Kööpenhaminassa pidettiin tänä vuonna 10.–11. elokuuta konferenssi, jonka aiheena oli ydinaseeton arktinen vyöhyke. Järjestäjinä toimivat Tanskan ulkopoliittinen instituutti, Parliamentary Network for Nuclear Non-Profiliferation and Disarmament, Tanskan ja Kanadan Pugwash-osastot sekä ruotsalainen SLMK.

Aihe ei ole suinkaan uusi. Siitä on keskusteltu jo 1970-luvulta lähtien etenkin Kanadassa. Ilmaston lämpeneminen, pohjoisen napa-alueen jääpeitteen sulaminen sekä ajatus arktisen alueen kiihtyvästä käytöstä merenkulkuun, kaasu- ja öljylähteenä sekä kalastusalueena ovat tehneet asevarustelun rajoittamisesta jälleen huippuajankohtaisen aiheen. Kilpailu alueen luonnonvaroista ja siihen liittyvä asevarustelu osoittavat uhkaavia kasvun merkkejä.

 Arktisen alueen rauhanomaisen yhteistyön ensimmäiset toiveikkaat askeleet otettiin viiden rantavaltion tapaamisessa. Kokoukseen ottivat osaa Tanska (Grönlanti), Kanada, Norja, Venäjä ja Yhdysvallat (Alaska). Kokous pidettiin toukokuussa 2008 Grönlannin Jacobshavnissa. Siellä saavutettiin yksimielisyys tulevista avoimista neuvotteluista, jotka koskevat arktisen alueen ympäristönsuojelua ja siellä asuvien 51 alkuperäiskansan oikeuksien kunnioittamista. Alustava laillinen perusta arktisen alueen jakamiselle rantavaltioiden kesken on YK:n merioikeusyleissopimus vuodelta 1982.

Aiheeseen liittyviä neuvotteluja tullaan todennäköisesti jatkamaan pian. Ydinaseettoman vyöhykkeen luominen arktiselle alueelle vaatii pitkän sarjan tärkeitä ja perustavanlaatuisia toimenpiteitä.

 Kesäinen Kööpenhamina houkutteli konferenssiin parisen kymmentä osanottajadelegaatiota ympäri maailmaa, muun muassa toiselta puolelta maapalloa Australiasta ja Uudesta-Seelannista. Arvovaltaisimpiin osallistujiin kuului Uuden-Seelannin entinen aseriisuntaministeri Matt Robson. Australia ja Uusi-Seelanti ovat ydinaseetonta vyöhykettä. Ne ovat demilitarisoidun Etelänapamantereen naapureita. Osallistujia oli myös Kanadasta, Ranskasta, Norjasta ja Grönlannista. Ruotsia edustivat Gunnar Westberg sekä allekirjoittanut.

Keskusteluissa keskityttiin kahteen pääaiheeseen: ilmaston kehitykseen ja siihen liittyvään pohjoisen alueen tavoitettavuuteen sekä itse ydinaseettoman vyöhykkeen muodostamiseen. Gunnar Westberg esitteli uusimpia rajoitetun ydinsodan ilmastovaikutuksista (ydintalvi) saatuja tutkimustuloksia. Allekirjoittanut luonnosteli ydinaseettomuussopimuksen erilaisia osa-alueita.

Sopimisen hankaluudet

Arktisen ydinaseettoman vyöhykkeen luominen vaatii useiden uusien ongelmien selvittämistä. Alueen maantieteellisen laajuuden määritteleminen lienee niistä keskeisimpiä. Vyöhykkeen muodostavat pohjoisen napapiirialueen maat Tanska (Grönlanti), Suomi, Islanti, Kanada, Norja, Venäjä, Ruotsi ja USA. Islanti sijoittuu pääosin napapiirin eteläpuolella, vain maan pohjoiskärjessä sijaitsevat Grimseyn ja Kolbeinseyn saaret ovat napapiirin pohjoispuolella. Ranskalle kuuluvat St. Pierren ja Miquleonin saaret Kanadan Atlantin puoleisella rannikolla halutaan myös liittää ydinaseettomaan vyöhykkeeseen.

Alueella sijaitsevien kolmen ydinasemahdin kanssa neuvotteleminen vaatii erikoiskäsittelyä. Neljän pohjoisen Nato-maan kanssa neuvottelemisen lähtökohtana on, että näiden maiden ja sotilasliiton välille on solmittu sopimus. Suurimman haasteen ydinaseettoman vyöhykkeen muodostamiselle asettaa pohjoisessa sijaitseva kansainvälinen merialue. Sen käytöstä neuvotteleminen tarkoittaa käytännössä sopimusta kaikkien maailman maiden kanssa. Tässä yhteydessä kuvaan astuvat myös kaikki ydinasevaltiot. Tämänkaltaista sopimusta rajoittavat sadat kansainvälisen merialueen vapautta koskevat säädökset, joista johtuen ydinaseettoman vyöhykkeen muodostamisprosessi tulee aiheuttamaan reilun tukun valituksia.

Konferenssin lopuksi julkaistiin suositus siitä, miten alueen muodostaminen ja neuvottelut tulisi käynnistää. Tämä suositus toimitetaan eri maiden hallituksille ja kansainvälisille organisaatioille. Konferenssin järjestäjät pyrkivät julkaisemaan kirjoitukset erillisenä kirjana.

Jan Prawitz

Kääntänyt Timo Kalevi Forss.

Artikkeli on julkaistu alun perin Läkare mot kärnvapen -lehdessä numero 118/2009.

www.slmk.org