Ulla Anttila vaikuttaa rennolta ja vapautuneelta istuessaan Helsingin Akateemisen kirjakaupan Cafe Aallossa reilu viikko eduskuntavaalien jälkeen. Takana on 16 vuotta vihreiden kansanedustajana. Ennakkoluuloja kaihtavaa aktivistia kiinnostaa kriisinhallinta, jonka luomia haasteita koulutukselle hän tutkii tekeillä olevassa väitöskirjassaan Maanpuolustuskorkeakoulussa.
Ulla Anttila on ollut aktiivisesti tekemisissä rauhanliikkeen kanssa eduskunnassa. ”Olin muun muassa mukana delegaatiossa, joka kävi tapaamassa kulttuuriministeri Claes Anderssonia tavoitteenaan estää rauhanjärjestöjen määrärahojen leikkaukset. Ainakin kerran talousarvioaloitteeni vaikutti opetusministeriön rauhanjärjestöille myöntämien määrärahojen korottamiseen. 1990-luvun puolivälissä toimin YK:n aseidenriisuntaviikon toimikunnan puheenjohtajana”, Anttila kertoo kosketuspinnoistaan rauhanliikkeeseen.
Ulla Anttilan kansanedustajakausi sijoittuu kylmän sodan jälkeiseen aikaan. Hänen mukaansa tänä aikana kysymys siitä, millaista rauhaa ollaan rakentamassa, on ollut hyvin ajankohtainen. Suomalaisen rauhanliikkeen jakaantuminen eri blokkeihin on osaltaan seurausta kylmän sodan rintamalinjojen jääräpäisestä noudattamisesta. Vihreän kansanedustajan näkövinkkelistä asia tuntuu ikävältä, mutta Anttila ei ole antanut sen haitata omaa toimintaansa. ”Olen pyrkinyt eri asioissa toimimaan eri järjestöjen kanssa. Yksittäisiä projekteja ajatellen rauhanliikkeen hajaannus ei haittaa. Toisaalta, jos ajattelen järjestökenttää, luulen että järjestöjen pienempi lukumäärä johtaisi tehokkaampaan toimintaan tiettyjen kysymysten osalta. Mutta koska taustalla on eri näkemyksiä, ei niitä voi pakottaa samaan muottiin. En halua keskittyä ennakkoluuloihin, vaan olen pyrkinyt viemään asioita positiivisesti eteenpäin eri ihmisten kanssa.”
Ihmisoikeustyötä yli puoluerajojen
Ulla Anttila on koko kansanedustaja-aikansa ollut mukana syksyllä 1991 perustetussa eduskunnan ihmisoikeusryhmässä. Ideana on tarjota kansanedustajille vapaaehtoista mahdollisuutta tutustua ihmisoikeustyöhön yli puoluerajojen. Ryhmän tavoitteena on lisätä tietoisuutta ihmisoikeusasioista, välittää materiaalia ja järjestää kuulemistilaisuuksia. ”Eduskunnan kansalaisinfossa oli muun muassa Giuliana Sgrenan Ystävien tulituksessa -kirjan julkistamistilaisuuden yhteydessä pieni kaikille kansalaisille avoin kuuleminen. Olemme myös muotoilleet lukuisia kannanottoja sekä lähettäneet tukikirjeitä ja vetoomuksia liittyen yksittäisten ihmisten tilanteisiin.”
Ihmisoikeusryhmä on vieraillut Polisario-vapautusliikkeen pakolaisleirillä Algeriassa. Matkalla perehdyttiin Länsi-Saharan kysymykseen ja käytiin myös Marokossa. ”Olemme osaltamme pyrkineet vaikuttamaan siihen, että Suomi YK:n ruokaohjelman avulla tukee Polisarion pakolaisleirien ruokahuoltoa.”
Länsi-Saharan konflikti ei ole kuumimpia aiheita mediassa. Kiista alueen itsenäisyydestä on kestänyt vuosikymmeniä. Problematiikka saa Anttilan mietteliääksi. ”Positiivista on se, ettei alueella ole meneillään aseellista konfliktia. Tosin moni jäätynytkin konflikti on tunnetusti aktivoitunut uudelleen ja aiheuttanut ongelmia, mutta Länsi-Saharassa ei olla onneksi sellaisessa tilanteessa. Pahinta on se, että ihmiset asuvat vuosikymmeniä pakolaisleireillä. Se on kohtuuton tilanne. Tavoitteena olisi luoda poliittinen prosessi kansanäänestyksen aikaansaamiseksi ja sen turvaaminen, että länsisaharalaiset voisivat palata joko itsenäiseen tai autonomiseen maahan.”
