”Tämä on minulle unelmatyö, jossa saan tehdä työtä yhdessä mielenkiintoisten ihmisten kanssa. Tämä on myös sellainen aihealue, josta ei koskaan voi puhua liikaa. Eniten ilahduttaa se, kun ihmiset havahtuvat, että hekin voivat tehdä jotain ja vaikuttaa.”
Näin kuvaa työtään projektipäällikkö Rosa Puhakainen. Hän koordinoi Ihmisoikeudet.net-projektia, joka on kuuden kansalaisjärjestön yhteinen ihmisoikeuskasvatushanke. Suomessa projekti on ainoa laatuaan. Se käynnistyi opetusministeriön rahoittamana vuonna 2003. Nyt juuri on alkanut projektin viimeinen varman rahoituksen vuosi, mutta saamansa myönteisen palautteen myötä hankkeen tahot kartoittavat jo jatkomahdollisuuksia. Mukana toimimassa ovat Ihmisoikeusliitto, Amnesty, YK-liitto, maailma.net, Unioni Naisasialiitto Suomessa ja Raiskauskriisikeskus Tukinainen.
”Käytännössä me tuotamme ihmisoikeuskasvatusmateriaalia lähinnä verkkoon, mutta resurssien mukaan materiaalia myös painetaan”, Puhakainen kertoo. Tunnetuin painotuote lienee Friidu – tyttöjen ja naisten ihmisoikeudet -kirja, joka on yläluokkien ja lukioiden opettajille sekä ihmisoikeuskasvatusta ja sukupuolten välistä tasa-arvotyötä tekeville kansalaisjärjestöille suunnattu opetusmateriaali. Rosa Puhakaisen työn pääasiallinen kohderyhmä ovat opettajat sekä nuorten kanssa työskentelevät aikuiset. Hän käy kouluttamassa opettajia ja muita kasvattajia ja järjestää seminaareja. Myös nuorille on vedetty työpajoja. Puhakainen tekee myös kouluvierailuja ja kouluttaa vapaaehtoisia kouluvierailijoita. Hankkeessa riittäisi työtä useammallekin työntekijälle, mutta resurssipulan vuoksi Puhakaisen apuna on vain yksi vapaaehtoinen harjoittelija.
Intohimona ihmisoikeudet
”Olen aina ollut kiinnostunut ihmisoikeuksiin liittyvistä kysymyksistä. Turun yliopistossa opiskelin poliittista historiaa ja valtio-oppia sekä Upsalassa rauhan- ja turvallisuudentutkimusta ja kansainvälistä oikeutta”, Puhakainen kertoo. ”Minua kiinnostaa se, mitä pieni ihminen voi tehdä. Ettei esimerkiksi ainoa tapa vaikuttaa ole lähteä mukaan politiikkaan. Arkipäivän yksinkertaisilla asioilla on merkitystä, esimerkiksi sillä miten sanon aamulla bussikuskille huomenta”, hän jatkaa.
Upsalassa viettämänsä vaihto-oppilasvuoden Puhakainen listaa tähänastisen elämänsä parhaaksi jaksoksi. Hän muun muassa osallistui toisena suomalaisena kansainväliseen koulutusohjelmaan, jossa oli ihmisiä yli 20:sta eri maasta ympäri maailmaa. ”Oli kiinnostavaa käydä keskusteluja konfliktialueilta tulevien ihmisten kanssa. Vaikka asioista oli lukenut ja nähnyt kuvia, konkreettinen tapaaminen auttaa todella ymmärtämään asioita”, hän toteaa. Puhakainen pitää vieläkin yhteyksiä kurssitovereidensa kanssa ja kertoo saaneensa hiljattain viestin kolumbialaiselta ystävältään, joka rauhantyötä tehtyään oli joutunut muuttamaan maasta. Nyt ystävä asuu espanjalaisella passilla Englannissa, koska ei voi palata kotimaahansa.
Ihmisoikeuskasvatus-hankkeessa tehdään myös kansainvälistä yhteistyötä. Rosa Puhakainen oli itsekin Kyproksella toteuttamassa sekä Kreikan että Turkin puolelta tuleville opettajille suunnattua kulttuurien väliset rajat ylittävää rauhan- ja konfliktinhallintakoulutusta. Koulutuksen jälkeen opettajat toteuttivat viikon mittaisen leirin lapsille. ”Lapsilla ei ollut samaa kieltä eikä kulttuuria, ja taustalla oli vuosikymmenten vihat ja ennakkoluulot. Leirin palaute oli kuitenkin hyvää.” Järjestäjinä oli suomalaisten lisäksi asiantuntijoita Ruotsista, Hollannista, Israelista, Ugandasta ja Sudanista.
Jokaista sattuu kun tulee haava
Puhakainen on huolissaan suomalaisten nuorten rasistisista asenteista. Hän viittaa Osmo Virrankosken tutkimukseen, jonka mukaan 15-vuotiaiden poikien asenteet ovat entistä rasistisempia. ”Mistä viha tulee? Miten voi vihata sellaista, joka ei edes tule itseä lähelle?”, Puhakainen kysyy. ”Jos ihmiset tutustuisivat enemmän toisiinsa niin ennakkoluulotkin karisisivat. Jokaista sattuu kun tulee haava riippumatta siitä, mistä maasta hän on kotoisin. Se pitäisi ymmärtää.”
