Marxilaisten hyökkäys

– teoria liikkeessä ja liike teoriassa

Kysy pois et kuka,
kuka on se kumma tyyppi
ja miks sen päässä pyörii,
aina samat jutut
Kysy pois et kuka,
kuka on se kumma tyyppi
ja miks sen päässä pyörii,
aina samat jutut
Kysy pois et kuka,
kuka on se kumma tyyppi
ja miks sen päässä pyörii,
aina samat jutut
Kysy pois et kuka,
kuka on se kumma tyyppi
Mun puhe on ase
koska kulman takana on vaara

Viimeistään kolmannen säkeistön kohdalla kuulija voi olla varma räppärin päässä pyörivistä asioista.

Kolmas läksy, betoni mil painelet
ohjaa kohtaloo niinku kutoset
Katuenkeleiden verisil siivil
liikun maan alla
niinku breikkarit Jászailla
Biitti soi päivän joka sekunti
Tää on perusta, revin irti kahleet
Valmistaudu, koska sut seinään
iskee tää ow
Kaveri, tää on todellinen realityshow

Kálvinin aukion aseman ohikulkevista nuorista opiskelijoista, viime vuosikymmenten historiapolitiikan uhreista, kovin harva osaisi tehdä eroa Marxin, Leninin ja Stalinin välillä, mutta räppäri tuntee marxilaisia ajatuksia. Tästä on hyvä jatkaa.

Metrosta astuu ulos historian professori, jonka järjestämiin seminaareihin Pappkin on yliopistolla osallistunut. Mustaan nahkatakkiin ja mustiin farkkuihin pukeutunut professori on yksi kaupungin suorapuheisimmista miehistä. Toisinajattelija jo vuosikymmenten takaa. Akateemisten töidensä ohella hän toimii Eszméletin vastaavana päätoimittajana. Jos valta mediassa joskus harvoin kuuluu koko järjestelmän kyseenalaistavaa ajattelua, se on tämän miehen käheä ääni. Terävä-älyinen tutkija on joskus malttamaton, ja sanat räjähtelevät hänen suustaan kuin pommit. Umpikujaan ajautuneet poliittiset puolueet hylännyt mies on keskittänyt tarmonsa akateemisten töiden lisäksi erään sosiaalisen liikkeen toimintaan.

Professori kävelee Kálvin tér -aseman vuosikymmenten aikana kontrastinsa säilyttäneiden syvänsinisten sekvenssien ohi ja astuu liukuportaille.

Seuraavasta metrosta poistuu samanikäinen mies vaaleassa takissa. Tämän miehen Papp tuntee vain nimeltä. Hän on edellisellä metrolla saapuneen miehen pitkäaikainen ystävä ja taistelupari. 1980-luvulla nuorina tutkijoina nämä kaksi miestä kirjoittivat ja toimittivat ensimmäisiä julkaisumahdollisuuden saaneita marxilaisia kritiikkejä valtiososialismista. Tämä filosofi jakaa yhä mustatakkisen professorin kanssa kielen ja tieteelliset menetelmät, joilla hahmottaa todellisuutta, mutta hänen käytännön toimintansa liikkuu aivan toisella tasolla. Vaaletakkinen mieskin asettaa kätensä liukuportaan mustalle nauhalle.

Tästä maaperästä on aina noussut toisinajattelevia ihmisiä. Ylhäällä palatsikortteliston kylkeen rakentunut kaupungin tiedemaailman keskus on akateemisesta kriittisyydestään huolimatta kuitenkin aina seissyt palatsien tukena. Maasta nousevissa kivikortteleissa toisinajattelijat on aina puristettu kaikkein ahtaimpiin tiloihin. Pienimpiin huoneisiin, pienimpien kirjoituspöytien ympärille ja lopulta maan alle. Silti he eivät luovuta. Kuten Attila József muistuttaa:

– Loukkuun jääneet kaivosmiehet hakkaavat tasan yhtä kauan kuin heidän sydämensä lyö.

Harmaa surma
– pääoman rakenteellinen kriisi ja ihmiset
kaakelinurkassa

26-vuotias filosofi István Mészáros ajoi ennen vuoden 1956 maastapakoaan Klinikák-aseman ohi matkalla lapsuudenkotiinsa Kispestiin. Metro ei silloin vielä kulkenut, mutta Mészáros matkusti raitiovaunulla matkakumppaneinaan jo vuosien ajan tehtailla levottomuuksia aiheuttaneet kispestiläiset työläiset. Muutaman korttelin päässä on Pyhän Lászlón sairaala, jonne on keskittynyt Budapestin kulkutautiasiantuntemus ja -hoito. Täällä jo Attila Józsefkin paransi noihin aikoihin vaarallisen tulirokkonsa.

