Mikaelin seurakunta tarjosi kesällä 2007 turvapaikan iranilaiselle kurdinaiselle Naze Aghaille. Seurakunnan kirkkoherrana toimii Jouni Lehikoinen.

 

Suomen Ekumeeninen Neuvosto oli juuri julkaissut oppaan Kirkko turvapaikkana, kun Naze Aghai marssi viime kesänä sisään kirkkoon apua anoen. Kirkkoherra Jouni Lehikoinen perehtyi oppaaseen kiireellä. ”Kirkko turvapaikkana -oppaan viesti pähkinänkuoressa on, että kirkon on kannettava huolta lähimmäisistään. Uskotaan siihen mitä opetetaan ja toimitaan sen mukaan. Opas ei varsinaisesti velvoita mihinkään, mutta suuntaa antavana sitä voidaan pitää”, kertoo Jouni Lehikoinen. Suojaa tulee tarjota avoimesti, yhteistyössä viranomaisten kanssa. Lehikoinen itse kertoo joutuneensa kuulusteluihin turvapaikan myöntämisen myötä.

”Mikaelin seurakunta tarjosi vuokra-asunnon Nazelle. Oletan poliisin sekä Ulkomaalaisviraston tienneen, missä Naze asustaa, vaikka minulta he eivät sitä koskaan suoraan kysyneet”, pohtii Lehikoinen. Kummastusta herättääkin tapa, jolla poliisi lopulta otti Nazen kiinni. Naze pysäytettiin muihin syihin vedoten liikennevaloissa ja pidätettiin. Lehikoinen ihmettelee, miten poliisi voi toimia Suomessa niin ja pitää tekoa laittomana.

”Me täällä seurakunnassa katsomme turvapaikka-asiaa hieman eri näkökulmasta kuin Ulkomaalaisvirasto. Me haluamme toteuttaa lähimmäisenrakkautta käytännössä. Meidän mielestämme hätääkärsivälle, itsemurha-ajatuksia hautovalle ihmiselle tulee antaa apua. Me uskomme Nazen tarinaan ja siihen, että hän joutuu hengenvaaraan mahdollisen palautuksen myötä. Vaikka Ulkomaalaisvirasto korostaa inhimillisyyttä ihmisyyttä kohtaan, niin jotenkin se tuntuu kadoksissa olevan. Ajattelen, että Ulkomaalaisvirastossa ei oikeasti tajuttu, missä mennään Naze Aghain kohdalla”, selventää Lehikoinen.

”UVI ei ilmeisesti ole perehtynyt Iranin Kurdistanissa toimivaan Komala-puolueeseen. Vasemmistolainen Komala-puolue ajaa ihmisoikeuksia, tasa-arvoa ja parannuksia naisten asemaan. Nazelta kyseltiin kuulusteluissa, kuka Friedrich Engels oli. Ei Nazen poliittisuutta voida arvioida sen perusteella, tunteeko hän meillä Euroopan historiasta tunnettuja vasemmistolaisia vaikuttajia”, huokaa Lehikoinen.

 

Kirkko kritiikin kohteena

Lehikoinen muistuttaa kirkolla olevan laajaa ja luotettavaa tietämystä tilanteesta eri puolilla maailmaa. Lähetystyötä tehdään ympäri maailmaa. Kontaktit ja tietoa useiden turvapaikanhakijoiden kotimaasta löytyy.

Naze Aghain tapauksessa Lehikoinen kertoo Mikaelin seurakunnan saaneen apua sekä Ruotsista että Saksasta. Maiden väliset toimintatavat eroavat siinä, että toisin kuin Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa turvapaikanhakijat viedään tarvittaessa maan alle piiloon viranomaisilta. Lehikoisen mukaan 75% kirkolta suojapaikkaa hakeneista sai Saksassa ulkomaalaisvirastolta myönteisen päätöksen vuonna 2003.

”Saksassa on myös tehty seurantaa, mitä turvapaikanhakijoille tapahtuu kielteisen päätöksen ja karkotuksen jälkeen. Osa näistä henkilöistä on kadonnut jäljettömiin palattuaan kotimaahansa. Suomessa tällaista seurantaa ei tehdä, vaan Suomen vastuu tuntuu loppuvan maastapoistumispäätökseen”, harmittelee Lehikoinen.

Kaikki eivät kuitenkaan ole olleet tyytyväisiä Mikaelin seurakunnan toimintaan.

”Kritiikkiä on tullut oikeastaan kolmelta eri taholta. Ensimmäinen ryhmä on kirkon sisältä kantautunut kritiikki. Esimerkiksi Turun kirkkoneuvosto on paheksunut Mikaelin seurakunnan tapaa toimia. Toisena ryhmänä voin mainita uusnatsit, jotka ovat pari kertaa tuoneet terveiset Mikaelin kirkon pääovelle ilkivallan merkeissä. Kolmanteen tahoon voidaan lukea lakifriikit, jotka näkevät seurakunnan toimineen vastoin viranomaistahoa. Mikaelin seurakunta nähdään lainrikkojana ja seurakunnasta on tehty kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle”, luettelee Lehikoinen.

