Britteinsaarilla käydään nyt poikkeuksellista ruohonjuuritason kamppailua Hänen majesteettinsa ydinaselaivastoa vastaan. Poikkeuksellisen tilanteesta tekee ajankohdan suoma seitinohut mahdollisuus muuttaa historiaa.
Britannia oli kolmas valtio maailmassa, joka kehitti itselleen ydinaseen Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton jälkeen vuonna 1952. Maailmassa on yhdeksän valtiota, joilla on ydinase käytössään. Ydinaseiden luomasta valtavasta turvallisuusuhasta ja ilmeisestä mielettömyydestä huolimatta ydinaseriisunta ei ole juurikaan edennyt. Pikemminkin päinvastoin.
Toistaiseksi ainut jo olemassa olevat ydinaseensa purkanut valtio on Etelä-Afrikka. Kehitteillä olleet ydinaseohjelmansa ovat lopettaneet Libya, Taiwan, Argentiina, Brasilia ja Ruotsi. Vanhat ydinasevallat kuten Yhdysvallat, Venäjä, Britannia ja Ranska ovat siinä pisteessä, että nykyaseistukselle tarvitaan joko päivitys tai niistä luopuminen.
Koska Neuvostoliitto…
Britannian nykyinen ja käytössä oleva Trident ydinaseohjelma luotiin 1980-luvulla Jimmy Carterin ja Margaret Thatcherin välisissä salaisissa neuvotteluissa. Thatcher halusi ostaa Britannialle itsenäisesti kehitettävän ydinasejärjestelmän, jonka pohjana käytettäisiin Yhdysvaltojen suunittelemia sukellusveneistä laukaistavia Trident-ohjuksia. Sellaisen Rautarouva ostikin – kovalla rahalla. Sopimus oli kallis ja vaati suurille asekaupoille tyypillistä salailua. Thatcher salasikin sopimuksen asekaupasta ministereiltään, joista kaksikolmasosaa vastusti Trident II -järjestelmän hankkimista. Hallituksen oli annettu ymmärtää, että silloinen asekauppa käsitti vain vanhempia Trident I -ohjuksia, jotka olisivat korvanneet taas silloin vanhentumassa olleet Polaris-ohjukset. Vanhan asejärjestelmän korvaaminen samanveroisella vaihtui tämän salaisen sopimuksen myötä merkittävään investointiin tulevan asejärjestelmän kehittämiseksi. Trident II -ohjukset ja asejärjestelmä ovatkin Britannian ja Yhdysvaltojen hyvin merkittävä yhteinen aseprojekti, joka sitoo niiden ydinasepolitiikan tiukasti yhteen.
Trident-järjestelmällä haluttiin alunperin lannistaa ja kuumottaa silloista Varsovanliittoa ketterällä ja eurooppalaisella ydinasejärjestelmällä. Aika ehti kuitenkin ajaa tämän uhan ohi. Kun ensimmäinen Trident II ohjuksilla varustettu Vanguard-luokan sukellusvene lipui neitsytpartiointimatkalleen elettiin jo joulukuuta 1994, ja Varsovanliitto, vihollinen jota vastaan ase oli luotu, oli lakkauttanut itsensä jo hyvän aikaa sitten.
Britannian tämän hetkinen ydinaseohjelma koostuu neljästä ydinvoimalla kulkevasta sukellusveneestä, jotka on aseistettu suoraan sukellusveneistä laukaistavilla Trident II -ydinohjuksilla. Yhdessä sukellusveneessä voi olla jopa 16 ydinkärjillä varustettua ohjusta. Jokainen ohjus pitää sisällään lukuisia ydinkärkiä, joilla voidaan yhtäaikaisesti iskeä useaan kohteeseen. Nämä neljä sukellusvenettä ovat hirvittävän voimakkaita aseita ja ne muodostavat Britannian ydinasepelotteen. Sukellusveneistä vähintään yksi on aina partioimassa maailman merillä. Kuten vanhan merimahdin patrioottisen uholaulun sanat ”Rule Britannia, Britannia rules the waves”, pitää edelleen paikkansa, mutta sillä lisäyksellä, ettei tämän laivaston joukkotuhovoimaa pääse karkuun kuivallakaan maalla.
