Kansainväliset Palestiina-aktiivit ja Israelin viranomaiset

Vuonna 2011 ICAHD:n järjestämälle jälleenrakennusleirille osallistuneet suomalaiset pääsivät heti matkan alussa tekemisiin israelilaisviranomaisten kanssa. Johannes Hautaviidan, jonka panos jälleenrakennusdelegaatiomme matkavalmisteluissa oli ratkaiseva, karkotus langetti varjon projektimme ylle.

Parin tunnin kuulustelujen jälkeen Israelin rajavartiolaitos löysi Johanneksen Facebook-profiilista ihmisoikeusjärjestö- ja kampanjaryhmiä, jotka vaativat Israelia noudattamaan kansainvälistä lakia. Näiden ryhmien perusteella häntä syytettiin osallistumisesta Israelin vastaiseen laittomaan toimintaan. Kuulustelujen jälkeen hän istui maahanmuuttokeskuksen säilössä noin 20 tuntia. Sen jälkeen hänet lähetettiin Riian kautta takaisin Suomeen. Riian lentokentällä kuitenkin ilmeni, että Israelin viranomaiset olivat valehdelleet: paluulentoa ei ollut hankittu Suomeen asti. Johannes joutui maksamaan jatkolennon Helsinkiiin itse.

Vaikka Israelilla ei ole kansainvälisesti tunnustettua suvereniteettia palestiinalaisalueilla, on Länsirannalle pyrkivän matkustettava Israelin kautta, sillä Tel Avivissa sijaitsee alueen ainoa kansainvälinen lentokenttä. Ja jos Tel Avivissa kertoo matkustavansa palestiinalaisalueille, joutuu automaattisesti kuulusteluihin ja mahdollisesti karkotetuksi. Karkotus muuttuu todennäköiseksi, mikäli vaatii palestiinalaisille yhtäläisiä oikeuksia ja kansainvälisen lain noudattamista.

Israel on pyrkinyt luomaan itsestään kuvan demokratian ja edistyksen etuvartiona Lähi-idässä, mutta kyseessä on kestämätön luonnehdinta. Miten reagoitaisiin, jos vaikkapa Ruotsista tai Norjasta karkotettaisiin henkilö hänen maiden ulkopolitiikkaa kritisoivan Facebook-käyttäytymisensä perusteella?

Muut delegaation jäsenet pääsivät maahan ilman sen kummempia ongelmia, joskin yhtä heistä kuulusteltiin enemmän kuin muita. Paikanpäällä porukka joutui kuitenkin tekemisiin Israelin asevoimien sotilaiden kanssa, kun he ilmaantuivat rakennustöiden alkuvaiheessa työmaallemme. Kohtaaminen sujui ilman sen kummempia ongelmia.

Kiinnostavampi ja myös havainnollistavampi kohtaaminen Israelin viranomaisten kanssa sattui Jerusalemissa, jossa muutamat suomalaiset ja yhdysvaltalaiset jälleenrakennusleiriläiset joutuivat erikoiseen tilanteeseen. Seurue oli matkalla Itkumuurille Lantaportin kautta. Lantaportin tarkistuspisteellä viranomaiset kuitenkin reagoivat räikeän vihamielisesti seurueen tavaroiden joukosta löytyneisiin Palestiina-aiheisiin t-paitoihin, eikä suomalaisten ja yhdysvaltalaisten katrasta päästetty tarkistuspisteen läpi. Heidät passitettiin matkoihinsa aggressiivisesti, ja poliisit lähtivät vielä seuraamaan heitä.

Sattumus kuvastaa osuvasti Israelin yhteiskunnan ja poliittisen kulttuurin niitä piirteitä, jotka ovat yhteensopimattomia demokraattisten ja sananvapautta kunnioittavien käytäntöjen kanssa.

Bruno Jäntti