Eta julisti lopettavansa terrorismitoimintansa – on aika parantaa vanhat haavat

Lokakuussa baskien terroristijärjestö Eta julisti toimintansa päättyneeksi 43 vuoden aseellisen kamppailun jälkeen. Eta on historiansa aikana julistanut useita tulitaukoja, joista jokainen on valitettavasti rikottu, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun järjestö on luvannut lopettaa toimintansa. Julistus on saanut jonkin verran kritiikkiä Espanjassa, sillä se ei sisältänyt mitään mainintaa järjestön hallussa olevien aseiden ja räjähteiden luovuttamisesta. Julistuksen merkittävyyttä puoltaa kuitenkin neljä seikkaa.

Ensinnäkin poliisin tuloksellinen toiminta Etaa vastaan 10–15 viime vuoden aikana. Lisääntynyt yhteistyö Espanjan ja Ranskan poliisivoimien kesken on johtanut useisiin epäiltyjen Eta-terroristien ja joissain tapauksissa jopa ryhmän johtohahmojen pidätyksiin.

Toinen tekijä on lisääntynyt erimielisyys väkivaltaisten keinojen käytöstä Etan ja sen poliittisen siiven Batasunan jäsenten kesken. Nämä näkemyserot ovat aina olleet olemassa, mutta viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana ne ovat kärjistyneet. Kärjistymistä on tapahtunut siinä määrin, että osa Batasunan jäsenistä muodosti uuden puolueen, joka ajaa samoja asioita, mutta kieltäytyy ehdottomasti väkivallasta.

Kolmas tekijä on rauhankonferenssi, joka pidettiin Baskimaan San Sebastianissa 17. lokakuuta 2011. Läsnä oli monia kansainvälisesti tunnettuja hahmoja, kuten Kofi Annan, Gerry Adams, Bertie Ahern ja Brian Currin. Konferenssin merkittävin tuotos oli asiakirja, jossa muun muassa pyydettiin Etaa luopumaan väkivallasta.

Viimeinen ja luultavasti kaikkein merkittävin tekijä on baskiyhteisön suuren enemmistön jatkuva ja jatkuvasti kasvava vastustus Etan väkivaltaisia keinoja kohtaan. Tähän viittasi myös Batasunan entinen johtaja Arnaldo Otegi, kun häntä pyydettiin kommentoimaan väkivallan loppumista. Terroritoimien kannatus on siis nykyisin vähäisempää kuin koskaan aikaisemmin. Edellä mainitut pidätykset ja baskiyhteisön entisestään vähenevä tuki ovat yhdessä johtaneet siihen, ettei Etalla ole enää tarpeeksi kokeneita johtajia ohjaamaan sen toimintoja, eikä poliisilähteiden mukaan tarpeeksi sellaisia rivijäseniäkään, joilla olisi iskujen toteuttamiseen vaadittavaa koulutusta.

Nämä tekijät yhdessä järjestön sisäisen dialogin kanssa mahdollistivat julistuksen, jolla Eta ilmoitti toimintansa päättyneen 20. lokakuuta 2011.

Julistuksen jälkeinen aika

San Sebastianin rauhankonferenssi pidettiin hetkeä ennen Etan julistusta, mutta se antaa kuitenkin selkeän kuvan nykyisestä tilanteesta. Konferenssissa oli läsnä aiemmin mainitut kansainvälisen politiikan asiantuntijat, baskipoliitikkoja useista eri puolueista – mutta ei poliittisen värikartan oikealta laidalta – sekä työntekijä- ja työnantajajärjestöjen edustajia.

Myös Espanjan hallitus sai kutsun, josta se kuitenkin kieltäytyi. Ja vaikka pääministeri Zapatero mainitsi, että hän kunnioitti konferenssin aloitetta, ei hallitseva sosialistipuoluekaan lähettänyt paikalle edustajaansa. Hallituksen asenne ei lupaa hyvää ajattelen mahdollisia tulevia neuvotteluja konfliktin ratkaisemiseksi. Eta ja Batasuna ovat halukkaita neuvottelemaan Espanjan hallituksen kanssa, mutta ne on toistuvasti torjuttu. Syyksi nykyiseen haluttomuuteensa hallitus on ilmoittanut vuoden 2006 neuvotteluprosessin, jonka Eta yksipuolisesti katkaisi kaksi ihmistä tappaneella pommi-iskullaan Madridin lentokentälle.