Marokko vastustaa ankarasti Länsi-Saharan itsenäistymistä. YK on James Bakerin johdolla yrittänyt ratkaista ongelmaa, tuloksetta. ”EU voisi osaltaan vaikuttaa asioihin, mutta täytyy muistaa että Yhdysvallat on Marokon voimakas tukija ja James Baker on amerikkalaisena pyrkinyt tasapainoilemaan eri osapuolten näkemysten kanssa. Kysymys on erittäin vaikea. EU:n ja muiden maiden olisi ennen kaikkea tuettava asioiden rauhanomaista ratkaisemista.”
Liittoutumattomuus ei enää olennaista
Ulla Anttila on sanonut, että ”järkiperäinen ja arvoperusteinen ulkopolitiikan tekeminen on Suomessa kovin vaikeaa, joten minun kannattaa pitää ainakin pitkä tauko eduskuntatyöstä”. Lauseen voi tulkita monella tavalla. ”Mielestäni monet Suomen ulkopolitiikkaan liittyvät kysymykset sisältävät vahvoja historiallisia latauksia, joita ei täysin tiedosteta. Totesin jokunen vuosi sitten, että Suomen tulee voida harkita Nato-jäsenyyttä, jos se on tarkoituksenmukaista Suomen EU-jäsenyyden kannalta. Sain tästä hurjasti pyyhkeitä. En kokenut silloin enkä nytkään olevani mikään Nato-intoilija. Olen vastustanut esimerkiksi Yhdysvaltain hyökkäystä Irakiin ja pidän Irakissa nykyisin toteutettavaa linjaa epätarkoituksenmukaisena.”
”Kysymys kriisinhallinnan kehittämisestä on tärkeä Suomelle. EU:ssa kehitetään siviilikriisinhallintaa ja meidänkin on kehitettävä sitä, mutta ei sotilaallistakaan kriisinhallintaa sovi unohtaa. Suomalaisessa keskustelussa on mielestäni liikaa kylmän sodan henkeä. Se, miten EU ja Nato linkittyvät toisiinsa, on jäänyt suomalaisen keskustelun ulkopuolelle.”
Suomen liittoutumattomuuspolitiikkaa on pidetty suuressa arvossa ja korostamme itseämme mielellään rauhanturvaamisen suurvaltana. Maailma muuttuu, mutta Sveitsin kaltaiset valtiot pitävät silti linjansa. ”Suomi on poliittisesti hyvin voimakkaasti liittoutunut EU:hun, jolla on sekä laaja siviilitoiminnan kirjo aina kehitysyhteistyöstä siviilikriisinhallintaan ja toisaalta myös omaa sotilaallista kriisinhallintaa. Mielestäni liittoutumattomuus ja ennen käytetty puolueettomuusterminologia ei tietyssä mielessä ole enää olennaista.”
Maailmassa vastakkainasettelun aika ei ole ohi, ja uusia jännitteitä syntyy. ”Islamilaisten ja kristittyjen välille on syntymässä jakolinja, jota en soisi tapahtuvan. Tästä syystä olen puolustanut Turkin EU-jäsenyyttä, joskin maan olisi kunnioitettava ihmisoikeuksia.”
Lähitulevaisuudessa Ulla Anttila tekee väitöskirjaansa Maanpuolustuskorkeakoulun Koulutustaidon laitoksen tohtoriohjelmassa. Aiheena on ”Uudet konfliktit, kriisinhallinta ja identiteetti − kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan haaste koulutukselle”. Anttila on koulutukseltaan sosiaalipsykologi ja väitöskirjaprosessin alku juontaa juurensa 1990-luvun puoliväliin. ”Srebrenicassa YK oli antanut siviileille eräänlaiset turvatakuut. Rauhanturvaajat lähtivät kuitenkin alueelta pois eikä turvatakuita enää ollutkaan; lähes 8 000 siviiliä surmattiin. Kysymykset siitä, miten rauhaa voitaisiin turvata tehokkaammin, jäivät mieleeni, ja tämä on väitöskirjanikin taustalla. Tarkoitukseni on haastatella sekä siviili- että sotilashenkilöitä. Pyrin arvioimaan kriisinhallinnan kehittämistä useista eri näkökulmista.”
Teksti ja kuva Timo Kalevi Forss
