Joulukuun 31. päivä vuonna 2006 oli viimeinen päiväni YK:n pääsihteerin erityisedustajana Sudanissa. Sen jälkeen kun Sudanin hallitus 24.10. julisti minut persona non grataksi, en luonnollisestikaan voinut enää johtaaYK:n Sudan-operaatiota. Lisäksi YK:n johto New Yorkissa oli kieltänyt minulta osallistumisen poliittisiin tapaamisiin Sudanin ulkopuolellakin. Maan hallitusta ei haluttu provosoida. Mielestäni siinä ei toimittu viisaasti. Sudanin hallituksen päätös karkottamisestani oli tehty yksipuolisesti. Päätös loukkasi Sudanin YK:n kanssa tekemiä sopimuksia ja uhmasi sekä pääsihteeriä että turvallisuusneuvostoa. Minut karkotettiin koska olin YK:n puolesta kritisoinut hallitusta kansainvälisten sopimusten rikkomisesta ja ihmisoikeuksien loukkaamisesta. Näytti että hallitus saattoi toimia näin YK:n reagoimatta millään lailla. Turvallisuusneuvosto, joka aina hyvin nopeasti julkisti lausuntoja ja tiedotteita mikäli sen jäsenvaltiot olivat haluttomia toteuttamaan päätöslauselmia, ei virallisesti protestoinut Sudanin päätöstä vastaan. Kuitenkin päätös oli selvästi tähdätty kaivamaan maata YK:n Sudan-operaation alta. Ulkoministeri lähetti YK:n pääsihteerille kirjeen, jossa päätöksestä kerrottiin. Kirjeeseen ei koskaan vastattu. Ilmeni että YK:n virkamiesten kesken tuli kiistaa vastauksen äänensävystä, ja useita luonnoksia valmisteltiin kunnes todettiin vastauksen lähettämisen olevan myöhäistä. He eivät välittäneet tätä tietoa esimiehilleen, jotka eivät myöskään tiedustelleet asiasta jälkeenpäin.
Täydellisen byrokraattista toimintaa, josta Sudanin hallitus teki johtopäätöksen, että he selviytyisivät seurauksitta mistä tahansa. Turvallisuusneuvosto puhuu, muttei toimi. YK:n virkakoneisto pelkää vaarantaa ystävällismielisiä suhteita jäsenmaihin. Tämä kuvaa turvallisuusneuvoston ja Sudanin suhteita alusta alkaen. Vuonna 2003 ja vuoden 2004 alkupuoliskolla Darfurin puhdistukset olivat johtaneet joukkomurhiin ja yli miljoonan ihmisen ajamiseen kodeistaan. Siitä huolimatta turvallisuusneuvosto oli kieltäytynyt ottamasta katastrofia asialistalleen, vaikka monet kauhuja todistamassa olleet olivat sitä vaatineet. Neuvosto käsitteli asiaa vasta kesäkuussa 2004, kun oli jo liian myöhäistä. USA viittasi joukkomurhiin ”kansanmurhana” vasta kun raiskaukset ja murhat olivat huipussaan. Jälkeenpäin Sudanin hallitus on sivuuttanut kaikki turvallisuusneuvoston vaatimukset aseistettujen janjaweed-joukkojen aseistariisumisesta. Itse asiassa hallituksella on kaikki syyt jatkaa puhdistusten ja tappojen sallimista tai tukemista ilman pelkoa kansainvälisen yhteisön väliintulosta.
Nähdäkseni yksi turvallisuusneuvoston virheistä on, että sen jäsenet harkitsevat vain yhden keinon käyttöä: lähettääkö paikalle rauhanturvajoukot vai ei. Mutta rauhan turvaaminen voi tapahtua vain rauhan aikana. Sen saavuttaminen vaatii kestävän tulitauon hyväksymisen, sellaisten instituutioiden perustamisen jotka pystyvät takaamaan tuon sopimuksen, siviileihin kohdistuvien hyökkäysten lopettamisen, puolisotilaallisten joukkojen suoran tai välillisen tukemisen lopettamisen, sellaisen sopimuksen neuvottelemisen jossa pureudutaan konfliktin syihin sekä kompromissin löytymisen. Osapuolten ollessa haluttomia ryhtymään kaikkeen tähän vaaditaan raivokasta monenkeskistä diplomatiaa rauhan löytymiseksi. Turvallisuusneuvostolla on riittävästi faktaa hallussaan, ja sen pitäisi reagoida selkein keinoin: diplomaattisin, poliittisin, laillisin, rahoituksellisin tai taloudellisin sanktioin niitä vastaan, jotka eivät noudata suosituksia. Sen sijaan neuvosto pohtii rauhanturvaoperaation muotoseikkoja.
Tehottomuudellaan turvallisuusneuvosto syö omaa uskottavuuttaan. On ymmärrettävää, että neuvoston jäsenillä on erilaisia poliittisia intressejä. Silti neuvostolla kokonaisuutena on velvollisuus toimia maailmanyhteisön nimissä rauhan ja turvallisuuden puolesta. Turvallisuusneuvostossa oleminen tarkoittaa, että kaikkien sen jäsenten on taattava neuvoston uskottavuus ja päätösten toimeenpano – onhan neuvosto maailman korkein poliittinen elin. Turvallisuusneuvostoa pitää uudistaa. Sitä odotellessa sitä tulee silti kunnioittaa ja toimia tuon kunnioituksen ylläpitämiseksi.
