Asevarustelusta ja sodista ei puhuta juuri mitään ilmastonmuutoksen torjunnan yhteydessä – ei mediassa, ei kansainvälisissä neuvotteluissa eikä Suomen ympäristöliikkeessä. Kuitenkin sotien aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat valtavan suuret. Vain pieni osa sotiin ja asevarusteluun käytettävistä varoista riittäisi rahoittamaan kaikki ilmastonmuutoksen torjumiseen tarvittavat toimet. Rauhanliikkeen tulee nostaa voimakkaasti vaatimus sotien lopettamisesta ja asevarustelun jyrkästä vähentämisestä myös ilmaston lämpenemisen ehkäisemisen vuoksi.
Tämän hetken kahta massiivisinta sotaa käydään Irakissa ja Afganistanissa. Ne ovat luonteeltaan imperialistisia: niiden tarkoituksena on turvata USA:n ja muiden johtavien kapitalististen maiden fossiilisten polttoaineiden saanti ja hallita niiden kuljetusreittejä sekä yleisemminkin näitä strategisesti tärkeitä alueita. Puheet vapauden ja demokratian viennistä ovat maailman yleisen mielipiteen karkeaa harhauttamista.
Arviot Irakin sodan aiheuttamista tuhoista vaihtelevat. Arvovaltainen lääketieteellinen The Lancet -lehti julkaisi 11.10.2006 tutkimuksen, jonka mukaan Irakin sodan vuoksi kuolleiden määrä oli kesäkuun 2006 lopussa noin 655 000 henkilöä. Luvussa ovat mukana paitsi välittömästi taisteluissa ja irakilaisten iskuissa kuolleet myös muut sodan seurauksena syntyneet kuolonuhrit. Sodassa olisi tämän mukaan kuollut tähän mennessä arviolta miljoona ihmistä. Kodeistaan pakolaisiksi kotimaahan tai ulkomaille on joutunut lähtemään noin neljä miljoona ihmistä. Sodan aiheuttamat taloudelliset ja kulttuuriarvojen menetykset sekä ympäristötuhot ovat valtavat. Kaiken lisäksi Irakin ja Afganistanin sodat kiihdyttävät myös ilmaston lämpenemistä.
Öljyn tuotanto vähenee, kysyntä kasvaa
Sotien energiapoliittisen merkityksen ymmärtämisen kannalta on tarpeen tarkastella öljyvarojen loppumisen uhkaa. Öljyn puute ei tule ongelmaksi vasta joskus 40–60 vuoden kuluttua, jolloin öljy alkaa kokonaan loppua. Jo yli 50 vuoden ajan on tunnettu, että ongelma kärjistyy paljon aikaisemmin. Tietoisuus asiasta perustuu teoriaan, jonka yhdysvaltalainen geologi M. King Hubbert kehitti vuonna 1949. Teoria on hyvin tunnettu suurissa öljy-yhtiöissä sekä USA:n ja sen liittolaisten hallitsevissa piireissä, jotka jo kauan ovat käyttäneet sitä öljypolitiikkansa suunnittelussa.
Hubbert tuli siihen johtopäätökseen, että öljyntuotannon (sekä muidenkin uusiutumattomien energiavarojen) määrä noudattelee kellokäyrää, jonka huippu (Hubbert Peak) ilmaisee tuotantokriisin kiihtyvää pahenemista. Tuotannon tulevaisuus voidaan matemaattisesti mallintaa sekä yksittäisen esiintymän että myös tietyn alueen tai koko maailman puitteissa.
Hubbertin arvovalta kohosi suuresti sen johdosta, että hän ennusti vuonna 1956 ällistyttävän tarkasti USA:n öljyntuotannon huipun vuodelle 1970 (kuva 1). Todellinen kehitys vahvisti vakuuttavasti tämän arvion. USA:n oma öljyntuotanto oli vuonna 2005 enää noin 42 prosenttia huippuvuodesta, ja sen arvioidaan olevan vuonna 2030 vain vähän yli 10 prosenttia maksimituotannosta.
Koko maailman öljyntuotannon huipun Hubbert ennusti tulevan vuoden 2000 tienoilla. Useat uudemmat tutkimukset ovat päätyneet vuosille 2008–2012, ja joidenkin tutkijoiden mukaan huippu on jo saavutettu. Tunnettu öljygeologi Colin J. Campbell on Lontoossa toimivassa Oil Depletion Analysis Centre -nimisessä laitoksessa arvioinut öljyntuotannon huipun ajoittuneen vuoteen 2007 (kuva 2).
