Vierailin Kabulissa toukokuussa 2008. Matkan tarkoituksena oli saada kuva Afganistanin nykytilanteesta ja ottaa selvää naisten asemaa edistävistä hankkeista. Millaista on naisten arkielämä maassa, jossa miesten määräysvalta on ollut ikiaikainen laki?
Afganistan on yksi maailman epävakaimmista maista. Kolmekymmentä vuotta kestänyt sotiminen on repinyt maan hajalle. Nyt Afganistanista yritetään rakentaa ulkomaisen tuen varassa kunnollista kansallisvaltiota.
Kabulin monenkirjava todellisuus avautuu länsimaiselle kävijälle vähitellen. Afganistanilaisten arki kulkee omaa uomaansa, ja yhtenä osana siihen kuuluvat ulkomaiset työntekijät ja avustusjärjestöt. Myös Suomi avustaa Afganistania useissa hankkeissa keskittyen maaseudun, hallinnon ja oikeusjärjestelmän kehittämiseen. Suomi tukee Maailmanpankin hallinnoiman Afganistanin jälleenrakennusrahaston kautta erityisesti kahta merkittävää hanketta, kansallista solidaarisuusohjelmaa ja Afganistanin mikroluotto-ohjelmaa.
Kansallisella solidaarisuusohjelmalla pyritään edistämään kylätason hallintoa, selvittää lehdistösihteeri Sam Karvonen Suomen Afganistanin-suurlähetystöstä. Keskushallinto antaa kyläneuvostojen tekemiä suunnitelmia vastaan käteisvaroja muun muassa vesijärjestelmien kehittämiseksi ja kyläkoulujen ja siltojen rakentamiseksi. Rahaa annetaan pieniä summia kerralla, kyläläiset ovat mukana päätöksenteossa ja kansalaisjärjestöt mahdollistavat toiminnan. Karvosen mukaan luottamus keskushallintoon on kasvanut ja korruptio vähentynyt.
Toinen hanke on mikroluot-to-ohjelma, joka on Karvosen mukaan ollut yksi menestyneimpiä konfliktialueilla toteutetuista luottohankkeista. Pikkupankit tarjoavat pieniä lainoja esimerkiksi maton kudontaa, lampaiden paimentamista tai kyläkojun perustamista varten. Lainansaajista 70 prosenttia on naisia. Lupaavia tuloksia on saatu, sillä yli 90 prosenttia lainoista on maksettu takaisin. Etenkin moni nainen on onnistunut näin työllistämään itsensä ja elättämään jopa perheensä. Moni köyhä on ryhtynyt elannon hankkijaksi, ja usea nainen on jopa saanut jonkinlaisen perheen pään roolin, väittää Karvonen.
Yksin Kabulissa toimii lukuisia avustus- ja kansalaisjärjestöjä YK:n ja EU:n panoksesta puhumattakaan. Kabuliin on siirtynyt myös Wenny Kusuma, tuore YK:n naisrahaston UNIFEMin Afganistanin-johtaja.
”Afganistanissa työskenteleminen ei ole ainoastaan haasteellista vaan myös kiinnostavaa”, aloittaa Kusuma. Kusuma on työskennellyt aiemmin Kosovossa naisten aseman parantamiseksi. Hän uskoo Kosovon esimerkkiin ja siellä toteutettujen hankkeiden soveltamiseen myös Afganistanissa. Suomen ja Afganistanin UNIFEMin yhteishankkeessa koulutetaan lainopillisia neuvojia erityisesti syrjäseutujen naisten tueksi.
Kosovossa on onnistuttu sukupuolten välisen tasa-arvolain ja kansallisen tasa-arvo-ohjelman asettamisessa. Tähän pyritään myös Afganistanissa, mutta haasteena on etenkin hankkeiden toteutus. Kusuma painottaa, että uusien lakien ja ohjelmien pitää koskettaa ja aktivoida paikallista väestöä, niin naisia kuin miehiäkin.
Vain noin 15 prosenttia Afganistanin naisista on luku- ja kirjoitustaitoisia. Naisiin kohdistuva väkivalta on maassa erittäin yleistä, enemmänkin miehen oikeus kuin tuomittava teko. Afganistanissa apua tarvitaankin erityisesti siviilien ja virkamiehistön kouluttamisessa. Esimerkiksi naisten asioita tuntevia laillisuusneuvojia ei ole tarpeeksi. Tässä hankkeessa Suomen UNIFEMiltä saatava avustus on välttämätön. Kyse on käytännöistä, lakien noudattamisesta ja niiden toimeenpanosta. ”Jos lait eivät toimi, tehtävänämme on parantaa niitä”, toteaa Wenny Kusuma.
Afganistanissa avioliitostaan paenneet tai raiskatut naiset saavat harvoin oikeutta ja tukea yhteisöiltään tai yhteiskunnalta. Avun sijaan heidät tuomitaan useiksi vuosiksi vankilaan aviorikoksesta. Näissä tilanteissa on tärkeää, että naisella on mahdollisuus saada oikeudellista neuvontaa ja ennen kaikkea lainopillinen edustaja puolustamaan itseään, painottaa Kusuma.