Hän on huolissaan myös naisiin kohdistuvasta väkivallasta. ”Fyysiset vammat meillä jotakuinkin hoidetaan, mutta psyykkisiin ei panosteta. Mustelma paranee viikossa, mutta henkinen sellainen kestää monta vuotta. Suurin osa väkivaltatilastoistamme koskee fyysistä väkivaltaa, mutta jos kiusaaminen, haukkuminen, alistaminen, herjailu, uhkailu sekä taloudellinen ja uskonnollinen väkivalta tilastoitaisiin, niin yhteiskuntamme väkivaltatilastot räjähtäisivät huippuunsa”, hän sanoo. Rosa Puhakainen ei kuitenkaan anna julman todellisuuden lannistaa: ”Paljon on tehtävissä. Pienillä asioilla voi vaikuttaa. En ehkä pysty pelastamaan maailmaa, mutta voin auttaa sen naapurin mummon kadun yli tai kuunnella herkällä korvalla skinien huutelua bussissa”, hän toteaa.
Ihmisoikeudet koskevat terroristejakin
Maailman tilanne huolestuttaa Rosa Puhakaista. ”Mietin joskus, että onko demokratia rauhan ehto tai tuottaako rauha demokratiaa. Samalla pitää myös miettiä mihin sitä demokratiaa aina tuupataan. Toimiiko meidän demokratiamallimme myös Kiinassa, Lähi-idässä tai Afrikassa?”, hän kysyy.
”Kansanedustuksellisuus, vaikuttamismahdollisuudet, sananvapaus ovat asioita joihin uskon, mutta se miten niitä toteutetaan on eri asia.” Keskusteltaessa terrorismista Puhakainen toteaa, että terrorismin vastaista sotaa käydään jo ihmisoikeuksia loukkaamalla. ”Kyllä terroristeillakin on samat ihmisoikeudet kuin kenellä tahansa muulla ihmisellä. Kiduttaminen tai epäinhimillinen kohtelu ei ole sallittua heidänkään kohdallaan.”
Rosa Puhakaisella on seuraavaksi suunnitteilla opettajille suunnnattu koulutusosio, jonka aiheena ovat tabut ja ”kielletyt puheenaiheet”. Opettajien on joskus vaikea ottaa esille aiheita kuten tyttöjen ympärileikkaus, seksuaalinen itsemääräämisoikeus tai konfliktit ryhmässä, jossa on oppilaita joita asia suoraan koskee. Silti Puhakainen peräänkuuluttaa, että asioista pitää puhua rehellisesti ja suoraan. ”Kun olen käynyt puhumassa opettajille niin tuntuu, että ihmisoikeudet käsitteenä koetaan kovin vieraiksi, etäisiksi ja juridisiksi. Sellaiselta ne varmaan tuntuvatkin, ellei ymmärrä niiden mukanaoloa elämän jokaisella osa-alueella syntymästä kuolemaan. Ne eivät ole vain äänioikeutta tai kokoontumisen vapautta, vaan myös oikeutta ruokaan, ravintoon ja asuntoon”, Puhakainen toteaa.
Pienten paikkakuntien haasteet
Rosa Puhakainen ei pohdi ihmisoikeuskysymyksiä ainoastaan työssään. Aikaisemmin hän toimi vapaehtoisena aktivistina Amnestyssä ja vetää siellä edelleen ihmisoikeuskasvatusryhmää osittain vapaaehtoisesti ja osittain linkittyneenä nykyiseen työhönsä. ”Tämä on palkitsevaa työtä ja sellaista mitä haluan tehdä. Olen niin innostunut aiheesta, että vapaa-ajallakin testaan ja kehittelen ihmisoikeuskasvatusmateriaaleja. Työ on myös palkittu, uusi vapaaehtoisporukalla suunniteltu ihmisoikeuslautapeli on juuri saanut rahoituksen”, Puhakainen sanoo nauraen.
Hän toivoisi työhönsä lisää resursseja ja visioi pienten paikkakuntien herättämistä pohtimaan ihmisoikeuskysymyksiä. ”Parhaimmassa tilanteessa ovat isoissa kaupungeissa asuvat koulutetut, jo muutenkin yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneet ihmiset. Itse lähtisin mielelläni pienille paikkakunnille. Nopeasti kasvaneet kasvukeskukset olisivat tärkeä kohderyhmä. Helsinki on monikulttuurisempi kuin maaseutu”, hän toteaa. Puhakainen toistaa usein nuorten huomioimisen tärkeyttä. ”Nuoriin pitäisi pystyä vaikuttamaan nyt, koska täyteen kuppiin on myöhemmin vaikea kaataa lisää. Nuorena omaksutut asenteet kestävät koko elämän”, hän sanoo.
Teksti ja kuva Maisa Kuikka
