Ay-väen rauhanpäivillä pohdittiin ilmastonmuutosta ja työelämän haasteita

Tammisaaressa pidetyille Ay-väen rauhanpäiville 14.–15.1. 2006 osallistui n. 120 osanottajaa ympäri Suomea. Työpaikkojen rauhantoimikunnan järjestämän kaksipäiväisen tapahtuman aikana keskityttiin työpaikkoja ja ay-liikettä koskeviin ajankohtaisiin teemoihin. Lauantain paneelissa käsiteltiin työelämän pirstoutumista ja sen yhteiskunnallisia ja sosiaalisia seurauksia. Keskustelijoina olivat Antti Rinne Toimihenkilöunionista, Jouko Karjalainen Stakesista sekä Rafael Lehtinen Väki Vallaton ry:stä. Keskustelussa oltiin yhtä mieltä siitä, että työssäkäyvät kokevat suurta pelkoa työpaikkojen menettämisestä. Työelämän pirstoutumisen takana Suomessa on globalisaatioon liittyvä kansainvälisen kilpailukyvyn kasvattaminen ja markkinoiden vapauttaminen. Muutosten aikaansaamiseksi Antti Rinne korosti ay-liikkeen kentän joukkovoiman merkitystä vaatimusten ja paineen esilletuomisessa liittojen johtoon päin. Jouko Karjalainen totesi, että vaikka Suomi on rikkaampi kuin koskaan niin köyhyys on syventynyt. Työssäkäyvien köyhien määrä ja pätkätyöt ovat lisääntyneet.

Teemaseminaareissa keskityttiin Venäjän ay-liikkeen tilanteeseen, maahanmuuttajien asemaan työmarkkinoilla, EU:n ihmisoikeustilanteeseen, köyhdytetyn uraanin aiheuttamiin uhkiin ja veden yksityistämisen ongelmiin.

Ilmastonmuutoksen torjuminen on ratkaisu työttömyysongelmaan

Sunnuntain paneelissa aiheena oli ilmastonmuutos ja sen vaikutus työpaikkoihin. Keskustelijoina olivat Lauri Lyly SAK:sta, kirjailija Risto Isomäki, ympäristöpäällikkö Maija Hakanen ja Kemianliiton jäsen Tapio Solala. Risto Isomäen mielestä uusiutuvien energiamuotojen käyttäminen luo lisää työpaikkoja. Hän korosti paikallisten ja pienten yritysten roolia energian tuotannossa. Lauri Lylyn mukaan kohonnut sähkön hinta nopeuttaa energiaintensiivisen teollisuuden siirtymistä päästökaupan ulkopuolisiin maihin. Lopputuloksena voi olla päästöjen globaali kasvu. Maija Hakanen totesi, että Fortumin johtajien optioihin käytettiin yli kymmenen kertaa enemmän rahaa kuin uusiutuvien energiamuotojen tukemiseen. Hänen mielestään ilmastonmuutoksen torjuminen on yksi ratkaisu työttömyysongelmaan.

Rauhantyöpaikka-palkinto kirkon yhteiskunnalliselle työlle

Työpaikkojen rauhantoimikunnan Rauhantyöpaikka-palkinnon sai Helsingin seurakuntayhtymän yhteiskunnallinen työ. Palkinnon vastaanotti yhteiskunnallisen työn pastori Raija Korhonen. Rauhantyöpaikka-palkinnon perusteina olivat työn laaja yhteiskunnallinen ulottuvuus, sekä näkyvyys ja vaikuttaminen mm. Suomen sosiaalifoorumissa ja kamppailussa julkisten palveluiden puolesta Helsingissä. Helsingin seurakuntayhtymän yhteiskunnallisella työllä on myös hyvät ja ansiokkaat yhteydet ay-liikkeeseen, työttömien toimintaan sekä työpaikkoihin.

