallituksen todelliset tavoitteet, uusliberaalin reformin ajamisen läpi Afrikassa.
Hallitus teetätti raporttinsa erityisellä komissiolla, joka teki läheistä yhteistyötä satojen yritysjohtajien ja heidän edustamiensa yritysten kanssa. Mukana olleet yhtiöt pystyivät vain vaivoin peittelemään intoaan. ”Näkymät” liike-elämälle ovat ”positiivisia”, sanoo eräs johtajista. ”Afrikka on sijoittamisen seuraava etulinja.” Shellin Ison-Britannian osaston johtaja James Smith huomioi edistyksen vaativan ”suurempaa roolia yksityiselle sektorille”. Hallituksen palkkaama komissio ”painottaa onnistunutta ja kunnianhimoista multilateraalista kaupan vapauttamista, mikä on keskeistä kestävälle globaalille kasvulle ja talouden kehittymiselle”. Selvimmin liike-elämälle myönteinen politiikka tulee esiin kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) lausunnoissa. IMF:n päätutkimuskomissio kokoontui huhtikuussa Washingtonissa ja toisteli perinteistä mantraansa vapaan kaupan tehostamisesta ja sijoitusilmapiirin parantamisesta ympäri maailman. Tämä on yhtä yllättävää kuin se on vahingollista Afrikalle. Komissiota johti valtiovarainministeri Gordon Brown.
Brownin tammikuussa pitämässään puheessa esittämät kommentit Tansaniasta ovat erityisen asiattomia, sillä maata vaivaavat ongelmat koulutuksen kustannuksista johtuvat suoraan IMF:n reformivaatimuksista. Ne pakottivat Tansanian hallituksen siirtämään koulutuksen yksityisen sektorin toteuttamaksi. Brownin ollessa ilmeisen huolissaan Afrikan tilasta hän samalla antaa yhtiöille täydet valtuudet muuttaa maa lopullisesti. Toisin sanoen Brown ei puhu kauniita sanoja ja jätä sitten tekemättä asialle mitään, vaan hän nimenomaan antaa yhtiöille työkalut ja keinot, joiden avulla karata Afrikan kimppuun ja imeä se kuiviin.
Selvintä tämä on kehitysavussa, jossa lupaillaan tuen nostamista liberalisointia vastaan. Itse asiassa ulkoministeriön kehitysapuosaston budjetilla rahoitetaan suoraan äärioikeistolaisten laitosten, kuten Adam Smith Institute, yksityistämistä ylistäviä pr-kampanjoita. Näin ruokottomassa tilanteessa avun lopettaminen olisi parempi vaihtoehto.
POLITIIKAN EPÄONNISTUMINEN
Englannin hallitus on yritysten uuden, koko kolmannen maailman markkinoiden avaamiseen tähtäävän kampanjan etulinjassa. Se, että hallitus on ominut osia Make Poverty History -koalition retoriikasta, kertoo koalition menestyksestä mutta myös yhteistyön ja alistumisen vaaroista. On surullista, että kaikki järjestöt jotka ovat mukana MPH-liikkeessä, eivät tunnu olevan selvillä näistä vaaroista. Oxfamin kampanjavastaava Justin Forsyth huomioi vuonna 2002: ”Kun puhuu Tony Blairille tai Gordon Brownille, he todella ymmärtävä ongelmia. He ovat selkeästi parhaita johtajia kun käsitellään kehitysapua ja tukiaisia, ja he käyttävät oikeita perusteluita kerta toisensa jälkeen.” Viime vuonna Forsyth jätti Oxfamin työskennelläkseen Blairin neuvonantajana. Gordon Brownin neuvonantajana taas toimii Shriti Vadera, jota Guardian luonnehti ”kovasanaiseksi” ja ”huonosti kirkasotsaisia virkailijoita, saati sitten typeryksiä, sietäväksi”. Vadera on yhdysvaltalaisen UBS Warburg -pankin entinen johtaja ja ”monimutkaisten julkisen ja yksityisen talouden välisten rahoitussuhteiden” asiantuntija ja kannattaja. Muitten tehtäviensä ohella hän istuu Oxfamin toimia valvovassa neuvostossa.
Nämä suhteet eivät välttämättä ole korruptoituneita. Kuitenkin täydellinen kritiikittömyys Brownia ja Blairia kohtaan sekä joidenkin kansalaisjärjestöjen ilmeinen kyvyttömyys nähdä Englannin hallituksen politiikan todellisia tavoitteita viittaa hallituksen tahtoon alistumisen voivan olla mahdollista osissa MPH-liikettä. Hajottamiseen ja hallitsemiseen pohjaava strategia on todellinen ja käynnissä, ja jos haluamme paljastaa lausuntojen ja uutisoinnin valheellisuuden ja pysäyttää uusliberalismin etenemisen, tulee meidän vastata G8-maiden epäonnistuneeseen politiikkaan suoraan. Tämä vaatii mahdollisimman laajaa kansanliikettä ja erityisesti taistelua, joka lähtee politiikan ja ideologian perusteista. Politiikassa on väliä sillä tosiseikalla, että meitä on paljon ja heitä vähän. Heidän politiikkansa koskien ilmastoa, Irakia, Afrikkaa, globaalia köyhyyttä ja muita asioita on epäonnistunut, ja meidän on aika ilmoittaa toisenlaisen maailman olevan mahdollinen ja tehdä siitä sellainen.
DAVID MILLER
David Miller on toinen Arguments against G8 -kirjan toimittajista. Hän toimii sosiologian professorina Strathclyden yliopistossa Glasgow’ssa.
Suomennos Antti Jauhiainen