Euroopan unioni on ainutkertainen, uudenlainen yhteisö. Se ei ole valtio, ei liittovaltio eikä edes valtioiden liitto. Siinä on piirteitä näistä kaikista, mutta sen demokratiaa ei voi arvioida vertaamalla sitä johonkin muuhun olleeseen tai olevaan.

Euroopan unionin demokraattisuuden arviointia haittaa myös se, että osin tarkoituksella, osin tahattomasti, EU:n toimielimien nimityksinä on käytetty termejä, joilla yleisesti on toinen merkitys kuin EU:n yhteydessä. Tärkeimpänä esimerkkinä on EU:n parlamentti, jonka ihmiset yleisesti ymmärtävät tarkoittavan samanlaista elintä kuin kansalliset parlamentit ja olettavat sen tehtävien olevan samankaltaisia kuin niiden. Ennen kaikkea uskotaan, että EU:n parlamentin tehtävänä on EU:n lainsäädännöstä päättäminen. Näinhän asia on vain hyvin rajoitetusti.

Euroopan unionin demokratian arvioinnissa pitää muistaa sen kehityshistoria. EU on lähtökohtaisesti taloudellinen yhteisö. Sen alkumuoto oli Euroopan hiili-ja teräsunioni. Tämä taloudellisen yhteisön luonne on edelleenkin määräävä. Euroopan unioni on ennen muuta pääoman Euroopan unioni. Pääoman intressit ovat määrävässä asemassa sen toiminnassa.

EU:n rakenteessa teollisuudella ja kaupalla sekä työnantajajärjestöillä on tärkeä asema. Ne osallistuvat käytännössä jokaisen EU:n säädöksen valmistelutyöhön. Myös työntekijä- ja kuluttajajärjestöillä on mahdollisuus osallistua useimpien säännösten valmisteluun, mutta käytännössä niiden resurssit tähän työhön ovat vastapuoleen nähden vaatimattomat. Erityisen selvästi tämä näkyy EU:hun olennaisesti liittyvässä lobbaustoiminnassa. Kun teollisuuden ja työnantajien pysyviä lobbareita on pelkästään Brysselissä yli kymmenen tuhatta, niin ammattijärjestöjen virkaveljien määrä on laskettavissa pikemminkin kymmenissä kuin sadoissa.

EU-kriitikoilla ei ole asiaa komission jäseniksi

Suurin demokratiavaje EU:ssa liittyykin juuri säädösten valmisteluun. Säädösalotteiden tekeminen ja niiden valmistelu on EU:n komission yksinoikeus. Komissiohan muodostuu nykyisin 25 jäsenestä, jotka käytännössä valitsee komission puheenjohtaja. Jokaisesta jäsenmaasta on yksi komissaari. Komission puheenjohtajan valitsee Eurooppa-neuvosto (valtionpäämiesten kokous), ja sekä puheenjohtaja että komissio kokonaisuudessaan hyväksytään Euroopan parlamentissa.

Olennaista on, että komissaarit eivät edusta lähtömaataan, vaan nimenomaan Euroopan unionia.Komission puheenjohtaja tietenkin valitsee komission jäsenet neuvotteluissa jäsenmaiden kanssa, mutta EU-kriittisillä henkilöillä ei ole asiaa komission jäseniksi. Komission alaisuudessa toimii noin 25 000 virkamiestä jakautuneena 24 pääosastoon. Komission yksittäisiltä virkamiehiltä edellytetään myös samaa sitoutuneisuutta EU:hun ja sen arvoihin kuin komissaareilta.
Euroopan unioni ei ole mikään juna, joka kulkisi kohti tiettyä suuntaa. Päinvastoin EU:n suunnasta on käyty taistelua koko sen historian ajan. Päärintamalinja on, pitäisikö siitä tulla liittovaltio vai kehitetäänkö EU:ta jäsenvaltioiden liittona. Hegemonia on viime vuosia ollut niillä, jotka haluavat rakentaa EU:sta liittovaltion. Euroopan unionin uusi perustuslakiluonnos on tämän hankkeen tärkein saavutus.

Kuten tiedetään, perustuslakiluonnos joutui asiallisesti roskakoriin tultuaan torjutuksi Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että hanke olisi haudattu. Koko ajan liittovaltion kannattajat – federalistit – miettivät, miten perustuslain idea onnistuttaisiin syöttämään uudelleen lämmitettynä Euroopan kansoille. Jos kansoilta kysytään, niin tuskin mitenkään. Siksi pohdinnan polttopisteessä ovat keinot, joilla hanke pystyttäisiin viemään eteenpäin ilman, että EU:n kansalaisilta kysyttäisiin enää kantaa.

