Jos en minä, niin kuka sitten?

Eteläisessä Afrikassa sijaitseva noin miljoonan asukkaan Swazimaa on maanosan viimeinen absoluuttinen monarkia. Swazimaan kommunistisen puolueen aktivisti Zodwa Dhlamini on valinnut elämäntehtäväkseen kampanjoinnin kotimaansa demokratian puolesta. Sittemmin hän joutui maanpakoon Etelä-Afrikkaan, mutta työ jatkuu edelleen.

Minut pidätettiin ensimmäisen kerran 16-vuotiaana. Alaikäisen pidättäminen on kansainvälisen oikeuden vastaista, mutta kuningas Mswati III ei kunnioita kansainvälistä oikeutta: hän tekee mitä haluaa.

Maanpakoon lähteminen ei ollut henkilökohtainen valintani, vaan se johtui kotimaani poliittisista olosuhteista. En mennyt Etelä-Afrikkaan parempien elinolojen, paremman koulutuksen tai työn perässä. Autoritaarinen järjestelmä työnsi minut ulos.

Lopulta Dhlamini jätti perheensä ja ystävänsä ja joutui miljoonakaupunki Johannesburgin katujen armoille. Hänellä ei ollut asuntoa, ja ruoka piti usein kerätä roskiksista. Öisin hän pyrki pysymään liikkeessä ja välttämään ongelmia.

Lähtö ei ollut helppo. Mutta koska olen tietoinen kamppailusta ja sen tärkeydestä, pystyin hyväksymään tilanteeni. Tärkein tavoitteeni on vapauttaa Swazimaan kansa. Kysymys ei ole niinkään itsestäni vaan kotimaani vapaudesta.

Perheeseen on vaikea olla yhteydessä. Swazimaassa on vain yksi puhelinverkko, jota hallinto kuuntelee ja tarkkailee.

Olen tottunut tilanteeseen, enkä pode enää koti-ikävää. Voin olla jopa viikkoja ja kuukausia ottamatta yhteyttä perheeseeni. Tällä hetkellä haluan vain nähdä kansamme vapaana. Tavoitteeseen päästyämme voin saavuttaa rauhan.

Kolmen aktivistin yksiköt

Swazimaan kommunistisella puolueella on käytössään neljän pilarin strategia: joukkojen mobilisointi, maanalainen työ, kansainvälinen työ ja taistelu.

Joukkomobilisaation keskeinen työ kohdistuu meidän aktivistien puolelta voiman ja energian jakoon ihmisille. Nyt monet ovat peloissaan, minkä vuoksi he eivät uskalla toimia. Tämän takia meidän on annettava ihmisille tietoa ja itsevarmuutta ja siten rohkaistava heitä toimintaan. Kaikissa organisaatioissa pätee sama sääntö: ihmisten energia ja henki pitää valjastaa asian puolesta.

Toinen pilari pitää sisällään maanalaisen toiminnan. Vuonna 1973 nykyisen kuninkaan isä Sobhuza kielsi poliittiset puolueet. Sananvapautta, vapaata tiedonvälitystä ja kokoontumisvapautta ei ole. Aktivistit toimivatkin kolmen henkilön ryhmissä. Toimintamalli on tuttu aikaisemmista kolmannen maailman vapausliikkeistä. Jokainen valitsee itselleen kaksi luotettavaa lähimmäistä, jotka puolestaan valitsevat kukin kaksi henkilöä lähipiiristään. Näin ollen jokainen tietää liikkeen sisällä vain kolme henkilöä. Tästä voi olla hyötyä, jos joutuu pidätetyksi.

Toimintaamme pidetään laittomana. Velvollisuutemme toteuttamiseksi meidän on työskenneltävä maan alla. Esimerkiksi lentolehtisten ja pamflettien jakamista ei voi tehdä päiväsaikaan, vaan ne on jaettava yöllä. Emme voi sopia avoimesti kokouksissamme lentolehtisten jakamisesta tai muusta vastaavasta. Onnistuaksemme ja pidätyksiltä välttyäksemme meidän on toimittava kolmen hengen yksiköissä.

Aktivistit pakotetaan väkivaltaan

Aktivistit naputtavat työläisten oikeuksiin liittyvät vaatimukset tehtaiden oviin ja koulutukseen liittyvät vaatimukset koulujen seinille. Poliisiasemat ja autot tykitetään täyteen graffitteja. Maaseudulla voi maalata graffitin yöllä lehmän kylkeen. Aamulla lehmät sitten käyskentelevät ympäri kylää mainostaen liikkeen iskulauseita. Ihmisiä voi pidättää, lehmiä ei.