Maisa Kuikka

 

Hälytyskellot soimaan

 

Arvoisat rauhanpäivien osallistujat, arvoisa Työpaikkojen rauhantoimikunta

Kiitän tästä tunnustuksesta ja arvostan sitä syvästi. Jo tieto tämän myöntämisestä meni syvälle, minulle, ja uskaltaisin sanoa että myös työtovereilleni. Tuntui hyvältä saada palautetta ja tulla nähdyksi juuri teidän taholtanne. Haluan jakaa tämän tunnustuksen myös niiden parinkymmenen muun työtoverini kanssa, jotka tekevät seurakuntien yhteiskunnallista työtä muissa seurakunnissa tai seurakuntayhtymissä Suomessa. Luulen että myös he ovat olleet osallisia siihen, että te annoitte tämän tunnustuksen meille.

Me seurakuntien yhteiskunnallisen työn tekijät teemme työtämme yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilla. Emme seurakuntaelämän keskiössä vaan sen laidoilla. Aina ei kotipesässäkään ymmärretä yhteiskunnallisen työn olemusta. Viimeksi viime viikolla jouduin vastaamaan kysymykseen, että missä näkyy se että tämä työ on seurakuntien työtä. Seurakuntien yhteiskunnallisessa työssä tarkastelemme ihmistä työn kautta, osana yhteisöään ja osana rakenteita, sekä edesautamme oikeudenmukaisemman ja inhimillisemmän yhteiskunnan rakentamista. Sitä, että se kuuluu seurakuntien työn ytimeen, ei aina ymmärretä. Työmme pohjaa käsitykseen, että hengellinen ja maallinen ovat sisäkkäin eikä niitä voi erottaa toisistaan.

Puolitoista viikkoa sitten Turkuun vihittiin uusi piispa, Kari Mäkinen. Virkaanastujaissaarnassaan hän puhui tietäjien matkasta Betlehemiiin ihmisen matkana maailman halki. Tärkeää hänen saarnassaan oli se, että hän sanoitti sen mistä löytyy ihmiselle merkittävin. Se löytyy valtakeskuksista syrjästä, ei Jerusalemista, vaan syrjäisestä Betlehemistä. Ei vallan keskuksista, vaan sieltä missä eletään tavallista elämää, tehdään tavallista työtä ja eletään tavallista arkea. Eletään kuten taidetaan. Ja tie sinne löytyy aavistuksen, tähden varassa.

Vallan keskus ei aina tiedä, missä tapahtuu tärkeimpiä asioita. Se missä työtä tehdään, ei ole vallan keskuksissa. Se ei ole hengellisen vallan keskuksessa, siellä missä määritellään uskon oikeaa ja hyvää. Ei myöskään yhteiskunnallisen vallan, siellä missä tärkeitä päätetään. Työ tehdään näistä katsoen syrjässä, siellä missä ihmisten arkeen yritetään saada tolkkua yhdessä toisten kanssa. Ammattiyhdistysväen, työttömien tai kuntapalvelujen tulevaisuudesta huolestuneiden, valtaa vailla olevien ihmisten kanssa.

Se, että ruohonjuuri järjestäytyy ja pyrkii yhdessä vaikuttamaan tolkullisen elämän saavuttamiseen, herättää levottomuutta. Mihin kategoriaan heidät panisi? Kenen valtaa he kumartanevat? Kun tämä on epäselvää, on näiden ryhmien ja kansanliikkeiden voitettava ennakkoluuloja ja oltava sitkeitä. Kun sisällä on syvä tieto siitä, että asia on oikea, että tällä on merkitystä ja se kantaa jatkoon. Se ohjaa matkalla eteenpäin.
Jokaisella ihmisellä on luovuttamaton arvo, ihmisarvo. Se on työn pohja. Tässä jaamme samaa arvopohjaa ammattiyhdistysliikkeen ja rauhanliikkeen kanssa.

Mikä on ihmisen arvo tässä meidän yhteiskunnassamme käytännössä? Tätä olen miettinyt viime aikoina ja kysymyksen herätti mediavallan keskus, Helsingin Sanomat. Juuri ennen vuodenvaihdetta lehdessä oli juttu siitä, miten Hollannissa järjestetään asunnottoman ihmisen hautajaiset. Se virkamies, jonka tehtävänä asia on, etsii miehen omaisia, tuttavia, entisiä työnantajiakin saadakseen vainajalle hautajaiset, joissa hänen saattajinaan olisi muitakin kuin virkamiehiä. Hautajaisista yritetään tehdä vainajan näköiset, etsitään jopa hänen lempimusiikkiaan jäähyväishetkessä soitettavaksi. Ja aina keitetään kahvit, kuten muidenkin hautajaisissa on tapana. ”Ihminen tulee saattaa hautaan ihmisarvon mukaisesti”, sanoi virkamies Hollannista.

