Kansannousut, talouskriisit ja occupyliikkeet ympäri maailmaa kertovat kapitalismin globaalista kriisistä. Occupy Oakland -aktiivi ja hip hop -musiikin veteraani Boots Riley vieraili The Coup -yhtyeensä kanssa Suomessa Funky Elephant – festivaaleilla. Samaan aikaan Suomessa vieraili toinen rapmusiikin uranuurtaja, Esham. Riley korostaa konkreettisen yhteiskunnallisen liikkeen merkitystä, Esham puolestaan symboloi jälkikapitalistisen Detroitin ankeaa ja passivoivaa ilmapiiriä.

Boots Riley syntyi vuonna 1971 Chicagossa poliittisesti aktiiviseen perheeseen. Hän päätyi lopulta Detroitin kautta Oaklandiin, missä perusti kantaaottavan hip hop -yhtyeen The Coupin. Ensimmäinen levy kantoi nimeä Kill My Landlord. Neljäs albumi aiheutti kohun vuonna 2001. Riley seisoi levyn kannessa Dj Pam The Funkstressin kanssa räjähtävien World Trade Centerin tornien edessä painaen kitaranvirittimen nappia. Kesällä tehty kansi korvattiin uudella ja julkaisupäivä siirtyi.

”Alussa en pitänyt itseäni artistina vaan ajattelin, että musiikkini tarkoitus olisi auttaa poliittisen liikkeen organisoitumista. Tuumin itsekseni: kolme miljoonaa levyä, aseita, perustamme tukikohdan”, nauraa Riley. ”Kun Occupy Oakland alkoi Kaliforniassa, tajusin, että tavoitan paljon enemmän ihmisiä kuin mitä on mahdollista inspiroida pelkästään musiikin kautta.”

Boots Riley on yksi Occupy Oaklandin näkyvimmistä aktiiveista. Muita tunnettuja artisteja ovat olleet muun muassa Mistah F.A.B, Too Short, MC Hammer ja Zion I. Liike valtasi viime syksynä Oaklandin keskustassa Frank H. Ogawa Plazan usean viikon ajaksi. Myös kaupungin merkittävä satama suljettiin, ja ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1946 julistettiin yleislakko. Vaikka lakko lopulta rajoittui kaupungin sisälle ja kesti vain yhden päivän, se oli symbolinen voitto protestiliikkeelle.

”On toimittava suoraan ammattiliittojen kautta ja pysäytettävä taloudellinen tuotanto. Luokka-analyysi puuttuu kokonaan. Vasta Occupy Wall Street -liikkeen syntymisen jälkeen on alettu puhua siitä, että yksi prosentti hallitsee 99:ä prosenttia. Kyse on riistosuhteesta. Me emme halua pelkästään todeta, että näin on asianlaita. Haluamme muutosta.”

Marxilainen jenkkiräppäri

”Olen kommunisti. En pelkää sanoa sitä ääneen. Monet anarkistit ovat oikeasti kommunisteja, mutta haluavat irrottaa itsensä menneisyyden virheistä. Jopa Marx itse sanoi, että ’en ole marxilainen’. Kommunistit ovat tehneet virheitä. Tärkeintä elämässä on mennä eteenpäin ja tehdä, mikä on oikein. Varallisuus tulee jakaa tasaisemmin.”

Vanhat perinteiset vasemmisto-oppositioliikkeet eivät ole Rileyn mukaan tukeneet Yhdysvaltojen occupyliikettä, vaan pikemminkin kritisoineet sen rakennetta.

”On totta, ettei toiminta näytä perinteiseltä liikkeeltä. Sen yleiskokous on riitaisa. Minäkin ajattelin alussa, ettei tästä tule mitään. Mutta juuri se tunne mahdollistaa uusien osallistujien aktivoimisen. Uudet tulokkaat katselevat ympärilleen ja huomaavat, että nämä tyypit eivät ymmärrä sen paremmin kuin muutkaan, mitä ovat tekemässä. Kun vanhemmat aktivistit tulevat teorioidensa kanssa, monet saattavat kokea jäävänsä ulkopuolelle ja tyytyä tukemaan sivusta. Occupyliikkeen juju on siinä, että jos et itse tee oma-aloitteisesti jotakin liikkeen hyväksi, kukaan ei sitä tee.”

Riley kritisoi 1960-luvulla syntynyttä uutta vasemmistoa siitä, että se vei taistelun pois ihmisten jokapäiväisten huolten keskeltä. Se romantisoi luokkataistelun, teki siitä vähemmän todellisen. Keskityttiin makrotalouteen ja pantiin nuoret johtamaan sitä yliopistokampuksilta.

