Köyhät on photoshopattava pois tahraamasta virallista Intia-ilmiötä. Ne köyhät, jotka kieltäytyvät kansallisesta kauneusleikkauksesta, leimataan maolaisiksi ja terroristeiksi. Maolaisten voitto Nepalin vaaleissa lisää tällaisten kauneusleikkausten tarvetta Intiassa.
”Intia on osoittanut vääräksi väitteen, jonka mukaan kehitysmailla ei olisi varaa demokratian kaltaiseen ylellisyyteen.” Professori Tatu Vanhasen Intian politiikan kurssilla esittämä väite on kutittanut mieltäni siitä saakka, kun ryhdyin risteilemään Intiaa 1970-luvulla. Kummastelin, miten edes poliittinen demokratia pystyi säilymään hengissä taloudellisesti äärimmäisen eriarvoisessa yhteiskunnassa, jossa apartheidiin verrattava kastilaitos karsinoi ihmiset kohdusta hautaan hyviin, pahoihin ja rumiin.
Intian sadoissa tuhansissa kylissä on kaksi selvästi toisistaan erotettua osaa, kastittomien ja kastihindujen. Eri kasteihin kuuluvien välisiin avioliittoihin ei suhtauduta suopeasti, koska niiden katsotaan horjuttavan yhteiskunnallista tasapainoa. Ylimpiin kasteihin kuuluvien ja kastittomien sotkeentuminen keskenään tietää jo melkoista epäsovinnaisuuden pommia tiukasti normitetuissa yhteisöissä.
Puhtaus on kastisyrjinnän keskeinen peruste. Yläkastiset ovat ”puhtaita”, alakastiset ”likaisia”. Putipuhtaimmat bramiinitkin tarvitsevat kuitenkin kaikkein likaisimpia dalit-hinduja, jotta he eivät hukkuisi paskaan. Vessojen siivoajat ovat kaikki kastittomia.
Intialaisen politiikantutkijan Sankaran Krishnan mukaan pakonomainen halu paeta köyhää kehitysmaa-Intiaa on yksi keskiluokkaan kuulumisen realiteeteista. Tällaisiin pelastus- ja pakosuunnitelmiin törmää tavan takaa. Koska ylikulkusiltojen ja ohikulkuteiden rakentaminen ei riitä, metropolit haluttaisiin nostaa ”maailmanluokkaan” puhdistamalla ne ”rikollisista slummeista”. Intian menestyneet it-vyöhykkeet haluttaisiin erottaa selvemmin toivottomasta Intiasta. Kannattaa muistaa, että Intiaan on jo rakennettu kymmeniä erityistalousalueita, joissa vallitsee aivan omat lakinsa. Miltä kuulostaisi Nokian autonominen ruhtinaskunta?
Pintapuolisesti tarkastellen demokratialla pyyhkii tänään mainiosti Intiassa. ”Maailman suurin demokratia” voi syystä ylpeillä maailmanennätysluokan vaalijärjestelyillään ja äänestäjämäärillään. Entä miten Intialla muuten sujuu? Eittämättä hyvin, kun kaikki puhuvat suu vaahdossa Intia-ilmiöstä maan uusimpana ihmeenä.
Intia on tänään taloudellisesti eriarvoisempi kuin milloinkaan aikaisemmin itsenäisyytensä aikana, mutta silti maan eliitillä on syytä hermoiluun: vaalien seurauksena likaisen enemmistön ote vallankahvasta tuntuu tiukentuvan päivä päivältä. Ilmankos virallisen Intia-ilmiön puhemiehet ovat varoitelleet liiallisen demokratian haitoista.
Etelä-Intiassa alakastisten nousu politiikan päänäyttämöille alkoi jo vuosikymmeniä sitten, pohjoisessa vasta 1990-luvulla. Intian suurinta osavaltiota Uttar Pradeshia johtaa jo neljättä kertaa Mayawati-niminen kastiton nainen. Uutta on se, että vuoden 2007 vaaleissa hänen johtamansa BSP-puolue sai yli puolet parlamentin äänistä.
Tänään monet tarkkailijat ynnäilevät jo tosissaan Mayawatin mahdollisuuksia nousta Intian seuraavaksi pääministeriksi. Se olisi vallankumouksellista maassa, jossa kastihindut ovat perinteisesti monopolisoineet vallan ylimmät kerrokset.
Intian hallitusta ei kaadeta aseilla, korkeintaan provosoidaan se väkivallan liikakäyttöön. Heimoväestön annetaan tuskin tulevaisuudessakaan pelata omilla säännöillään. Siksi Intiassa tehonnee parhaiten cocktail, jossa olisi vaikka kolmannes Nepalin maolaisten strategiaa ja kaksi kolmannesta Intian kastittomien vaalistrategiaa.
