Maailmalla vietettiin hiljattain Tshernobylin ydinreaktorin räjähdyksen 20-vuotispäivää. Onnettomuutta on hyvä muistaa monestakin syystä. Suomeen rakennetaan parhaillaan viidettä ydinvoimalaa, ja kallistuneen energian ja Venäjän ener-giakortin käytön myötä mielipideilmasto on kääntynyt ydinvoimamyönteiseksi. Keskustelua kuudennen ydinvoimalan rakentamisesta on pohjustettu.

Energia on erottamaton osa valtioiden ulkopolitiikkaa, eikä energiaturvallisuudesta puhuminen tarkoita välttämättä turvallisella tavalla tuotettua energiaa. Lähi-idän öljystä on maksettu jo tähän mennessä hirvittävä hinta.

Ydinvoimateknologia on myös portti ydinaseiden valmistamiseen. Se muistetaan aina sopivissa yhteyksissä. Iranin havittelema ydinvoima leimataan ilman todisteita ydinaseohjelmaksi ja vaaraksi maailmalle, mutta Israelin, Pakistanin ja Intian valmiit ydinaseet mainitaan ikään kuin niillä ei olisi juuri merkitystä.
Yhdysvallat taas on kehitellyt pitkään ”taistelukentillä käyttökelpoisia” ydinaseita ja sen vakiokalustoon kuuluvat jo nyt köyhdytetyllä uraanilla terästetyt ohjukset. Niitä käytettiin Persianlahden sodassa 1991, Naton pommituksissa Kosovon sodassa 1999 ja Irakin sodassa 2003. Köyhdytetyn uraanin maaperään jättämä säteily vaikuttaa vielä pitkään ihmisten terveyteen ja luontoon.

Suurvaltojen ydinaseet koskevat aiempaa välittömämmin myös suomalaisia. Suomen EU-taistelujoukko-kumppanit Ranska ja Britannia uudistavat omia ydinaseitaan ja ydinaseoppiaan. Ranskan presidentti Jacques Chirac uhkasi tammikuussa, että Ranska on valmis käyttämään myös ydinasetta sellaista valtiota kohtaan, joka hyökkää terrorismin avulla Ranskaa vastaan. Britit ovat osoittaneet suurempaa realiteettien tajua ja todenneet, ettei terrorismia vastaan voi taistella ydinasein. Sen sijaan siellä korostetaan ”itsenäisen ydinpelotteen säilyttämisen” merkitystä maan turvallisuudelle. Näköpiirissä ei tosin ole vihollista, jota vastaan sitä tarvitaan. Britannia on uudistamassa sukellusveneistä laukaistavia Trident-ydinkärkiä, jotka hankittiin kylmän sodan aikana Neuvostoliittoa vastaan. Uudistaminen tapahtuu yhteistyössä Yhdysvaltojen kanssa, jota taas on kritisoitu Britanniassa siksi, että jo nyt Tridentien käyttö on riippuvainen yhdysvaltalaisesta teknologiasta. Brittien ”itsenäisen ydinpelotteen” opilla ei ole katetta.

Ydinasevarustelusta huolestuneet ovat perään-kuuluttaneet ydinasevaltojen vastuuta vuonna 1968 solmitun ydinsulkusopimuksen toteuttamisesta. Sopimuksen VI artiklan mukaan sopijavaltioilla on velvoite ryhtyä toteuttamaan ydinaseriisuntaa. Kyse ei siis ole pelkästään siitä, että sopimuksella pyritään estämään uusien ydinasevaltojen synty, vaan se sisältää velvoitteen nykyisille ydinasevalloille ryhtyä riisumaan omaa ydinasearsenaaliaan.

Suomella olisi nyt erinomainen tilaisuus kesällä alkavan EU-puheenjohtajuutensa aikana nostaa esille energiaturvallisuuden lisäksi kysymys ydin-sulkusopimuksen toteuttamisesta.

Markku Kangaspuro