Meksiko käy jo kolmatta vuotta sotaa huumevälittäjiä vastaan. Melkeinpä mitkä tahansa keinot tulevat kysymykseen, kun huumekartellien valtaa pyritään kitkemään. Siviilitkään eivät ole missään vaiheessa välttyneet armeijan ja erikoisjoukkojen mielivallalta. Silti menestystarinat leimaavat huumesodan uutisointia: pidätykset, huume-erien tuhoamiset ja tunnustukset. Totuus on kuitenkin toisenlainen.

Matalan intensiteetin sodassa on kuollut tänä vuonna kolmen vuoden keskivertoa enemmän ihmisiä päivää kohden. Vuoden 2009 uhriluku on 22. Tahdin kiihtyminen voi kertoa huumesodan muuttumisesta yhä väkivaltaisemmaksi. Kuolleiden määrän kasvu saattaa selittyä yksinkertaisesti heinäkuun vaalien luomalla näyttämisenhalulla. Jos väkivallan kierrettä ei katkaista ajoissa, voi Meksiko ajautua samanlaiseen pitkäaikaiseen sisäiseen konfliktiin kuin Somalia. Yksityisten turvapalveluiden lisääntyminen on ollut Meksikossa merkittävää, eikä sitä voi verrata kuin Afganistanin tai Irakin tilanteisiin.

Virallisten lukujen mukaan Meksiko on yhä Latinalaisen Amerikan turvallisimpia maita, sillä täällä kuolee väkivallan uhreina 23 henkeä jokaista sataatuhatta asukasta kohden. Kolumbian huumesodan pahimpina aikoina luku oli sata, mutta nykyään Kolumbiassa kuolee 40 ihmistä jokaista sataatuhatta kohden. Joissakin Meksikon osavaltioissa kuten Guerrerossa ollaan samalla tasolla.

Paikalliset erot väkivallassa ovat yhä huomattavia. Pohjoista Chihuahuan osavaltiota voidaan pitää eräänä maailman tämän hetken vaarallisimmasta alueista, koska siellä on kuollut tänä vuonna lähes 32 väkivallan uhria päivää kohden. Toisaalta Meksikon pääkaupunki on eräs maailman turvallisimmista metropoleista, koska siellä kuolee väkivaltaan ainoastaan kaksi ihmistä päivässä. Vuonna 2008 vain pienen pieni Tlaxcalan osavaltio välttyi huumesodan kuolinuhreilta kokonaan. Pitkällä aikavälillä erityisesti kansainvälisiä suuryhtiöitä palvelevat turvajoukot voivat muodostua todelliseksi ongelmaksi. Jopa yksityisarmeijat ovat lisäämässä vaikutusvaltaansa. Myös kansalaisten arvaamattomat ja välittömät reaktiot väkivallan kasvuun saattavat osaltaan pahentaa tilannetta.

Huumesodan vaikutuksia ja taustaa

Huumesotaan johtaneilla tapahtumilla on historialliset juurensa, jotka ulottuvat ainakin 15 vuoden päähän. Kaikki sai alkunsa Carlos Salinaksen presidenttikauden lopussa, jolloin uusliberaalit reformit ravisuttelivat Meksikoa. Vapaakauppasopimus Yhdysvaltojen, Kanadan ja Meksikon välillä astui voimaan ensimmäisenä päivänä tammikuuta 1994, jolloin zapatistit julistivat olevansa sodassa Meksikon valtiota vastaan. Seuraava presidentti Ernesto Zedillo astui virkaansa juuri ennen silloisen laman alkua joulukuussa 1994. Hänen vaalilupauksiinsa oli kuulunut tilanteen rauhoittaminen eteläisessä Chiapasin osavaltiossa. Hän pyrki eliminoimaan zapatistien vastarinnan kaksinaamaisella politiikalla. Zapatistien kanssa solmittiin aselepo, mutta armeijan erikoisyksiköt lähetettiin tappamaan ihmisiä intiaaniyhteisöihin tai polttamaan heidän kotinsa. Eräs esimerkki valtiojohtoisesta väkivallasta on kuuluisa Actealin joukkomurha 22.12.1997. Zedillo johti presidenttikautensa ajan hiljaista vallankaappausta, jossa lainsäätäjät, perustuslaki ja oikeuslaitos ohitettiin. Armeijalle annettiin vastuu julkisesta turvallisuudesta ilman kansan lupaa.

