Purjelaiva Estellen kapteeni Mika Jämiä on harjoittanut pykäliä kumartelematonta kansalaisaktivismia 1980-luvun puolivälistä. Viimeksi hänestä kuultiin Israelin takavarikoitua hänen kipparoimansa Estelle-laivan, joka yritti viedä avustustarvikkeita Gazaan.

Porissa varttuneen Mika Jämiän lapsuus oli täynnä fyysistä tekemistä – muuan muassa ”paikkojen hajottamista” ja kiipeilyä. Kavereiden kanssa purettiin energiaa koluamalla kotikulmien hylättyjä taloja ja ulkorakennuksia, lysähtäneistä mökeistä kivitettiin ikkunoita.

”Vähän käy sääliksi kaupungeissa asuvia lapsia nykyään, heiltä tuntuu puuttuvan tekemisen vapaus”, Jämiä toteaa.

Vesi oli jo tuolloin Jämiälle monella tapaa läheinen elementti. Sukeltelevasta pojasta kasvoi surffilautaileva ja kavereiden kanssa purjehtiva nuorukainen. Laitesukellustakin 53-vuotias kippari on ehtinyt harrastaa liki 30 vuotta.

Jämiä päätyi omien sanojensa mukaan puolivahingossa opiskelemaan tiedotusoppia Tampereen yliopistoon vuonna 1979. Siellä opiskelukaverit ja ennen kaikkea luonnonsuojelusta luennoinut Matti Leinonen havahduttivat hänet tajuamaan luonnon ja ympäristönsuojelun merkityksen.

”Olin ollut aika huoleton näissä asioissa. Kerran heitin auton ikkunasta ulos käytetyn pariston, mitä siskoni kauhisteli suureen ääneen. Mutta vasta yliopistossa heräsin kunnolla.”

Aktivismin maailmaan kurkistanut Jämiä halusi kuitenkin maksaa opintolainansa nopeasti pois, vaikka toimittajaksi valmistuminen jäikin puolitiehen. Hän työskenteli puolisentoista vuotta eräässä paikallislehdessä, loppuaikana käytännössä jopa päätoimittajan sijaisena.

Kylmää piiputusta

Lapsuuden temmellykset ja vesiurheilu olivat kuin valmistautumista tulevaan kansalaisaktivistin uraan. Jämiä pyöri 1980-luvun puolivälissä opiskelijapippaloissa Tampereen Annikinkadulla ja tutustui ihmisiin, jotka lopulta johdattivat hänet Estellelle ja Greenpeacen toimintaan. Hän on siis ollut laivan toiminnassa mukana hyvin varhaisesta vaiheesta asti. Entinen reilun kaupan Estelle on purjelaiva, ja tukevaa purjehduskokemusta Jämiällä riitti jo laivan kannelle ensi kertaa astuessaan. Ympäristöjärjestö Greenpeace taas käyttää monissa kampanjoissaan laivoja – tunnetuin niistä lienee Rainbow Warrior I, jonka Ranskan ulkoinen tiedustelupalvelu upotti Aucklandin satamassa Uuden-Seelannissa heinäkuussa 1985. Turmassa kuoli laivalla ollut valokuvaaja.

Kiipeilykokemustaan mies on päässyt hyödyntämään Greenpeacen hommissa. ”Rankimmasta päästä oli kiipeäminen kölniläisen hiilivoimalan piippuun, jonne muutaman aktivistin – myös minun – oli tarkoitus majoittua viikoksi. Tuuli oli kova, ja sade pieksi vaakasuoraan piipun kylkeä”, Jämiä hekottaa. Hän kertoo, että yleensä Greenpeacen aktiot ovat etukäteen erittäin huolella suunniteltuja, mutta saksalaista piipua pitkin kavutessaan hän mietti, olisiko jotain kuitenkin voinut tehdä toisin.

Jämiä muistetaan erityisesti siitä, kun hän 1980-luvun lopulla roikkui Tukholmaan matkalla olleen amerikkalaisen sotalaivan ankkuriketjussa. Greenpeace halusi kiinnittää huomion siihen, että Ruotsi ei ilmeisesti ollut edes tiedustellut amerikkalaisilta laivastovierailulle saapuvilta, oliko laivojen Tomahawk-ohjuksissa mahdollisesti ydinkärkiä.

Maltilla

Kyselykierros Jämiän tuntevien keskuudessa paljastaa, että kippari Jämiästä pidetään ja häntä arvostetaan. Estelle-kuvioissa itsekin mukana pyörinyt toimittaja Jyrki Saarikoski ihmetteli, kuinka viime lokakuisella matkalla Gazaan mies saattoi pysyä niin rauhallisena keskustellessaan lähestyvän Israelin laivaston kanssa radioteitse – aivan kuin tulossa olisikin ollut Harmajan luotsi eikä maailman militarisoituneimman valtion edustajia.