Öljyhuippu ei tarkoita tietenkään öljyntuotannon loppumista vaan tuotantomaksimin saavuttamista. Sen jälkeen öljyä ei kyetä tuottamaan yhtä paljon ja yhtä edullisesti kuin aikaisemmin. Jäljellä olevat hyödyntämättömät löydökset ovat entistä vaikeammin käyttöönotettavissa. Hubbertin huippu merkitsee myös sitä, että on kulutettu puolet siitä öljymäärästä, joka maapallolla voidaan ottaa käyttöön. Huippu indikoi myös voimakkaasti kasvavaa kuilua kulutuksen ja uusien öljylöydösten välillä (kuva 3).
Tietoisuus huipun läheisyydestä on saanut öljy-yhtiöt ja suurvallat ryhtymään kaikkiin keinoihin turvatakseen omat tarpeensa. Muistissa on 1970-luvun alun öljykriisi, jonka perimmäinen laukaisija oli USA:n oman öljyntuotannon huipun ohittaminen ja USA:n pyrkimys turvata öljyn saanti muualta maailmasta. Tuolloin öljykriisi jäi ohimeneväksi, koska Lähi-idän ja muiden suurten öljytuotantoalueiden tuotantoa voitiin lisätä. Globaalin huipun olosuhteissa kriisistä tulee pysyvä varsinkin, kun kulutuksen kasvua kiihdyttävät myös kehitysmaat (Intia, Kiina ym.), joten taistelu hupenevista öljyvaroista uhkaa saada yhä kärkevämpiä muotoja. Öljyn hinnan asettuminen pysyvästi korkealle on merkki siitä, että globaali tuotantohuippu on käsillä.
Irakin sota ja ilmastonmuutos
USA:n pyrkimys hallita maailman öljyntuotantoa ja kuljetusta on saanut räikeimmän ilmauksensa Irakin sodassa. Nikki Reisch ja Steve Kretzmann ovat tehneet tutkimuksen Irakin sodan vaikutuksista ilmastonmuutokseen (A Climate of War – The war in Iraq and global warming, Oil Change International, Advance Edition, marraskuu 2008). Arvioihin sisältyvät USA:n armeijan kuluttaman polttoaineen (neljä miljardia gallonaa) päästöjen (39 miljoonaa tonnia hiilidioksidia) lisäksi öljylähteiden palaminen, tuhojen korjaamisessa tarvitun sementin ja muun materiaalin valmistus sekä räjähdysaineiden ja kemikaalien aiheuttamat ilmastoa lämmittävät päästöt. Arvioista puuttuvat muun muassa asevarusteluun käytetyt valtavat energiamäärät ja niistä aiheutuvat päästöt.
Maaliskuusta 2003 lokakuuhun 2007 sota on aiheuttanut vähintään 141 miljoonan ekvivalenttitonnin hiilidioksidipäästöt. Tähän mennessä sodan hiilidioksidipäästöt lienevät suunnilleen samansuuruiset kuin koko Suomen kolmen vuoden päästöt yhteensä. Sodan aiheuttamat vuotuiset hiilidioksidipäästöt ovat suuremmat kuin 139 maan päästöt ja asettuvat suuruusjärjestyksessä Uuden-Seelannin ja Kuuban päästöjen väliin.
Sotien CO2-päästöt eivät kuitenkaan muodosta kovin suurta osaa kaikkien maiden päästöistä, eivätkä ne anna aihetta tinkiä muista toimenpiteistä kasvihuonekaasujen vähentämiseksi. Sodilla on kuitenkin toinenkin rauhanliikkeen kannalta tärkeä kytkentä ilmastonmuutokseen: sotiin ja asevarusteluun käytetyillä varoilla saataisiin toisin suunnattuina paljon aikaan – myös ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Asevarustelu ja ilmastonmuutos
Edellä mainitussa teoksessaan Reisch ja Kretzmann osoittavat, että vuonna 2006 USA käytti enemmän rahaa Irakin sotaan kuin koko maailma käytti uusiutuvien energiamuotojen kaikkiin investointeihin. Irakin sotaan välittömästi käytetyillä 600 miljardilla dollarilla (mikä on vain yksi viidesosa sodan kokonaiskustannuksista kuten jäljempänä osoitetaan) olisi voitu rakentaa 9 000 tuulivoimapuistoa, joissa kussakin olisi 50 MW kapasiteetti. Tällä voitaisiin korvata hiilentuotantoa määrällä, joka vastaa 1 000 miljoonan tonnin CO2-päästöjä vuodessa. Suomen CO2-päästöt ovat noin 60–70 miljoonaa tonnia vuodessa.