Huumeiden vastaista sotaa tutkinut Arturo Alvarado luonnehtii tapahtumien yhteyttä tähän päivään:

”Zedillo loi turvallisuusjärjestelmän, jota hyödynnetään 14 vuotta myöhemmin ilman, että sen toimintaa olisi arvioitu millään lailla. Turvallisuusjoukoille annetaan lisää rahaa ja tehtäviä kuten kansallisen poliisin virka. Perusta on valtiollisessa ennaltaehkäisevässä poliisiyksikössä (PFP). PFP puolestaan on tunnettu osallistumisestaan moniin viimeaikaisiin väkivaltaisuuksiin.”

Tarina saa jatkoa vuoden 2006 presidentinvaaleista, jotka Felipe Calderón voitti erittäin kyseenalaisissa olosuhteissa ainoastaan kahdensadantuhannen äänen turvin. Vaalituomioistuin totesi vaalien aikana sattuneen useita vakavia rikkomuksia. Silti edes äänten uudelleen laskentaa ei viety läpi opposition presidenttiehdokkaan Andrés Manuel López Obradorin ja hänen kansanliikkeensä toivomalla tavalla. Calderón otti vastaan presidentinnauhansa kongressin huutomyrkyssä ensimmäisenä päivänä joulukuuta 2006. Vasemmistolaisen Demokraattisen vallankumouspuolueen (PRD) edustajat olivat pyrkineet valtaamaan puhujankorokkeen, jolla presidentit vaihtaisivat rituaalisesti nauhoja keskenään. Kansallisen toimintapuolueen (PAN) edustajat kuitenkin ottivat korokkeen haltuunsa ennen PRD:ää. Uusi presidentti joutui tulemaan sisään takaovesta ja hoitamaan muodollisuudet reilussa minuutissa, jonka jälkeen hän poistui kongressista helikopterilla. Lainsäätäjien kongressia ympäröi kymmenien mielenosoittajien väliaikainen muuri ja tuhansia sotilaita, jotka olivat valmistautuneet pysäyttämään suuremmatkin väestömassat.

Kukaan ei odottanut Calderónin tekevän mitään huumeliigoille vielä tuossa vaiheessa. Jo maaliskuussa 2007 huumeiden vastaista sotaa oltiin kuitenkin aloittamassa.

Valtion määrärahoja alettiin heti kuusivuotiskauden alussa keskittää turvallisuustoimiin. Calderón on ehtinyt jo kolmessa vuodessa sijoittaa huumesotaan ainakin 14 miljoonaa euroa, joista lähes puolet on osoitettu puolustusministeriölle. Luvut ovat suomalaisittain vaatimattomia, mutta tarkoittavat sinälläänkin määrärahojen tuplaamista. Todellinen hinta lienee kuitenkin lähempänä kymmentä miljardia pesoa eli reilua 525 miljoonaa euroa. Epäilijät pitävät summaa sijoituksena, sillä heidän mukaansa Calderónin hallitus pyrkii toimillaan vain pääsemään osalliseksi laittomista pääomatuloista. Erinäisten epävirallisten arvioiden mukaan huumekartellit tienaisivat jopa 23 miljardia dollaria vuodessa.

Kolmen vuoden aikana huumesodan seurauksena on kuollut vähintään 14 000 ihmistä. Epävirallisia hautausmaita löydetään jatkuvasti, joten todellinen uhriluku saattaa olla paljon suurempi. Näilläkin tiedoin kuolleita voi laskea olevan vähintään 16 päivää kohden. Arturo Alvaradon mielestä elämme ennennäkemättömän väkivallan aikakautta, josta vastuussa ovat niin rikollisliigat kuin sotilaat ja liittovaltion poliisit. Hänen mukaansa armeijalla on osallistumiseensa omat motiivinsa:

”Armeija ei ole kiinnostunut uusien tehtäviensä hoitamisesta vain hallinnollisten syiden tai turvallisuuden takia. Siellä tiedetään, että edessäpäin siintää todellinen konflikti, joka ei liity ainoastaan huumeiden välittämiseen, vaan pitkällä aikavälillä on kyse sodasta siviileitä vastaan.”

