Kesä käynnistyi järkyttävillä uutisilla Israelin armeijan hyökkäyksestä Gazaan matkalla ollutta avustuslaivasaattuetta vastaan. Laajan globaalin kansalaismielipiteen jyrkästi tuomitsema teko näyttäisi jälleen kerran jäävän kansainvälisen yhteisön (lue: USA & co) osalta pelkkien moitteiden varaan.
Aiemmin tammikuussa Israelin salaisen palvelun Mossadin agentit murhasivat Hamasin komentajan Mahmud al Mabhuhin hotellihuoneessa Dubaissa. Agentit soluttautuivat maahan väärennetyillä eurooppalaisilla passeilla. Israel tietysti kiistää osallisuutensa. Maat, joiden väärennettyjä passeja käytettiin, ilmaisivat vastalauseensa.
Mutta ei haukku haavaa tee. Rankaisemattomuus näyttää suojelevan Israelia – sillä on vapaat kädet toimia miten lystää ilman minkäänlaisia todellisia seuraamuksia. Ei tarvitse paljon pähkäillä millaiset reaktiot olisivat olleet, jos joku muu terroristivaltio tai -järjestö olisi tehnyt jotain vastaavaa avustussaattueelle missä tahansa. Tai jos esimerkiksi Libanonin salainen palvelu olisi surmannut israelilaisen sotilasjohtajan. Pommikoneet, risteilyohjukset ja miehittämättömät lennokit olisivat jo tehneet tehtävänsä, siviiliuhreista välittämättä.
Nyt lehdistö uutisoi Israelin helpottavan Gazan saartoa: limsa ja sipsit ilmeisesti sallitaan, vaipat ja korianteri vielä kiellettyjä? Kaneli on sallittu jo pitkään…
Amnestyn Suomen maajohtaja Frank Johansson on julkisuudessa kritisoinut Rauhanpuolustajien ja muiden järjestöjen Israel-boikottikampanjoita. Hänen mielestään idea Israelin kauppasaarrosta on järjetön, koska uusimman kiistan synnyttänyttä palestiinalaisten saartoakin vastustetaan nimenomaan sen takia, että se sortaa kaikkia alueen asukkaita. Hänen mukaansa asiasta pitää saada vastuuseen Israelin poliittinen ja sotilaallinen johto.
Boikotti on toki hankala tältä osin, mutta rajansa kaikella. Euroopan unioni ja Suomi ovat antaneet Israelille erityisaseman kauppapolitiikassaan, asekauppa ja euroviisut pyörivät niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. On irvokasta kritisoida mahdollisia taloudellisia pakotteita ja boikottia Israelin ylläpitämään palestiinalaisalueiden saartoon. Boikotti tuskin aiheuttaisi nälänhätää ja kuolemaa – olisi vain muistutus siitä, että nyt riittää.
Rauhanpuolustajien nykyisen Israel-boikottikampanjan juuret ovat itse asiassa jo vuodessa 2001: tuolloin joukko israelilaisia ja muissa maissa asuvia juutalaisia julkaisi aloitteen maailmanlaajuisesta israelilaisten tuotteiden ja Israeliin suuntautuvan lomamatkailun boikottikampanjasta. He kehottivat maailmanyhteisöä boikotoimaan Israelin teollisuuden ja maatalouden vientituotteita ja hyödykkeitä sekä Israeliin suuntautuvaa vapaa-ajan matkailua toivoen, että sillä tulee olemaan samanlaisia myönteisiä vaikutuksia kuin Etelä-Afrikan vastaisella boikotilla oli apartheidin päättymiseen.
Aloitteen tekijöiden mukaan boikotin tulee jatkua niin kauan kuin Israel hallitsee mitä tahansa osaa vuonna 1967 miehittämistään alueista. Ne, jotka vaientavat palestiinalaisten oikeutetut vaatimukset, täytyy myös itse pakottaa tuntemaan oman katkeran lääkkeensä vaikutukset.
Kenelle enää maistuvat veriappelsiinit?
Israelin lisäksi Euroopan unioni on antanut erityisen kumppanuusaseman myös toiselle miehittäjävaltiolle – Marokolle. Maa on jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan laittomasti miehittänyt Länsi-Saharaa. Suuri osa länsisaharalaisista on odottanut pakolaisleireillä aavikon keskellä YK:n ja kansainvälisen yhteisön toimia kansainvälisen oikeuden takaaman itsemääräämisoikeuden toteutumiseksi. Osa asuu miehitetyillä alueilla ilman perusoikeuksia Marokon sortotoimien uhreina. YK:n rauhanturvaoperaatio miehitetyillä alueilla on tyhjän panttina. Se ei edes seuraa tapahtumia alueella, koska ihmisoikeudet eivät kuulu sen mandaattiin.
Lähiaikoina tulee käsittelyyn EU:n ja Marokon välisen kalastussopimuksen jatkaminen. Aiempi sopimus sisällytti laittomasti mukaan myös Länsi-Saharan kalastusvesiä. Euroopan parlamentin lainsäädännölliset asiantuntijat ovat todenneet nykyisen sopimuksen laittomaksi kansainvälisen oikeuden näkökulmasta. Länsi-Saharan kalastusvedet tulee yksiselitteisesti jättää sopimuksen ulkopuolelle.
Laillinen kalastussopimus olisi pieni signaali siitä, että EU ja sen jäsenmaat noudattavat ilmaisemiaan periaatteita edes jossain määrin. Siitä on tietysti vielä pitkä matka siihen, että länsisaharalaiset pääsisivät käyttämään itsemääräämisoikeuttaan ja päättämään oman alueensa tulevaisuudesta. Mutta jokainen pitkäkin taival aloitetaan ottamalla ensi askel.
Ilman ensi askeleita kohti oikeudenmukaista rauhaa niin Länsi-Saharassa kuin Palestiinassakin pakolaisten ja sorrettujen turhautuminen odottamaan kansainvälisen yhteisön todellisia tekoja voi purkautua väkivaltana. Kuinka kauan olisit itse valmis odottamaan?
Teemu Matinpuro