Tämä tilanne nostaa esiin erään ison kysymyksen: onko Espanjan hallituksen kanssa neuvottelu sittenkään niin tärkeää? Jotkin seikat puoltavat myöntävää vastausta, kuten keskustelu ympäri Espanjaa ja Ranskaa vankiloihin passitettujen Eta-jäsenten kohtalosta, tai Baskimaan poliittisesta tulevaisuudesta päättäminen. Mutta jos asiat laitetaan tärkeysjärjestykseen, niin loogisin ensimmäinen askel on keskittyä tekijään, jolla on suurin vaikutus Etaan. Ja kuten edellä on mainittu, tämä tekijä on baskiyhteisö. Mielenkiinto on siis syytä kohdistaa siihen.

Mikä baskiyhteisössä on oikein vialla?

Miksi yhteisö päättää kapinoida jopa väkivaltaisia keinoja käyttäen hallitsijoitaan vastaan? Yleisin vastaus on, ettei hallinto kohtele heitä reilusti. Tämä ehto ainakin täyttyi Etan perustamisen aikoihin, sillä Francon diktatuurin suorittamista ihmisoikeusloukkauksista ei ole epäilystäkään. Tätä ajatusketjua seuraamalla voisi olettaa Etan väkivallan loppuneen, kun Espanja siirtyi diktatuurista demokratiaan 70-luvun lopulla. Osa jäsenistä katsoikin, ettei syitä taisteluun enää demokratiassa ollut, mutta toiset päättivät kuitenkin jatkaa hyökkäyksiään.

On selvää, ettei väkivalta ratkaise konflikteja. Voidaan kuitenkin sanoa, että Etan väkivalta oli ymmärrettävämpää Francon aikana. Useimmat meistä ymmärtävät tai jopa tuntevat sympatiaa, kun kuulemme kapinaan nousseiden alamaisten hyökkäyksistä diktatuureja vastaan. Näemme ne osana yhteiskunnallista taistelua, jonka päämääränä on kaataa tyrannit ja saavuttaa vapaus. Kysymys kuuluukin, miksi Espanjassa taistelu jatkui vielä demokratian saapumisen jälkeen. Ja ennen kaikkea, miksi sillä oli niin suuri kannatus baskiyhteisössä aina 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puoliväliin saakka?

Syyt ovat moninaiset, ja niihin voidaan laskea ainakin muutamat hallituksen säätämät lait, jotka rikkovat Eta-vankien ihmisoikeuksia. Pieni näyte näistä löytyy oheisesta taulukosta. Pääsyynä voidaan kuitenkin pitää vuoden 1977 armahduslakia ja sen epäsuoraa vaikutusta. Lain vaikutukset ymmärtääkseen pitää ymmärtää, millainen Espanjan tilanne oli silloin kun laki hyväksyttiin.

Siirtymä diktatuurista demokratiaan tapahtui Espanjassa viiden vuoden aikana vuodesta 1975 vuoteen 1980. Demokraattinen perustuslaki hyväksyttiin vuonna 1978 ja tämän prosessin aikana oikeus-järjestelmä koki suuria muutoksia. Hallituksessa ja useissa tärkeissä viroissa istui näinä aikoina sekä demokraatteja että vanhan hallinnon kannattajia. Sama kahtiajako näkyi myös armeijan johdossa.

Armahduslain tarpeellisuus tuli selväksi vuoteen 1977 mennessä. Sen avulla vapautettaisiin Espanjan vankiloiden poliittiset vangit ja laillistettaisiin kaikki poliittiset puolueet. Näitä tarkoituksia varten kirjoitettiin lain ensimmäinen versio. Tämä kuitenkin herätti huolta yhä vallassa olevan, vanhan hallinnon eliitin ja armeijan konservatiivisiiven keskuudessa. Kompromissina lakia muutettiin alkuperäisestä siten, että sen avulla armahdettiin diktatuuria vastaan taistelleiden lisäksi myös ne, jotka suorittivat rikoksia Francon hallinnon nimissä. Tämän myönnytyksen avulla poliittiset vangit saivat armahduksensa ilman, että koko demokratisoitumisprojekti olisi vaarannettu.