Armeijalla onkin nyt enemmän valtaa kuin kertaakaan Meksikon vallankumouksen jälkeen. Silti sen autonomiaa ja siviilihallinnon tehtäviä lisätään yhä. Alvarado uskoo maan olevan matkalla totalitarismiin:

”Ongelma liittyy siihen, että hallitus hyväksyy oikeusjärjestyksen rikkomukset. Kaikki toimii poliittisin perustein. Nykyiset kuvernöörit ja viranhoitajat ovat saapuneet asemiinsa kaupallisin motiivein. Heidän toimettomuutensa, välinpitämättömyytensä, vääristynyt oikeuskäsityksensä, korruptoituneisuutensa ja jatkuva ihmisoikeuksien rikkominen on johtanut olosuhteisiin, joissa sosiaalinen väkivalta on mahdollista. – – Vaikka huumekartellien valtaa onnistuttaisiinkin heikentämään, se ei takaa huumesodan onnistumista. Jos toimeentuloa ei enää kyetä hankkimaan yhdellä järjestäytyneen rikollisuuden alalla, toimijat siirtyvät helposti toiseen, esimerkiksi kidnappauksien tai ryöstöjen pariin. Laittomat liiketoimet vuorottelevat toisiaan parempien mahdollisuuksien puutteessa. Siksi kaikenlainen väkivalta Meksikossa kasvaa. Toissijaisiin vaikutuksiin ei kiinnitetä huomiota. Kaikki viittaa siihen, ettei hallituksella ole mitään selvää strategiaa huumesodan varalle.”

Meksikon kansasta on tulossa täysin lainsuojaton. Alvarado jatkaa:

”Hallituksen välinpitämättömyys voi viedä meidät väkivaltaepidemiaan, jota ei hillitä laittamalla armeija kaduille ja julistamalla ulkonaliikkumiskielto.”

Kansallinen itsemääräämisoikeus vaarassa

Meridan aloite on Yhdysvaltojen ja Meksikon välinen yhteistyöhanke, joka neuvoteltiin vuonna 2007 George W. Bushin ja Meksikon presidentin Felipe Calderónin hallitusten kesken. Meridan suunnitelma kattaa myös yhteistyön Keski-Amerikan valtioiden kanssa, vaikka niiden merkitys onkin toissijainen. Sopimus allekirjoitettiin 30.6.2008. Yhdysvallat suostuu rahoittamaan Meksikon huumeiden vastaista sotaa yhteensä 1,7 miljardilla dollarilla kolmen vuoden ajan. Meksikolle ei kuitenkaan anneta suoraan rahaa tai aseita, vaan summa käytetään infrasruktuuriin. Sopimus velvoittaa Meksikon jakamaan tiedustelutietonsa huumekartelleista naapurivaltionsa kanssa. Lisäksi rajavalvontaa tiukennetaan.

Meridan aloitetta on arvosteltu yksipuoliseksi, koska se ei pyrikään puuttumaan Yhdysvaltojen sisäisiin huumemarkkinoihin. Sen voidaan myös sanoa yksinkertaistavan asioita, sillä sosiaalisia ongelmia pyritään sen puitteissa ratkomaan sotilaallisin keinoin. Kyse on ennennäkemättömän laajasta yhteistyöstä, koska sopimus koskee suoraan useita Yhdysvaltojen ja Meksikon ministeriöitä. On kuitenkin vaikea kuvitella, että Yhdysvallat rahoittaisi Meksikoa täysin ilman poliittisia tai taloudellisia motiiveja. Huumesota tarjoaa pohjoiselle naapurivaltiolle historiallisen laajat oikeudet puuttua Meksikon sisäisiin asioihin.