Edelleen tutkijat huomauttavat, että Barack Obama on julkaissut mittavan ohjelman edistämään seuraavan sukupolven ”vihreää” energiateknologiaa ja infrastruktuuria. Siihen tarvittaisiin 10 vuoden aikana yhteensä 150 miljardia dollaria. Se olisi valtava satsaus myös ilmastonmuutoksen torjuntaan, mutta kuitenkin vain saman verran kuin USA käyttää Irakin sotaan 10 kuukaudessa.
Afganistanin sotaan USA on tähän mennessä käyttänyt lähes 250 miljardia dollaria, mikä on enemmän kuin Afganistanin kansantuote 20 vuodessa (11 miljardia dollaria vuonna 2007). Myös tämän sodan aiheuttamat kasvihuonekaasujen päästöt ovat mittavat sen lisäksi, että se aiheuttaa mieletöntä tuhoa ja kuolemaa.
Kansantuotteen ja USA:n sotakulujen vertailu osoittaa, että tällaiset sotatoimet ja niiden vaatimat taloudelliset panostukset eivät suinkaan tapahdu sen vuoksi, että Irakin tai Afganistanin kansa saisivat ”vapauden” ja ”demokratian”. Mielettömän barbarian tarkoituksena on turvata USA:n ja muiden länsimaiden suurten energiayhtiöiden fossiilisten polttoaineiden saanti ja voitot sekä alueellinen herruusasema. Teknologisesti kehittyneiden kapitalistimaiden hillitön kulutus ja nykyinen elämäntapa romahtaisivat, jos öljyn saanti joutuisi pysyviin vaikeuksiin.
Stockholm International Peace Research Instituten eli SIPRIn uusimman vuosikirjan 2009 mukaan 100 suurimman asevalmistajan myynti kasvoi vuonna 2007 reaaliarvoltaan viisi prosenttia edellisvuodesta kohoten yhteensä 347 miljardiin dollariin. Suurin myynti oli Boeingin 30 480 miljoonaa dollaria ja voitto 4 074 miljardia dollaria.
Asevarustelurahat ympäristön ja kehityksen hyväksi
Reischin ja Kretzmannin esittämistä Irakin sodan ilmastopäästöjen arvioista puuttuvat aseiden ja muiden sotatarvikkeiden valmistukseen käytetyt valtavat energiamäärät ja valmistuksen aiheuttamat kasvihuonekaasujen päästöt. Niistä onkin vaikea saada tutkimustietoa. Asevarusteluun käytetään mielettömät määrät luonnonvaroja ja tutkimustyötä sekä tietysti energiaa.
YK:n Ympäristön ja kehityksen maailmankomissio (ns. Brundtlandin komissio) osoitti jo vuonna 1987 raportissaan Our Common Future (Yhteinen tulevaisuutemme), että varsin pieni osa asevarusteluun käytetyistä varoista riittäisi rahoittamaan kaikki ympäristönsuojelun ja kehitysmaiden YK-projektien kustannukset. Komission raporttia pidettiin uraauurtavana, mutta sen asevarustelua koskevista arvioista media vaikeni melkein kokonaan.
Aikaa komission raportin julkaisemisesta on kulunut lähes 20 vuotta, mutta tilanne on asevarustelun sekä monien ympäristö- ja kehitysongelmien osalta suuresti huonontunut. Uudeksi suureksi uhkatekijäksi on noussut ilmastonmuutos. Arvostetuimpiin globaalien ympäristöongelmien tutkijoihin kuuluva Lester R. Brown on uusimmassa kirjassaan Plan B 3.0 – Mobilizing to Save Civilization (2008) vertaillut asevarusteluun käytettyjen varojen suhdetta ympäristö- ja kehitysongelmien ratkaisemiseen tarvittaviin resursseihin.
