Kansa vaatii ruokaa, ei aseita

Swazimaassa kansalaiset ovat alkaneet arvostella valtion rahankäyttöä: armeijalle riittää rahaa, vaikka ihmiset näkevät nälkää ja neljäsosa kansasta kantaa hi-virusta.

Swazimaa käyttää 4,7 prosenttia bruttokansantuotteestaan (bkt) maan 3 000 sotilaan suuruisen armeijan palkkoihin, varustuksiin ja muihin ylläpitokuluihin. Viime marraskuussa parlamentti myönsi puolustusvoimille kahdeksan miljoonan USA:n dollarin lisäbudjetin, mikä synnytti harvinaisen julkisen reaktion, joka kyseenalaisti armeijan roolin ja jopa sen koko merkityksen syvenevässä talouskriisissä.

Ennenkuulumaton keskustelu puolustusvoimista käynnistyi pääministeri Sibusiso Dlaminin lausahduksesta. Sanomalehtitoimittajien tapaamisessa hän sanoi, että “armeija on olemassa, jotta saamme nukkua yömme rauhassa”.

Maatalousvaltaisella Swazimaalla on jatkuvasti vaikeuksia ruokkia 1,2-mijoonainen väestönsä, josta noin 70 prosenttia elää alle kahdella dollarilla päivässä. Ulkomaisesta avusta riippuvaisen valtion varoista neljä prosenttia kohdennetaan maatalouteen ja 17 prosenttia turvallisuuspalveluihin. Vain yleisiin hallintokuluihin ja koulutukseen myönnettävät budjetit ovat tätä suuremmat.

Terveyssektori saa potista kymmenen prosenttia. Hiv-aids-levinneisyysaste on Swazimaassa maailman korkein, sillä 15–49-vuotiaista yksi neljästä kantaa hi-virusta.

Vuonna 2011 nähtiin ennenkokemattomia mielenosoituksia, joissa vastustettiin eteläpuolisen Afrikan viimeistä absoluuttista monarkkia, kuningas Mswati kolmatta. Kipinän oli sytyttänyt talouskriisi, joka johti sosiaalipalvelujen merkittäviin supistuksiin. Eläkkeitä ja koulutusrahoitusta leikattiin, samoin orpojen ja heikommassa asemassa olevien lasten tukia.

Armeijat menot valtiosalaisuus

“Valtion rahoituskriisi on saavuttanut kriittisen pisteen”, Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n apulaisosastopäällikkö Joannes Mongardini totesi lausunnossaan maakohtaisen tarkastuksen jälkeen marraskuussa.

“Tulokertymä ei riitä kattamaan tärkeimpiä valtion menoja. Keskeisimmät sosiaaliset ohjelmat, kuten aidsinvastainen taistelu, ilmainen peruskoulu, tuki orvoille ja vähäosaisille lapsille sekä eläkeläisille, kärsivät tästä.”

Talouskriisi alkoi purra Swazimaassa tosissaan sen jälkeen, kun Eteläisen Afrikan tulliunionista SACU:sta saadut tulot vähenivät merkittävästi vuonna 2008 tapahtuneen kaupan hidastumisen seurauksena. SACU on maailman vanhin tulliunioni, johon kuuluvat Botswana, Lesotho, Namibia, Swazimaa ja Etelä-Afrikka. Unioni määrittää yleiset tariffit ja jakaa tulot epäsuhtaisesti jäsenmaiden kesken.

Sotilasmenot suhteessa bruttokansantuotteeseen sijoittavat Swazimaan 18:ksi maailmassa CIA World Fact Bookin mukaan. Arviolta 40,5 miljoonaa dollaria vuosittain – mahdolliset lisäbudjetit tulevat tähän päälle – menee Swazimaan puolustusjoukoille eli Umbufto Swaziland Defence Forcelle.

Parlamentissa ei sallita keskustelua sotilasbudjetista, ja tarkat yksityiskohdat armeijan menoista on luokiteltu valtiosalaisuudeksi.

“Emme itse asiassa tarvitse armeijaa. Suurin osa sen resursseista käytetään rajavalvontaan ja kuninkaallisten asumusten ja tilojen turvallisuuden ylläpitämiseen”, sanottiin Times Sunday -sanomalehden pääkirjoituksessa. “On poliisin velvollisuus suojella meitä.”

Sanomalehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessa kysyttiin: “Miten voisimme nukkua yömme hyvin, kun valtion virkamiesten käsketään myöntyä palkkojen alennuksiin ja kun eläkeläiset eivät saa eläkkeitään? Valmistautuuko maa sotaan? Ketä vastaan? Ainoa konfliktin syy on hallituksen kyvyttömyys taata palvelut, jotka sen vastuulla ovat.”

“Maa ei ole sodassa”

Swazimaan julkisten alojen ammattiliiton NAPSAWUn pääsihteeri Vincent Dlamini kertoi, että hallitus aikoo vähentää 7 000 julkisten alojen työntekijää ja alentaa eläkeikää 55:een, joskin eläkeikä armeijassa pysyy 60 vuodessa.

“Maa ei ole sodassa, joten ei ole mitään tarvetta käyttää 4,7:ää prosenttia bkt:stä armeijan menoihin. Hallitus valittaa suurista palkkakuluista, mutta silti armeija työllistää yhä enemmän ihmisiä.”

Swazimaan vanhimman poliittisen puolueen, nykyisin kielletyn Ngwanen kansallisen vapautuksen kongressin jäsen Joyce Ndwandwe sanoo: “Jos tarvitsen sotilasta suojelemaan minua, mistä löydän sellaisen? He ovat kaikki kuninkaan palatseissa, joista poistuvat vain kun työläiset lakkoilevat.”

Armeija muodostettiin samaan aikaan vuonna 1973 kun poliittiset puolueet kiellettin. Tuolloin Mswatin isä, kuningas Sobhuza, kumosi maan itsenäisyysjulistuksen ja otti itselleen ja jälkeläisilleen kaiken toimeenpano-, lainsäädäntö- ja lainkäyttövallan. Poliittiset oppositiopuolueet kiellettiin, samoin kuin julkiset mielenosoitukset.

Brittiläiset siirtomaaviranomaiset, jotka hallinnoivat Swazimaata protektoraattina vuodesta 1902 vuoteen 1968, pitivät swaziarmeijaa tarpeettomana, koska maalla ei ollut ulkopuolisia uhkia. Ja jos naapurimaat Mosambik tai Etelä-Afrikka muuttuisivat vihollisiksi, ne olisivat joka tapauksessa ylivoimaisia, oli Swazimaalla armeijaa tai ei.

Mielenosoitukset, joissa vaaditaan poliittisia ja taloudellisia uudistuksia, ovat yleistyneet viime aikoina. Turvallisuudesta vastaavat joukot – poliisi, vanginvartijat ja pieni osa sotilaista – kohtelevat mielenosoittajia usein kovaotteisesti.

Palkkaloukku uhkaa

“Totuus on se, että kun virkamiehille ei makseta palkkoja, he lähtevät kaduille, ja silloin näemme armeijan tositoimissa”, sanoi maatalousministeriön tarkastaja, joka halusi pysytellä nimettömänä.

Virkamiesten palkat on nyt maksettu, ja kyseessä on kuulemma suurin julkisten alojen työntekijöille asukasta kohti maksettu summa Afrikassa. Huoli siitä, että talouskriisin myötä hallitus on tulevaisuudessa jälleen saman ongelman edessä, ei kuitenkaan ole hälvennyt.

“Swazimaan turvallisuutta uhkaa aids, ja se on tunnustettava maan todelliseksi viholliseksi”, sanoi Constance Mdluli. Hän on talousjohtaja Women for an AIDS-Free Swaziland -järjestössä, joka levittää hiv-aids-tietoisuutta ja tukee aidsiin sairastuneita maan toiseksi suurimmasta kaupungista Manzinista käsin.

“Johdamme maailman hiv-tilastoja, ja aids tuhoaa kotimme ja yrityksemme, koulumme ja uskonnolliset instituutiomme. Miksi hallitus ei aseta tärkeimmäksi tavoitteekseen taistella ykkösvihollistamme vastaan? Miksi hallitus ei sijoita varojaan taisteluun tätä todellista eikä mielikuvitusvihollista vastaan?”

Alkuperäinen artikkeli Swaziland: Opposition to military spending grows on alun perin julkaistu osoitteessa www.irinnews.com.

Suomentanut Anu Harju