Puolueet linjaavat näkemyksiään liittyen taiteeseen, talouteen ja vaikka mihin. Yksi keskustelunaihe on kuitenkin jäänyt turhan vähälle huomiolle: turvallisuuspolitiikka. Tarkemmin sanottuna näkemykset sotilaallisista perusratkaisuista.

Toki aihe on monisyinen ja yksinkertaiset, äänestäjiin vetoavat vastaukset ovat mahdottomia, mutta hieman voisivat puolueet ajamaansa politiikkaa avata jo ennen vallankahvaan pääsemistä.

Ajetun politiikan lisäksi olisi hienoa, jos puolueet kertoisivat, millä motiiveilla valittua politiikkaa toteutetaan. Otetaan esimerkki: keskustelu varuskuntien säilyttämisestä tai alasajosta. Säilyttämistä voidaan puolustaa esimerkiksi maa-alueiden turvaamisen nimissä tai ihan reilusti aluepoliittisista syistä. Varuskuntaverkostoa voidaan taas ajaa alas se mielessä, että miesvahvuudelta suppeampi armeija ei niin montaa kasarmia tarvitse, tai vaihtoehtoisesti pasifistisen aatteen palossa.

Tavoitteet voivat olla samoja, mutta motiivit tyystin erilaisia. Ja kyllähän äänestäjän tulisi tietää, miten poliitikot ajamansa politiikan perustelevat.

Yleisellä tasolla tuntuu, että aina on väärä aika puhua Nato-jäsenyydestä. Joko vaalit ovat vasta tulossa tai vaihtoehtoisesti menneet jo ohi ja hallitusohjelma lyöty lukkoon, avaimet viskattu aurinkoon. Aina on ennenaikaista ja ehkä joku päivä jo myöhäistä keskustella.

Puoluekuria ja yhteisiä näkemyksiä harrastetaan melkein jokaisessa puolueessa, mutta selkeää kantaa Natoon ei tunnu moniltakaan löytyvän. Taidetaan pelätä sitä, että vahingossa pyllistetään jollekin äänestäjäryhmälle toisille kumarrellessa. Mahdollisesti varovaisesti muistutetaan transatlanttisen yhteistyön tärkeydestä tai vaaditaan kansanäänestystä, mutta silloinkaan ei välttämättä ilmoiteta puolueen omaa näkemystä tai puolueen valtaan päästyään ajamaa politiikkaa.

Olisiko aika vetäistä sika säkistä ja tarkastella puolueiden vaaliohjelmia ja turvallisuuspoliittisia linjoja ennen kauppojen syntymistä äänestyskopissa?

Vaikka puolueet lupaisivat mitä vaalien alla, on valppaan kansalaisen tehtävä seurata tehtyjä päätöksiä ja harjoitettua politiikkaa myös vaalien välillä. Kansanvalta ei toteudu ilman aktiivista kansaa. Se kaikkien tulisi pitää mielessä.

HALLITUSPUOLUEET

Aatteita, entä tekoja?

Ruotsalainen kansanpuolue ilmoittaa reippaasti, että »Kansainvälisessä yhteistyössä tarvitaan voimakkaita mielipiteenilmauksia aseidenriisunnan jatkamisen puolesta, erityisesti mitä tulee ydinaseisiin ja muihin joukkotuhoaseisiin. Kansainvälisen asekaupan valvontaa tulee kiristää.»

Hieman mattoa vedetään edellisen lausunnon alta, kun vaaditaan aktiivista tukea »transatlanttiselle turvallisuusyhteistyölle» ja EU:n ja Naton kriisinhallintatoimille. Ikään kuin transatlanttiset operaatiot eivät olisi osallisia monien kriisien lietsomiseen.

Yleinen (miesten) asevelvollisuus takaa uskottavan puolustuksen, mutta valmius syvempään Nato-osallistumiseen (lue: jäsenyyteen) pitää säilyttää, vaikka nuo ovatkin toisensa poissulkevia asioita.