Britannia löytää rahaa joukkotuhoaseisiin, mutta ei terveydenhuoltoon
Trident II -ohjuksilla alkaa kuitenkin jo olla ikää. Ohjuksia kuljettavien ydinsukellusveneiden keskimääräinen käyttöikä on siinä 20–25 vuoden hujakoilla, ja ne vuodet alkavat olla täynnä. Britannian tulisi päivittää oma asejärjestelmänsä ja ydinsukellusveneensä, jotta ohjelmaa voitaisiin jatkaa taas seuraavat vuosikymmenet. Asejärjestelmän päivittämisen on arvioitu maksavan jotain 76–100 miljardin punnan väliltä, joka ei ole ihan pikkuraha Britanniankaan kokoiselle taloudelle. Vertailun vuoksi kerrottakoon saarivaltio on leikkaamassa julkista sektoriaan nykyisen talouskriisin takia noin 81 miljardilla punnalla.
Ydinaseet eivät näytä olevan valtavasta kuluerästä huolimatta merkittävä poliittinen kysymys. Eikä mikään viittaa siihen, että niistä muodostuisi merkittävä kysymys tulevissa vuoden 2015 parlamenttivaaleissa. Työväenpuolue ja konservatiivit tuntuvat olevan yllättävän yhtä mieltä siitä, että Britannian ydinasepelote kannattaa säilyttää myös seuraavat parikymmentä vuotta – vaikka vain varmuuden vuoksi. Aseistariisunnan kannalta edes pientä toivoa ja poliittista painostusta luo puoluekartan uusi nousukas – Liberaalidemokraatit. Puolue on ehdottanut, ei sentään Tridentin lakkauttamista, mutta sukellusveneiden määrän vähentämistä neljästä kolmeen. Syynä tähän on lähinnä asejärjestelmän nykyiset valtavat kustannukset.
Trident-järjestelmän puolesta argumentoiva istuva päämisteri David Cameron taas suhtatuu sukellusveneiden määrän vähentämiseen vähintäänkin nihkeästi. Yhdenkin veneen poistaminen käytöstä vie asejärjestelmältä mahdollisuuden jatkuvaan partiointiin ja iskuvalmiuden ylläpitämiseen. Cameronin mukaan Pohjois-Korean ja mahdollisten Iranin ydinaseiden uhka on riittävä syy ylläpitää omaa, jatkuvasti vesillä seilaava ydinase-armadaa. Edelliset hallitukset ovat kaikki vannoneet päivittämisen puolesta, maksoi mitä maksoi. Lopullinen tilaus uusista sukellusveneistä tehdään vuonna 2016, sopivasti vaalien jälkeen.
Skotit sanovat ei ydinaseille ja ehkä itsenäisyydelle
Britanniassa on kuitenkin toiminut jo 50-luvulta lähtien aktiivinen rauhanliike ydinaseita vastaan ja kansalaisten vastustus on aiemmin ollut hyvinkin merkittävää. Tällä hetkellä kaikki saarivaltion ydinaseet on varastoitu Skotlantiin.
Coulportin ja Faslanen sotilastukikohdat Skotlannissa ovat tulleet vuosien saatossa tutuiksi myös monille suomalaisille rauhanaktivisteille. Erityisesti Faslanen tukikohta, jossa ohjuksia kantavat sukellusveneet telakoituvat, on ollut muutaman vuosikymmenen ajan jatkuvien mielenosoitusten kohteena. Aseistakieltäytyjäliitto (AKL) on osallistunut monina vuosina kampanjointiin järjestämällä matkoja mielenosoituksiin Skotlantiin sijoitettuja ydinaseita vastaan. Protestit ydinaseiden sijoituspaikkoja kohtaan ovat merkittävä osa antimilitarististen liikkeiden kampanjointia ydinaseita vastaan. Saksassa ja Alankomaissa on esimerkiksi käyty merkittäviä kampanjoita yhdysvaltalaisten ja Naton hallinnoimien ydinaseiden karkottamiseksi alueilta.