Kansainvälisen työn tarkoituksena on kertoa maailmalle sorrostamme. Kommunisteina uskomme kansainvälisyyteen ja vastustamme kapitalismia kaikkialla maailmassa. Swazimaa on sekoitus kapitalismia ja keskiaikaista feodalismia. Loppujen lopuksi kaikessa on kysymys globaalin kapitalismin vastustamisesta. Tiedämme suuryhtiöiden omistavan tuotannon välineet, minkä vuoksi kapitalismi sortaa ja hyväksikäyttää enemmistöä maailman ihmisistä. Voimme taistella kapitalismia vastaan yhdessä.

Neljäs pilari, eli konkreettinen taistelu, oli pitkään jäädytettynä. Lopulta se otettiin käyttöön nuorisojärjestön painostuksesta.

Swazimaan hallinto ei halua rauhaa. Olemme yrittäneet osoittaa mieltä ja järjestää tapahtumia. Ihmisiä on murhattu, pahoinpidelty ja heitetty vankilaan. Kuninkaan poliisilla ja vartijoilla on aseita, vaikka samaan aikaan kuningas väittää Swazimaan olevan rauhallinen maa. Sotilaat ovat olemassa ihmisten pitämiseksi kurissa. Meillä ei ole oikeutta järjestäytyä. Meillä ei ole sananvapautta. Jos yrität ilmaista itseäsi tai järjestäytyä, sinut tapetaan tai laitetaan putkaan. Tulimme siihen lopputulokseen, että saadaksemme kuninkaan neuvottelemaan meillä on oltava samat välineet kuin hänellä. Emme me rakasta väkivaltaa. Meidät pakotetaan siihen.

Dhlamini painottaa, ettei neljää pilaria tule hylätä, vaikka Swazimaan tasavalta syntyisikin. Ne tulee pitää aina voimassa, jotta oikeudenmukaista järjestelmää on mahdollista pitää yllä.

Swazimaan turismi boikottiin

Olen huomannut, että ulkomaalaiset ja turistit eivät tunne Swazimaan tilannetta. Heille Swazimaata on mainostettu kauniina, vuoristoisena, puhtaana ja aitona Afrikkana, jossa on kaikkia suuria villieläimiä leijonista krokotiileihin, virtahepoihin ja kirahvehin. Siellä on kauniita jokia ja luolia.

Swazimaan talous on ollut romahtamispisteessä. Köyhyys, taudit ja nälkä piinaavat suurinta osaa maan asukkaista. Maan aids-kuolleisuus on maailman korkein (noin 10 000 ihmistä vuodessa). 40 prosenttia maan aikuisväestöstä on hiv-positiivisia. Keskimääräinen elinajanodote on vain 31 vuotta. Lisäksi 70 prosenttia swazeista elää alle kahdella dollarilla päivässä. Samaan aikaan kuningas Mswati III omistaa maan timantti- ja kultakaivokset ja elää luksuselämää nauttien muun muassa entisen siirtomaaisännän Britannian tuesta.

Meidät pakotetaan hyppimään alastomina turistien eteen safareilla. Sitten meistä otetaan kuvia. Nyt eletään 2000-lukua. Ei kukaan halua juoksennella puolialastomana tarjoamassa elämyksiä turisteille. Turistit haluavat nähdä myös kuuluisan ruokotanssin. Yli 20 000 nuorta naista pakotetaan tanssimaan rinnat paljaina kuninkaalle, joka valitsee 15–18-vuotiaiden tyttöjen keskuudesta aina uuden vaimon. Kuningas itse on 44-vuotias ja vaimoja hänellä ennestään 13.

Viime vuoden lopulla Swazimaassa kiellettiin paljastava pukeutuminen. Poliisin mukaan minihameiden käyttö ja avoimet asut yllyttivät raiskauksiin. Kieltoa ei kuitenkaan ulotettu koskemaan perinteisiä seremonioita.

En syytä turisteja vaan maan hallitusta. Syytän kuningasta, joka sanoo, että Swazimaa on erityislaatuinen demokratia. Onko sellaista olemassakaan? Demokratia joko on tai sitä ei ole. Meillä sitä ei ole, koska jos avaamme suumme, meidät tapetaan tai pakotetaan lähtemään maasta. Poliittisina aktivisteina meidän on kerrottava maassa vieraileville ihmisille, että turistien maahan tuomat varat menevät ainoastaan itsevaltaiselle monarkille.

Itsensä likoon laittanut Dhlamini haaveilee demokraattisesta Swazimaasta.

Kerran äitini kysyi surullisena, miksi juuri minun pitää olla eturintamassa. Mutta jos en minä, niin kuka sitten?

Karim Maiche