Kriittisten näkemysten mukaan Meridan aloitteen perimmäisenä tarkoituksena on sosiaalisen vastarinnan kriminalisointi. Eräs mahdollinen strategia tämän tavoitteen toteuttamiseksi voisi olla huumerikollisten ja aktivistien tahallinen tai sattumanvarainen sekoittaminen toisiinsa. Meridan suunnitelma nähdään hankkeena, joka edustaa matalan intensiteetin sotaa parhaimmillaan. Tähän mennessä on tullut ilmi jo useita ihmisoikeusloukkauksia. Huumekaupan ongelmia ei sitä paitsi ratkaista niin kauan kuin Yhdysvalloissa on suurta kysyntää huumeille ja maan tärkein teollisuudenala on asekauppa.

Kuitenkin Meridan suunnitelman nauttima kansainvälinen huomio on nostanut esiin armeijan rikkomukset. Meksikolaiset järjestöt ovat kahden viime vuoden ajan yrittäneet epätoivoisesti saada aikaan kriittistä keskustelua maan katastrofaalisesta ihmisoikeustilanteesta, joka seuraa siitä, kun armeija ottaa hoitaakseen poliisin tehtävät. Toisaalta oikeusvaltio ei ole kyennyt takaamaan yksittäisten kansalaisten koskemattomuutta. Mikä pahinta useat kansalliset instituutiot ovat menettäneet uskottavuuttansa liittoutuessaan presidentin rinnalla kansaa vastaan.

Yhdysvaltalainen demokraattisenaattori Patrick Leahy pyysi elokuun alussa maansa senaattia jäädyttämään sadan miljoonan dollarin rahoituksen Meridan aloitteelle, koska huumesodan vaikutukset ihmisoikeustilanteeseen ovat huolestuttavia. Leahyn aloite vastasi useiden kansainvälisten järjestöjen vetoomuksiin. Amnesty International pyysi vastikään Yhdysvaltain kongressia jäädyttämään 15 prosenttia Meridan aloitteen rahoituksesta, kunnes Meksikon valtio voi taata yksilöllisten oikeuksien toteutumisen. Human Rights Watch puolestaan on vedonnut Barack Obaman hallitukseen, ettei se katsoisi Meksikon täyttäneen ihmisoikeusvaatimuksia. Järjestön mukaan eräs suurimmista ongelmista liittyy siihen, että sotilastuomioistuimet jakavat oikeutta hyväksikäyttötapauksissa siviilituomioistuinten sijaan. Meksiko ei ole sen mielestä myöskään kyennyt tutkimaan ilmoitettuja väärinkäytöksiä kuten raiskauksia, murhia, kidutustapauksia, katoamisia ja mielivaltaisia pidätyksiä, jotka kaikki jäävät rankaisematta.

Yhdysvaltain senaatti päätti kuitenkin elokuun puolivälissä aloittaa Meridan aloitteen rahoittamisen aiemmin suunnitellulla tavalla valtuuttamalla koko hankkeen rahoituksen. Ihmisoikeusjärjestöjen toivomaa 15:tä prosenttia ei siis jäädytetty. Meridan aloitteelle on varattu noin 600 miljoonaa dollaria pelkästään vuodelle 2009.

Yhdysvaltojen Meksikon suurlähetystön neuvonantajan John Feeleyn mukaan ihmisoikeusongelma ei ole keskeinen:

”Armeijan osallistuminen järjestäytyneen rikollisuuden vastaiseen taisteluun on välttämätöntä ja väliaikaista, koska poliisit eivät kykene hoitamaan tätä tehtävää. Ei ole mitään muuta tahoa, joka kykenisi osallistumaan huumeiden vastaiseen sotaan. Luotamme Meksikon hallitukseen tahtoon kunnioittaa ihmisoikeuksia.”

Köyhyys on todellinen ongelma

Olipa hallituksien kanta mikä tahansa, turvallisuuspolitiikkaa rakennetaan heikoin perustein. Meridan aloitetta ehdittiin jo ennen sen hyväksymistä kritisoida samankaltaisuuksista Kolumbian suunnitelmaan. Meridan aloite pyrkii ratkaisemaan monimutkaisia sosiaalisia ongelmia kuten turvattomuutta ja järjestäytynyttä rikollisuutta sotilaallisin keinoin.