Kypäräpappi aina ja ikuisesti

Yleisessä on tiedossa, että Kansallinen kokoomus ajaa Suomea Natoon kuin käärmettä pyssyyn. Ylpeitä ollaan siitä, että puolustusvoimien yhteensovittaminen Naton kanssa on hyvällä mallilla. Puolueen linjauksen mukaan täysjäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa.

Se, että Nato, sen operaatiot ja keskeiset valtiot tuntuvat vetävän ongelmia puoleensa, ei ole johtanut johtopäätökseen, että nuo ongelmat voisivat tulla kolkuttelemaan meidänkin ovellemme jäsenyyden myötä.

Pienen kauneusvirheen kokoomuksen määrätietoiseen Nato-linjaan aiheuttaa se tosiasia, että vieläkään emme kerhoon kuulu. Emme vaikka puolue on häärännyt hallituksessa mielin määrin ja miehittänyt keskeisiä ministeriöitä jo vuosia. Hyvinvointivaltio on tehokkaasti ajettu alas, mutta sotilaallinen liittoutumattomuus on harmillisesti säilynyt ainakin nimellisesti.

Suo, kuokka, ja Jussi

Keskustan puolustusratkaisu perustuu asevelvollisuuden ja alueelliseen puolustuksen varaan. Alueellinen puolustus on kiertoilmaisu varuskuntien säilyttämisen muodossa toteutettavalle aluepolitiikalle. Aluepolitiikka puolestaan on kiertoilmaisu tulonsiirroille ruuhka-Suomesta muuhun Suomeen.

Vaikka varuskuntiin ei ollakaan valmiita koskemaan, ollaan asevelvollisuutta kehittämässä vastaamaan paremmin tarkemmin määrittelemättömiä siviilikriisinhallinnan tarpeita. Kansainvälisillä areenoilla suomalaisten tulisi keskittyä vahvuuksiinsa ja rauhanvälittämis- ja sovittelutehtäviin, vaikka Nato-yhteistyötä halutaankin jatkaa.

Avoimin mielin ollaan valmiita rakentamaan siltoja läntisen ja islamilaisen maailman välille toivottamalla Turkki EU:n jäseneksi.

Ei, tais siis joo

Vihreillä turvallisuuspolitiikassa tärkeäksi osaksi ilmoitetaan lupaavasti sotien ja väkivaltaisten konfliktien ennaltaehkäisy. Valikoivan asevelvollisuuden ajaminen johtanee pidemmällä aikavälillä palkka-armeijaan.

Turvallisuusuhiksi nähdään valtioiden välisiä selkkauksia enemmän ilmastonmuutos, ympäristökatastrofit ja ydinenergian riskit, terrorismi, maailmanlaajuiset epidemiat ja tietoyhteiskunnan haavoittuvuus.

Vihreät ovat availleet keskustelua asevelvollisuuden alasajosta ja valikoivasta asevelvollisuudesta. Mahdollinen palkka-armeija tuskin olisi hirvitys puolueelle. Se, että palkka-armeija johtaisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä lopulta Nato-jäsennyyteen, ei tunnu keskustelussa liikaa pomppivan esille.

Asevelvollisuusarmeijan alasajo sopii myös presidentiksi haikailevan Pekka Haaviston linjaan. Natoon Pekka meitä ajaa, oikein hurraa-huutojen saattelemana.

OPPOSITIOPUOLUEET

Eu ongelma, Nato ei

Perussuomalaisilla ulko- ja turvallisuuspolitiikan kivijalan muodostaa asevelvollisuus. Puolueen mukaan yhteiskuntaluokkia jo vuosikymmenten ajan yhdistänyt asevelvollisuusarmeija saisi jatkaa eloaan tulevaisuudessakin. Lisäbonuksena turvallisen elon takaamiselle asevelvollisuuden suorittaminen on vaaliohjelman mukaan itsetunnonlähde ja kunnia-asia. Suuri johtaja Timo Soini totesikin taannoin, että armeija on viimeinen turvasatama heteromiehelle. Se, miten intiimin tiivis miesporukan yhteiselo korostaa maskuliinista heteronormatiivisuutta, jäi hieman avoimeksi.