Päätös antoi Espanjan yhteiskunnalle uuden alun ja demokratialle tilaisuuden hiljalleen lujittaa asemaansa. Siitä huolimatta vuosien saatossa on käynyt selväksi, että moni vanha haava on avoimena espanjalais- ja baskiyhteisöissä. Osa ihmisistä kärsii yhä vuosikymmenten takaisista epäoikeudenmukaisuuksista, jotka vuoden 1977 armahduslaki lakaisi maton alle. Ystävien ja sukulaisten todellista kohtaloa on mahdoton selvittää, ja ainoa varma asia on se, ettei heidän tapauksiaan oteta uudelleen oikeuden arvioitaviksi. Osa katsoo, että demokraattinenkin hallinto täten suojelee rikollisia ja pimittää tietoa menneistä julmuuksista, mikä oikeuttaa taistelun sitä vastaan. Tämä osa on tukenut ja kannattanut Etan toimintaa, jonka voikin katsoa olleen armahduslain kauhistuttavin seuraus.

On aika antaa haavojen arpeutua

Jos Etan todellinen loppu on käsillä ja jos baskiyhteisö, kuten aiemmin mainittiin, asetetaan etusijalle, niin yhteisön vanhat, avoimet haavat on parannettava. Tähän tarkoitukseen paras työkalu on totuus- ja sovittelukomissio.

Kuten Siirtymävaiheen oikeuden kansainvälinen keskus kertoo: “Aloitteet totuuden löytämiseksi voivat olla keskeisiä ihmisoikeusloukkausten dokumentoinnissa ja tunnustamisessa. Ne myös lisäävät yleistä tietoutta menneistä väärinkäytöksistä.” Lisätieto esimerkiksi kadonneiden kohtaloista tai syistä, miksi juuri tietyt ihmiset joutuivat väärinkäytösten kohteiksi, saattaa auttaa uhreja löytämään jonkinlaisen mielenrauhan.

Tällaisista prosesseista on lukuisia positiivisia kokemuksia ympäri maailman. Niitä on toteutettu niinkin erilaisissa paikoissa kuin Latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa ja Kanadassa, sekä virallisina että epävirallisina versioina. Mikäli tällainen prosessi toteutettaisiin Espanjassa, tai ainakin Baskimaassa, sen hyödyt olisivat valtavat. Se turvaisi yhteiskunnan oikeuden totuuteen.

Tämän oikeuden tunnustamista ollaan laajentamassa kansainvälisessä tapaoikeudessa, ja Väli-Amerikan ihmisoikeustuomioistuin on ottanut sen virallisesti käyttöön. Lisäksi, kuten YK:n ihmisoikeuskomission “Periaatteet ihmisoikeuksien suojaamiseksi ja edistämiseksi toiminnalla rankaisemattomuutta vastaan” sanovat: “täysi ja toimiva oikeus totuuteen antaa voimakkaan suojan loukkausten uusiutumista vastaan.” Baskimaan tapauksessa ihmisoikeuloukkaukset ovat jatkuneet tähän asti, mutta nyt asialla ovat olleet monet Francon ajan julmuuksien uhrit.

Marraskuun 20. päivänä Espanja – ja Baskimaa sen mukana – äännesti parlamenttivaaleissa. Tulos näytti, että aika on kypsä konfliktin rauhanomaiselle ja ihmisoikeuksia kunnioittavalle ratkaisulle. Uusi itsenäisyyttä ajava, mutta väkivallasta kieltäytyvä vasemmistopuolue Amaiur saavutti 24 prosentin kannatuksen baskiäänestäjien keskuudessa. Kuudella kansanedustajallaan se on suurin baskipuolue Espanjan parlamentissa.

Totuus- ja sovittelukomissio sekä väkivallattoman itsenäisyyspuolueen saama vahva yhteiskunnallinen tuki voisivat yhdessä tehdä lopun Baskimaan väkivallasta – varsinkin mikäli Espanjan hallitus totuus- ja sovitteluprosessin jälkeen kohtelisi Etan vangittuja jäseniä kohtuudella. Koskaan aiemmin ei ole ollut tätä parempaa tilaisuutta lopettaa Baskimaan 50 vuotta jatkunut väkivalta.

Fernando Izquierdo

Suomentanut Samuli Salonen