Brownin mukaan pahimpien maailmanlaajuisten ympäristöongelmien ratkaisemiseen – kuten metsitys hiilidioksidin sitomiseksi, maaperän suojelemiseksi ja tulvien torjumiseksi, vesivarantojen vakiinnuttaminen, viljelymaan kunnosta huolehtiminen, kalakantojen elvyttäminen, luonnon monimuotoisuuden suojelu – tarvittaisiin noin 113 miljardia dollaria vuodessa. Lisäpanostukset kehitysmaiden kipeimpien sosiaalisten ongelmien poistamiseen – kuten peruskoulutus ja lukutaidottomuuden poistaminen, perusterveydenhuolto, kouluruoka sekä alle kouluikäisten lasten ja raskaana olevien naisten tukeminen 44 köyhimmässä maassa, lisääntymisterveys ja perhesuunnittelu, aidsin leviämisen pysäyttäminen – maksaisivat 77 miljardia dollaria vuodessa. Brownin laskelmat tähtäävät siihen, että YK:n vuosituhattavoitteet saavutetaan vuoteen 2015 mennessä.
Maailman pahimpien ympäristöongelmien ja kehitysmaiden kipeimpien sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseen riittäisi siten yhteensä 190 miljardia dollaria vuodessa, mikä on vain vajaa kolmannes USA:n sotilasbudjetista tai kuudennes maapallon kaikkien maiden sotilasmenoista (SIPRIn vuosikirjan 2009 mukaan maailman sotilasmenot olivat 1 464 miljardia dollaria). Metsittäminen, joka sekä vakiinnuttaisi ilmastoa että tyydyttäisi polttopuun tarpeen, maksaisi summan, jonka USA käyttää Irakin sodassa kahdessa kuukaudessa.
Irakin sodan rahoilla olisi torjuttu ilmaston lämpeneminen
Greenpeace ja The European Renewable Energy Council ovat tehneet selvityksen siitä, kuinka paljon rahaa tarvittaisiin rahoittamaan kaikki ne investoinnit, joilla torjuttaisiin ilmaston lämpeneminen (”futu[r]e investment – energy” www.greenpeace.org/raw/content/international/press/reports/future-investment.pdf, heinäkuu 2007). Heidän laskelmansa tähtää siihen, että maailman hiilidioksidipäästöjä vähennettäisiin 50 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Tällä pystyttäisiin estämään ilmaston lämpeneminen yli kahdella asteella. Tämä saataisiin aikaan investoimalla uusiutuvaan energiaan 2 890 miljardia dollaria vuosina 2004–2030.
Toisaalta Joseph Stiglitz ja Linda Bilmes ovat teoksessaan The Three Trillion Dollar War (2008) laskeneet Irakin sodan todelliset kustannukset. Niihin on sisällytetty välittömien sotilasmenojen lisäksi kaikki muutkin sodan aiheuttamat kulut, esimerkiksi sotainvalidien hoito. Stiglitz on taloustieteen Nobel-palkinnon saaja ja entinen Maailmanpankin pääekonomisti, ja Bilmes on Harvardin yliopiston professori. Heidän mukaansa Irakin sodan todelliset kustannukset ovat kohonneet 3 000 miljardiin dollariin.
Irakin sodan varoilla olisi siten voitu torjua ilmaston vaarallinen lämpeneminen!
Asevarustelusta ja sodista ei puhuta juuri mitään ilmastonmuutoksen torjunnan yhteydessä – ei mediassa, ei kansainvälisissä neuvotteluissa eikä Suomen ympäristöliikkeessä. On toki paikallaan, että kaikki keinot kasvihuonekaasujen päästöjen vähentämiseksi pyritään käyttämään, mukaan lukien jokaisen ihmisen oma toiminta. Mutta mittavatkaan ohjelmat päästöjen vähentämiseksi eivät tähtää sodista ja niihin liittyvistä toiminnoista aiheutuvien päästöjen vähentämiseen. On korkea aika sanoa täydellä vakavuudella, että kaiken muun ohella sodat ilmaisevat moraalittominta suhtautumista myös ilmaston lämpenemiseen. Sotien lopettaminen ja asevarustelun jyrkkä vähentäminen tulee nostaa voimakkaasti esille ilmaston lämpenemisen vastaisessa taistelussa!
Valtava kulutus ei voi jatkua
Imperialististen maiden öljypolitiikkaan vaikuttaa tietysti se, että niiden talous ja kansalaisten elämä on täysin riippuvainen öljystä – ja erityisesti USA:ssa hyvin halvasta öljystä. Näiden maiden poliittinen ja taloudellinen eliitti ja heidän valtaansa pönkittävät äänestäjät eivät ole valmiita luopumaan valtavasta öljyn ja muiden luonnonvarojen kulutuksestaan, vaikka se on tuhoisa maapallon luonnonvaroille ja ympäristölle ja sitä ylläpidetään riistolla ja sodilla.
