Maanantaina 17. huhtikuuta, kun Israelissa vietettiin juutalaista pääsiäistä, eräs nuori palestiinalainen teki itsemurhaiskun Tel Avivissa. Isku tappoi yhdeksän ja haavoitti noin 50 ihmistä. Iskun tekijäksi ilmoittautui Islamilainen Jihad. Tämän artikkelin kirjoitti samana päivänä radikaalin israelilaisen rauhanjärjestön Gush Shalomin tiedottaja, Suomessakin vuoden 2004 joulukuussa vieraillut Adam Keller.

Olimme juuri kuulleet räjähdyksestä ja meillä oli kiire soittaa ihmisille: ”Halusin vain tietää että olet kunnossa. Olethan kuullut pommista?” Sitten ulkomailta tuli hyvin lyhyt sähköpostiviesti Gush Shalomille: ”Kommentteja viimeisimmästä terrori-iskusta, paskiaiset?” Itse asiassa – kyllä.

Kello on yksi. Keskipäivän radiouutisissa kommentaattori puhuu tylsistyneenä meneillään olevasta armeijan operaatiosta Nablusissa, lähes samoin sanoin kuin eilisen ja viime viikon raporteissa: ”Palestiinalaiset väittävät, että poika, jota ammuttiin Nablusin keskustassa oli aseeton… Sotilaat sanovat, että he olivat ampuneet vain aseellisia militantteja, käskyjen mukaisesti… Tämä on osa useita viikkoja jatkunutta operaatiota kitkeä terroristit Nablusista ja Jeninistä… Kun sotilaat tulevat paikalle, kymmenet nuoret alkavat heitellä kiviä, ja se vaikeuttaa etsittyjen terroristien pidättämistä…”

Yhtäkkiä [kesken lähetyksen]: ”Keskeytämme raportin. Tel Avivin vanhalla keskuslinja-autoasemalla on tapahtunut iso räjähdys. Kymmeniä loukkaantuneita. Lisätietoja pian.”

 

Meillä on myös sanottavaa

Vanha keskuslinja-autoasema. Tel Avivin vähiten muodikas osa. Eloisia likaisia katuja, joilla liikkuu maahanmuuttoviranomaisia vältteleviä siirtotyöläisiä sekä Israelin kansalaisista köyhimpiä ja huono-osaisimpia. Myös paikka, jossa ihmiset joutuvat yhä uudelleen kestämään itsemurhaiskuja. Taas kerran tänään.

Aina sama ongelma: Pitäisikö meidän mennä sinne, paikalle jossa kuusi ihmistä on juuri kuollut ja 40 muuta loukkaantunut, jonne on vain lyhyt bussimatka, jonne menimme muutama päivä sitten ostamaan sandaaleja? Mennä sinne, israelilaisina ja ihmisinä ja rauhanaktivisteina – mutta tekemään mitä? Sanomaan mitä?

Tietysti sattumanvarainen ja järjetön tappaminen kauhistuttaa meitä. Mutta meillä on myös sanottavaa siitä, miksi se tapahtui, kuinka sen olisi voinut estää, kuinka seuraavan voi yhä estää. Mutta kuinka sanoa se tänään ja tuossa paikassa? Kuinka tehdä ymmärrettäväksi järkyttyneille ja vihaisille ihmisille, että sekä meidän että palestiinalaisten kärsimyksen perussyy on miehitys? Kuinka selittää uskottavasti, että meidän täytyy lopettaa sorto, joka saa nuoret palestiinalaiset pukeutumaan räjähdevöihin ja heittämään hukkaan oman ja monen muun ihmisen hengen?

Lopulta jäämme vain kuuntelemaan jatkuvia radio- ja TV-lähetyksiä. Onneksi myöskään äärioikeistolaiset, jotka menneinä vuosina kiirehtivät tällaisille tapahtumapaikoille vihaa julistavien kylttiensä kanssa, eivät tänään ilmaannu paikalle. Näyttää siltä, että kansa ei enää pidä heidän yksinkertaistavia ”ratkaisujaan” niin uskottavina.

Uutistulva jatkuu. Kuolonuhrien määrä on noussut yhdeksään, ja Ichilovin sairaalan lääkärit kamppailevat yhä pitääkseen hengissä erittäin vakavasti loukkaantuneen 16-vuotiaan pojan. Ainakin kaksi kuolleista naisista oli ulkomaalaisia siirtotyöläisiä, ja Israelin konsulaatti Romaniassa pyrkii paikantamaan toisen perheen. Islamilainen Jihad on sanonut olevansa vastuussa, ja iskun tekijä oli nuori mies Quabatijan kaupungista Länsirannalta. Gazan kaistalla palestiinalainen poika (ikää ei mainita) kuoli Israelin tykistötulituksessa (todennäköisesti joku komensi tykistöä kohdentamaan tulen palestiinalaisten asuinalueille…)

 

Kostonkierre, ja mitä sitten?

Pommi kohdentui samaan halpaan ravintolaan, johon iskettiin myös edellisellä kerralla Tel Avivissa, kolme ja puoli kuukautta sitten. Kukaan ei näytä muistavan aikaa, kun itsemurhaiskuja tapahtui joka viikko, tai jopa useita kertoja viikossa. Kukaan ei mainitse, että tuolloin Hamas oli päävastuussa itsemurhaiskuista. Kukaan ei mainitse, että Hamas on noudattanut yksipuolista aselepoaan jo yli vuoden, että Jihad on pieni järjestö jolla on rajalliset resurssit, että Hamasin pidättyvyys on pelastanut monen israelilaisen hengen viime vuoden aikana.

TV-toimittaja puhuu koppavasti räjähdyspaikalta: ”Poliisi on suorittanut laajoja palestiinalaistyöläisten pidätyksiä. Laittomia palestiinalaisia löydettin kaikista räjähdysalueen ravintoloista ja työpajoista. Miksi poliisi ei voinut pidättää heitä jo ennen kuin tämä tapahtui?” (Koska heillä ei ollut mitään tekemistä pommin kanssa, koska he tulivat Tel Aviviin vain ruokkiakseen perheensä – mutta kukaan ei sano tätä lähetyksessä…)

Jerusalemissa juuri valitun Knessetin virkaanastujaisseremonia jatkuu aikataulun mukaisesti, ja se lähetetään suorana. Ikuinen Shimon Peres on virkaa toimittava puhemies. Ei aina meidän suosikkipoliitikkomme. Mutta puheessaan tänään hän sentään myöntää, että palestiinalaiset eivät ole ainoita syyllisiä rauhan puutteeseen, että Israelin tekemillä virheillä on myös jotain tekemistä sen kanssa. Tämä ei ole mitätöntä, etenkään tällaisena päivänä.

Myöhäisillan uutisia kontrolloidaan joskus vähemmän kuin päälähetyksiä. Kommentaattori kertoo, että puolustusministeri Mofaz neuvottelee kenraaliensa kanssa tulevasta sotilaallisesta vastauksesta, ja huomauttaa: ”Me siis kostamme, ja palestiinalaiset kostavat koston, ja me kostamme uudelleen, ja mitä sitten?” Vastausta ei tule.

Adam Keller
Huhtikuun 17. päivä 2006
Tel Aviv

Suomennos Jussi Sinnemaa