Jos tohtori Mészáros olisi tuolloin elänyt, ja ollut paikalla, hän olisi kuunnellut potilaan sydäntä ja kuullut äänen sanovan:

Ikiaikainen rotta levittää sairautta
keskuuteemme
ajattelematon ajatus
hotkii kaiken, jonka keitimme
juoksee ihmisestä ihmiseen.. . .

alistajat raakkuvat joukossa
laskeutuvat elävälle sydämelle
kuin kuolleelle
ja maapallolla kurjuus valuu
kuin kuola typeryksien kasvoilla. . .
roikkuvat siivet nälänhädän
nuppineulaan pistetyt kesät
koneet kiipeävät sieluumme
kuin hyönteiset nukkuvaan.

Mészáros meni laboratorioonsa. Tarkasteli Józsefista kuulemiaan ääniä suhteessa muuhun taudinaiheuttajasta tehtyyn tutkimukseen ja antoi diagnoosinsa.

Reilun kymmenen vuoden kuluttua viimeisestä Üllöi útin raitiovaunumatkastaan Mészáros oli vierailulla Pariisissa, mutta jatkoi liikettään yhä näillä samoilla kiskoilla. 1960-luvun lopulla länsieurooppalainen radikaali vasemmistoälymystö ajatteli kapitalismin ylittäneen maailmansotienvälisen katastrofaalisen kriisivaiheensa ja siirtyneen jatkamaan riistoaan vakiintuneeseen tilaan. Mészáros käveli ystävänsä filosofi Lucien Goldmanin kanssa Pariisissa ja esitti tälle päinvastaisen näkemyksensä. Pääoma oli rakenteellisessa kriisissä ja pahemmassa pulassa kuin koskaan.

– 1930-luvun lama tulee näyttämään Vicarin teekutsuilta verrattuna siihen, mitä tulemme näkemään.

Mészárokselle 1970-luvulta alkaen kiihtyvässä tahdissa seuranneet kriisit eivät edustaneet ailahtelevan Mozartin huonoja päiviä. Pääoman kalenteri oli jo täyttynyt pelkistä mustista viikonpäivistä. Vuoden 2008 pankkikriisi ei ollut Mészároksen näkökulmasta edes rakenteellisen kriisin huipentuma. Hänelle käynnissä olevassa kriisissä ei ole kyse vain pankkisektorista vaan pääomajärjestelmän ja sen hallitseman ihmiselämän joka ulottuvuuden ajautumisesta umpikujaan. Toisin kuin aiemmat kapitalismin vakavat kriisit, nyt oli käynnissä koko maapallon fyysistä ja ihmiskunnan kulttuurista olemassaoloa uhkaava katastrofi.

Mészáros alkoi ymmärtää pääoman absoluuttisten rajojen aktivoituneen. Tämä teoria ei kuitenkaan ollut ennenaikainen ennustus pääoman tuhosta. Mészáros puhui hitaasti hiipivästä historiallisesta aikakaudesta, jolloin pääoma yrittää jatkaa levittäytymistään entiseen tapaansa, mutta sen yritykset ratkaista kasvuongelmiaan ajavat ihmisten lisäksi myös sitä itseään syvempään kriisiin.

Pääoma ei ole enää vain ihmiselle noidankehä. Se on oman itsensä tuhoisasti syvenevä noidankehä. Järjestelmä ei toimi enää edes sen omasta näkökulmasta, ja se on lopullisesti kadottanut oikeutuksen olemassaololleen.

– Maton alle ei voi lakaista loputtomasti roskia. Nyt sosialismin vaihtoehto ei ole enää pelkkä barbarismi. Se on tulevaisuutemme pääoman maailmassa, jos olemme onnekkaita.

Maan herääminen
– jengimaan uhkaukset ja uuden jazzin siemenet

Vuonna 1974 Atlantin yllä kohti entistä kotikaupunkiaan Budapestia lensi József körútin metroasemalta tuttu mies. Ehkä hänen menetelmänsä antaa mallin vallankumouksen käynnistymisen mekanismista.

Gábor Szabó laskeutui Ferihegyin lentokentälle, nappasi mukaan kitaransa ja lähti Üllöi útia pitkin kohti keskustaa. Nagyváradin aukion kohdalla tie oli katkaistu. Käynnissä olivat metron rakennustyöt. Szabó koukkasi Józsefvároksen vanhojen tuttujen katujen kautta. Sieltä hänen seuraansa liittyi joukko jazzmuusikoita. Yhdessä he jatkoivat byrokraattisen järjestelmän ytimeen Vapaudenaukiolle ja sen entiseen pörssipalatsiin, joka toimi nyt Yleisradion päärakennuksena.

