Kun lähdin komennukselle, toivoin vilpittömästi, että olot Afganistanissa olisivat paranemassa, että paikallinen hallinto ja armeija olisivat itsenäistymässä. Toivoin merkkejä positiivisista kehityssuunnista, toivoin näkeväni komppanioiden ja pataljoonien tuottavan edes minimaalista, mutta kestävää edistystä.”

Armeijan nopean varustamisen yksikön palveluksessa yhdysvaltalainen everstiluutnantti Daniel L. Davis vieraili vuoden aikana eri puolilla Afganistania. Sotilaiden kanssa käytyjen keskustelujen ja partiointikokemustensa perusteella hän toteaa, ettei hänen näkemällään ollut juurikaan yhtäläisyyttä USA:n sotilasjohtajien ruusuisten lausuntojen kanssa. Armed Forces Journal -lehden tuoreessa numerossa Davis vaatii tosiasioiden tunnustamista.

Taktinen tilanne Afganistanissa vaihtelee huonosta surkeaan. Länsimaiden kouluttamat ja aseistamat afgaanijoukot ovat peloissaan, haluttomia taistelemaan ja monilla alueilla sopineet epävirallisesta aselevosta sissien kanssa. Poliisivoimat pysyttelevät paljolti tukikohdissaan, ja kapinalliset liikkuvat vapaasti lähes kaikilla alueilla.

Myös yhdysvaltalaisten sotilaiden taistelumoraali on koetuksella. Davis kuvaa, kuinka sotilaat toivovat selviävänsä Afganistanin-komennuksesta pelkän raajan menettämisellä tai ainakin pääsevänsä vielä yhdelle kotilomalle ennen kuin joutuvat ammutuiksi.

Davisin kirjoitus on hänen asemastaan johtuen poikkeuksellisen rohkeaa julkista kritiikkiä. Tämä kuvastanee sitä, että armeijan keskuudessa on vahvaa tyytymättömyyttä Afganistanin sotaa kohtaan.

Virallisilla lausunnoilla manipuloidaan mielipidettä

Davisin artikkeli asettaa kyseenalaiseksi Suomen virallisen tiedotuskoneiston lausunnot. Olemme kuulleet jatkuvasti, kuinka olot Afganistanissa tai ainakin suomalaisten sotilaiden alueella Pohjois-Afganistanissa ovat parantuneet. Julkaistujen tietojen ja tilastojen valossa on kuitenkin selvää, että tilanne on selvästi huonompi kuin esimerkiksi viisi vuotta sitten. Länsimaalaisten liikkuminen Pohjois-Afganistanissa ja Kabulissa näyttäisi olevan nyt selvästi vaarallisempaa kuin vieraillessani alueella elo-syyskuussa 2010.

Avustusjärjestöjen turvallisuusjärjestelyissä avustava Afghan NGO Security Office varoittaakin uskomasta virallisiin lausuntoihin: ”Kehotamme huomioimaan, että väitteiden esittäjien arvovallasta riippumatta nämä viestit on tarkoitettu yksinomaan vaikuttamaan amerikkalaiseen ja eurooppalaiseen yleiseen mielipiteeseen, eivätkä tarjoa tarkkaa kuvaa tilanteesta niille, jotka asuvat ja työskentelevät täällä.”

Samanaikaisesti kun USA liittolaisineen sotii Afganistanissa, ne käyvät propagandasotaa omia kansalaisiaan vastaan. Kriisinhallintaoperaatio Isafin ”strategisen kommunikaation” keskeinen tehtävä on vakuuttaa kotirintaman yleinen mielipide sodan oikeutuksesta ja heikentää sodanvastaista liikehdintää. Tällainen propagandan ja demokratian suhde on tietysti varsin kyseenalainen.

Tämä koskee myös Suomea. Yhdysvaltojen intresseissä on välittää liittolaismaille mahdollisimman positiivinen käsitys sodan etenemisestä. Kun omat sotilaamme ja viranomaisemme näyttävät pitkälti sitoutuneen Isafin tiedotuslinjaan, on todennäköistä, että ikävät tosiasiat jäävät suomalaisilta kansanedustajilta ja ministereiltä pimentoon.

Reko Ravela