Tosin Soini on henkilökohtaisesti ajamassa asevelvollisuusarmeijaa alas vaatimuksellaan pikaisesta liittymisestä Natoon, joka ei ole erityisen varusmiesoptimoitu.

Puolue myöntääkin realiteetit, vaaliohjelmassa todetaan seuraavaa: »Tosiasia onkin, että maamme nykyjohto haikailee Natoon.»

Kansaa valmistellaan liittymiseen väittämällä, että yleinen asevelvollisuus olisi mahdollinen myös Nato-jäsenyyden vallitessa. Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelma mukaan on kuitenkin käytännössä selvää, että »Nato-jäsenyys johtaisi yleisestä asevelvollisuudesta luopumiseen, sillä Nato-jäsenyyden myötä maanpuolustushenki heikkenisi.»

Liekö suurin este kuitenkaan maanpuolustushengen heikkeneminen vaan Naton ammattisotilaiden ja varusmiesten yhteensovittamisen vaikeus.

Joo, ei, kyllä

SDP ei kuukautta ennen eduskuntavaaleja ole vaaliohjelmaa ainakaan nettisivuillaan julkistanut. Näinköhän julkistaa ollenkaan. Sopivan hämärä ja epäselvä linja ennen vaaleja vapauttaa mahdollista tulevaa hallitustyöskentelyä kummasti.

Puheenjohtaja Jutta Urpilainen on kuitenkin linjannut, että Nato-jäsennyys ei ole ensi vaalikaudella ajankohtainen kysymys. Täyttä irtiottoa yhteistyöstä puolue ei reaalipolitiikan maailmassa elävänä kuitenkaan vaadi: »Monipuolinen turvallisuusyhteistyö Naton kanssa jatkuu, jos se on meistä kiinni, mutta tämä yhteistyö ei edellytä sotilasliiton jäsenyyttä.»

Vaikka enemmänkin voisi työväenpuolueelta toivoa, on Urpilaisen linjaus rohkaiseva irtiotto Lipposen–Ahtisaaren Nato-linjasta. Asevelvollisuutta demarit eivät ole ajamassa alas.

Me vastustetaan kaikkea

Demarien toverit vasemmalla, Vasemmistoliitto, on jämäkämpi turvallisuuspoliittisissa kannanotoissaan. Puolueen vaaliohjelmassa julistetaan että »Ei Natolle» ja »Pois Afganistanin sodasta».

Sotilaallinen liittoutumattomuus todetaan rauhaa ja vakautta edistäväksi turvallisuuspoliittiseksi ratkaisuksi. Tavoitteeksi asetetaan Suomen asema rauhanturvaamisen suurvaltana, joka panostaa YK:n operaatioihin ja vetäytyy Afganistanista. Viime aikoina otsikoissa olleet armeijan määrärahat todetaan riittäviksi, eikä kasvattamisen varaa nähdä. Huomiota kiinnitetään myös Horneteihin puuhattavan rynnäkköaseistuksen ongelmallisuuteen.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että oppositiossa vietetyt vuodet helpottavat rohkeita irtiottoja. Pahimmat 1990-luvun synnit ovat jo painuneet unholaan, eivätkä reaalipolitiikan pakotteet ole liikaa tahranneet toimintaa. Se, mitä hallitukseen päästyä olisi tehty, voi olla jo jotain ihan muuta.

Koti, uskonto ja isänmaa

Kypäräpapiksi kypäräpapin paikalle halajavat kristillisdemokraatit eivät luota Vuorisaarnan pasifistiseen linjaan. Asevelvollisuutta kannatetaan ja yhteistyötä Naton kanssa kehitetään.