Viranomaisten kouluttamiseen siis satsataan. Kabulissa toimii virkamiesten koulutuskeskus, mutta se ei tarjoa yhtäläisiä mahdollisuuksia miehille ja naisille, vaikka tärkeänä pyrkimyksenä onkin sukupuolten välinen tasa-arvoinen yhteiselo. Siksi naispuolisille viranomaisille on tarjottava turvalliset puitteet opiskella rauhassa omalla tahollaan. Wenny Kusuman suunnitelmana onkin luoda Kabuliin instituutti naisjohtajuuden kehittämiseksi.
Sitkeyttä, aikaa ja rahaa siis tarvitaan, jotta elämä ja olosuhteet, varsinkin naisen asema, Afganistanissa kohenevat. Kansallisvaltion idea ja kansallistunteen sisäistäminen vaativat sukupolvien vaihtumisen ja kulttuurin muutoksen. Ulkomaisten tahojen, varsinkin Yhdysvaltojen, tukeman presidentti Hamid Karzain asema on heikentynyt. Häntä syytetään myös korruptiosta. Talebanit ovat puolestaan vahvistuneet, ja väkivaltaisuudet maassa ovat viime kuukausien aikana lisääntyneet entisestään.
Hämmästelen Kabulin elämänmenoa. Joka puolella kaupunkia näkyy Kalašnikovit ojossa partioivia tuimia miehiä. Poliiseja, vartijoita ja armeijakuntaa on vaikea erottaa toisistaan. Kabulin kuoppaisilla kaduilla ja myyntikojuissa käy vilinä ja vilske. Kaupustelijat ja kerjäläiset koputtelevat ruuhkassa seisovan automme ikkunoihin. Turbaanipäisten miekkosten ja hätkähdyttävän muodikkaasti pukeutuneiden nuorten miesten seassa liikkuu myös naisia. Mutta hailakansinisiin burkhiin verhoutuneet naiset eivät kulje koskaan yksin vaan kaitsevat lapsia tai kävelevät miehen perässä. Jotkut naiset käyttävät burkhan sijasta päähuivia. Mietin afganistanilaisten todellisuutta ja pelonaiheita.
Lehdistösihteeri Sam Karvosen mukaan tavallisen kansalaisen näkökulmasta tilanne ei ole viime vuosina muuttunut. Turvallisuuden sijaan perushuolenaiheena ovat päivittäinen toimeentulo, työnsaantimahdollisuudet ja tyttären myötäjäismaksut, ja niinkin yllättävät seikat kuin intialaisten TV-sarjojen dramaattiset käänteet.
Kansainvälisen siviilin turvallisuustilanne on puolestaan hiukan erilainen. Kabulissa ulkomaalaiset eivät kävele työ- tai muitakaan matkoja, eivät varsinkaan naiset. Turvallisuustilanne on avustustyöntekijöiden kesken jatkuvana puheenaiheena. Karvosen mukaan riskejä on, ja siksi pitää olla varuillaan. ”Kuka tahansa herättää huomiota ulkomaalaisena, mutta keskelle selkkausta joutuminen on harvinaista, sillä yleensä sellaiset haistaa jo kaukaa”, hän selvittää. Ulkomaalaisen naisen kohtaamat uhkat taas liittyvät siihen, että kerjäläiset saattavat häiritä tai nuoret miehet huudella perään. Mahdollista mutta harvinaisempaa on joutua rikollisjoukkion kidnappaamaksi, ja äärimmäisin mahdollisuus on tulla talebanien kaappaamaksi. ”Sitäkin tosin on tapahtunut”, lisää Karvonen.
Siksipä YK:n ja EU:n työntekijöilleen asettamat turvallisuusmääräykset ovat ehdottoman tiukat. Pienempien järjestöjen työntekijöitä ja toimittajia kuten minua ne eivät koske, mutta yleisiä tapoja ja käytäntöjä kannattaa kyllä noudattaa. Kaikkien muiden tapaan liikumme kollegani kanssa paikasta toiseen ja markkinoille maasturilla huivi päässämme. Minulta se tosin valahtaa usein hartioille, mutten jaksa asetella sitä hiuksille koko ajan uudestaan. Luotan auton suojaan ja ahmin avoimesta ikkunasta Kabulin katujen meininkiä.
Sam Karvonen kuvaa Afganistanin keskushallitusta hengityskoneessa olevaksi potilaaksi. Silti hän suhtautuu maan tulevaisuuteen toiveikkaasti ja sanoo, että jälleenrakennuksessa on saavutettu mittavia tuloksia. Lapsikuolleisuus on vähentynyt merkittävästi. Koulua käyvien määrä on moninkertaistunut. Kuudesta miljoonasta koululaisesta kolmasosa on tyttöjä. Noin 80 prosenttia kansalaisista on perusterveydenhoidon ulottuvilla. Teitä ja siltoja on rakennettu eri puolille maata. Talouden vuosittainen kasvuvauhti on ollut yli kahdeksan prosenttia. Ja Pekingin olympialaisissa Afganistan voitti kautta aikojen ensimmäisen olympiamitalinsa taekwondossa.
Teksti ja kuva Päivi Nikkilä