Meksikon huumesota on johtamassa samanlaisiin tuloksiin kuin Kolumbiassa. Siellä isot valtion väkivaltamonopolin haastaneet huumekartellit alkoivat armeijan painostuksesta hajota pieniksi soluiksi. Tämä ei kuitenkaan ratkaissut ongelmaa, vaikka valtio saattoi paikoin vahvistaa otettaan maasta. Pienet huumekauppiaiden ryhmät eivät ole niin helposti tunnistettavissa, koska ne eivät toteuta aivan yhtä kunnianhimoisia myyntihankkeita kuin suuret liigat. Sen sijaan ne ovat nuorille aina vain lähestyttävämpiä vaihtoehtoja, sillä ne eivät juuri erotu muista epävirallisen sektorin toimijoista kuten piraattikauppiaista.

Maailmanpankin elokuussa julkaisemien tuoreiden köyhyystilastojen mukaan Meksikon kansa köyhtyy Latinalaisen Amerikan maista kaikkein eniten. Vuosien 2006 ja 2008 välillä, jolloin uusi hallitus on ollut vallassa, 5,9 miljoonaa meksikolaista vajosi köyhyyteen. Maailmanpankin arvioiden mukaan pelkästään tänä vuonna talouskriisi on vienyt 4,2 miljoonaa kansalaista köyhyyteen. Mikä pahinta, vuoden 2009 uusista Latinalaisen Amerikan köyhistä eli 8,3 miljoonasta ihmisestä yli puolet asuu Meksikossa. Tällä hetkellä Meksikossa elää siis 54,8 miljoonaa köyhää, jotka muodostavat noin 51 prosenttia väestöstä. Tämänsuuntainen kehitys on omiaan kannustamaan kansaa laittomien tulonhankintatapojen pariin. Jos tilanteesta haluaa löytää jotain hyvää, liittyy se siihen tosiasiaan, ettei köyhyystilastoja ainakaan enää piilotella julkisuudelta.

Loppujen lopuksi huumekaupan kasvamisen taustalla vaikuttavat laaja-alaiset sosiaaliset tekijät kuten työttömyys ja koulutusmahdollisuuksien puute. Kaksikymmentä viime vuotta ovat olleet kohtalokkaita Meksikon maaseudulle, jonka tuotantoa ei ole tuettu millään tavoin. Samaan aikaan maatalouden kustannukset ovat kohonneet ja kilpailu yhdysvaltalaisten tuotteiden kanssa on muuttunut arkipäiväksi. Nyt jo maissintuontikin on vapautettu, mikä pahentaa maatalouden epäkohtia entisestään. Monin paikoin erityisesti maaseudulla nuoret voivat valita vain järjestäytyneen rikollisuuden tai maastamuuton välillä, tai sitten he voivat lähteä Meksikon suurkaupungien taajamiin.

Huumeverkostot luovat nuorille mahdollisuuksia, joita muu yhteiskunta ei heille enää tarjoa. Usein rikkinäisistä perheistä tulevat pikkurikolliset voivat kokea olevansa tärkeitä juuri huumejengeissä. Siellä he saavat huomiota osakseen ja voivat ansaita riittävästi viettääkseen mukavaa elämää. Jotkut tarvitsevat rahaa myös pitääkseen huolta sairaista vanhemmista tai isovanhemmistaan. Likainen raha pestään puhtaaksi hyvillä aikeilla olosuhteissa, joissa meksikolainen yhteiskunta ei kanna vastuutaan sosiaalisista ongelmista.

Oikeuslaitos toimii presidentin käskystä

Elokuun toisella viikolla pidetyssä Pohjois-Amerikan maiden kokouksessa presidentti Felipe Calderón sanoi, että hänen hallituksensa huolehtii ihmisoikeuksista. Hänen mukaansa niiden, jotka väittävät ihmisoikeuksia rikotun edes yhdessä tapauksessa, tulisi kyetä se todistamaan. Pian Calderónin julistusten jälkeen Human Rights Watch esitteli vuoden 2007 touko- ja elokuulta kaksi tapausta, jotka todistavat presidentin sanat tyhjäksi vakuutteluksi. Michoacanin osavaltiossa tapahtuneita kidutustapauksia ei ole viety oikeuteen.

