Rauli Virtasen syyskuussa 2011 ilmestynyt kirja Suezilta Afganistaniin – suomalaiset rauhaa turvaamassa on mielenkiintoinen tuttavuus. Sen rungon muodostavat pitkälti aikalaisten itsensä tekemät päiväkirjamerkinnät, kirjeet sekä haastattelut. Kirja painottuu Suezin-, Kyproksen- ja Libanonin-operaatioihin. Tekijä toteaakin näistä ajoista kuluneen jo sen verran aikaa, ettei paljastuksista, sanomisista ja mokista enää nouse kohua.

Seikkailunhalu ja palkka olivat suurimmat motiivit, kun ensimmäiset rauhanturvaajat lähtivät Seutulan lentokentältä Suomessa ennen näkemättömän suurilla, USA:n ilmavoimien Globemaster- ja Fairchild-kuljetuskoneilla kohti tuntematonta joulukuussa 1956. Toki monilla oli motiivina myös se, että "oltiin tekemään jotain tärkeää, jotain arvokasta", kuten Suezilla 1956–57 palvelleiden miesten perintöä vaalinut Jorma Reinimaa kirjassa toteaa. Kirjan lopussa haastateltujen, Afganistanissa palvelleiden naisrauhanturvaajien motiivina palvelukselleen tulevat esiin muun muassa itsensä kehittäminen, ura ja armeijassa opittujen taitojen soveltaminen käytäntöön.

Aikalaisten omista päiväkirjamerkinnöistä voi lukea, minkälaisiin olosuhteisiin rauhanturvaajat ovat milloinkin päätyneet. Ensikokemuksina Egyptistä kerrotaan "Likaa kaikkialla, haju aivan henkeäsalpaava". Osansa kirjassa saavat kokemukset niin huollon toimimattomuudesta, arjen puuduttavuudesta kuin alkoholin käytön mukanaan tuomista ongelmista. Myös panttivankidraamat löytävät paikkansa kirjan sivuilta.

Suomalaisten rauhanturvatehtävissä henkensä menettäneiden kohtaloita ei jätetä käsittelemättä. Ensimmäinen rauhanturvaoperaatio Suezille vei kotimaahan paluun jälkeen kahden rauhanturvaajan hengen sieltä saatuihin tauteihin. Kyproksella esimiesten uhoilu ja hölmöily koitui suomalaisten turkkilaisiin kohdistamien hyökkäystoimien johdosta 22-vuotiaan viestimies Matikaisen kuolemaksi. Liikenne, miinat ja tienvarsipommit ovat myös vaatineet omat suomalaisuhrinsa. Mainintana kirjassa kerrotaan myös oman käden kautta tapahtuneista kuolemista. Oman lukunsa saavat vuonna 2006 Israelin tykistöllään suorittamat YK:n Khiamin tarkkailuaseman aseettomien sotilastarkkailijoiden murhat.

Suomalaisten vahvuus rauhanturvaajina

Suomalaiset rauhanturvaajat ovat olleet useimmiten pidettyjä paikallisten asukkaiden keskuudessa. Vahvuutena suomalaisilla on ollut rauhallisuus, paikallisen väestön kunnioitus ja uhoamisen puuttuminen. Myös humanitaarisen avun antaminen paikallisväestölle on ollut ominaista joukoillemme. UNIFILin aikana suomalaisten sairaala tarjosi sairaanhoito- ja lääkäripalveluja myös paikallisille.

"Vanha rauhanturvaamisjärjestelmä toimi maailmassa siihen asti, kun oltiin suhteellisen staattisissa olosuhteissa osapuolten välissä ja osapuolet noudattivat tulitaukosopimuksia", toteaa kirjassa haastateltu eversti Kari Höglund.