Tässä keskustelussa Suomen poliittiset piirit, erityisesti maan hallitus, ovat olleet pahasti tuuliajolla. Sen sijaan, että ne kantaisivat huolta Suomen ja sen kansalaisten vaikutusmahdollisuuksista, ovat ne lähes naurettavuuteen asti pyrkineet noudattamaan niitä signaaleita, joita Brysselistä on tänne välittynyt. Kerta toisensa jälkeen, viimeksi osana presidentinvaalikamppailua, nousee vaatimus, että Suomen eduskunnan tulisi ratifioida tämä Euroopassa jo kuopattu perustuslakiehdotus.

Ydinkysymys on, että ei ole olemassa ylikansallista demokratiaa. Sellaisen haikailu kuulostaa hienolta, mutta konkreettisesti puhe ylikansallisesta demokratiasta on tyhjää. Demokratia voi toteutua vain kansallisvaltion puitteissa ja niiden kautta. Siten EU:n demokraattisuus voi perustua ainoastaan siihen, että sen jäsenvaltiot, suvereeneina valtioina, yhdessä sopivat yhteistyöstä.

Tästä lähtökohdasta sellaiset EU:n toimielimet, jotka ovat vastuussa vain EU:lle, ovat demokraattisen valvonnan ulottumattomissa. Ja vallan siirtäminen niille merkitsee aina EU:n demokratiavajeen kasvua.

Miten demokratiavajetta voidaan pienentää

Tärkein keino EU:n demokratiavajeen supistamiseen on EU:n toimivallan rajaaminen. EU:lla tulee olla toimivaltaa vain asioissa, joissa se on perusteltua yhteisen hyödyn vuoksi. Näitäkin asioita on yllin kyllin. Tärkeimpänä on tietenkin esteiden poistaminen yhteistyöltä talouden ja ihmisten välisen kanssakäymisen suhteen.

Kriittisesti pitää myös arvioida, voitaisiinko EU:n nykyistä toimivaltaa joillain alueella kaventaa. Ensin tässä suhteessa pitäisi miettiä maatalouspolitiikan siirtämistä jäsenvaltioiden asiaksi. On ollut onneton sattuma, että Euroopan unioni on valinnut maatalouden pilottiprojektiksi, jossa on luovuttu kansallisesta päätösvallasta. Tämä oli aikanaan olevinaan yksinkertaista, koska maataloutta harjoitettiin silloisissa jäsenvaltioissa varsin samankaltaisissa oloissa. EU:n laajenemisen myötä tilanne on tyystin muuttunut. On onnetonta kokonaisen keskeisen elinkeinon kannalta, että sitä säädellään täysin byrokraattisesti ja mielivaltaisesti Brysselistä, vaikka olosuhteet Lapin maaviljelijällä ja esimerkiksi Sisilian oliivipuiden omistajalla ovat tyystin erilaiset.

Erityisen vaaralliseksi EU:n demokratiavaje alkaa muodostua silloin, kun EU:lla on oma vain EU:lle alisteinen väkivaltakoneisto. Tässä suhteessa ollaan hyvin huolestuttavalla tiellä, kun EU:lle on muodostettu yhteisiä sotilaallisia yksiköitä. Myös suunnitelmia yhteisistä poliisivoimista on tekeillä. Näin EU on saamassa oman pakoituskoneistonsa, joka on jokaisen valtion olennainen tunnusmerkki.

EU:n kehityksen kannalta on hyvin merkityksellistä, miten ratkaistaan EU:n tulevan perustuslain kohtalo. Jos EU:n demoratiasta ollaan huolissaan, ainoa käyttökelpoinen ratkaisu on aloittaa uudelleen valmistelu puhtaalta pöydältä niin, että kullakin jäsenmaalla on valmistelussa täysivaltainen asema. Lopputuloksesta tulee sitten aikanaan päättää kansanäänestyksissä kussakin jäsenmaassa erikseen.
Tämä on tietenkin pitkä tie, mutta tärkeintä on lopputulos. Vain demokraattisesti hallittu Euroopan unioni on ajan myötä kestävä ratkaisu.

Matti Tohka