Oikeutta jaetaan kuitenkin tietyissä tapauksissa. Tiistaina 11.8. pidätettiin Tyynenmeren huumekartellin jäsen Dimas Díaz, joka suunnitteli presidentin salamurhaa. Presidentin mukaan tapaus ei ole lajissaan ensimmäinen eikä viimeinen, sillä iskeehän hallitus heidän liiketoimintansa ytimeen. Calderónia on uhkailtu maaliskuusta 2007 lähtien, jolloin huumesota lanseerattiin. Silti hän jatkaa tehtäväänsä, jonka tarkoituksena on presidentin omien sanojen mukaan ”luoda Meksikoon turvalliset elinolosuhteet”.

”Olemme varsin selkeästi sitoutuneet ihmisoikeuksiin. Olemme saavuttaneet haluamamme tulokset sillä rintamalla ja saavutamme jatkossakin. Emme siksi, että Meridan aloitteelle voisi tulla rahoitusta tai sitten ei, emme siksi, että sitä pyytää tai ei pyydä yksi yhdysvaltalainen kongressiedustaja.”

Calderón vakuutteli kolmen Pohjois-Amerikan maan keskinäisissä keskusteluissa ”syvää vakaumustaan” taata ihmisoikeudet. Barack Obama ilmaisi tukensa huumesodalle Meksikossa:

”Pahimmat ihmisoikeuksien rikkojat ovat tietysti huumevälittäjien kartellit, jotka tekevät kidnappauksia ja vauhdittavat korruptiota maidemme alueella. Sille on pantava piste. Se on Calderónin tavoite, jota olen sitoutunut tukemaan niin kauan kuin hän on Meksikon presidentti.”

Huumesodalla on väkivallan käytön ja siitä seuraavien kuolonuhrien ohella myös muita kiinnostavia ja yllättäviäkin ulottuvuuksia. Huhtikuun lopussa Meksikon senaatti hyväksyi uuden lain, joka sallii huumeiden hallussapidon omaan käyttöön. Eri huumeille asetettiin tietyt sallitut ylärajat kuten marihuanalle viisi grammaa ja kokaiinille 500 milligrammaa. Jos poliisin yllättämä henkilö ei kanna mukanaan suurempaa määrää huumausaineita häntä ei rangaista, mutta jos hänet tavataan kolmasti, huumeidenkäyttäjä pakotetaan vierotushoitoon. Omakohtainen käyttö tulee aina pystyä todistamaan, koska muutoin käyttäjä tuomitaan vankeuteen tai sakkoihin.

Laki on mielenkiintoinen, sillä se ei varsinaisesti salli huumeiden ostamista, joten se kannustaa oudolla tavalla kasvattamaan huumeensa itse. Toisaalta laki ei myöskään salli huumausaineiden nauttimista julkisilla paikoilla. Lain perimmäisenä tarkoituksena on huumeidenvälittäjien eliminointi. Vaikka uudet säädökset ovatkin osa huumeiden vastaista sotaa, ne sallivat lisäksi paradoksaalisilta tuntuvia vapauksia. Pienten huumemäärien laillistaminen ei ole tämän hallituksen idea, vaan prosessi alkoi jo yli 70 vuotta sitten. Meksikon edellinen presidentti Vicente Fox ei halunnut viedä lakia läpi Yhdysvaltain painostuksesta. Nyt toisenlaisessa ilmapiirissä laki voitiin vihdoin saattaa voimaan.

Vääriä tunnustuksia vaikka pakottamalla

Kesäkuun 21. päivänä 2008 Martín Torres vietti lankonsa Cristian Sotelon tyttären Keli Torresin kastajaisjuhlaa Tijuanassa, kun 30 aseistettua liittovaltion agenttia ja sotilasta ryntäsi sisään. He etsivät kahta epäiltyä, jotka eivät kuitenkaan olleet läsnä juhlassa. Yli puolet kutsuvieraista eli kaikkiaan 57 ihmistä pidätettiin ilman vähäisimpiäkään todisteita, minkä jälkeen heidät vietiin kidutettaviksi sotilaskasarmille. Pidätettyjä painostettiin väkivalloin myöntämään olevansa tijuanalaisen Arellano Félixin veljesten rikollisorganisaation jäseniä. Todistajat kutsuvat tapahtumia painajaismaisiksi.