Faslanen ja Coulportin tukikohdat sijaitsevat vain sadan kilometrin päästä Edinburghista ja ydinaseiden läsnäoloa siellä vastustetaan laajasti skottien keskuudessa. Nämä tukikohdat ovat kuitenkin ainoita paikkoja, joissa sukellusveneet ja taistelukärjin varustetut ohjukset voidaan tällä hetkellä Britanniassa säilyttää. Maantieteellisesti sekä strategisesti toisia vastaanvanlaisia laivastotukikohtia ei saarivaltiosta löydy, eikä sellaisia olisi taloudellisesti tai nykylainsäädännön puitteissa mahdollista perustaa. Britannian nykyinen lainsäädäntö, joka käsittelee ydinaseiden sijoittamista ja kuljettamista maan sisällä tekisi uusien vastaanlaisten tukikohtien luomisen erittäin vaikeaksi tiukkojen turvallisuusmääräysten takia. Tämähän luonnollisesti ärsyttää skotteja, joille Britannian hallituksen on entistä vaikeampaa perustella miksi on hyväksyttävää säilyttää ydinaseita Skotlannin maaperällä, kuin se ei ole laillista tai turvallista muualla. Faslanen ja Coulportin tukikohdat perustettiin ennen nykyisen lainsäädännön voimaan tuloa. Aktivistien vuosikausia harjoittama tehokas kampanjointi ydinaseita vastaan ja Skotlannin itsenäisyyshaaveet luovatkin yllättävää valoa Britannian ydinaseistariisuntaan. Vuonna 1999 perustetun Skotlannin autonomiaa suuresti lisänneen alueparlamentin suurimmaksi poliittiseksi puolueeksi nousi vuonna 2007 Skotlannin kansallispuolue SNP. Puolueen merkittävimpänä tavoitteena on Skotlannin itsenäistäminen omaksi, Britanniasta erilliseksi valtioksi. Viimeisimpien mielipidekyselyiden mukaan reilu kolmannes skotlantilaisista kannattaa itsenäisyyttä, noin 50 prosenttia vastustaa sitä ja iso osa kansasta ei ole vielä varma kannastaan. Valtaosa skotlantilaisista vastustaa kuitenkin ydinaseiden läsnäoloa maaperällään ja yksi SNP:n merkittävimpiä vaalilupauksia onkin ollut ydinaseiden häätäminen Skotlannista niin pian kuin se on mahdollista.
Näin ollen SNP:n tavoite saavuttaa enemmistön kannatus Skotlannin itsenäisyydelle luo todellisen uhan Britannian ydinaseohjelmalle. Mikäli skotit päättäisivät poistaa ydinaseet omalta maaperältään olisi Britannian lähes mahdotonta sijoittaa niitä minnekään muualle. Lisäksi hankkeen taloudelliset kustannukset kasvaisivat myös valtavasti, mahdollisesti jopa sietämättömiksi. Jututtaessani skotlantilaisia ja englantilaisia Tridentin vastaisiin kampanjohin osallistuneita aktivisteja, he vaikuttivat aidosti toiveikkailta Skotlannin itsenäistymistä koskien, mutta ilmaisivat epäilevänsä pitääkö SNP:n vaalilupauksensa ydinaseiden häätämisestä Faslanesta ja Coulportista.
Kyseessä on niin suuren mittakaavan hanke, johon liittyvät myös Yhdysvaltojen intressit, että SNP joutuisi valtavan poliittisen painostuksen kohteeksi. Akvistit epäilivätkin, että homma saattaisi päättyä ennemminkin jonkinlaiseen kompromissiratkaisuun tukikohtien säilyttämiseksi, sillä Britannialla ei näytä olevan aikomustakaan luopua Trident-ohjelmasta.
Henri Salonen
Suoraa toimintaa
Olin itse mukana viime elo–syyskuussa AKL:n järjestämällä bussimatkalla osallistuakseni paikallisen rauhanliikkeen koollekutsumaan toimintaviikkoon ja rauhanleirille Burghfieldissä. Aiempina vuosina tuotantolaitoksiin kohdistuneet protestit ovat pääasiallisesti kohdistuneet Aldermastonin laitokseen, mutta tänä vuonna kohteeksi oli otettu vähän mediassa ollut Burgfieldin laitos Readingin kaupungin kupeessa.
Brittiläisen ydinaseteknologian tutkimus- ja kehittämiskeskuksen The Atomic Weapons Establishmentilla (AWE) on kaksi tuotantolaitosta eteläisessä Englannissa Aldermastonissa ja Burghfieldissä. Näissä kahdessa laitoksessa käytännössä kehitetään ja tullaan valmistamaan tulevat ydinaseet, joilla nyt vanheneva Trident-järjestelmä tultaisiin päivittämään.
