Itsenäisyyspäivä tuo mukanaan linnan juhlat sekä pränikät smokkien ja iltapukujen rintaan. Isänmaallisessa hengessä vietettävä diplomaattivastaanotto kadettitanssijoineen saa toisaalta liikkeelle myös kuokkavierasjoukon linnan ulkopuolelle.
Näiden juhlien varjossa alkaa pohtia, mitä voisi olla isän/äidinmaallinen itsenäisyysjuhla ilman uhoa ja militaristista historiantulkintaa. Onko isänmaallisuus kaikissa muodoissaan puettu sotilasunivormuun? Mielestäni todellinen isänmaallisuus ja nationalismi on aina kansainvälisyyttä ja internationalismia. Ylpeys ”suomalaisuudesta” (jos sellaiseksi haluaa itsensä määritellä) pitää sisällään automaattisesti ajatuksen siitä, että kaikki ovat oikeutettuja ylpeyteen omasta ”kansallisuudestaan”.
Monet kansat eivät voi juhlia monista syistä itsenäisyyspäiväänsä. Itsenäisyyspäivämme on myös hyvä hetki kiinnittää huomiota heidän kohtaloonsa. Eikä tässä yhteydessä kannata korostaa itsenäisyyden maantieteellistä vaan henkistä ulottuvuutta. Rajat on tehty ylitettäviksi.
Suomalaisuus ei ole myöskään paikalleen pysähtynyttä, eikä ”aitoa suomalaista” perinnettä ole olemassakaan. Tulevaisuudessa suomalaisuutta ovat määrittämässä myös kansalaisemme, joiden alkuperä on jossain rajojemme ulkopuolella.
Rauhanpuolustajat juhlistaa itsenäisyyspäivää – jota jotkut varsin perustellustikin kutsuvat itsenäisyyden muistopäiväksi – yhdessä
kansalaisjärjestökollegoiden kanssa Helsingissä ilman perinteiden luomaa pakkopaitaa. Haluamme herättää keskustelua siitä, miten itsenäisyyspäivää vietetään ja mitkä arvot tuolloin nostetaan esiin suomalaisuuden nimissä. Voisiko aseistakieltäytyjä Arndt Pekurinen olla ”sotasankareiden” rinnalla yhtenä suomalaisuuden esikuvana? Tai maahanmuuttaja, pakolainen, saamelainen tai romani? Voisiko suomalaisuus pitää sisällään useampia identiteettejä?
Itsenäisyyspäivän alla eduskunnassa käsitellään turvallisuuspolitiikkaa. Yllättävän kepoisen keskustelun saattelemana yritetään määritellä suomalainen liittoutumattomuus sellaikseksi, että se voidaan tulkita miten kukin haluaa. Kansainvälisiin kriisinhallintajoukkoihin osallistumisesta lienee päätetty ja eduskunta saa keskustelussa kumileimasimen roolin. Saman roolin, jos sitäkään, se tullee saamaan silloin, kun ensimmäisestä operaatiosta päätetään Brysselissä.
Eduskunnan on pelastettava arvovaltansa ja aloitettava vakava keskustelu siitä, mihin suomalaisessa turvallisuuspolitiikassa ollaan menossa. Sotilaallisella liittoutumattomuudella on selkeä kansalaisten enemmistön tuki takanaan. Mikäli Suomi osallistuu Euroopan unionin uusiin taistelujoukkoihin on pidettävä huoli siitä, että suomalaisten sotilaiden ulkomaille lähettämisen ehtona on YK:n tai Etyj:n päätökset. Maailma ei kaipaa uutta supervaltaa vaan aktiivista rauhanomaista politiikkaa.
Ensi vuosi tuo mukanaan uudet haasteet Rauhanpuolustajille. Tämä lehti on lähetetty myös monelle, joka ei ole uusinut jäsenyyttään tänä vuonna. Toivottavasti lehti kuitenkin herättää mielenkiiinnon toimintaan uudelleen. Alkuvuodesta on taas aika uusia osallistumisensa näihin rauhantalkoisiin.
Hyvää itsepäisyyspäivää, joulua ja uutta vuotta toivottaen,
Teemu Matinpuro