Mies itse ei tunnu pitäneen tilannetta kovin kummoisena.

”En yleensä panikoi muutenkaan, mutta noissa paikoissa sitä vain keskittyy tehtävään ja yrittää tehdä sen mahdollisimman hyvin. On oltava kapteeni ja saatava porukka pysymään rauhallisena.”

Niin oli myös silloin, kun hän kipparoi Greenpeacen kampanjassa vanhaa purjealusta Norjan merellä 2000-luvun alkupuolella. Miehistö ei ollut riittävän kokenutta, eikä laivakaan ollut merikelpoinen. Aktivistit valtasivat öljynporauslautan, mutta Norjan rannikkovartiosto valtasi heidän purjelaluksensa.

”Niin että on minulta laiva ennenkin alta viety”, Jämiä nauraa talvisessa Helsingissä, kun Israelin valtio pitää yhä hallussaan avustuslastia Gazaan viemässä ollutta Estelleä.

Huomio tärkeimpään

Estellen lokakuinen avustustarvikekuljetusyritys Gazaan on saanut maailmanlaajuista julkisuutta, koska Israelin laivasto tunkeutui alukseen kansainvälisillä vesillä, takavarikoi sen ja pidätti miehistön ja matkustajat. Mika Jämiästä Israelin toiminta on rinnastettavissa merirosvouteen.

”Vain jos lippulaivan valtio – tässä tapauksessa siis Suomi – olisi antanut Israelille luvan takavarikoida alus, asia olisi ok.”

Estellen miehistöä ja matkustajia syytettiin laittomasta maahantulosta, vaikka tosiasiassa heidät pakotettiin vastoin tahtoaan Israelin rajojen sisäpuolelle. Jämiä kertoo, että Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on kuitenkin toistaiseksi ainoa taho, joka syyttää häntä mistään. Perusteena on matkustajien turvallisuuden vaarantaminen.

Estellen takaisin saamiseen Jämiä suhtautuu toiveikkaasti, onhan pyynnön palautuksesta esittänyt myös Suomen valtio.

”Toisaalta, jos kyseessä olisi mikä tahansa muu alus kuin Estelle, tästä olisi syntynyt diplomaattinen selkkaus.”

Jämiän mielestä ulkoministeriömme on tässä asiassa hankalassa välikädessä.

”Teoreettisesti ministeriön pitäisi toimia niin, että tunnustaisi palestiinalaisvaltion ja suhtautuisi jyrkemmin Israeliin. Mutta Israel saa erityiskohtelua, sitä pidetään ystävävaltiona.”

Ja nyt pääsemme siihen, mistä Jämiä oikeasti haluaa puhua – Palestiinaan.

”Tärkeää ei ole se, mitä Estellelle ja meille tapahtui Ship to Gaza -hankkeessa. Merkitystä on sillä, mitä Palestiinassa tapahtuu.”

Tuomitaan toiminta, ei ihmisiä

Jämiä on tyytyväinen siitä, että kun Israel valtasi piskuisen Estellen 20. lokakuuta, Palestiinaan kohdistui jälleen kansainvälistä huomiota. Pitkään jatkunut konflikti uuvuttaa myös ulkopuoliset, eikä aina vain epäonnistuville rauhanneuvotteluille riitä seuraajia saati kannustajia.

”Ihmiset unohtavat, että Gazassa vallitsee hirvittävä kärsimys”, toteaa Jämiä. Hän vertaa palestiinalaisten tilannetta Etelä-Afrikan apartheidiin.

”Sekin saatiin murrettua kansainvälisellä painostuksella. Mutta siellä asiat olivat kuitenkin paremmin. Oli rotusortoa, mutta ihmiset pääsivät pakenemaan. Gazasta ei pääse pois. Sinne ammutaan ohjuksilla, siellä ei ole ruokaa, ei polttoainetta, sairaalat eivät toimi kunnolla. Gazassa asuvat ovat sumpussa.”

Jämiän mukaan Suomessa vallitseva kansalaismielipide pitää Israelia veljeskansana, joka taistelee suurta vihollista vastaan. Palestiinalaiset nähdään vieraan kulttuurin kiihkoilijoina, eivätkä esimerkiksi Hamasin toistuvat raketti-iskut Israelin puolelle paranna kuvaa.

Jämiä muistuttaa, että -israelilaiset antoivat Hamasin kasvaa ja kehittyä toivoen siitä vastavoimaa PLO:lle ja Arafatin arvovallalle. Israel-Palestiina-kuvio ei ole muutenkaan selkeä ja yksiselitteinen. Tämä kaikki vieraannuttaa tavalliset ihmiset -kärsimyksestä, jota toiset tavalliset ihmiset, palestiinalaiset, mutta myös rajaseuduilla pelon vallassa elävät israelilaiset, kokevat.

Jämiä korostaa toistuvasti, ettei hän paheksu Israelia eikä sen ihmisiä.

