Vielä vuosi sitten Irania pidettiin alueellisena suurvaltana. Yhdysvaltain joukot olivat kaataneet Iranille vihamieliset talebanit Afganistanissa ja Saddam Husseinin Baath-hallinnon Irakissa. Iranin ystävät – Hizbollah Libanonissa, Syyria ja shiialainen Irak – olivat vahvistaneet sen geopoliittista asemaa. Joidenkin väitteiden mukaan Basran öljyntuotanto olisi iranilaisten käsissä. Vaikka USA ja EU ovat painostaneet Irania ydinvoimaohjelmaan liittyen, ei vuoristoisen Iranin 70-miljoonainen väestö ole pelännyt sotilaallisen voiman pelotetta, vaikka sillä on uhkaillut myös Israel. Kesäkuun 13. päivänä 2009 Iranin presidentinvaaleja seuranneet sisäiset levottomuudet muuttivat kuitenkin kaiken.

Toimittaja Liisa Liimatainen on vieraillut Iranissa lukuisia kertoja 11 vuoden aikana, ja keväällä 2009 hän julkaisi Pystykorva-kirjan Iran: Huntu ja haaste. Yritys ymmärtää Iranin yhteiskuntaa. Liimataisen mukaan maailma keskittyy liikaa Iranin aseistautumispyrkimyksiin ja ydinvoimakiistaan, ja siksi hän paneutuikin teoksessaan maan kansalaisyhteiskuntaan ja tavallisten iranilaisten arkeen. Hän kuvaili maan väestöä hyvin koulutetuksi ja korosti Iranin historiaa ja monisäikeistä kulttuuria.

Toisaalta Liimatainen kritisoi Iranin teokraattista hallintoa diktatuuriksi ja kuvasi maata poliisivaltioksi. Enemmistön vallankumouksesta oli vähitellen siirrytty vähemmistön diktatuuriin. Toisinajattelijoiden kidutus ja pahoinpitelyt olivat arkipäivää. Hän kuitenkin myönsi, että järjestelmällä oli myös kannattajansa. Liimatainen kuvaa, kuinka maan vallankumouskaarti on lisännyt vaikutusvaltaansa suhteessa papistoon talouden eri sektoreilla. Presidentti Mahmoud Ahmadinejad tuleekin juuri vallankumouskaartin riveistä.

Liimatainen ennusti teoksen loppuosassa, että Iranin hallinnon vastustajat ovat voimistumassa. Monet tunnetut konservatiivitkin, kuten Nateq Nouri, Mir Hussein Musavi, Ali Larijani, Ali Akbar Velayati ja Hassan Rouhani, olivat siirtyneet hallinnon arvostelijoiden joukkoon. Myöhemmin lista sai jatkoa entisestä presidentistä Hashemi Rafsanjanista. Syyskuussa 2008 Iranin keskuspankki oli ilmoittanut, että maan inflaatio oli noussut vuodessa 29,4 prosenttiin. Liimatainen kuitenkin myöntää, että kesäkuussa 2009 alkaneet tapahtumat yllättivät.

”En osannut kuvitella, miten suurten tapahtumien sarja alkaisi pian Iranissa. Tiesin toki, että Iranin yhteiskunta oli räjähdyspisteessä lukuisten yhteiskunnallisten muutospyrkimysten vuoksi – niistä kirjani juuri kertoo – mutta tapahtumat ylittivät rohkeimmatkin odotukseni”, hän kirjoittaa uudessa julkaisussaan.

Liimatainen on nimittäin julkaissut sähköisessä e-kirjan muodossa päivityksen edelliseen teokseensa. Iran. Vihreän liikkeen digitaalinen vallankumous -julkaisussa toimittaja kuvailee presidentinvaaleja ja levottomuuksia jotka alkoivat, kun presidentti Ahmadinejad julistettiin voittajaksi 63 prosentin äänimäärällä. Hänen mukaansa uudistajien rintama ja sen ympärille kehittynyt vihreä liike todella uskoivat voittavansa vaalit.

”Koskaan aiemmin Iranissa ei ole nähty tällaista vaalikampanjaa. Iranin presidentinvaalit ovatkin näyttäneet koko maailmalle, miten tehokkaasti sosiaalisia verkkoja voidaan käyttää tiedonvälitykseen diktatuureja vastaan”, Liimatainen toteaa.

Twitter-kapina

Kun Iranin sisäministeriö ilmoitti 13. kesäkuuta 2009 presidentti Ahmadinejadin voittaneen vaalit, uudistajien kannattajat lähtivät kaduille. Mielenosoituksia syntyi Iranin pääkaupungissa Teheranissa ja muissa tärkeissä kaupungeissa. Ne pysyivät kuitenkin viranomaisten hallinnassa, eikä mielenosoittajia päästetty kaupunkien keskustoihin.

”Kaduilla mielenosoittajia vastassa oli basiji-kansanmiliisit, jotka käyttivät kovia otteita mielenosoitusten tukahduttamiseen”, Liimatainen kertoo.

