Nuoresta risupartaradikaalista rauhantyön konkariksi

”Muutama vuosi sitten mua oltiin heittämässä ulos pienasekonferenssista Ranskassa, kun kerroin olevani kansanedustaja”, Ilkka Taipale, 63, naurahtaa. Konferenssiväki oli sitä mieltä, että vain kansalaisjärjestöihmiset ovat tervetulleita. ”Selitin, ettei Suomessa voi olla kansanedustaja kuulumatta vähintään kymmeneen järjestöön.”

Ja monessa Taipale onkin ollut mukana. Työura on vienyt mm. ylilääkäriksi Kellokoskelle, sosiaalipsykiatrian professoriksi Tampereen yliopistoon ja selvitysmieheksi sosiaali- ja terveysministeriöön. Eri luottamustehtävissä hän on ajanut parannuksia lukihäiriöisten, vankien, asunnottomien, mielisairaiden, työttömien ja alkoholistien asemaan.

Useille Taipale on tuttu rauhantyöstään. Hän toimi Rauhanliiton toiminnanjohtajana vuosina 1980–86 ja istui Kansainvälisen rauhantoimiston IPB:n johtokunnassa 1981–97. Onpa hän ehtinyt toimia yhteistyöhankkeiden puuhamiehenä myös Kiinan, Mosambikin ja lähialueiden – erityisesti Itämeren ja Venäjän – suuntaan.

Alkusysäyksen kohti rauhan-aattetta ja sosiaalisen vastuun ottoa antoi Pentti Linkolan pasifistinen pamfletti Isänmaan ja ihmisen puolesta (1960).

”Se oli täydellinen pommi suomalaisessa yhteiskunnassa, vain 16 vuotta sodan jälkeen. Siitä lähti monen kulttuuriradikaalin, myös minun eettisluontoiset pohdinnat liikkeelle”, Taipale muistelee. Helsingin yliopistolla hän tapasi runoutta, kirjallisuutta, musiikkia ja etenkin elokuvia harrastavia hengenheimolaisia.

Sukupolvea kutsuttiin myöhemmin risupartaradikaaleiksi, kun osalle alkoi kasvaa parta. Vaikutteita rauhanfilosofiasta he hakivat erityisesti Englannista. Sadankomitea, jonka puheenjohtajana Taipale toimi 1970-luvun alussa, perustettiin 1963 juuri brittiläisen mallin mukaisesti.

Intohimo kirjallisuuteen on siivittänyt Taipaleen elämää. Suomennoksen Bodo Mansteinin teoksesta Ydinsota ja väestönsuojelu hän luovutti Tammelle käytännössä hääpäivänään vuonna 1966. Vielä samana vuonna hän toimitti Sadankomitean ensimmäisen pamfletin Ydinasioita. Hän oli myös mukana perustamassa Ydin-lehteä, yhteiskunnallista Huutomerkki-kirjasarjaa ja Rauhankirjallisuuden edistämisseuraa.

Kirjallinen tuotanto on paisunut sen verran, että tänä vuonna Taipale pitää omaa pöytää Helsingin ja Turun kirjamessuilla. Hänen osaksi toimittamansa, sodan terveysvaikutuksiin pureutuva War or Health (2002) on juuri käännetty venäjäksi. Parhaillaan sitä työstetään arabiaksi. Esipuheen on kirjoittanut YK:n pääsihteeri Kofi Annan.

Muutama sana rauhasta

”Maailmanrauha edellyttää seitsemän sukupolven työtä. Se on pitkäjänteistä, koko elämän mittaista työtä. Sillä tavoin armeijassakin ollaan, 40 vuotta ja sitten mennään eläkkeelle”, Taipale huomauttaa.

Hänen mukaansa rauhanliikkeestä ylläpidetään mielikuvaa, että se on pelkkää aseistakieltäytymistä. Kyse on kuitenkin paljon suuremmasta – laaja-alaisesta yhteiskunnallisesta, kansainvälisestä ja ennen kaikkea humanitaarisiin arvoihin linkittäytyneestä voimasta. Sen haasteena on edistää rauhankulttuuria, kumota pinttyneitä stereotypioita ja murtaa vallalla olevia käsityksiä ihmisyydestä itsestään.

”Ihmismieli on rakennettu ohjusten laukaisualustaksi. Meidän täytyy muuttaa ihmisen mieli”, Taipale siteeraa brittiläistä rauhanajattelijaa EP Thompsonia. ”Minä sanon, että jos sotilaat kehittävät kolmannen sukupolven ohjuksia, niin meidän pitää laittaa neljännen sukupolven ihmisiä niitä ohjuksia vastaan. Ja ihmiset tulevat voittamaan”, hän painottaa.

”Rauhanliikkeen saavutukset pitäisi koota kansien väliin. Silloin ihmiset näkisivät millaisia sosiaalisia keksintöjä sen kautta on syntynyt”, Taipale miettii. Vain muutaman ilmiön nimetäkseen hän mainitsee kansainvälisen oikeuden ja tuomioistuimen, Kansainliiton ja Yhdistyneet kansakunnat, Punaisen Ristin ja humanitaarisen avustustoiminnan.