”Totta kai opiskelijat saivat jotakin aikaan, mutta suurin osa työväestöstä jäi ulkopuolelle. 1930-luvulla Montanaa, Utahia ja Coloradoa kutsuttiin kommunistien pesäkkeiksi. Siellä järjestettiin lakkoja, ja militantit pantiin sileäksi konekiväärein. Toisen maailmansodan aikaan kommunistinen puolue kuitenkin liittoutui valtion kanssa natsi-Saksaa vastaan ja lopetti keskittymisen sisäisiin asioihin. Enää ei puhuttu rasismista ja muista yhteiskunnallisista ongelmista”, Riley kertoo.

”Sodan jälkeen heitä tietenkin alettiin vainota, kun he järjestäytyivät ammattiliittoihin. Lopulta he vetäytyivät turvaan suurkaupunkeihin kuten New Yorkiin, San Franciscoon ja Chigagoon, joissa oli helpompaa sulautua massaan. Ihmiset jätettiin yksin ja lopulta he liittyivät oikeistopuolueeseen. Heidän lapsenlapsistaan tuli oikeistorepublikaaneja.”

FBI:n COINTELPRO-ohjelma, joka pidettiin salassa vuoteen 1971 asti, oli osa 1960-luvun liikkeen kukistamista.

”Kaikesta syytetään FBI:ta, ja aito kritiikki vasemmiston omaa toimintaa kohtaan on jäänyt puutteelliseksi. Totta kai tiedämme, että FBI toimii ihmisiä vastaan. Ihmiset saivat kirjeitä, joissa kehiteltiin konflikteja heidän välilleen. Ongelmat olisivat varmasti ratkenneet, jos he olisivat soittaneet toisilleen ja sopineet asioista. Koko ohjelma olisi päättynyt siihen paikkaan. Viranomaiset tunsivat ryhmien välisen kilpailun sävyttämän poliittisen ilmapiirin ja osasivat toimia tilannetta hyödyntäen. Sama ongelma vaivaa myös Occupy Oakland -liikettä.”

Jälkikapitalistinen Detroit

Samaan aikaan Rileyn kanssa Suomessa vieraili toinen legendaarinen hip hop -artisti, Esham (Rashaam Attica Smith). Esham julkaisi ensimmäisen levynsä jo 13-vuotiaana. Vaikka hän ei ole urallaan nauttinut listamenestyksistä, monet nimekkäät artistit Eminemin ja Insane Clown Possen tavoin ovat ottaneet vaikutteita hänen lanseeraamastaan ”acid-rapista”.

Väkivaltatilastojen kärkeen lyhyessä ajassa noussut haamukaupunki Detroit on autotellisuuden jätin General Motorsin tehtaiden kadottua muuttunut surulliseksi esimerkiksi jälkikapitalistisesta paikkakunnasta. Omakotitalon saa omaksi 450 dollarilla. Siellä occupyliike ei ole onnistunut mobilisoimaan ihmisiä.

”Tämä on ensimmäinen kerta, kun ylitän rapakon”, Esham toteaa. ”Suomi on uskomaton. Tämä on kuin paratiisi verrattuna siihen, mistä tulen. Occupyporukat protestoivat ympäri maata, myös Detroitissa. En edes tiennyt, mitä he tekivät. Kai he protestoivat taloudellisen tilanteen vuoksi. He kyllä tulivat, mutta lähtivät nopeasti. Mikään ei ole muuttunut.” Horrorcore-genren pioneerin Eshamin musiikki on synkkää. Se voidaan helposti mieltää uhoamiseksi ja väkivallan ihannoimiseksi.

”Puhun musiikissani asioista, joista kukaan ei Detroitissa halua puhua. Teen brutaalia taidetta kokemuksistani. Jossain vaiheessa kaikki meni taloudellisesti huonoon suuntaan. Autoteollisuus romahti. Ihmiset menettivät työpaikkansa ja rikollisuus lähti kasvuun”, luettelee Esham.

”En tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kaikki eivät selviydy, sillä matkan varrella on paljon ansoja. Rikollisuutta on kaikkialla. Meille Detroit tarkoittaa helvettiä. Sieltä ammennan lyriikkani. Pyrin kertomaan, ettei väkivalta ole kivaa. Huolimatta negatiivisista kuvista, joita musiikkini sisältää, koen olevani hyvin positiivinen luonteeltani. Rauha maailmaan!”

Toisin kuin Riley, Esham ei näe poliittisessa liikkeessä toimimista mielekkäänä.