Viime viikolla saimme lukea samasta sanomalehdestä, mitä tapahtuu sosiaaliturvan varassa elävän, perheettömän ihmisen omaisuudelle Helsingissä. Lehti kertoi, että kun vainajan 20-vuotias tytär tuli vanhempansa tavaroita noutamaan kaupungin vuokra-asunnosta, asunto olikin tyhjennetty. Isännöitsijä oli tiettävästi myynyt asunnon tyhjennysoikeuden trokarille. Näin nimettömät ihmiset kertoivat tapahtuvan muuallakin perheettömien, toimeentulotuen varassa elävien ihmisten jäämistöille. Kaupungin lakimies vahvisti, ettei muista koskaan järjestetyn perunkirjoituksia toimeentulotuen perheettömille asiakkaille.

Minusta tässä on yksittäistä tapausta laajempi ja merkittävämpi ajankuva.

Olemmeko menneet jo niin syvälle uusliberalistisen talouspolitiikan tuottamiin arvoihin, antaneet tuottavuuden arvojen mennä niin syvälle sisimpäämme, että lopulta arjen valinnoissa ajattelemme, että ihmisen arvo, ihmisarvo, riippuu ihmisen omaisuudesta, asemasta ja perheen olemassaolosta. Että ihmisen perusoikeudet, laki, ei olekaan tarkoitettu toteutettavaksi sellaisen ihmisen kohdalla, joka eläessään joutuu yhteiskunnan tuen varaan.

Hälytyskellot eivät soi ja jos jollakin soivat, hän ei uskalla niitä soittaa.

Ehkäpä tässä on tämän ajan haaste. Tulla yhteen, jakaa toistemme tarinoita työelämästä, pätkätyöstä, julkisista palveluista, vallasta ja elämästä. Analysoidaan niitä yhdessä ja soitetaan sitten hälytyskelloja. Tällaisia hälytyskellojen soittamisen arvoisia asioita on paljon. Niitä, joissa ei toteudu ihmisen arvo. Niitä, joissa on tehtävä toisin.
Jotta jo ihmisen elämä olisi ihmisen arvon, ihmisarvon mukaista.

Raija Korhonen
Yhteiskunnallisen työn pappi,
Helsingin seurakuntayhtymä

Teksti on Raija Korhosen kiitospuhe rauhanpäiviltä su 15.1.

 

 

Kuulumisia kentältä

Ammattiyhdistysväen rauhanpäivät keräsi Tammisaareen monenkirjavan joukon aktiivisia ja uteliaita kansalaisia. Rauhan Puolesta -lehti kirjasi tunnelmia tapahtuman päätöskahveilta.

 

Matti Hahtonen, Muhos

Rauhanpäivien pohjoisin osanottaja, piirinuohooja Matti Hahtonen saapui Oulun läänistä, Muhokselta. ”Tässä levottomassa maailmassa rauhantyö on tärkeää. Ihmisoikeuksien ensimmäinen ehto on sotien vastustaminen. Koen, että täällä on aktiivista porukkaa, joten haluan olla mukana”, Hahtonen kertoi.

Hahtonen piti rauhanpäivien ohjelmaa onnistuneena, mutta toivoisi maailmantilan suhteen radikaalimpia kannanottoja. ”Yhdysvaltojen aseellinen toiminta Euroopassa olisi tuomittava. Tiedän myös Muhoksen näkökulmasta EU:n negatiivisista vaikutuksista, joten olisin jyrkästi Suomen EU:sta eroamisen kannalla. Suomalaiset pystyvät päättämään paremmin itse omista asioistaan kuin Brysselin hallinto”, Hahtonen linjasi näkemyksiään.

