Köyhdytettyä uraania sisältäviä ammuksia käytettiin ensimmäisen kerran laajassa mittakaavassa 20 vuotta sitten vuonna 1991 Persianlahden sodassa. Sen seurauksena monet Irakissa ja Kuwaitissa sijaitsevat alueet saastuivat merkittävässä määrin. On kulunut kaksi vuosikymmentä, ja maailmanlaajuisesta vastustuksesta huolimatta noin 20 maata käyttää tai varastoi edelleen näitä ristiriitoja herättäviä aseita.1

Uraaniaseet läpäisevät panssaroidun suojakerroksen, ja niitä voidaan laukaista panssaroiduista ajoneuvoista ja lentokoneista.

Radioaktiivinen ja myrkyllinen köyhdytetty uraani syntyy sivutuotteena ydinvoimateollisuudessa uraanin rikastamisprosessissa. Köyhdytetty uraani on karsinogeenista eli syöpää aiheuttavaa, ja samat valtiot, jotka tuottavat sitä ja käyttävät sitä aseissa, ovat laatineet tarkat ohjeet sen käytölle.

Sekä Britannian että Yhdysvaltojen armeijat tietävät, että köyhdytetty uraani on vaarallista. Vuodesta 1991 ne ovat varoittaneet joukkojaan mahdollisuuksien mukaan altistumasta sille.

Tätä varovaisuusperiaatetta ei kuitenkaan ole laajennettu koskemaan siviilejä, jotka joutuvat asumaan ammusten saastuttamilla alueilla.

Terveysvaikutuksista kiistellään

Uraaniaseiden terveysvaikutuksista keskustellaan yhä kiihkeästi. Aseiden käyttäjät kiistävät niiden vahingollisuuden, kun taas terveysalan ammattilaisten raportit Irakista ja muualta kertovat, että syöpätapaukset ja epämuodostuneiden vastasyntyneiden määrät ovat kasvaneet.

Arvostelijoiden mukaan yhdessäkään laajamittaisessa, epidemiologisessa tutkimuksessa ei ole osoitettu syy–seuraus-suhdetta terveyshaittoihin, mutta he ovat täysin tietoisia merkittävistä ongelmista, jotka liittyvät tämänkaltaiseen tutkimuksentekoon konfliktin kokeneilla alueilla. Näitä ongelmia ovat muun muassa: väestön liikkuminen, terveyspalvelujen ja väestön rekisteröinnin romahtaminen, turvallisuusongelmat, teknisen tietämyksen ja välineistön puute, sen tiedon puute missä kyseisiä aseita on käytetty sekä kilpailu terveydenhuollon painotusten kanssa.2

Uraaniaseet ovat tällä hetkellä laillisia. Niiden käyttö kuitenkin selvästi sotii useita kansainvälisen humanitaarisen oikeuden periaatteita vastaan. Siksi valtiot ja päättäjät yhä kasvavassa määrin hyväksyvät sen, että uraaniaseiden käytön kieltävä sopimus on saatava aikaan. Tämä ehkä vaatii muutosta ajattelussa: maamiinojen ja rypäleaseiden vaikutuksia koskeva yksinkertainen syy–seuraus-ajattelu olisi mukautettava varotoimiin perustuvaan ajattelumalliin. Tätä tavoitetta kohti ollaankin menossa, sillä tänä vuonna Belgia ja Costa Rica asettivat uraaniaseille kansallisen käyttökiellon.

