Suomen suosituimmat vaalit järjestetään ensi vuoden tammi-helmikuussa. Suomen presidentin valta ei vedä vertoja Venäjän lähes kaikkivaltiaan virkaveljen valtaoikeuksille eikä sitä voida myöskään verrata Yhdysvaltojen presidentin valtaan. Mutta ei virka Suomessa merkityksetön ole.

Presidentti vastaa suhteista Yhdysvaltoihin, Kiinaan, Venäjään, Intiaan, Brasiliaan ja osoittaa suuntaa Suomen Nato-politiikalle, jossa kaikkien kolmen suuren puolueen ehdokkaat vaikuttavat olevan samalla linjalla. Perussuomalaisten Timo Soini on näyttänyt vihreää valoa Nato-jäsenyydelle. Kokoomuksen Sauli Niinistö ja demareiden Paavo Lipponen "höökisivät" vaikka heti sotilasliittoon jos vain kansa "ymmärtäisi" tukea projektia.

Vihreiden ja kansalaisvaltuuskunnan Pekka Haavisto puolestaan näyttäisi olevan hallituksen linjoilla. Hän on eri yhteyksissä sanonut, ettei Nato-jäsenyys ole nyt ajankohtainen, mutta että Nato on tärkeä yhteistyöorganisaatio kriisinhallinnassa.

Ruotsalaisten Eva Biaudet ei ole sanonut vielä paljonkaan, ei sen enempää Natosta kuin muistakaan tärkeimmistä presidentin tehtäviin kuuluvista asioista. Keskustan presidenttiehdokkaaksi ainoana halunnut Paavo Väyrynen tunkee Soinin kanssa osittain samoille kentille, mutta hän on myös valitettavasti toistaiseksi ainoa ehdokas, joka on nostanut Nato-jäsenyyden vastustamisen esille.

Vaikka emme Suomessa menekään vaaleihin Putin–Medvedev-tandemin ja Yhtenäinen Venäjä -valtapuolueen johdolla, on Niinistö–Lipponen-tandemin johtama Yhtenäinen Nato -puolue apupuolueineen silti huolestuttavan vahva. Tilanne olisi lähinnä absurdi, ellei se olisi niin vakava. Suurin osa kansasta on ollut koko ajan vakaasti Natoon liittymistä vastaan, mutta yksiselitteisesti Natoon liittymistä vastustavia presidenttiehdokkaita ei liiaksi tunnu löytyvän.

Hallitusohjelman taakse meneminen ei tässä kysymyksessä tee ketään viisaammaksi. Se heijastaa ainoastaan sixpackin jakomielistä suhtautumista jäsenyyteen. Kokoomus vie Suomea askel kerrallaan kohti Natoa ja muut antavat periksi. Hallitusohjelmassa Natoa kuvataan eurooppalaisen turvallisuuspolitiikan keskeisenä foorumina ja Suomen luvataan toimivan EU:n ja Naton yhteistyön kehittämiseksi. Lisäksi Suomi ilmoittaa ylläpitävänä mahdollisuutta hakea sotilasliiton jäsenyyttä. Kaiken tämän myyntipuheen keskellä sitten todetaan yhdellä lauseella, ettei "Suomi tämän hallituksen aikana valmistele liittymistä". Tämä on kaiketikin itsestäänselvä asia. Koska Natoon liittymisellä ei ole kansan kannatusta, ei jäsenyys myöskään ole ajankohtainen. Nato ei ota jäsenekseen maita, joiden kansalaismielipide ei tue liittymistä.

Tarja Halosen presidenttikauden jälkeen Nato-jäsenyyttä karsastaville on iso haaste luoda vaikuttavaa oppositiota yhtenäiselle Nato-puolueelle ja sen dominoimalle medialle. Vähimmäistavoite voisi olla, että kuka sitten Suomen presidentiksi valitaankin, hänen olisi vaalikampanjan aikana sitouduttava siihen, ettei hänen aikanaan valmistella Natoon liittymistä ja Suomen ulkopolitiikan linjan militarisoimista. Itsestäänselvää pitäisi myös olla, että kansan mielipidettä ei voida sivuuttaa tämän mittaluokan asiassa. Se tarkoittaa sitä, että ei presidentillä eikä hallituksella ole poliittista mandaattia liittää Suomea Natoon ilman kansanäänestyksessä hankittua suostumusta.

Kirjoittaja on Suomen Rauhanpuolustajien puheenjohtaja.