Taipaleen mielestä julkisen keskustelun tulisi nostaa puolustuspoliittisten aiheiden – kuten Nato-jäsenyyden – rinnalle myös rauhanpoliittisia kysymyksiä. Poliitttisilta piireiltä hän toivoo erityisesti suurempaa kiinnostusta ja sitoutumista siviilikriisinhallinta- ja aseidenriisuntakysymyksiin.

”Suomen suurin vaihtoehto olisi, että luovutaan miinoista ja vähitellen ryhdytään suhtautumaan asiallisesti Venäjään”, Taipale toteaa. Hän on pitkään ajanut aloitetta Venäjän velkataakan kanavoimiseksi erityiseen stipendirahastoon. Sillä voisi kustantaa 500 venäläisen tutkijan vaihto-ohjelman Fullbright- ja ASLA-stipendiaattirahaston tavoin.

”Näin saisimme sukupolvien ylittäviä ystäviä naapurimaastamme”, Taipale toteaa. Suorat ihmissuhteet murentaisivat naapurikansojen välisiä ennakkoluuloja, pelkoja ja stereotypioita.

 

Ydinasioista puolesta ja vastaan

Erityisen dramaattisena Taipale kokee valtionavun leikkaamisen rauhanjärjestöiltä vuonna 1991. ”Kaikkien järjestöjen avut menivät saman pesuveden mukana”, Taipale harmittelee. ”Jos sydäntautiliitolta olisi pudotettu ne 70 prosenttia, he olisivat saaneet veritulpan sydämeen. Jos mielenterveysjärjestöltä, he olisivat tulleet hulluiksi.”

Taipale muistuttaa, ettei rauhanliike ole kuitenkaan kuollut. Nykyään se järjestäytyy erityisesti verkostoittain.”Aseistakiel-täytyjille on oma verkostonsa, on aseenviennin ja pienaseiden sekä miinojen ja kemiallisten aseiden vastaista verkostoa. On Pax Christiä, katolista liikettä, on lääkärien ydinsodan vastaista liikettä”, hän listaa.

Ammattinsa puolesta Taipale on toiminut aktiivisimmin lääkärien rauhanliikkeessä. Kansainvälinen lääkäriliike vastusti alun perin ydinvoimaa, erityisesti Yhdysvalloissa ja Ruotsissa, mutta alkoi vähitellen vastustaa äänekkäämmin ydinaseita. Hän oli perustamassa Lääkärin sosiaalinen vastuu -yhdistystä Suomeen 1980-luvun alussa.

”Todettiin, että ydinaseet eivät ole vain hyökkäyksen ja puolustuksen väline, vaan ne ovat magneetti, joka vetää tuhoa puoleensa”, Taipale perustelee. Suomessa ydinvoimakysymys on Taipaleen mukaan kuitenkin hajoittanut rauhanliikkeen rivejä.

”Me rauhanjärjestöissä päätettiin, ettemme ota kantaa ydinvoimaa vastaan, mutta keskustelemme siitä ja sen yhteydestä ydinaseisiin. Meillä on erikoistuneet liikkeet ydinvoimaa vastaan”, Taipale tarkentaa. Hän itse ottaa pesäeroa punavihreään ympäristö- ja rauhanliikkeeseen suhtautumalla myönteisesti Suomen ydinvoimalahankkeisiin.

Oman toimintansa Taipale kohdistaa maailmanlaajuiseen ydinaseriisuntaan. ”Peruspulma on: Jos meillä on viisi ydinasevaltiota, jotka eivät vakavasti pyri ydinaseriisuntaan, mikä oikeus vain heillä on pitää ydinaseita ja muilla ei? Kysymys on vallasta, hegemoniasta, ja se logiikka tulee jatkumaan,” hän pohtii.

”Jos meikäläinen analysoi ja ymmärtää tämän logiikan merkitystä, niin en kuitenkaan hyväksy henkilökohtaisesti, että Pohjois-Korea tai Iran saa ydinaseen. Mutta se, että ne pyrkii siihen, on tämän logiikan mukaista”, Taipale jatkaa.

Ensi syyskuussa tätä logiikkaa ja ydinaseriisunnan pulmia ratkotaan Helsingissä järjestettävässä kansainvälisen lääkärien rauhanliikkeen IPPNW:n konferenssissa. Taipale vastaa järjestelyistä Suomen päässä. Kesälomilla siis riittää tekemistä, eikä 40-vuotiselle rauhantyön taipaleelle ole loppua näkyvissä.

”Kyllä minä olen miettinyt, mitä minä teen aikuisena kun pääsen eläkkeelle. Eniten minä haaveilisin, että ryhtyisin taas päätoimisesti tekemään rauhanhommia”, Taipale toteaa.

Henri Onodera