Uraaniaseita koskeva kasvava levottomuus sai vahvistusta viime vuonna. YK:n yleiskokouksen äänestyksessä tuli äänivyöry kolmannen kerran, kun 148 valtiota tuki ehdotusta että tiedon siitä, missä uraaniaseita on käytetty, tulee olla läpinäkyvämpää.3

Läpinäkyvyyden merkitys kasvaa

Täysi läpinäkyvyys on ratkaisevan tärkeää, kun uraaniaseiden käytön riskejä siviileille pyritään minimoimaan. Maailman terveysjärjestöllä (WHO), Kansainvälisellä atomienergiajärjestöllä (IAEA) ja YK:n ympäristöohjelmalla (UNEP) on vaihtelevat käsitykset köyhdytetyn uraanin haitoista. Kaikki ne silti korostavat saastuneiden alueiden riskien tiedostamisen ja parannustöiden merkitystä.

Armeijat jättävät kuitenkin toimittamatta tiedot uraaniaseiden käytöstä riittävän nopeasti, mikä saattaa edellä kuvatut suositukset naurunalaisiksi. Läpinäkyvyyyttä tarvitaan kipeästi esimerkiksi Afganistanissa. Siellä presidentti Hamid Karzai on kyseenalaistanut Yhdysvaltojen viranomaisten antaman tiedon, ettei uraaniaseita ole käytetty, ja vihjasi, että USA:n operaatioiden jäljiltä oli löydetty radioaktiivisesti saastuneita alueita.

Yhdysvaltojen A10-lentokoneet, joita on käytetty Libya-interventiossa, ovat myös nostaneet läpinäkyvyys-kysymyksen esiin. On kuultu spekulaatioita siitä, että konfliktissa käytetyt pommit ja risteilyohjukset saastuttivat maata, mutta yksityiskohtaisissa analyyseissa ei löydetty todisteita tukemaan näitä väitteitä.4

Kun huomio keskittyi edellä mainittuihin aseisiin, monilta meni ohi keskeinen seikka: A10- ja Harrier-lentokoneissä käytettiin mahdollisesti uraaniammuksia Libyan konfliktin alkuvaiheessa. Afganistanissa taas Yhdysvallat kiisti, että A10-koneet olisivat käyttäneet uraaniammuksia ja kertoi, että koneet oli varustettu voimakkaasti räjähtävillä ammuksilla.5

Jos tämä pitää paikkansa, se saattaa viitata siihen, että USA on vihdoin myöntänyt, että uraaniaseiden käytöllä "humanitaarisisssa interventioissa" voi olla kielteisiä vaikutuksia.

Merkille pantavaa on, että Gaddafin hallinto pyrki nopeasti hyödyntämään väitteitä uraaniaseiden käytöstä omassa propagandassaan.

USA:n tuoreimpien väitteiden todenperäisyys on yhä kyseenalainen, mutta kansainvälinen uraaniaseiden vastainen rintama jatkaa laajenemistaan. Radioaktiivisten aineiden hallitsematon käyttäminen sodankäynnissä on raskas taloudellinen ja poliittinen taakka konflikteista toipuville valtioille ja terveysriski siviileille. Se levittää pelkoa ja sotii useita alkeellisimpia säteily- ja ympäristösuojelunormeja vastaan.

Uraaniaseiden käyttö on saatava – ja se tulee – loppumaan.

Doug Weir

Kirjoittaja on uraaniaseiden kieltoa ajavan kansainvälisen verkoston koordinaattori.

1. Uraaniaseiden käyttäjät ja varastoijat: http://www.bandepleteduranium.org/en/i/21.html

2. Vastuukysymys: http://www.bandepleteduranium.org/en/docs/134.pdf

3. 148 maata vaati läpinäkyvyyttä köyhdytetyn uraanin käytölle YK:n äänestyksessä: http://www.bandepleteduranium.org/en/a/364.html

4. Väitteillä, että köyhdytettyä uraania käytetään ohjuksissa, ei edelleenkään näytä olevan perusteita: http://www.bandepleteduranium.org/en/a/404.html

5. USA kiistää käyttäneensä köyhdytettyä uraania Libyassa ja kieltäytyy sulkemasta pois sen käyttöä tulevaisuudessa: http://www.bandepleteduranium.org/en/a/402.html

Suomentanut Anu Harju