Cristian Sotelo kertoo, ettei hän edes tiennyt mistä häntä syytettiin, koska hän oli muuttanut Tijuanaan vasta kolme kuukautta aiemmin.

”Kun minua hakattiin, minulle sanottiin ettei vastustelu hyödyttäisi, sillä joka tapauksessa minut perisi helvetti. Päähäni laitettiin pussi ja minut painettiin veden alle. Sitten vatsaani hakattiin puukepillä, jotta tuntisin hukkuvani. Olin koko ajan huputettu, joten en voinut tunnistaa pahoinpitelijöitäni. Yhdessä vaiheessa sain kuulla, että minut tapettaisiin.”

Sotelo menetti ajantajunsa olleessaan suljetuissa tiloissa useita tunteja. Seuraavana aamuna hänet juoksutettiin yhdessä lankonsa kanssa huputettuna kohti yhtä huonetta. Kun heitä pyydettiin avaamaan silmänsä, he seisoivatkin yhtäkkiä lehdistön edessä. Pöytä oli täynnä aseita, joita he eivät olleet eläessään nähneet. Menettelyä perustellaan välttämättönä turvallisuustoimena, mutta lehdistötilaisuuksien järjestämisessä taitaa useimmiten olla kyse nimenomaan viranomaisten oman selustan turvaamisesta. Kyse ei ole vain tiedonvälityksestä, sillä hämärissä olosuhteissa vangitut ja kidutetut yksilöt joutuvat usein tekaistujen syytteiden kohteiksi.

Sotelon kertomuksen mukaan kidutus jatkui useita tunteja kidutusmenetelmien seuratessa toisiaan. Saman illan ja yön aikana myös Martín Torresia uhkailtiin tunnustamaan olevansa huumevälittäjä ”Narttu”. Häntä pyydettiin tekemään ”yhteistyötä” voimakeinoin, kunnes kiduttajat vakuuttivat hänen olevankin ”El Cholo” eikä enää ”Narttu”. Hänelle sanottiin: ”Niele oksennuksesi koira, koska tulet kuolemaan tänne,”

Kaikki oli kuitenkin vain valmistelua ja kypsyttelyä, koska varsinaiset syytteet tekaistiin vasta järjestäytyneen rikollisuuden tutkimuskeskuksessa (SIEDO). Vaikkei pidätetyiltä löydetty mitään aseita tai muita raskauttavia todisteita, valmistettiin todisteetkin tutkimuskeskuksessa. Syytetyt esiteltiin siellä rikollisina, jotka kantoivat mukanaan muun muassa 16:ta asetta ja kilon verran jää-nimistä huumetta. Neljänkymmentä päivää kestäneiden pidätysten jälkeen 22 henkilöä 59:stä laskettiin vapauteen. Loput 37 syytettyä ovat olleet Jaliscon osavaltion vankilassa jo yli vuoden ilman kunnollista oikeudenkäyntiä. Vaikka todellinen ”Narttu” eli José Parra vangittiin kesäkuun alussa, tämä ei ole vaikuttanut Martín Torresin oikeudelliseen asemaan mitenkään.

Puolustusasianajaja Félix Orive kommentoi huumesotaa omasta kriittisestä näkökulmastaan:

”Felipe Calderónin hallitus haluaa paisuttaa pidätettyjen määrää keinolla millä hyvänsä, kuten kiduttamalla ja tekaisemalla syytteitä. Käytännöt, joita pidimme menneisyyden kauhukertomuksina, ovat taas ajankohtaisia. Hallitus pyrkii kaikin tavoin saamaan kansan uskomaan, että on olemassa jokin todellinen taistelu rikollisuutta vastaan. Todellisuudessa pahimpia rikollisia näyttäisivät olevan itse poliisit ja sotilaat.”

Seuraavalla kerralla, kun Suomen valtamedia rummuttaa yksisilmäisesti huumesodan puolesta, on syytä miettiä, mitä se todella tarkoittaa.