Raottakaamme lisää Intian salaisia kansioita. Intian jyrkästä portaikosta kastittomien rinnalta ja osin alapuolelta löytyy vielä 90 miljoonaa adivasia eli Intian alkuperäisväestö. Miten he saisivat otteen vallankahvasta, edes sen verran, että heidän tapansa elää toisin sallittaisiin heidän kotikonnuillaan?
Nepal tunnettiin maailmankuvastoissa pitkään köyhänä mutta harmittomana kuningaskuntana, jossa kaikkien kerrottiin hymyilevän. Nyt siitä on tullut vaarallinen.
Luulisi, että Nepalissa otettu jättiharppaus kohti demokratiaa saisi Intian johdon hykertelemään tyytyväisyydestä. Todellisuudessa maolaisten sovittama monarkian kuolemantanssi on saanut Intian herkistämään turvallisuuspoliittiset tuntosarvensa äärimmilleen.
New Delhissä ollaan hälytystilassa, koska kauko-ohjaus Intian perinteisesti puolisiirtomaakseen mieltämässä pikkunaapurissa on pettänyt. Aina siitä lähtien, kun monarkia alkoi ensimmäisen kerran tutista Nepalissa 1990-luvun alussa, Intia on pyrkinyt tasapainottelemaan ristiriitaisten tavoitteidensa välillä: Samalla kun se on epätoivoisesti yrittänyt ylläpitää kuvaansa maan demokratiakehityksen vauhdittajana, se on Etelä-Aasian järjestyspoliisin roolissaan pönkittänyt monarkiaa niin sotilaallisesti kuin poliittisesti.
Pari esimerkkiä riittänee kertomaan, mikä on ollut Intian päätavoite Nepalissa. Vuonna 2001 Kathmandussa näyteltiin kuninkaallinen verilöyly, jonka julkisuuteen tarjoiltu versio teki kateudesta vihreäksi niin Hollywoodin kuin Bollywoodinkin parhaat käsikirjoittajat. Kun verilöylyn jälkeen valtaan tullut murhatun kuninkaan veli Gyanendra julisti maahan poikkeustilan, Intia ilmoitti välittömästi tukevansa sen toimeenpanoa.
Kun toista miljoonaa nepalilaista tulvi vuoden 2006 huhtikuussa kaduille vaatimaan Gyanendran diktatorisen komennon lakkauttamista, Intian hallitus lähetti viimeisenä keinonaan liki 60 vuotta sitten kaatuneen Kashmirin kuningashuoneen perillisen Kara Singhin pelastamaan monarkiaa. Kuninkaan oli peräännyttävä, kun Intian ja Yhdysvaltojen aseistama Nepalin armeijakaan ei saanut kansaa kuriin. Nepalilaisten loppukiri kohti demokratiaa ja tasavaltaa käynnistyi maolaisten johdolla.
Parin viime vuoden aikana Intia on yrittänyt horjuttaa maolaisia tukemalla voimakkaasti heidän kilpailijoitaan. Maolaisten tuoreen vaalivoiton varmistuttua arvostettuun Outlook-lehteen kirjoittava terrorismiasiantuntija Ajai Sahni yritti rauhoitella intialaisten lisäksi koko maailmaa. Hän muistutti, että Yhdysvaltojen ulkoministeriö pitää Nepalin vaalivoittajia yhä terroristeina. Hyvästi siis Intian itsenäinen ulkopolitiikka ja tervetuloa maailman suurimman ja vanhimman demokratian liitto.
Liekö Kathmandusta jo soitettu Gazaan vai toisinpäin? Nepalin uusi vahva mies Prachanda kaipaa eittämättä äänestysohjeita Hamasin johdolta. Terrorismilakien maailmassa pelkkä äänestäminen ei riitä. On äänestettävä oikein. Nepalilaisia olisi helppo rangaista ruokakiristyksellä. Kolmannes maan kansalaisista elää köyhyysrajan alapuolella. Ilmeisesti Intia voisi käydä jonkinlaista vaihtokauppaa Kiinan kanssa: Te ette hiisku Nepalista, me emme Tiibetistä.
Nepalilaisten vastuuton äänestyskäyttäytyminen lisää ”terrorismia” maan rajojen ulkopuolella Intiassakin. Väite voi tuntua ensi hätään mielettömältä, mutta kurkistus rajan taakse etelään osoittaa sen pitävän pelottavan hyvin kutinsa. Ei vähiten siksi, että Intia on suurvaltapuheistaan huolimatta kyyristynyt ”luonnollisen liittolaisensa” Yhdysvaltojen kylkeen niin kuuliaisesti, että se uhkaa jo Israelin asemaa terrorismin vastaisen sodan priimuksena.
Intian pääministerin Manmohan Singhin mukaan maolaiset muodostavat suurimman uhkan maan sisäiselle turvallisuudelle. Intian eliitin tarjoamissa uhkakuvissa jopa 40 prosenttia jättiläisvaltion alueista on maolaisten vallan alla. Punaisen kiilan kerrotaan ulottuvan Himalajan rinteiltä Nepalista aina eteläiseen Tamil Naduun saakka.