Useissa yhteyksissä Sudanin korkeat poliittiset virkamiehet ovat kertoneet minulle verranneensa riskejä turvallisuusneuvoston päätösten noudattamatta jättämisen ja niiden noudattamisen välillä. Noudattamatta jättäminen toisi vaikeuksia ulkopuolisten sanktioiden muodossa. Päätösten noudattamisen seurauk-set olisivat toiset: kotimaan opposition vastarinta ja yritykset heikentää hallitusta sisältäpäin. Johtopäätös on ollut, että päätösten noudattaminen aiheuttaa suuremman riskin, ja siinä he ovat olleet oikeassa: ihmisoikeusrikoksia ja väkivaltaa on jatkettu turvallisuusneuvoston vaietessa.
Syyskuussa 2006 esittelin turvallisuusneuvostolle viisikohtaisen suunnitelman, jossa ehdotin että neuvosto keskittyisi ennemmin rauhanneuvotteluihin kuin rauhaa turvaaviin voimiin. Siirtymän tulisi olla vaiheittainen sen sijaan, että Afrikan unionin joukot vaihdettaisiin kertarysäyksellä YK:n joukkoihin. Jotta rauhanturvajoukot olisivat laajemmat, vahvemmat ja monipuolisemmat, AU:n joukkoja voitaisiin täydentää lisäksi esimerkiksi Arabiliiton joukoilla. Olin vakuuttunut, että Sudanin hallituksen olisi helpompi hyväksyä asteittainen toteutus. Turvallisuusneuvosto tuntui suhtautuvan myötämielisesti hankkeeseen. Marraskuussa YK:n, AU:n ja Sudanin hallituksen edustajat tapasivat useita kertoja Nairobissa ja Abujassa, ja hanke liikahti eteenpäin.
Mutta välittömästi kun oltiin päästy sopimukseen, Sudanin hallitus alkoi perääntyä. Se takertui muun muassa YK-joukkojen sinisten kypärien käyttöön ja kiisti neuvotteluissa sovittujen viime vaiheen yhteisjoukkojen mahdollisuuden kokonaan. Ongelmia ratkottiin, mutta hallitus pitäytyi kannassaan. Sudanin hallitus vaati, että tuli luoda kolmikantainen mekanismi, joka koostuisi AU:sta, YK:sta ja hallituksesta itsestään. Tämä työkalu käsittelisi kaikki päätösten toteutusta koskevat asiat. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että Sudanin hallituksella olisi ylin poliittinen valta koskien rauhanturvajoukkojen toimintaa.
Tämän myöntäminen hallitukselle on uskomatonta, samoin kuin se että YK ja AU tulevat yhdessä nimittämään YK:n uuden erityisedustajan. Seuraajani saa siis ohjeita sekä YK:lta että AU:lta, ja hänen tulee raportoida molemmille. Se on monella tapaa hankalaa. Erityisedustajan päätehtävä on johtaa operaatiota, jonka mandaattina on ylläpitää rauhaa Pohjois- ja Etelä-Sudanin välillä, eikä Afrikan unionilla ole osaa siinä. Etelä-Sudania edustaa Jubassa istuva hallitus. Toisin kuin Khartumissa istuva hallitus se ei ole suoraan edustettuna AU:ssa. Juban tulisi kuitenkin täysin voida luottaa YK:n erityisedustajan puolueettomuuteen. Nyt Etelä-Sudanin hallitus ei ollut edes mukana neuvotteluissa.
Abujan neuvotteluissa keskityttiin taas vain rauhanturvaamisen muotoseikkohin. Neuvottelujen aikana Sudanin ilmavoimat jatkoi ilmaiskuja Darfurissa ja janjaweedit jatkoivat hyökkäyksiään. YK ja AU eivät edellyttäneet Khartumilta pommitusten ja hyökkäysten lopettamista. Saadakseen Khartumin hyväksymään yhteisjoukot he alistuivat sen saneluun: ”Darfurin rauhansopimus (DPA) on ainoa pohja rauhanneuvotteluille.” Tämä ei johda mihinkään. Tiedetään, että Sudanin hallitus ei halua muuttaa DPA:n tekstiä ja että kapinalliset kannattajineen ovat hylänneet DPA:n. Tarvitaan uusia, joko AU:n tai YK:n johtamia neuvotteluja, sopimuksen parantamiseksi.
Sudanin hallitusta eivät uudet neuvottelut kiinnosta. Khartum jopa taivutteli YK:n ja AU:n hyväksymään periaatteen, että yhdenkään Darfurin rauhansopimuksen ulkopuolisen tahon ei sallita heikentää sen toimeenpanoa. Mutta entä jos sopimusosapuolet – mukaan lukien hallitus ja sen alaiset joukot – heikentävät sitä itse? Heidän rikkomuksiaan ei mainita lainkaan. Päinvastoin, hallitus voi nyt käyttää tätä kansainvälisesti hyväksyttyä periaatetta oikeuttaakseen armeijan ja janjaweedien jatkuvat hyökkäykset.
Viime kuukausien aikana YK-operaatiota Sudanissa on häiritty yhä enemmän. Maan viranomaisten ei tarvitse pelätä YK:n toimia. Joitakin viikkoja sitten yksi virkamiehistämme matkusti Darfuriin ottaakseen esiin erinäisiä ihmisoikeusrikkomuksia. Vastaus on malliesimerkki sellaisen tahon itseluottamuksesta, joka ei hyväksy kritiikin poikastakaan: ”Paras sulkea suusi. Voimme karkottaa sinutkin.”
14. tammikuuta 2007
Jan Pronk
Koko teksti: www.janpronk.nl/index299.html
Englannista lyhentäen kääntänyt Anu Harju
Kuva Reconciliation Forum
