Suomen Euroopan unionin puheenjohtajakaudesta on toinen puoli jäljellä. Heinäkuun alusta alkanut kausi päättyy vuodenvaihteessa. Etukäteen maan hallitus asetti sille monenmoisia tavoitteita. Otsikoihin nousi kuitenkin Israelin aggressiivinen hyökkäys Libanoniin. Useat kansalaisjärjestöt ja tavalliset ihmiset Helsingissä osoittivat koko sodan ajan maanantaisin mieltään tätä tarpeetonta sotaa vastaan. Suunnattoman ja siviileihin kohdistetun tuhoamisen ohessa sotatoimet aiheuttivat mittavan ympäristökatastrofin Libanonin rannikolla. Perusteet Israelin hyökkäykseen olivat kyseenalaiset. Entistä enemmän kohdistuu paine todellisen ja pysyvän sekä kaikkia alueen valtioita kunnioittavan ja huomioivan rauhan aikaansaaminen alueelle. Lähi-idän pysyvä rauha ei ole mahdollinen ilman palestiinalaisten – ja myös Israelin – oikeuksien tunnustamista.
Kokonaan toinen asia on selvittää, miten paljon on perää väitteissä, joiden mukaan hyökkäys Libanoniin oli välttämätön USA:n imperialististen pyrkimysten johdosta. Väitteiden mukaan se oli osa maailmanlaajuista sotaa terrorismia vastaan ja sen tarkoitus olikin vaikuttaa niin Syyriaan kuin erityisesti alueen toiseen ”hankalaan” valtioon Iraniin. Joka tapauksessa pelkästään ”siepattujen” israelilaissotilaiden vapauttamisesta ei ollut kyse. Täysin varmaa on, että Israelin sotilaita ei siepattu ainakaan Israelin omalta maaperältä! Eri lähteiden mukaan tarvittavaa sotakalustoa ja tarviketta USA toimitti kuukausia ennen H-hetkeä liittolaiselleen.
Jälkiselvittely on annettu YK:n tehtäväksi. Tässä tapauksessa se tarkoittaa miljoonia ja taas miljoonia dollareita sodan tuhojen korjaamiseen sekä suurta määrää rauhanturvajoukkoja eteläiseen Libanoniin. Välttämätöntä on lopettaa sotiminen mutta on omituista, että YK ei millään lailla tuomitse hyökkääjää. On vaikea hyväksyä menettelyä, että kerta toisensa jälkeen Israelin annetaan tuhota jälleenrakennustyö, niin Palestiinassa kuin muuallakin, ja Euroopan unioni ja muutamat muut maat maksavat laskun.
Suomi on myös päättänyt jälleen osallistua rauhanturvajoukkoihin. Olisiko ollut tarpeen vaatia jonkinlaiset takeet pysyvästä ongelmien ratkaisusta alueella ennen joukkojen lähettämistä? Olisi pystyttävä vastamaan kysymykseen: Milloin nämä joukot voidaan turvallisesti vetää pois? Millainen rauhansuunnitelma on olemassa, jonka valvonnasta tilapäisesti on kysymys? Taidamme jäädä vaille vastausta.
Jussi Lilja