Turvallisuusasiantuntijoitaan tarkkaan kuunnellut Singh on puhunut terrorismiviruksesta. Kansakunnan edun nimissä virukset pitää tietysti tappaa. Intian johtaviin ajattelijoihin kuuluva psykohistorioitsija Ashis Nandy ennusti vuonna 2000, että globalisaatio tulee tuomitsemaan 10 prosenttia Intian väestöstä kuolemaan. Veikkaan, että valtaosa heistä tunnistetaan viimeistään ruumiinavauksessa maolaisiksi.
Talousmiehenä Singh olisi voinut rehellisesti sanoa asian omalla kielellään: köyhät ovat Intian suurin ongelma, ne 300 miljoonaa, jotka kituvat köyhyysrajan alapuolella tai ainakin suuri osa heistä. Miltä se kuulostaisi? Intia-ilmiön demokraattisen julkisivun uskottavuuden säilyttämiseksi köyhyysongelma on naamioitava turvallisuusongelmaksi.
Jo pinnallinen salaisten kansioiden silmäily osoittaa maolaisongelman olevan pahin maan köyhimmissä osavaltioissa. Kun katsoo tarkemmin näihin osavaltiohin, huomaa olevansa Jharkarkhandin, Orissan ja Chhatisgarhin kaltaisissa heimo-osavaltioissa, joissa adivasien osuus väestöstä on huomattava. Nämä ovat kaikkein hedelmättömimpinä pidettyjä takamaita, jonne valtakulttuurien edustajat olivat vuosisatoja sitten adivasit karkottaneet.
Terrorismivirus alkoi muhia adivaseissa siinä vaiheessa, kun vallanpitäjät tajusivat, millaisen megaluokan virheen he olivat tehneet: adivasit asuivat suunnattomien rikkauksien päällä. Heimovaltiot sattuvat olemaan myös Intian mineraalivaltioita. Nousevan supervallan kyltymätön energian ja raaka-aineiden tarve on johtanut siihen, että adivasit on jälleen karkotettava. Eräiden arvioiden mukaan 30 miljoonaa adivasia – siis joka kolmas – on Intian itsenäisyyden aikana häädetty kotoaan kehityksen tieltä.
Kun adivasit yrittävät väkisin jäädä kotiseuduilleen ja ylläpitää ikiaikaista elämänmalliaan, heidät leimataan maolaisiksi ja terroristeiksi. Eräällä heimoalueella 98 prosenttia maolaisista on kuulemma adivaseja. Metsien suojelusta on tullut kirosana adivaseille viimeistään siinä vaiheessa, kun valtion muka suojelualueiksi takavarikoimille metsille ja maille ilmestyvät ensimmäiset intialaisten tai ulkomaisten yritysten koneet.
Monet rikastuvat köyhässä Intiassa, suomalaisetkin. Metson Locotrack-murskauslaitteistoja toimitettiin Intian heimoalueille vuonna 2005 ennätysmäärä. Tampereelle syntyi 60 uutta työpaikkaa. Hyvä näin.
Kuinka ollakaan, maolaisten määrä on kasvanut sitä mukaa kun yhä useammat kaivos- ja muut yritykset ovat saapuneet ammentamaan heimovaltioiden rikkauksia. Intian hallituksen vastaukset adivasien järjestäytymiseen tuntuvat löytyneen kaikki terrorismin vastaisen sodan sääntökirjasta. Chhatisgarhissa se on yrittänyt hillitä ”terrorismia” perustamalla Salva Judum -nimisen oman terrorismin vastaisen turvajärjestönsä. Sen ”rauhaan pakottamisen” periaatteet kuulostavat tutuilta: olet joko meidän puolellamme tai meitä vastaan. Järjestön tuomio maolaisten paikoin hyvinkin menestyneelle rinnakkaishallinnolle kuuluu: maolaisten tappaminen ei riitä, pitää myös tuhota heidän kyliin luomansa järjestelmä.
Jopa nekin, jotka ovat uskaltaneet kritisoida Salva Judumin kuolemanpartioiden otteita maolaisten harjoittaman väkivallan ohella, on leimattu terroristeiksi tai heidän myötäjuoksijoikseen.
Maolaiseksi nimetty adivasien vastarinta kasvaa Intian kaivososavaltiossa tietynlaisen politiikan tuloksena. Oletteko kuulleet Keralan maolaisista? Ette ole, koska Keralassa on harjoitettu toisenlaista politiikkaa – ainakin toistaiseksi.
1970-luvulla Nepalin maolaiset ottivat mallia Länsi-Bengalin maatalouskapinoista ja sovelsivat heidän oppejaan omaan maahansa. Nyt Intian vanhat, vastaleimatut ja tulevat maolaiset vilkuilevat Himalajan suuntaan. Niinkin päin voi soveltaa.
Teksti ja kuva Mikko Zenger