Olen vuosien mittaan useassa tämän lehden kirjoituksessa saanut pohtia Venäjää ja Suomen suhdetta siihen. Kahdesti olen sijoittanut tekstiini – ensimmäisen kerran jopa sen otsikkoon – iskulauseen: Venäjän asia on meidän.
Kummallakaan kertaa muotoilu ei mennyt sellaisenaan läpi. Otsikko kääntyi muotoon: Venäjä on meidän asiamme. Ja melko tuoreessa kirjoituksessa muotoiluksi tuli: Venäjän asia on meidänkin asiamme. Puhtaan kielellisesti molemmat korjaukset kenties olivat parannuksia tekstiin.
Nyt ei kuitenkaan ole kysymys pelkästään kieliopista tai oikeakielisyydestä. Venäjän asia on meidän -muotoilulla on tietysti tavoiteltu aivan erityistä sävyä ja merkityssisältöä. Kaikkein nuorimmat eivät ehkä sitä tunnista. Palautetaan siksi mieleen.
Talvisodan vaikeana aikana Ruotsissa kampanjoitiin voimakkaasti tunnuslauseella: Finlands sak är vår, Suomen asia on meidän. Lauseeseen kiteytyi monenlaisia ajatuksia ja myös tunteita. Yhteiseen historiaan perustuva erityinen samaistuminen ja solidaarisuus vaikeuksissa olevaa naapurimaata kohtaan. Samalla sen ymmärtäminen, että omakin kohtalo ja tulevaisuus on vahvasti sidoksissa naapurin kohtaloon.
Puolustusministeri Jyri Häkämiehen Washingtonin-puheen jälkeen jonkin asian kolmesti toistamisesta on tullut jo vähän kulunut tehokeino. Siitä huolimatta minäkin yritän nyt kolmannen kerran: Venäjän asia on meidän. – Mitä se on?
Maantiede ja historia kytkee meidät pysyvästi Venäjään, ylivoimaisesti suurimpaan naapuriimme. Historiaan sisältyy vaikeita aikoja, mihin liittyi jo edellä mainittu Finlands sak är vår -kampanja. Sotilaalliset konfliktit ovat kuitenkin yleisesti ottaen olleet osa kahdenvälistä suhdetta laajempaa kuviota. Tulevaisuudessakaan ei ole uskottavaa, että Venäjällä olisi Suomeen kohdistuvia pahoja aikeita pelkästään Suomen itsensä vuoksi.
Suuri Venäjä naapurissa on Suomelle suuri rikkaus. Talouden, kulttuurin ja inhimillisten kontaktien tasolla se tarjoaa meille loputtomat mahdollisuudet. Suomalaisista yleisesti ottaen pidetään ja heitä arvostetaan Venäjällä. Meistä itsestämme, Suomen harjoittamasta politiikasta, on kiinni se, kuinka mahdollisuudet parhaiten hyödynnetään.
Kohua Häkämiehen puheesta on haluttu rauhoitella: Venäjä, Venäjä, Venäjä oli vain tehokeino kuulijoiden valpastamiseksi, kun taas puhe kokonaisuudessaan oli rakentava ja analyyttinen. Lukekaa se puhe vielä kerran: www.defmin.fi. Puheen kokonaisuuden valossa VVV on täysin linjassa sen muun sisällön kanssa – vai mitähän vastaan ruutimme on oltava kuivaa maan puolustamiseksi?
Vuoden 2008 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmistelu on käynnistynyt. Toivotetaan onnea matkaan, viisasta ja hötkyilemätöntä otetta selonteon kirjoittajille. Ainakaan Nato-suhdetta ei enää tule tiivistää. Sanotaan vielä kerran: Venäjän asenteen huomioon ottaminen ei ole kyyristelyä naapurin edessä, vaan historian kokemuksista kumpuavaa realismia oman maan edun turvaamiseksi. Osana ydinaseistettua sotilasliittoa, toisen ydinasevaltion rajanaapurina yli tuhannen kilometrin matkalla, olisimme konfliktin sattuessa vaarallisimmassa mahdollisessa asemassa.
Turvallisuuspolitiikan peruspilarit ovat viisas ulkopolitiikka ja uskottava puolustus. Toisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa oli selvää, että ensimmäinen pilari oli ratkaisevan tärkeä, ja toinen sille alistettu. EU:n jäsenenä Suomen mahdollisuudet itsenäiseen politiikkaan ovat rajoitetut. Nimenomaan suhteessa Venäjään peruslähtökohdista on joka tapauksessa pidettävä kiinni.
Pekka Koskinen