Opposition aktivistit käyttivät tehokkaasti hyväkseen uutta tekniikkaa, kuten Twitter-viestejä, kännykkäkameroita, blogeja ja YouTube-videoita. Tiedotusvälineiden toiminnan rajoittaminen ei onnistunut estämään tapahtumien raportointia ulkomaailmalle. Kännykkäkamerat taltioivat mielenosoittajien kovan kohtelun. Kesäkuun 20. päivänä basiji-poliisi ampui kännykkäkameroiden kuvatessa nuoren sivullisen naisen Neda Agha-Soltanin. Läntiset valtamediat toistivat seuraavat päivät veritekoa ja arvostelivat Iranin hallituksen kovia otteita. Valtamediat unohtivat kuitenkin samaan aikaan kertoa amerikkalaisten miehittämättömien lennokkien ilmaiskusta Pakistanin Makeenin kaupunkiin, jossa sai surmansa noin 60 henkilöä. He olivat olleet hautaamassa aiemmin ilmaiskuissa kuolleita läheisiään. Kaksinaismoralismi saa monet epäilemään Iranin kansanliikkeen aitoutta.

Sen enempää Iranin hallituksen toimia puolustamatta on erikoista havaita niin sanotun lännen huolestuminen iranilaisten mielenosoittajien puolesta. Luonnonvaroiltaan (öljy ja maakaasu) rikas Iran on ollut kovan painostuksen kohteena sitten vuoden 1979 vallankumouksen. USA ja EU ajavat tiukempia talouspakotteita, Israel uhkailee sotilaallisella iskulla samalla, kun maan talouskriisi vahvistaa uudistajien asemaa. Liimatainen kuitenkin sulkee kansainvälisen politiikan ulkopuolelle ja tukee selvästi vihreää liikettä.

”Iranin vaalit olivat vallankaappaus, coup d’état. Enemmistö äänestäneistä kannatti presidenttiehdokas Musavia.”

Iranin oppositiota voidaankin pitää kotikutoisena, eikä se ole Iranin vihollisten rakentama vastavoima heikentämään Irania. Yli 80 prosenttia maan väestöstä on alle 40-vuotiaita. Nuoret ovat kyllästyneitä pappien määräilyyn. Olisi silti naiivia väittää, ettei maan sisäinen jakautuminen pelaisi niiden pussiin, jotka kokevat Iranin voimistumisen uhaksi. Hallitus on syyttänyt ulkomaita opposition tukemisesta. Toisaalta Ahmadinejadin diktaattorimaiset otteet oikeuttavat toimintansa juuri Israelin ja sen liittolaisten muodostamalla uhalla. Onko Iranin kansa jakautunut kahtia? Uuden päivityksen ansio on sen keskittymisessä itse vihreään liikkeeseen.

”Aikaisemmin poliittisesti eri linjoilla olevat ihmiset tarkkailivat toisiaan epäluuloisena, jopa halveksien. Nyt erilaisia näkemyksiä edustavat iranilaiset näyttivät yhtäkkiä löytävän toisensa. Kimppatakseissa käytiin tiivistä poliittista keskustelua, samoin lehtikioskien edessä, kaupoissa, toreilla ja kahviloissa”, Liimatainen kirjoittaa.

Kansa hakee muutosta

Liimataisen mukaan erilaiset ihmiset ovat löytäneet toisensa, ja maan kansalaisliike tietää, että sen taistelu vaatii kärsivällisyyttä, sitkeyttä ja suvaitsevaisuutta erilaisten näkemysten kesken.

”Juuri siksi Iranin kansalaisliike voi olla niin tärkeä koko Lähi-idälle. Näin laajaa, poliittisesti kypsää kansalaisoikeuksien puolesta taistelevaa liikettä on vaikea löytää muista Lähi-idän yhteiskunnista.”

Samalla on hyvä muistaa, että vaikka kansalaisyhteiskunta-käsite terminä voidaan juontaa Thomas Hobbesilta 1600-luvulta, sen avainpiirteet löytyvät jo islamilaisen kalifaatin sisältä huomattavasti aikaisemmin ulaman ja kalifin suhteista. Ulaman (islamin lähteiden asiantuntijat) valta oli moraalissa ja tiedossa ja esiintyi ihmisten arkisia askareita käsittelevissä insti-tuutioissa, kuten moskeijoissa (jotka jakoivat uutisia nykyisten tiedotusvälineiden tapaan), kouluissa ja yliopistoissa. Kalifi puolestaan edusti hallintoa, ja sen tehtävä oli vastata yhteiskunnan turvallisuudesta sekä kerätä veroja valtiollisten instituutioiden (armeija, tuomioistuin ja muu byrokratia) kautta. Ulama oli teoreettisesti ja usein käytännöllisestikin poliittisesta auktoriteetista itsenäinen.

Liisa Liimataisen mukaan Iranissa on kuitenkin alkanut ensimmäisenä Lähi-idän yhteiskuntana muutos, joka saattaa johtaa askel askeleelta ja kansalaisyhteiskunnan myötävaikutuksella demokratiaan. Toisaalta on muistettava, mihin 70-luvun lopun demokratiaa ja oikeudenmukaisuutta ajanut vallankumous, jossa olivat mukana niin Ali Shariati kuin Michel Foucault, lopulta ajautui. Demokraattinen Iran olisi uhka myös USA:n liittolaisille Lähi-idässä.

Uudistajat ovat Liimataisen mukaan tietoisia omista rajoistaan, eikä kansalaisliikkeellä ole lyhyellä aikavälillä suuria mahdollisuuksia. Pitemmällä aikavälillä se voi luoda jotain Lähi-idän nykytilanteelle ainutlaatuista. Myöskään amerikkalaiset eivät voi viipyä Iranin rajoilla loputtomiin. Iranilla on aikaa. Sen tuhansia vuosia vanhaan kulttuuriin on mahtunut niin ylä- kuin alamäkiä.

Karim Maiche

Liisa Liimataisen e-kirjan Iran. Vihreän liikkeen digitaalinen vallankumous voi tilata Into-kustannuksesta: www.intokustannus.fi