Elämme pätkätöiden aikakautta ja ammattiyhdistysliike luo nahkaansa. Myös pitkäaikaistyöttömyys nakertaa varsinkin syrjäseutujen pieniä kuntia. ”Ammattiyhdistysliikkeellä olisi hyvin tärkeä tehtävä. Omien kokemusteni mukaan kenttä on nyt jätetty huomiotta ay-liikkeessä. Ollessani
KTV:ssa (nykyinen Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL) toimitsijat sammuttivat muiden mielipiteet. Ammattiyhdistysliikkeen pitäisi ryhdistäytyä!”, Hahtonen manifestoi.

Mitkä olisivat sitten ne eväät, joilla kenttä saataisiin kuuluville ja ennen kaikkea, miten päästäisiin sanoista tekoihin? ”Toiminnan pitäisi olla tietysti konkreettista. Sellaista, joka palauttaisi kentän luottamuksen johtoon. Työn pitäisi tuottaa turvattu elämä, ja tämän pitäisi koskea myös pätkätyöläisiä. Tämä kauhea markkinointi aiheuttaa myös henkistä hätää”, summasi Hahtonen.

 

Siru Hänninen, Mikkeli

Lupsakkaa kenttäedustusta Tammisaareen saatiin savolaiskiilan eteläosasta, Mikkelistä. Siru Hänninen osallistui tapahtumaan suurin toivein ja vaikutti antiin myös tyytyväiseltä. ”Rauhanpuolustajissa toimiva ystäväni toi minut tänne, kuten viime vuonnakin. Jos haluatte, voisin kuvata tuntojani kirjoittamallani runolla”, Hänninen ehdotti.

Rauhanpuolustajalle

Silität selkääni väreitä.
Ja minä sinun.
Taivas ei voisi olla lähempänä.

Jos ihmiset pitäisivät enemmän
toisiaan hyvänä,
olisi paljon vähemmän taivasikävää,
nälkää, nyrkkiin puristettuja käsiä, aseita.

Silitä vielä.

Hännisen mielestä yksityinen on poliittista. ”Minulle jäi mieleen Tammisaaren kaupunginjohtajan Mårten Johanssonin erinomainen puhe, jossa ei ollut turhia täytesanoja vaan asiaa. Myös köyhdytetystä uraanista pidetty seminaari järkytti ja laittoi ajattelemaan lasten asemaa ja tulevaisuutta. Se kosketti minua erityisesti tuoreena mummona”, hän totesi.

 

 

Eetu Komsi, Helsinki

Helsinkiläinen tavaratalomyyjä Eetu Komsi edusti keskolaisten omaa ammattiosastoa PAM 007:ää. ” Lähdin päiville lähinnä uteliaisuudesta. Parasta antia minulle oli ehdottomasti ilmastonmuutosseminaari. Se oli aiheena mielenkiintoinen hyvine panelisteineen. Olen kyllästynyt mutu-tuntumalla pidettyihin puheenvuoroihin. Nyt faktaa oli tarjolla todella paljon. Kynä sai sauhuta”, Komsi pohti. Muista tapahtumista Komsi osallistui maahanmuutajien asemaa työmarkkinoilla pohtivaan seminaariin. ”Se oli myös mielenkiintoinen, vaikka keskustelussa pääapaino olikin asennekysymyksissä. Opin paljon uutta maahanmuuttajien intregraatiosta”, hän sanoi.
Eetu Komsi edusti rauhanpäivien osallistujien nuorinta sukupolvea. Ammattiyhdistysliikkeen tila tänä päivänä saa hänet mietteliääksi. ”Mielestäni ay-liike saisi radikalisoitua yhteiskunnallisen vaikuttamisen suhteen. Olisi hyvä palata viime vuosisadan alun ja puolenvälin meininkiin, jossa oli niin sanotusti munaa. Nykyäänhän ay-liikkeessä on nähty paljon institutionalisoitumista. Toivoisin avauksia esimerkiksi kansalaistulon ja ympäristökysymysten suhteen”, Komsi summasi.