”Kaikki lähtee minusta. En usko organisoitumiseen. Yksi maailma, yksi kansa. Yritin joskus auttaa joitain kavereitani, mutta… Detroitissa on vielä hyviä ihmisiä, mutta kai nykyään menee huonosti kaikkialla maailmassa, paitsi teillä täällä Suomessa.”

Konkretian vaatimus

Boots Riley ei usko muutoksen olevan mahdollinen ilman liikettä.

”Se ei ole mahdollista individualistisesti. Mutta jos ihmiset eivät näe, että saavutetaan jotain konkreettista, he kokevat, että tämä koko liike-höpötys on vain teoreettista silmänlumetta, jolla ei ole substanssia. Mitä räppärit tarkoittavat puhuessaan rahasta ja aseista? Raha merkitsee vapautta köyhyydestä ja kykyä maksaa laskut”, lataa Riley. ”Aseet ovat fyysistä valtaa siinä tilassa, jota ihmisillä ei ole ilman liikettä. Ihmiset ovat puolustaneet oikeuttaan kantaa aseita, etenkin etelässä, koska se mahdollistaa yksityisten vartijoiden vastustamisen. 1900-luvun alussa kaivostyöläiset menivät lakkoihin. Yritykset palkkasivat yksityisiä vartijoita ampumaan ja tappamaan lakkoilijoita. Noihin aikoihin oli paljon verilöylyjä. Työläisten oli pakko puolustautua.”

Ensimmäiset asekieltosopimukset suunnattiin mustaa väestöä vastaan. Koteihin tehtiin rynnäkköjä, joissa aseita etsittiin ja takavarikoitiin.

”Monet rap-artistit yrittävät sisällyttää musiikkiinsa tietoa selviytymisestä: hommaa kokaiinia, opettele valmistamaan, jakamaan ja myymään sitä. Niin on tehtävä selviytyäkseen. Se on itse asiassa paljon konkreettisempaa kuin se, että joku sanoo: luota itseesi. Puhutaan köyhyydestä ja kuinka päästä pois ghetosta. Liikkeen puuttuminen on kuitenkin suurinta individualistista militantismia.”

Obama toi muutoksen

Kun Suomen poliittiset päättäjät vierailevat Kiinassa tai Venäjällä, vaaditaan keskustelua maiden ihmisoikeuksista. Kun presidentti Sauli Niinistö äskettäin tapasi presidentti Barack Obaman, ei juuri noussut tarvetta puhua Yhdysvaltojen ihmisoikeusloukkauksista tai Guantánamosta.

”Obama on toiminut monessa suhteessa pahemmin kuin Bush. Bushin kaudella monet olivat tietoisia ylimielisyydestä ja ahneudesta. Obama esittää olevansa edistyksellisempi, vaikka samalla pommittaa Afganistania, Pakistania ja Afrikkaa. Hän on kapitalismin kumileimasin, sen mukava edustaja. Black face in a high place”, Riley runoilee.

Esham puolestaan ei halua puhua politiikkaa.

”Ihmiset pelkäävät. Kuka tahansa, joka sanoo jotain, voidaan ampua. En yritä hyökätä politiikkoja vastaan. Jos hyökkäät, voit joutua murhatuksi. Obama toi muutoksen: kaasun hinta nousi.”

Riley ei usko, että poliittista järjestelmää voidaan muuttaa äänestämällä.

”Kun pyydät jotain nukkehallitsijoilta, vaaleissa valituilta viranomaisilta, mikään ei muutu. Vasta kun menet suoraan nukkemestarin luo saat hallitsijat tanssimaan. Jos ei ole liikettä, ihmisten etua ajavat johtajat potkitaan pois tai heidät pakotetaan työskentelemään kapitalismin hyväksi.”

Liike aktivoi

Boots Riley kertoo, että Occupy Oakland on onnistunut aktivoimaan ihmisiä. He ovat onnistuneet palauttamaan häädettyjä asukkaita koteihinsa, sillä pankit ovat pelänneet liikkeen voimistumista näiden epäoikeudenmukaisuuksien ympärillä.

”Totuus on, että vasta kun on olemassa liike, joka haastaa ja uhkaa kapitalistisen luokan voittoja, on mahdollista saada johtajia sen ulkopuolelta. Emme ole saaneet kansalaisoikeuksia, positiivista syrjintää, hyvinvointia tai terveydenhuoltoa valitsemalla viranomaisia vaaleissa. Positiivinen syrjintä saavutettiin Nixonin kaudella. Ei siksi, että Nixon olisi ollut edistyksellinen. Oli liike, joka loi painetta päätöksentekoon. Edes Kennedy ei ollut aluksi valmis hyväksymään kansalaisoikeuksia. Vasta kun on suljettu tehtaita ja syntynyt liikehdintää, joka on uhannut muuttua vallankumouksellisiksi organisaatioiksi, on saatu parannettua ihmisten arkea.”

