Jalkapallo-ottelun jälkeen Marokon miehittämässä Länsi-Saharassa syntyi mellakoita syyskuun lopulla. Uutisointi tapahtumista on ollut pintapuolista ja vähäistä. Mellakan jälkimainingeissa länsisaharalaisväestön sorto jatkuu.
Casablancan ja Dahklan joukkueiden välinen jalkapallo-ottelu riitti taas sytyttämään tulilangan Marokon uudisasukkaiden ja sahrawien alkuperäiskansan välillä. Väkivalta osoittaa, että molemminpuolinen viha jatkuu ja yhteiselämä on vaikeaa.
Sahrawikansa puolustaa itsemääräämisoikeuttaan ja vastustaa marokkolaisten uudisasukkaiden asettautumista. Uudisasukkaat puolestaan palvelevat sokeasti kuningas Mohamed VI:n miehitystä, ja he ovat etuoikeutettuja lain edessä ja lähes vastuuttomia. He puolustavat kuningasta ja ”alueellista yhtenäisyyttä” kuolemaan saakka, syrjivät ja marginalisoivat sahraweja ja saavat tähän kaiken tuen Marokon turvallisuusjoukoilta.
25. syyskuuta, edellä mainitun ottelun jälkeen, useat marokkolaiset uudisasukkaat lähtivät Casablancan joukkueen voitosta innoissaan juhlimaan kaduille. Juhlinta oli ilmiselvän väkivaltainen vastajoukkueen kannattajia (Dahklan sahraweja) kohtaan.
Ensimmäinen yhteenotto ”leirien” välillä sattui, kun uudisasukkaiden ryhmä pieksi sahrawipojan perin pohjin. Muut sahrawit näkivät mitä tapahtui ja yrittivät puolustaa häntä. Se yllytti useampia uudisasukkaita tulemaan väliin. Tappelussa kuoli 29-vuotias nuori sahrawimies, Maichan Mohamed Lamin Lahbib, ja useat kymmenet loukkaantuivat.
Kahinat levisivät seuraavien tuntien aikana koko kaupunkiin, kunnes poliisi salli marokkolaisten uudisasukkaiden katupartiot ja kurinpidon. Yöllä Marokon armeija otti vallan kaupungissa. Siitä lähtien Marokosta on saapunut jatkuvasti sotilaita ja mellakkapoliiseja lisävahvistukseksi.
Saarto ja ulkonaliikkumiskielto
Seuraavien päivien aikana, 26.–27. syyskuuta, marokkolaisten uudisasukkaiden ja sahrawien väliset yhteenotot jatkuivat. Loukkaantuneet lasketaan useissa kymmenissä, ja monet on siirretty kaupungin sairaalaan.
Kun sahrawit päättivät kokoontua kaupunginosissa, joissa he muodostavat enemmistön (Um Tunsi, Errahma, Esalam ja kortteli 64), marokkolaiset uudisasukkaat käyttivät tilannetta hyväkseen ja hyökkäsivät, ryöstivät ja polttivat heidän kotinsa, liikkeensä ja autonsa. Marokkolaisten uudisasukkaiden rikolliset ja väkivaltaiset teot saivat täyden suojan Marokon poliisilta, joka myös osallistui niihin. Kaikki tämä tapahtui usein Marokon armeijan valvovan silmän alla.
Kaupunki oli 26. päivän pikkutunneista asti kokonaan saarrettu. Armeijan läsnäolo on musertava, eikä yksikään sahrawi voi lähteä Dahklasta tai tulla sinne. Lukuisat sahrawiryhmät ovat yrittäneet päästä kaupunkiin vastarinnan tueksi, mutta poliisi ja armeija ovat estäneet kaikki yritykset.
Iltapäivällä 26. syyskuuta poliisi pyrki päättämään mellakat ja avasi uudisasukkaiden kanssa tulen. Sahrawilaiset lähteet ovat vahvistaneet, että Marokon poliisi vahingoitti vahingossa myös omia joukkojaan. Yksi poliisi ilmeisesti menehtyi muutamaa tuntia myöhemmin sairaalassa.
Armeija julisti ulkonaliikkumiskiellon seuraavana päivänä. Marokon poliisi käytti tätä hyväkseen ja tunkeutui sahrawiperheiden koteihin. Poliisit etsivät nuoria, joiden epäiltiin osallistuneen levottomuuksiin. Kymmeniä pidätettiin, ja useat sahrawilähteet kertovat, että monet on siirretty El Aaiúnin Mustaan vankilaan.