Suomalaisten rauhanturvaajien toiminta on muuttunut maailman mukana. Tämän päivän operaatiot vaativat huolellisen valmistelun, tehokkaan koulutuksen ja huipputason varusteet turvaamaan itse rauhanturvaajaa. Operatiivisen toiminnan onnistuneen läpiviemisen lisäksi huomiota on kiinnitetty myös kenttälääkinnän tasoon. Kirurgiaan erikoistuva lääkäri Dan Gustafsson kertoo, miten suomalaisilla on mukanaan ensimmäistä kertaa rauhanturvaamishistoriassa lääkinnän erikoisryhmä. Afganistanin tapahtumien johdosta on havahduttu myös siihen, että suomalaisenkin sotilaan mieli saattaa järkkyä. Operaatiossa on mukana henkisen ensiavun antoon koulutettuja henkilöitä. Operaatioiden jälkeen sotilaille on kotiuttamiskoulutus, jonka yhteydessä on vielä mahdollisuus käydä läpi palvelusaikaisia tapahtumia, kertoo kirjassa haastateltu everstiluutnantti Petri Kosonen.

Siviilikriisinhallinnan ja rauhanvälityksen suurvallaksi

"Suomi tullee lähivuosina vetäytymään Afganistanin ISAF-operaatiosta, ja tämän jälkeen maamme kriisinhallintaprofiili on matalaakin matalampi", kirjoittaa Rauli Virtanen. Kuluja rauhanturvaamisesta syntyy, vaikkemme siellä itse olisi mukana. Komentaja Mikko Santavuori kertoo Suomen maksavan YK:n rauhanturvaoperaatioista vuosittain noin 40–50 miljoonaa euroa. Rahat eivät tule rauhanturvabudjetista vaan ulkoministeriön satunnaisten jäsenmaksujen momentilta.

Virtanen ottaa esille myös sen, että tehtävät rauhanturvaoperaatioissa tarjoavat myös muuta kuin sotilaallista osallistumista. Ugandassa EU:n ja Afrikan unionin rauhanturvaoperaatiossa toimi suomalainen Katja Grekula operaation tasa-arvokouluttajana. Ensisijaisesti naisten ihmisoikeuksien asiantuntijana hän puhui somalisotilaille muun muassa homoista, lesboista, ympärileikkauksista ja vaimon paikasta.

Kirjaan haastateltu presidentti Martti Ahtisaari näkee, että suomalaisten rauhanturvaajien lippua on syytä pitää korkealla. Hän kokee Suomen olevan "ihan maailmanmahti rauhanturvatoiminnassa". Ahtisaari ottaa esille myös rauhanvälittämisen ja siviilikriisinhallinnan Suomen uusina mahdollisuuksina.

EU:n siviilikriisinhallintaoperaatio EULEXin suunnitteluryhmässä toiminut Antti Häikiö toteaa kirjassa. että "Sotilaallinen toiminta perustuu joukkoihin ja kalustoon, kun taas siviilitoiminta perustuu osaamiseen. Siviilikriisinhallinnassa yhden henkilön vaikuttavuus on se, että pieni maa kuten Suomi, jolla on korkea osaaminen, pystyy antamaan tämäntyyppiseen toimintaan vaikuttavuudeltaan valtavan panoksen."

Virtanen päättää kirjansa suomalaisten erityisvahvuuksiin: "pehmeä rauhanturvatoiminta, jolle ovat leimallisia kunnioittavat suhteet siviiliväestöön, kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun yhdistäminen rauhanturvatoimintaan ja kyky lähestyä konfliktin eri osapuolia."

Kirjaa voi lämpimästi suositella kaikille, joita kiinnostaa suomalaisten osallistuminen rauhanturvaamiseen. Vaikka kirja käsittelee pääosin rauhanturvatoiminnan alkupään operaatioita, on sen sisältö monipuolinen ja tulevaisuuden visioiden suhteen eteenpäin kannustava.

Juha Laine

Kirjoittaja on palvellut rauhanturvaoperaatioissa kolmesti, UNIFILissä Libanonissa 1997–1998 ja KFOR-joukoissa Kosovossa 2002–2003 ja 2003–2004.