Meksiko matkalla kaaokseen

Huumesota, joka siis voidaan tulkita sodaksi siviilejä vastaan, saattelee Meksikoa kohti juhlavuotta 2010, jolloin itsenäisyyssodan alkamisesta tulee kuluneeksi kaksisataa vuotta. Toisaalta myös vallankumousta juhlitaan, koska se alkoi 1910.

Meksiko on muun maailman lailla syvässä lamassa. Bruttokansantuotteen uskotaan jäävän jopa kymmenen prosenttia miinukselle tänä vuonna. Samaan aikaan työttömyys on lähes ennätyslukemissa. Vaikkeivät viralliset työttömyysluvut yllä vielä kymmeneen prosenttiin, työvoimaa siirtyy jatkuvasti epäviralliselle sektorille, jonka lukuja ei aina lasketa mukaan tilastoihin.

Heinäkuun vaalien jälkeen kunnat myönsivät vakavat talousongelmansa. Meksikon lähes 2 500 kunnasta 70 prosenttia on vararikon partaalla, joka on suistamassa kokonaisia yhteisöjä hallitsemattomaan tilaan. Taloudellinen ahdinko johtuu hallituksen leikkauksista sekä laman aiheuttamasta veropohjan heikkenemisestä. Kunnat eivät kohta kykene huolehtimaan edes kaikkein perustavimmanlaatuisista palveluistaan kuten vedenjakelusta.

Useissa osavaltioissa on vahvoja paikallisia kansanliikkeitä kuten Morelosin maata, vettä ja ilmaa vaativa 15 yhteisön muodostama yhteisrintama. Siitä etelämmäs vastarinta vain tiivistyy. Monien aktivistien mielestä kansalaistottelemattomuus on oikeutetumpaa kuin koskaan, sillä mitään muuta keinoa vaatia oikeutta ei enää ole. Rohkeus on vuosien kuluessa vain lisääntynyt, mistä kertoo esimerkiksi Oaxacan kansannousu vuonna 2006. Pohjoisessa puolestaan ollaan erityisen tyytymättömiä huumesotaan, joka on kiristänyt valtion ja kansalaisyhteiskunnan välit äärimmilleen.

Heinäkuun kongressinvaaleja voidaan pitää suurena pettymyksenä, koska ne eivät lunastaneet lupauksia uusien vaalilakien soveltamisessa. Toisaalta äänestysprosentti ei enää laskenut, vaikka kansa ilmaisi olevansa lopen uupunut poliittisen eliitin kyvyttömyyteen. Institutionaalinen vallankumouspuolue (PRI) palasi valtaan vuosien tauon jälkeen, mutta sen väitetään ostaneen ääniä yhteensä miljardeilla euroilla. Tässä vaiheessa on selvää, ettei Felipe Calderón voi enää tehdä mitään merkittävää jäljellä olevien kolmen presidenttivuotensa aikana. PRI valmistelee tietään presidenttiyteen kaikin keinoin, joihin kuuluu myös istuvan presidentin nöyryyttäminen joka käänteessä. Lainsäätäjät tai presidentti tuskin saavat aikaan mitään sosiaalisia parannuksia.

Kansainvälinen huomio on kohdistunut Meksikoon tänä vuonna H1N1-influenssaviruksen takia. Toisaalta maassa tapahtuvat ihmisoikeusrikkomukset ovat murtautumassa yhä laajempaan tietoisuuteen, mikä kiristää hallituksen tukalaa asemaa entisestään. Mitä taas tulee Meksikon teknoarmeijaan, sen miesvahvuus on vain noin 500 000 miestä. Sosiaalisen vastarinnan lujittuessa se ei kykenisi enää suojelemaan maan hallitusta kansan vihalta.

Veikkaisinkin, että ruuti kohti seuraavaa vallankumousta palaa voimakkaammin päivä päivältä. Kaikki tekijät tuntuvat viittaavan sosiaaliseen kaaokseen, joka on räjähtämäisillään todelliseksi kansannousuksi. Meksiko kävelee hoippuen kohti syyskuuta 2010, jolloin vallankumouksen juhlinta saattaa herättää nukkuvan jättiläisen.

Sami Laaksonen

Kirjoittaja on 25-vuotias Meksikossa asuva runoilija ja kulttuurintutkija.

Lähteet: Proceso, El Universal, La Jornada, Canal Once