Työmarkkinoiden ns. raamiratkaisu on taipaleensa puolessavälissä. Sopimuksen mukaisilla palkankorotuksilla ei alhaisesta inflaatiosta huolimatta pystytä turvaamaan nykyistä ansiotasoa. Tästä huolimatta palkansaajajärjestöt ovat ilmoittaneet halukkuutensa käynnistää neuvottelut nykyisen kaltaisen raamisopimuksen jatkamiseksi tämänkin kauden jälkeen. Julkisuudessa on syntynyt kuva ay-liikkeestä, joka suorastaan rukoilee työnantajia näin tekemään.

Työnantajien haluttomuus minkäänlaiseen kokonaisratkaisuun johtuu halusta rajoittaa ay-liikkeen vaikutusvaltaa, vaikka sinänsä raamiratkaisu onkin sille selvästi edullinen. Toisaalta nihkeydellään se on toistuvasti saanut palkansaajajärjestöt käytännössä vesittämään vaatimuksensa.

Kentällä tarvitaan jälleen yhteisiä keskusteluja, joiden teemana on yksinkertainen kysymys: mihin menee ay-liike? Työehtosopimuksia on liian kauan tehty niin, että palkkavaatimuksia ei ole kyselty, saati asetettu kentän toiveiden mukaan!

On syytä muistuttaa, mitä meille sanottiin EU-jäsenyydestä päätettäessä: Jos emme liity jäseniksi, eivät suomalaiset yhtiöt voi kilpailla tasavertaisina tärkeimmillä markkina-alueillaan ja niiden on pakko muuttaa maihin, joissa niiden asiakkaat ovat.

Nyt pitää kiinnittää huomiota yhtiöiden räjähdysmäisesti kasvaneisiin voittoihin, valtavaan työn tuottavuuden kasvuun, työttömyyteen ja sen todellisiin syihin, työssä jaksamiseen, pätkätöihin, työaikojen tosiasialliseen pidentymiseen ja työstä saatavan palkan ostovoiman häpeällisen alhaiseen tasoon.

Nykyinen eurokriisi on tuonut karmealla tavalla esiin ne ongelmat, jotka tuntuvat olevan tyypillisiä koko talousjärjestelmälle. Hämmästyttävää tietysti on, että suuri osa eurooppalaisesta ay-liikkeestä, Suomi mukaan luettuna, seuraa sivusta eloonjäämistaisteluita, joita rahaliiton uhreiksi joutuneissa maissa tavalliset ihmiset on pakotettu käymään.

Aikanaan europäätöstä perusteltiin puhtaasti kapitalistien eduilla: On liityttävä Emuun, koska se on ainoa keino pienentää julkisia menoja, kasvattaa terveellä tavalla palkkaeroja ja siirtyä laajasti tulospalkkaukseen eli lisätä työmarkkinoiden joustavuutta.

Palkansaajille on toistuvasti annettu hyviä ohjeita ja kerrottu, mikä meille on hyväksi. Olisiko sittenkin viisaampaa ottaa ohjat omiin käsiin!

Jussi Lilja
Kirjoittaja on Työpaikkojen rauhantoimikunnan sihteeri.