Teksti  Timo Kalevi Forss

 

Uhkien torjuntaan yhteisvoimin

Presidentinvaalikampanja nosti esille kansalaisten odotukset siitä, että presidentin tulisi olla vahva mielipidevaikuttaja myös sisäpolitiikan osalta. Ilahduttavaa onkin, että Tarja Halonen valintansa jälkeen lupasi tulevaisuudessa ottaa enemmän kantaa hyvinvointiyhteiskunnan puolesta. Rauhanliikkeen juurien omaavan presidentin odotamme tietenkin olevan vahva vaikuttaja myös tällä saralla.

Islamilainen ja länsimaalainen kulttuuri ovat olleet vastakkain Tanskassa julkaistujen sarjakuvapiirrosten myötä. Onko kyse todella kuvista, vai purkautuuko nyt kaikki muukin vastakkainasettelu, jota vuosien aikana on tahattomasti ja tahallisesti syntynyt? Yhdysvallat on monien muiden maiden tavoin kiirehtinyt korostamaan sananvapauden tärkeyttä. Itse olen samaa mieltä, mutta varmasti länsimaiden olisi syytä myös katsoa peiliin omien toimintamalliensa osalta. Kaikki ei ole vain
mustaa tai valkoista. Viime päivien aikana on kuitenkin tullut selväksi myös se, että rauhan vuoksi keskustelut ja kompromissit eri kulttuurien välillä ovat entistä tärkeämpiä.
Helmikuun aikana Euroopan unionissa käsitellään palveludirektiiviä, jonka vaikutukset ovat laajat. Ay-liikkeeseen kohdistuvat uhat koskevat työehtosopimusten noudattamista. Palveludirektiivin mukaisesti työntekijän osalta noudatetaan lähettäjämaan lainsäädäntöä lyhytaikaisissa työsuhteissa, myös työaikaan halutaan lisää joustoja. Palveludirektiivi on suuri haaste ay-liikkeille, ja vain yhdistämällä voimat voidaan vaikuttaa. Olisi syytä ottaa mallia satamatyöntekijöistä, jotka yhteistyöllä pystyivät torjumaan ehdotetut muutokset alallaan.
Keskustelin hiljattain muutaman sosiaalialan työntekijän kanssa, joiden työtä arvostan paljon. Pohdimme kuinka voi olla mahdollista, että heidän yksikköään oltiin säästötoimenpiteiden seurauksena lopettamassa tai vaihtoehtoisesti ulkoistamassa. Yksikön, joka tekee -nimenomaan ennaltaehkäisevää työtä sosiaalialalla.

Nämä kuusi perhe- ja pariterapeuttia kohtasivat asiakkainaan vuoden 2005 aikana toistatuhatta ihmistä. He saivat jatkoaikaa, ja samalla voidaan sanoa monen apua tarvitsevan perheen saaneen myös uuden mahdollisuuden, puhumattakaan niistä säästöistä, joita syntyy ennaltaehkäisevän työn kautta. Keskustelun jälkeen jäin miettimään kuinka käy lakisääteisten palveluiden ulkopuolella olevien ennaltaehkäisevien palveluidemme tulevaisuudessa. Kenties tämä on aihe, josta voisi nais-tenpäivän kakkukahvien merkeissä viritä mielenkiintoinen keskustelu myös ammattiosastoissa.

Maailmassa on paljon asioita, jotka ovat tärkeitä ja joihin tulisi pyrkiä vaikuttamaan. Vanha totuus taitaa kuitenkin pitää paikkansa tässäkin suhteessa: maailmanparannus alkaa jokaisesta itsestään ja lähiympäristöstä. Ay-väen rauhanpäivät antoivat meille hyviä keinoja ja tärkeää tietoa ajankohtaisista asioista. Sosiaalifoorumissa meillä on tilaisuus jatkaa keskustelua ja kuulla viimeisimmät tiedot muun muassa palveludirektiiviä koskevista neuvotteluista. Toivottavasti me olemme vaikuttamassa niiden käsittelyyn ay-liikkeen sisällä ja tuomassa arkipäivän parannuksia työelämään, globaaleja asioita unohtamatta.

Tanja Pelttari, varapuheenjohtaja