”Mikaelin seurakunta on saanut todella paljon, ehkä enimmäkseen, kannustavaa palautetta. Myös kirkkoon kuulumattomat tai kirkosta etääntyneet tahot ovat ottaneet yhteyttä positiivisessa mielessä. Tämä palaute on rohkaissut eteenpäin prosessissa.” Lehikoinen uskoo kirkon sisältä tulevien soraäänien syntyvän lähinnä siitä perinteestä, että luterilaisuuteen kuuluu uskollisuus esivallalle. Joidenkin mielestä esivalta tekee aina oikein, eikä kirkko saa puuttua siihen.

”Mutta entä sitten, jos esivalta tekeekin väärin? Mielestäni kirkon on uskallettava tällöin nostaa ääntä epäkohtien edessä. Oikeutetun kritiikin ollessa kyseessä täytyy uskaltaa nostaa epäkohdat esiin”, linjaa Lehikoinen.

Lehikoinen ei usko Naze Aghain tapauksen tuovan turvapaikanhakijoiden ryntäystä Mikaelin seurakunnan oville. Tietenkin hän on pohtinut myös väärinkäytön mahdollisuuksia. Turvapaikkaoppaassa luetellaan kriteerit, jotka turvapaikan hakijan on täytettävä. Näitä ovat perusteltu pelko vainosta, turvapaikkaprosessin puutteellisuus ja turvapaikanhakijan perhettä kohtaan suunnattu vaino. Lehikoisen mukaan Naze Aghailla oli näyttää paperit, joilla kriteerit täyttyivät.

Lehikoisen mielestä Nazella olisi hyvä tulevaisuus edessä Suomessa, jos hänen annetaan tänne jäädä. Naze opiskelee suomen kieltä, hänellä on vuokra-asunto ja hänellä on paljon ystäviä täällä. Naze löytäisi kyllä paikkansa suomalaisesta yhteiskunnasta.

”Kyllä me Mikaelin seurakunnassa olemme tosissamme sitoutuneet tähän juttuun. En usko, että tämä jää viimeiseksi. Oikeastaan koen, että olemme vasta polun alussa”, vakuuttaa Lehikoinen jatkosta puhuttaessa.

 

Kirkko rauhantekijänä

”Lähestyisin aihetta rauha ihmisoikeuksien näkökulmasta. Luomisen perusteella jokaisella ihmisellä on samat oikeudet. Ihmisen perusoikeuksiin kuuluu saada elää rauhassa,” avaa Lehikoinen rauhanteemaa.

Lehikoisen mielestä ihmisiä karkeasti sanottuna jaetaan nykyisin A- ja B-luokan kansalaisiin ja näiden ryhmien välinen kuilu syvenee koko ajan. Lehikoinen kertoo omien sympatioidensa olevan heikompien puolella. Sen sijaan, että kirkko on jämähtänyt virastoihin ja seurakuntataloihin, sen tulisi astua heikompien rinnalle. ”Miksi ei uskalleta lähteä kohtaamaan ihmistä?”

Mikaelin seurakunta on etsinyt uusia toimintamuotoja lähestyä tavallista ihmistä. Lehikoinen kokee, että vaikka kirkkoa kritisoidaan, niin silti sitä tarvitaan kaikkien kiireiden keskellä, varsinkin elämän kriisitilanteissa. Silloin kirkko on paikka, jonne ihminen voi tulla hiljentymään. Lehikoisen mielestä kirkon tulisi asettua yhä enemmän vierellä kulkijaksi ja eteenpäin auttajaksi.

Erityisesti Etelä-Amerikassa niin sanottua vapautuksen teologiaa edustavat kirkot ovat asettuneet voimakkaasti puolustamaan köyhiä. Olosuhteet ovat tietenkin hyvin erilaiset kuin täällä, mutta Lehikoisen mielestä on hyvä, että kirkko elää siellä sanomaansa todeksi. Lehikoinen kertoo innostuneesti puolalaisesta katolilaisesta papista Jerzy Popieluszkosta, joka nousi systeemiä vastaan vaatien oikeutta vähempiosaisille. Isä Popieluszko kapinoi sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan saaden aikaan muun muassa kaivostyöläisten lakon. Kun kansan rakastama pappi 1980-luvulla yllättäen katosi ja hänen ruumiinsa löydettiin paikallisesta tekoaltaasta, kerääntyivät ihmiset Varsovan kaduille. He eivät kuitenkaan odotusten mukaan syyttäneet ketään vaan heidän kyltteihinsä oli isä Popieluszkon oppien mukaan kirjoitettu ”Me annamme anteeksi”.Vihankierre saadaan katkaistua vain anteeksi antamalla.

Haastattelun lopussa löydämme minua vasemmistolaisena vaikuttajana ja Jouni Lehikoista seurakuntansa kirkkoherrana yhdistävän tekijän. Joudumme kumpikin tahoillamme säännöllisesti punnitsemaan, haluammeko edustaa järjestelmää vai arvojamme ja maailmankatsomustamme. Siinäpä arkipäivän haastetta kylliksi.

Teksti Mirka Muukkonen
Kuva Roope Lipasti