Occupy Oaklandia on pidetty kaikkein radikaaleimpana USA:n occupyliikkeistä.

”Ihmiset määrittelevät sanan radikaali eri tavoin. Haluan varmistaa, että emme sorru identiteettipolitiikan ansoihin ja tee itsestämme ’todellisia’ vallankumouksellisia tyyliin ’nyt sinä kuuntelet meitä’. Mutta olemme kyllä kannattaneet suoraa toimintaa esimerkiksi työpaikoilla sekä areenoilla, joissa voi puuttua ihmisten hyväksikäyttöön.”

”Arabikevään” inspiraatio

Suomen valtamediassa kiinnostuttiin occupyliikkeestä vasta, kun se alkoi toimia Yhdysvalloissa. Riley painottaa Pohjois-Afrikan tapahtumien synnyttämää inspiraatiota Yhdysvalloissa.

”’Arabikevät’ oli se, mikä sai ihmiset liikkeelle. Tosin nyt on käynyt selväksi, etteivät saavutukset olleet niin merkittäviä kuin annettiin ymmärtää. Ehkä Tunisiassa on tapahtunut muutos parempaan. Minä ja monet Occupy Oaklandin aktiivit vierailimme Euroopassa, muun muassa Kreikassa ja Espanjan Barcelonassa, ja tunnemme hyvin niitä porukoita.”

”Mediassa prosessi esitettiin väkivallattomana vastarintana. Annettiin ymmärtää, että esimerkiksi Egyptissä mielenosoittajat tekivät yhteistyötä poliisin ja armeijan kanssa. He eivät näyttäneet väkivaltaa, josta ihmiset joutuivat kärsimään.”

Rileyn mukaan Naton hyökkäys Libyaan oli puhdasta opportunismia, jolla ajettiin omia intressejä. USA:n hallitus oli yllättynyt, sillä kansannousut olivat ajaneet sen liittolaiset pakosalle. Hyökkäys Libyaan oli täydellinen kombinaatio, jossa päästiin käsiksi maan öljyvaroihin ja samalla kiillotettiin kuvaa vapauden puolustajana. Riley painottaa, että vielä maaliskuussa 2011 Libyan kapinallisia oli vain tuhat. Media syytti Muammar Gaddafia väkivallattomien mielenosoittajien tappamisesta.

Väkivallan tulkintoja

Syksyllä Oaklandin poliisi hääti Occupy Oaklandin leirin aukiolta rajuin ottein.

”Oaklandin poliisilaitos harjoitteli Israelin armeijan kanssa vain muutama kuukausi ennen Occupy Oaklandin alkamista. Sotilasteollisella kompleksilla on vahva yhteys siihen, miten Occupy Oaklandiin reagoitiin. Väkivalta mielletään väkivallaksi vain silloin, kun se kohdistuu Yhdysvaltoihin itseensä. Kun poliisi hakkaa mielenosoittajaa, sitä ei mielletä väkivallaksi. Toisaalta on esitetty runsaasti kritiikkiä, jossa on perusteltu, ettei poliisin väkivaltainen vastustaminen johda mihinkään.”

”Sama armeija, joka käyttää miljardeja dollareita ja tappaa ihmisiä ympäri maailmaa vapauden nimissä, tappaa tuhansia ihmisiä omassa kotimaassaan, ihmisiä, jotka toivovat vapautta ja demokratiaa. Kyse ei ole vapaudesta vaan voitoista. Tämä on todellisuus, jonka kanssa joudumme tulemaan toimeen”, Riley toteaa.

Esham kiistää, että USA:n sodat ympäri maailmaa auttaisivat detroitilaisia millään tavalla.

”Detroit on Irak. Detroitkin näyttää siltä kuin se olisi pommitettu. En minä tiedä, miksi ne sotivat siellä. Ne sodat vaikuttavat kaikkiin. En tiedä, mikä on oikein ja mikä väärin. Toivon, ettei kukaan sotisi missäään ja kaikkialla olisi niin kuin Suomessa. Toivon, että avaruusoliot tulevat ja pelastavat kaikki”, hän nauraa.

”Muutos voi tapahtua vain liikkeen kautta. Liike on joukko yksilöitä, jotka päättävät tehdä jotakin. Liikkeen luonne riippuu yksilöistä, jotka toimivat siinä. Kaikkein tärkeintä on motivaatio. On luotettava itseensä, jotta muutos olisi mahdollinen”, Riley kiteyttää.

Karim Maiche ja Hannu Stark