Maailmanlaajuisesti merkittäväksi myönnettävän Lähi-idän konfliktin ratkaisua ja pysyvän rauhan saavuttamista halutaan edesauttaa tunnustamalla Israelin valtion oikeudet turvallisiin rajoihin.

MUUT PUOLUEET

Kysymyksiä, ei vastauksia

Muutos2011 on persuista irronnut radikaalifraktio. Puolue ei ota suoraan kantaan turvallisuuspoliittisesti arkaan Nato-kysymykseen. Vaatimus kansanäänestyksen järjestämisestä riittää kannanotoksi, ja puolueen jäsenet saavat olla asiasta mitä mieltä haluavat. Muutenkin puolue kavahtaa puoluekuria: »Jokainen puolueen ehdokas tai edustaja voi muodostaa oman kantansa mistä tahansa asiasta, joka ei kuulu puolueen puolueohjelmaan», todetaan puolueen kotisivuilla.

Köyhät eivät sodi

Köyhien asialla keskittyy vero- ja tulonjakopolitiikkaan. Valtion sisäistä turvallisuutta tuetaan kyllä tasaamalla tuloeroja, mutta tarkemmat kannanotot turvallisuuspolitiikasta loistavat poissaolollaan puolueen nettisivuilla.

Eläkettä, ei pommeja

Senioripuolueen turvallisuuspoliittiset näkemykset jäävät eläkepommin jalkoihin. Dominoiva eläke- ja eläkeläiskeskustelu peittää muut vivahteen alleen, ja puolustuspoliittinen linja riippunee varsin sattumanvaraisesti kulloinkin äänessä olevasta ehdokkaasta.

Yhdessä rintamassa, »ei»

Suomen kommunistinen puolue on suora sanoissaan ja tinkimätön periaatteissaan. SKP vaatii yksiselitteisesti joukkoja kotiutettaviksi Afganistanista ja irtautumista Nato-kumppanuudesta. Asemenoja on vähennettävä ja säästyneille rahoille varmasti keksittäisiin käyttöä sosiaalisten tulonjakojen piiristä.

Puolueen vaade rauhanpolitiikkaan palaamisesta herättää hämmennystä: koska sellaista on harjoitettu?

Irti kaikesta

Itsenäisyyspuolueen linja ja kanta ovat selviä. Puolue ei luota EU:n turvallisuuspolitiikkaan sen enempää kuin EU:hun noin laajemminkaan. Irti EU:sta halutaan mitä pikimmin ja Nato on kauhistus. Piste. Lyhyestä virsi kaunis.

Saako sen kopioida?

Hieman yhden asian liikkeeksi profiloitunut Piraattipuolue on ollut varsin ambivalentti muissa kuin tekijänoikeuskysymyksissä. Yhteistä linjaa ei puolueella turvallisuuspolitiikkaan ole, eivätkä yksittäiset ehdokkaatkaan ole nousseet esiin aiheeseen liittyvin kannanotoin. Tarkasti määritellyn linjan puuttuminen tosin vapauttaa ehdokkaat olemaan ihan julkisesti ja luvalla turvallisuuspoliittisista kysymyksistä juuri sitä mieltä, mitä haluavat.

Työtä, ei sotaa

Kommunistinen työväenpuolue haluaa tyystin eroon sotapolitiikasta. Armeija on ajettava alas siten, että vain rajavartiosto jää jäljelle. Nato-yhteistyöstä pyristellään irti voimallisesti ja asekauppa vaaditaan lopetettavaksi.

Vieraat pelottavat

Vapauspuolue on suora ja aromeiltaan räväkkä. Jyrkkä »Ei» Natolle sekoittuu vaatimuksiin sotilaiden kriisipesäkkeistä vetämiseen. Monikulttuurisuus on kauhistus, ja moskeijoiden sekä minareettien rakentaminen halutaan kieltää. Kansallista turvallisuutta halutaan turvata käpertymällä omiin oloihin.

Jari Tamminen