”Paheksun Israelin nykyhallintoa. Maan vasemmistohallituksilla oli rauhantahtoa, ja vielä oikeistolainen Ariel Sharon, jota pidettiin melkoisena palestiinalaisten vihaajana, lähti mukaan rauhanprosessiin pakottamalla juutalaissiirtokunnat lähtemään Gazasta. Mutta Israelin nykyisellä oikeistosuuntauksella ei edes ole halua rauhaan.”

Palestiinalaisten elinolot heikkenevät yhä

Mika Jämiä ei säästele sanojaan Israelin hallintoa kuvatessaan, mutta ei niitä säästänyt Estellellä mukana purjehtinut entinen israelilaissotilaskaan.

”Hän kuvasi Israelia oikeistolaiseksi fasistianarkiaksi. Mutta Israel ei ole yhtenäinen valtio, siellä on paljon ihmisiä, jotka vastustavat Gazan saartoa ja väkivaltaa. Puolet on näin ajattelevia tavallisia ihmisiä, mutta he ovat hiljaisia. Sitten siellä on kaheli äärioikeisto, joka mekastaa hulluna, ja heillä on tällä hetkellä valta.”

Tätä kirjoitettaessa Palestiina on juuri hyväksytty YK:n tarkkailijajäseneksi, ja vastauksena siihen Israel ilmoitti asuttavansa 3 000 uutta siirtokuntalaista Länsirannalle ja Itä-Jerusalemiin. Lisäksi Israel rankaisee palestiinalaishallintoa pidättämällä kuukauden vero- ja tullimaksut, lähes 93 miljoonaa euroa, jotka se kokoaa palestiinalaisten puolesta. Toimet eivät totisesti ole signaali rauhantahdosta. Jopa Israelin uskollinen tukija Yhdysvallat on ne tuominnut, ja useat EU-maat ovat kutsuneet Israelin suurlähettiläät puhutteluun – jopa Suomi, joskin hieman jälkijunassa.

Tilanteesta huolestuneelle suomalaiselle – tai kenelle tahansa – Jämiä antaa yksinkertaisen neuvon.

”Pitää boikotoida israelilaisia tuotteita. Taloussaarto on yksi vaihtoehto.”

Mutta esimerkiksi Suomi on kymmenen viime vuoden aikana ostanut Israelista aseita joko suoraan tai kolmansien maiden kautta noin 150 miljoonalla eurolla.

”Boikotilla olisi todellista merkitystä vasta silloin, jos se ulottuisi myös aseisiin”, myöntää Jämiä. Samaan hengenvetoon hän siteeraa kahta raporttia. Maailman terveysjärjestön WHO:n keväällä 2012 julkaistussa raportissa listataan Gazan alueen epäkohtia ympäristön ja elämisen kannalta. YK:n tulevaisuusraportissa ennakoidaan, että vuonna 2016 palestiinalaisilta loppuu juomavesi ja vuonna 2020 alue on elinkelvoton länsimaisten standardien mukaan.

”Kyllähän siellä silloinkin voi asua, ihmiset elävät vaikka millaisissa olosuhteissa. Ja tuhotut rakennukset rakennetaan uudestaan, mutta miten jälleenrakentaa ihmisten päänupit?”

Jämiä heittää oivaltavan esimerkin konkretisoimaan Palestiinan tilannetta.

”Laitetaan Suomi puoliksi ja asutetaan ’paremmalle’ puoliskolle muutama satatuhatta ihmistä vaikka Romaniasta. Jyväskylän yläpuolelle perustetaan eristetty alue, jota romanialaiset käyvät aina välillä pommittamassa. Sama on tapahtunut samassa suhteessa Palestiinassa.”

Salaiset määränpäät

On aika päästää talven ensimmäisen lumipyryn läpi Espoosta Helsinkiin haastatteluun fillaroinut Mika Jämiä muihin puuhiin. Mies jakaa aikaansa oman firman pyörittämisen ja kansalaisaktivismin välillä. Kahden lapsen isä pyörittää omaa firmaa ja myy palveluitaan. Hän tekee kylpyhuoneremontteja, katkoo pihapuita moottorisahalla, luo lumia katoilta, ajaa ja remontoi laivoja sekä sukeltaa.

Jämiä on kuitenkin yleensä aina valmis lähtemään mukaan, kun pyyntö Greenpeacesta tai Estelleltä tulee. Greenpeacen huolella suunnitellut tempaukset ovat niin salaisia, että lähtöpäätös on tehtävä määränpäätä tietämättä, vain matkan ajankohta kerrotaan.

Kauanko mies aikoo jatkaa kansalaisaktivismia?

”Mikäs tässä”, hän kohauttaa hartioitaan ja hymyilee. Hänen lapsiaan, 9-vuotiasta tytärtä ja 13-vuotiasta poikaa, eivät isän tekemiset kiinnosta, mutta valveutuneita kansalaisia sitäkin enemmän.

Anu Harju