Matka Suomesta Englantiin taittui ilman ongelmia, mutta määränpäähän saapuessamme oli paikallinen virkavalta ottamassa meitä vastaan. Virkavallan mukaan jo leirillä yöpyminen oli rikollista sillä se oli pystytetty aivan ydinaselaitoksen aitaan kiinni. Leiriin menemistä ja sieltä ulos liikkumista ei kuitenkaan rajoitettu mitenkään. Poliisi ylläpiti ainoastaan jatkuvaa valvontaa leirin ympärillä aidan takana sekä leirin edessä.
Englannissa tehtävän kampanjan tarkoituksena oli nostaa tietoisuutta siitä, että ydinaseita valmistetaan Burghfieldissä, isohkon Readingin kaupungin vieressä sekä aseiden rakentamisen eettisistä ja taloudellisistä uhrauksista. Olin ensimmäistä kertaa maassa ja yllättynyt siitä miten vähän tukea kampanja nautti paikallisten keskuudessa. Englantilaiset tuntuivat kokevan tarpeelliseksi maan oman ydinasepelotteen, josta voisi päätellä, että ulkomaisilla uhilla pelottelu on tosiaan onnistunut puremaan kansalaisten turvallisuuden tunteeseen. Vaikka pelot ”vieraista” vihollisista eivät ole aiheettomia, kuten terroristien iskut Englannissa osoittavat ei mikään kuitenkaan viittaa siihen, että ydinaseet turvaisivat kansalaisten arkea.
Tiet pommitehtaalle tukkoon
Vajaa viikko ennen toimintapäivää sujui leirillä nopeasti ja leppoisasti. Alkeellisista leirin olosuhteista huolimatta yhteinen asia ryhmäytti ja rohkaisi nopeasti päättäväisyyteen. Leirin päätapahtuma oli Burghfieldin AWE-laitoksen toiminnan hankaloittaminen tukkimalla laitokseen johtavat tiet. Suuresta poliisioperaatiosta huolimatta useista eri kansalaisuuksista koostuneet pienryhmät onnistuivat tukkimaan hetkeksi kaikki laitokseen johtaneet ajotiet, ja epäilemättä se maanantai ei ollut laitoksen tehokkain päivä.
Tien tukkimiset toteutettiin lukittautumalla toisiin protestoijiin kiinni käsistä metalli- ja muoviputkien, käsirautojen sekä aikuisviihdekaupasta ostettujen peukalolukkojen avulla. Ryhmät olivat harjoitelleet toimintaa varten, ja kaikki sujuikin hyvin rauhallisesti juuri aktivistien pasifismiin sitoutumisen ansiosta. Kaikkiaan 22 aktivistia pidätettiin liikenteen estämisestä, minä ja viisi suomalaista olimme pidätettyjen joukossa.
Pidätettyinä olimme vain reilut kuusi tuntia, toiset hieman pidempään kuin toiset. Kaikki pääsivät kuitenkin suhteellisen nopeasti poliisin säilöstä ulos mikäli hyväksyivät viranomaisten antaman huomautuksen tien tukkimisesta. Muuta rikosoikeudellista seurausta ei toimintaan osallistumisesta seurannut. Kuten oletettavaa oli ei mitään oikeusprosessia haluttu aloittaa aktivisteja vastaan, sillä se olisi kieltämättä ollut oikeusjärjestelmän resurssien haaskaamista.
Vaikka tapahtuma oli pienehkö osallistujamäärältään, onnistui se varmasti ainakin nostamaan ydinaseohjelman julkisuuteen Britanniasssa, ja jos nyt ei ihan koko maassa, niin ainakin Readingin kaupungissa. Itse analysoin, että vaikka paikalliset ydinaseita vastustavat aktivistit koittavat parhaansa mukaan politisoida ydinasekysymyksen rinnastamalla sen talouden säästökuurin vyönkiristämiseen, suuren yleisön aktivoitumiseen on vielä pitkä matka. Kuitenkin skotlantilaisten vastustus säilyttää vanhojen siirtomaaisäntien ydinaseita, hankkeen taloudellinen hinta nykyisen laman aikana sekä aktiivinen kampanjointi aseita vastaan saattavat vielä keinuttaa entisen imperiumin tiputtamaan veneestä joukkotuhoaseensa. Siinä on mahdollisuus, jota kannattaa vielä tavoitella ja tukea kansainvälisestikin.
Henri Salonen