Teollisuusmaiden ja kehitysmaiden välinen taloudellinen kuilu on 40 viime vuoden aikana vain kasvanut. Vuonna 1960 maailman rikkaimman ja köyhimmän viidenneksen välinen ero oli 30-kertainen. Nyt ero on kasvanut jo 80-kertaiseksi. Jos tarkasteltaisiin viidenneksien sijasta rikkainta ja köyhintä kymmenystä, erot olisivat vielä paljon suuremmat. Maailman kolmen rikkaimman henkilön omaisuus on enemmän kuin vähiten kehittyneiden maiden 600 miljoonan asukkaan bruttokansantuote yhteensä. Microsoftin omistaja Bill Gates ansaitsee noin 1 400 euroa sekunnissa, kun samaan aikaan lähes kolme miljardia ihmistä elää alle kahdella eurolla päivässä.
Tuloerot ovat suorassa suhteessa energian käyttöön ja fossiilisten polttoaineiden kulutukseen ja siten hiilidioksidipäästöihin. Jo YK:n Ympäristön ja kehityksen maailmankomissio arvioi raportissaan vuonna 1987, että perusenergian kulutus henkilöä kohti vuonna 1984 oli teollistuneissa markkinatalousmaissa 80–90 kertaa suurempi kuin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja 17-kertainen kaikkien alhaisen kehitystason maiden energiankulutukseen verrattuna (Taulukko 1).
Luonnonvarojen riittävyyden ja ilmaston lämpenemisen kannalta pääongelma ei ole kehitysmaiden väestönkasvu, vaan rikkaiden maiden valtava kulutus. Jos resurssien kulutus kehitysmaissa nostettaisiin teollisuusmaiden tasolle, maapallon luonnonvarojen kulutus nelinkertaistuisi.
Olli Tammilehto julkaisi Helsingin Sanomissa 8.2.2009 otsikolla ”Näin rikkaat tuhoavat maapallon” arvion Herve Kémpfin teoksesta How the Rich Are Destroying the Earth. Tammilehdon mukaan Kémpf ei vieritä syytä tuhotrendistä ”holtittomasti lisääntyville köyhille tai supermarketeissa harhailevalle globaalille keskiluokalle”, vaan ”globaalille yläluokalle”. Kémpfin teesit eivät perustu eliitin yhteenlaskettuun kulutukseen vaan heidän valtaansa ja kulutuskeskeiseen elämänmalliin, jota muut yhteiskuntakerrostumat yrittävät jäljitellä. Kulutusmäärät kasvavat ketjussa läpi koko yhteiskunnan maapallolle tuhoisin seurauksin. Nyky-yhteiskunnassa on myös muita mekanismeja, joilla kulutusta nostetaan tarpeettomasti, huomauttaa Tammilehto. Media on täynnä kulutusta ruokkivaa aineistoa ja erityisesti sitä lisää moderni mainonta, joka liittää uusiin esineisiin ja ylelliseen elämäntapaan korkean yhteiskunnallisen statuksen lisäksi monia muita asiaankuulumattomia merkityksiä.
Tuloerojen jatkuva lisääntyminen on pitkään vallalla ollut globaali trendi. Pääomatulot sekä johtajien palkat ja palkkiot ovat paisuneet paisumistaan. Eliitin mielettömiä tuloja on lisätty verohelpotuksilla. Näin on myös Suomessa. Hyvätuloisten verohelpotuksia voi pitää suurena ympäristörikoksena, koska verohelpotuksilla on lisätty kulutusmahdollisuuksia niille, joiden kulutus jo ennestään on kestämättömän suurta.
Tämä politiikka perustuu jatkuvaan määrälliseen kasvuun myös kaikkein rikkaimpien valtioiden ja ihmisten osalta. Sen keskeinen elementti on energian tuotannon kasvu. Se on käytännössä myös Suomen hallituksen linja, ja nyt sitä pönkitetään lamasta selviytymisen verukkeella. Globaalilla tasolla tämä merkitsee fossiilisten polttoaineiden riistokulutuksen jatkumista ja siitä seuraavaa ilmaston lämpenemistä. Tätä politiikka ylläpidetään taloudellisen painostuksen ja pakotteiden sekä imperialististen sotien voimalla.
Heikki Tervahattu
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja ekologisen ympäristönsuojelun dosentti Helsingin yliopistossa.