Seuraavien päivien aikana Marokon armeija esti molempien osapuolten liikkumisen kadulla. Ulkonaliikkumiskielto oli yhä voimassa lokakuun alussa, samoin kaupungin poikkeustila.
Marokon sisäministeriö on johtanut tähän päivään asti poliisin, armeijan ja marokkolaisten uudisasukkaiden toimia Dahklassa. Marokkolaisten lähteiden mukaan seitsemän on menehtynyt kahakoissa. Kolme heistä kuului turvallisuusjoukkoihin. Lopuista ei tiedetä, ovatko he marokkolaisia vai sahraweja. Sisäministeriö vakuuttaa, että kaupungissa on vallinnut rauha kaksi päivää mellakoiden jälkeen. Kuvat ja länsisaharalaisten kertomukset kertovat kuitenkin hyvin erilaisesta todellisuudesta.
Marokon poliisi löysi 29. syyskuuta kadulta 39-vuotiaan sahrawin, Najim Sheibetta Mayshanin, joka oli kadonnut kaksi päivää aikaisemmin. Hänet löydettiin keskeltä katua hyökkääjiensä hylkäämänä ja hänen terveydentilansa oli erittäin vakava. Hänen ulkomuotonsa todistaa, että hän on kärsinyt äärimmäistä väkivaltaa. Nyt hän on sairaalassa kriittisessä tilassa.
Marokon rajut sortotoimet
Dahklan tapahtumat ovat viimeisin kipinä Länsi-Saharaan asetetun aikapommin sytytyslangassa.
Viime vuoden loka-marraskuussa alueen pääkaupungin El Aaiunin ulkopuolella järjestetyn protestileirin, Gdeim Izikin, julmasta hävityksestä lähtien marokkolaisten uudisasukkaiden ja sahrawien yhteiselämä on ollut yhä enemmän vaakalaudalla. Gdeim Izikin jälkeen koko sahrawikansa on tuntenut nahoissaan Marokon väkivaltakoneiston sortotoimet. Julmuuden edessä länsisaharalaiset ovat kadottaneet lähes kokonaan pelon miehittäjäänsä kohtaan. Vihanpurkaukset ja kidutukset, ryöstöt ja varkaudet, raiskaukset ja katoamiset – kaikesta sorrosta kärsiminen on tehnyt heidät pelottomiksi ja vakuuttanut heidät yhä enemmän siitä, että itsehallinto on ainoa vaihtoehto.
On kulunut melkein vuosi Gdeim Izikin säälimättömästä hävityksestä. Tapahtumien aikana pidätetyt 23 poliittista vankia odottavat yhä oikeustuomioistuimen päätöstä. YK:n Länsi-Saharan operaatio Minurson toimivaltaa on jatkettu vuodella – ihmisoikeudet eivät vain kuulu sen mandaattiin millään tavoin ja se sulkee silmänsä Länsi-Saharan tapahtumilta.
On lähes varmaa, että EU:n ja Marokon välinen kalastussopimus jää henkiin, vaikka se merkitseekin tappioita Euroopalle ja sahrawien konfliktin ratkaisulle. Missä on puolueeton tutkimus, jota YK ja Espanjan hallitus pyysivät Marokolta Gdeim Izikin hävityksen jälkeen?
Äskettäin Willy Meyer, espanjalaisen Yhdistynyt vasemmisto -puolueen europarlamentaarikko, vaati jälleen Euroopan unionilta puolueetonta tutkimusta Länsi-Saharan ihmisoikeustilanteesta, tällä kertaa keskittyen Dahklan tapahtumiin. Mitä on tapahduttava, jotta Euroopassa ja Yhdysvalloissa sahrawikansan oikeudet tunnustettaisiin ja hyväksyttäisiin niin kuin on hyväksytty ”arabikevätkin”? Kuinka monta ihmishenkeä on uhrattava, ennen kuin Marokon hallinnon julmuudet alueella estetään? Kenties puuttuu on vain että alueelta vihdoin löydettäisiin öljyä. Ehkä silloin Euroopan ja Yhdysvaltojen pikkumaiset ja tekopyhät silmät kääntyisivät tukemaan sahraweja samalla, kun ne janoaisivat uutta rahasampoa itselleen.
Suomentanut Milla Karppinen