Poissaollessaan Szabó oli löytänyt oman tyylinsä. Hän esitteli Tonavan rannalla toimittajalle näkemyksiään soittotekniikkansa kehityksestä. Korkeatasoisten musiikkiteoriaopintojensa sijaan Szabó korosti autodidaktista oppimistaan.

– Aluksi yritin kopioida amerikkalaisia soittajia. Luulin, että se on ainoa oikea tapa soittaa jazzia. Mutta olin tyytymätön musiikkiin ja kaikkeen muuhun, olin vihainen ja aloin hakata ja paiskoa kitaran kieliä. Kaikki estot katosivat ja tunsin syvällä sisälläni, että tämä on minun musiikkiani. Tämä ei ollut laskelmoitua tai tietoista tyylinkehitystä. Uusia asioita kokeiltaessa se, mitä on alun perin kuvitellut, ei usein onnistu, mutta silti se, mikä syntyy, on aina jotain uutta.

Aivan kuten kaikella muullakin, myös musiikkigenreillä on oma aikansa.

– Tuntui siltä, että jazz oli kuolemassa. Se oli muuttumassa sovinistiseksi ja katsoi maailmaa kapeasta näkökulmasta. Itse taas tunsin sisälläni, että jazz, rock, brasiliainen, unkarilainen ja hindumusiikki ovat yhdistymässä uudeksi musiikiksi. Tunsin, että elämme sittenkin keskellä jännittävää aikakautta.

Tämä uusi musiikki oli samanaikaisesti yksinkertaista ja monimutkaista.

– Pelkäsin pitkään Bartókia. Sanottiin, että se on liian modernia, sitä ei voi edes ymmärtää. Pelkäsin laittaa Bartókin levyä soimaan, mutta kun vihdoin tein sen, olin pyörtyä. Se iski suoraan sydämeen. Toki kun Bartókia alkaa purkaa, ymmärtää miten monimutkaisia asioita siinä tapahtuu, mutta tämä tekniikka on täysin toissijaista. Ensisijaista on tunne. Yksi ääni, kaksi ääntä tai tuhat ääntä… Vain sillä on väliä, miltä se kuulostaa.

Sitten Szabó astui Vapaudenaukion palatsin studioon ja otti kitaran käteensä. Hän sulki silmänsä ja keskittyneeseen ilmeeseen sekoittui onnellinen hymy. Ympäröivien seinien takana oleva todellisuus oli kadonnut ja Szabó oli siirtynyt sisäisen ja ulkopuolisen maailman yhdistävään musiikin tilaan.

Soitto on ennenkuulumatonta.

Magical Connection -kappale soi aivan uudella tavalla. Läsnäolijoiden välillä on kirjaimellisesti taianomainen yhteys. Kitaraan yhtyy basso. Isokokoinen mies nyökkäilee hyväksyvän kevyesti ja alkaa liikuttaa sormiaan basson kielillä Szabón äänten mukana. Sointiin yhdistyy Budapestin jazzin suurimman hahmon Aladár Pegen olemus: klassisen kurinalaisen harjoittelun ja vapaan ihmisluonteen sekoitus. Pege oli mies, jota vain kaikkein matalimmat taajuudet olivat puhutelleet ja joka itse puhutteli vain noita samoja, kaikkein matalimpia ääniä. Nyt hän oli vaihtanut yleensä erottamattoman kaksosveljensä kontrabasson bassokitaraan.

Pegen valkoisen paidan punamustat ruudut yhdistyivät toisiinsa mustilla viivapareilla. Szabón ja Pegen jakamaan musiikilliseen tilaan astuu Imre Községi, vanha Rákfogó-improvisaattori ja Józsefvároksen halutuin rumpali. Tahdin mukana hengittää ja sitä rakentaa myös István Dély, joka oli vaikuttunut afrikkalaisten rytmien tahdista ihmiskunnan perussykkeenä ja seurasi myöhemmin mustien rumpujen ääntä ympäri maailmaa. Szakcsi ei päässyt paikalle soittamaan koskettimia. Niitä soittaa nuori János Másik, joka vei kokemuksensa ja äänimaailmansa 1980-luvulla Mihály Vígin undergroundin sateiseen maailmaan.

Tekstit ovat otteita Budapest metro -kirjasta.

Tamas Matekovitsin BUDAPEST METRO – Kaupunki ja vallankumous pinnan alla on matkakirja ja kuvallinen tutkielma, jossa etsitään tietä ulos aikamme ongelmien noidankehästä. Matkan aikana kohdatut historialliset kokemukset, ihmisten tarinat ja heidän esittämänsä ajatukset muuttuvat manifestiksi. Kun saatanalliset myllyt rikkovat ihmiskuntaa, kokoaa metrokirja jokaisen osaksi ihmisten liikettä.