Työpaikkojen rauhantoimikunta: Kotouttaminen kuuluu kaikille

Käyn parhaillaan ammattiliitoni tarjoamaa neliosaista kansainvälisyyskoulutusta. Koulutuspäivät ovat tiiviitä, mutta aikaa jää myös käytävä-keskusteluille, jotka usein antavat paljon ajattelemisen aihetta.

Tänään näin kävi keskustellessani kurssilaisen kanssa, joka kertoi Olkiluodon työmaan kotikaupunkiinsa heijas-tamista uusista haasteista. Osa rakennusmiehistä, jotka ovat työskentelyn aikana asuneet parakeissa yhteiskunnan ulkopuolella, on töiden vähentymisestä huolimatta jäämässä Suomeen. Ihmetellessäni tilannetta kurssikaverini kertoi heidän olevan ikään kuin reservissä, mikäli Suomessa tarvittaisiin rakennusmiehiä toisella työmaalla.

Kuulin tarinaa siitä, minkälaisia tilanteita syntyy paikkakuntalaisten ja rakennusmiesten välillä kulttuurisista väärinymmärryksistä sekä kielitaidon ja suomalaisten tapojen tuntemuksen puutteesta johtuen. Kuulemieni esimerkkien jälkeen en voinut kuin ihmetellä sitä, kuinka pienellä huomioimisella, puolin ja toisin, tilanteilta olisi vältytty.

Integroitumisesta Suomeen ei voida puhua, ei myöskään pyrkimyksistä kotouttaa yhteiskuntaan. Samassa keskustelussa kävi ilmi, että osa Olkiluotoon saapuneista ns. korkeamman koulutuksen saaneista kielitaitoisista työntekijöistä on kiinnostunut jäämään Suomeen töihin. Tämä on luonnollista, sillä he ovat perheineen asuneet usean vuoden työkomennuksen ajan Suomessa, lapset ovat käyneet koulua ja verkostoja on syntynyt. Heillä on osaamista hankkia tarvittava tieto maahan jäämiseen liittyvissä kysymyksissä, heille on myös järjestetty tilaisuus hankkia sitä.

Jäin pitkäksi aikaa miettimään, onko oikein, että meille muodostuu “kahden kerroksen maahanmuuttajista” koostuvaa työvoimaa. Hyväksymmekö hiljaisesti sen, että maahamme syntyy ryhmä, jolle emme tarjoa ihmisarvoista elämää, mutta joiden työpanoksen olemme valmiita ottamaan vastaan silloin kun se meille sattuu sopimaan.

Työperäinen maahanmuutto Suomeen kasvaa jatkuvasti. Tulemme myös tarvitsemaan siirtolaisia vastataksemme työvoimapulaan, joka työttömyydestä huolimatta on jo osittain eri aloilla näkyvissä. Kunnat ovat aktivoituneet rekrytointiin ulkomailta.

Eettistä vastuuta ei kuitenkaan voi väistää. On huolestuttavaa, mikäli maa suuntaa koulutustaan vientituotteeksi oman maan tarpeista riippumatta, kuten arvioidaan Filippiinien tehneen sairaanhoitajakoulutuksen osalta. Moni maahanmuuttaja lähettää palkastaan osuuden kotimaahansa ja nämä rahat ovat usein keskeinen tulonlähde heidän perheilleen. Maasta riippuen ulkomailla työskentelevien rahoilla voi olla merkittävä vaikutus koko maan talouteen. Maahanmuuttajat on rekrytoitava samoilla työehtosopimuksilla kuin suomalainen kantaväestö, ja heidän kotoutumisensa on meidän kaikkien vastuulla.

Emme voi vedota “maassa maan tavalla” -käsitteeseen, mikäli emme itse ole valmiita kohtaamaan maahanmuuttajia yksittäisinä ihmisinä ja tulemaan vastaan auttaaksemme heitä sopeutumaan Suomeen.

Tanja Pelttari

Kirjoittaja on Työpaikkojen rauhantoimikunnan puheenjohtaja.