Alustava sopu Syyrian kemiallisista aseista

Alustava sopu Syyrian kemiallisista aseista

Syyria sodan eskaloitumisen uhka näyttäisi toistaiseksi väistyneen. USA ja Venäjä ovat päässeet alustavaan sopuun Syyrian kemiallisten aseiden määrästä, ja siitä, kuinka ne tuhotaan. USA:n ulkoministerin John Kerryn mukaan Syyrian tulee päästää YK:n asetarkatastajat maahan viimeistään marraskuussa ja aseet tulisi tuhota vuoden 2014 puoliväliin mennessä.

Sopimuksessa ei määritellä, mitä keinoja mahdollisesti käytetään, mikäli Syyria ei täyttäisi annettuja ehtoja. On kuitenkin muistettava, että kemiallisten aseiden tuhoaminen on pitkä ja haastava prosessi. Esimerkiksi Yhdysvallat itse aloitti jo 1970-luvulla tuhoamaan omia kemiallisten aseiden varastojaan. Yhä tänä päivänä kymmenen prosenttia arsenaalista sanotaan olevan tuhoamatta ja USA:n pitäisi päästä niistä suunnitelmien mukaan kokonaan eroon vuoteen 2023 mennessä.

USA ja sen liittolaiset ovat syyttäneet Bashar al-Assadin hallitusta kemiallisten aseiden käytöstä maan pääkaupungin Damaskoksen lähellä. Syyria on kiistänyt syytökset. YK:n kemiallisten aseiden tarkastajat ovat keränneet näytteitä paikoista, joissa kemiallisen iskun on väitetty tapahtuneen 21. elokuuta. Tuloksia pitäisi saada YK:n osalta tämän päivän kuluessa. YK:n raportti ei kuitenkaan vastaa kysymykseen, kuka kemiallisia aseita on mahdollisesti käyttänyt.

Toistaiseksi ei ole varmaa näyttöä siitä, kuka kemiallisia aseita on mahdollisesti käyttänyt. USA:ta ja sen liittolaisia on syytetty hatarien tiedustelutietojen käytöstä. Irakin miehitykseen vuonna 2003 johtaneiden tiedustelutietojen todenperäisyys on vesittynyt viime vuosien aikana. Nykyään pidetään itsestään selvänä, että USA manipuloi tietoa oikeuttaakseen hyökkäyksen Irakiin.

Lisää:

Israel syyttää Obamaa pehmeilystä