Henri Salonen lähti marraskuussa Rauhanpuolustajien edustajana Aseistakieltäytyjäliiton järjestämälle matkalle Lissaboniin. Tarkoitus oli osallistua Naton huippukokouksen vastatapahtumaan ja raportoida lehdellemme. Matkustusväline oli bussi, ja matka yhteen suuntaan Euroopan halki kesti neljä päivää. Reissu osoittautui absurdiksi ja turhauttavaksi – aktivistit pysäytettiin rajalle.

Alkumatka Suomesta läpi Euroopan sujui hyvin, mutta Ranskan ja Espanjan rajalta AKL:n bussia varjostivat siviilipoliisit, jotka seurasivat meitä Portugalin rajalle asti. Vastassa oli parikymmentä rajavartijaa ja muutama Portugalin media edustaja. He tunkivat välittömästi bussiin sisälle videokuvaamaan meitä. Tällaisten huippukokousten yhteydessä on jo vakiintunut tapa, että jäsenmaat irtautuvat kokousten ajaksi Schengen-sopimuksesta voidakseen valvoa tehokkaammin ihmisten liikkumista.

Vastaanotto ja kohtelu raja-asemalla sai meidät tuntemaan itsemme kovan luokan terroristeiksi. Harvemmin joutuu naamioituneiden ja pumppuhaulikoilla aseistautuneiden poliisien vartioitavaksi ja ratsattavaksi aamuyöstä. Keneltäkään bussissa olevalta ei löytynyt mitään vähimmässäkään määrin epäilyttävää. Viiden tunnin kuulustelujen jälkeen saimme eteemme allekirjoitettavaksi kaksi dokumenttia. Toinen oli vakuutus siitä, että emme ole osallistumassa mihinkään laittomaan, edes kansalaistottelemattomuuteen, ja että käyttäytyisimme ehdottoman pasifistisesti. Tämä oli meille selvää – vaikkakin vakuutus tuntui nöyryyttävältä – sillä AKL on täysin pasifistinen järjestö. Toinen dokumenteista, joka meidät haluttiin allekirjoittavan, oli hyväksyntä maahan pääsyn eväämiselle kansallisen turvallisuuden nimissä.

Tilanne tuntui vähintäänkin absurdilta. Meitä ei siis päästetty maahan, sillä rajaviranomaiset olivat määritelleet ryhmän uhaksi kansalliselle turvallisuudelle. Tämä siksi, että bussissa matkustaneet olivat osallistumassa paikallisten rauhanaktivistien järjestämään ja pasifistiseksi julistautuneeseen Naton-vastaiseen mielenosoituskulkueeseen, joka järjestettiin 20.11. Lissabonissa. Portugalilaisia viranomaisia lainkaan väheksymättä ihmettelin, oliko termi pasifistinen ylipäänsä heille tuttu. Erittäin turhautuneissa tunnelmissa meidät käännytettiin aamuyöllä 18.11. rajalta, josta oli ajettava vähintään sata kilometriä Espanjaan.

Minulle matkan tarkoitus oli ollut osallistua Rauhan puolesta -lehden toimittajana Naton strategiakokouksen vastatapahtumassa järjestetttävään antimilitaristiseen asiantuntijaseminaariin ja kerätä kontakteja paikallisiin rauhanjärjestöihin. Seuraavana päivänä yritin uudestaan maahantuloa Portugaliin lentämällä Madridista Lissaboniin. Lento viivästyi puolella päivällä, koska Nato oli sulkenut jostain syystä koko Lissabonin alueen ilmatilan. Kun passeja skannattiin Lissabonin lentokentällä, minut vedettiin sivuun ja siirrettiin suoraan lentokentän säilöönottotilaan. Syyksi kerrotiin kuulumiseni vaaralliseen suomalaiseen pasifistiseen ja antimilitaristiseen järjestöön. Kuulustelijaani suoraan lainaten: "We have this record on you. It's not quite criminal record but record still. You cannot enter the country."

Puheet journalistin oikeuksista ja mielipiteenvapaudesta eivät herättäneet mitään reaktiota. Soittaessani jo Lissabonissa olevalle toimittajakollegalle sain vastaukseksi, etteivät suomalaiset viranomaiset aio ottaa millään tavalla kantaa kansalaistensa käännytyksiin maasta. Kun otetaan huomioon, että Suomi ei ole Naton jäsen, osallistuimme kokoukseen todella kovalla kaartilla: mukana olivat presidentti Halonen, ulkoministeri Stubb ja puolustusministeri Häkämies.

"Ei nyt aivan rikosrekisteri mutta..."

Tässä vaiheessa olin lentokentän pidätystilassa jo hieman ärsyyntyneenä ja kieltäydyin käännytyksestä ilman oikeusavustajaa. Uhkasin huutaa ja rimpuilla viimeiseen saakka jos minua yritettäisiin väkisin kuskata Madridiin lentävään koneeseen. Tilanteen toivottomuus kävi kuitenkin nopeasti ilmi, sillä vaihtoehtoina pikakäännytykselle oli jäädä Portugaliin putkaan koko Naton vastatapahtuman ajaksi ja päästä vasta maanantaina ensimmäiseen oikeusistuntoon ja tuomarin kuulemiseen. Sen jälkeen olisi seurannut vielä lisää putkaa seuraavaan oikeusistuntoon saakka. Pitkin hampain hyväksyin lopulta käännytyksen takaisin Madridiin, jossa lyöttäydyin uudestaan AKL:n bussimatkalaisten seuraan. Madridissa AKL järjesti viikonlopun aikana muiden rajalta käännytettyjen kanssa useita protesteja Portugaliin pyrkineiden mielenosoittajien käännytyspolitiikkaa vastaan.

Massiivisilla turvatoimilla Nato-kokouksen yhteydessä pyrittiin luomaan pelon ilmapiiri kansalaisten keskuuteen. Itse mielenosoituksethan sujuivat täysin rauhallisesti. Ainoastaan noin 40 ihmistä otettiin kiinni kokousten aikana, kun he toteuttivat pasifistista kansalaistottelemattomuutta makaamalla kokoustiloihin johtavalla tiellä.

Lissabonissa olisi ollut mahdollista osallistua laajaan, monipäiväiseen rauhanseminaariin sekä sotilasliitto Natoa arvosteleviin mielenosoituksiin. Yleiseen turvallisuuteen vedoten rajaviranomaiset kuitenkin päättivät mieluummin rajoittaa kansalaisten mielipiteenilmaisua ja kokoontumisvapautta kuin ottaa riskiä mahdollisesta mellakasta. Aseistakieltäytyjäliitto ja paikalliset rauhanjärjestöt olivat kuitenkin tehneet paljon työtä sen eteen, että kaikki mielenosoituksiin osallistuvat poliittiset ryhmät sitoutuvat ehdottomaan väkivallattomuuteen protesteissaan. Sitoutuneisuutta rauhanomaisuuteen ja mellakoinnin välttämiseen oli viestitty voimakkaasti myös Portugalin viranomaisille.

Jälkikäteen tarkasteltuna päätös ulkomaalaisten mielenosoittajaryhmien käännyttämiseen rajalta lienee tullut jo ennen kuin AKL:n bussi edes lähti matkalle. Bussin intensiivinen ja silminnähtävä seuranta Ranskasta saakka panee vahvasti epäilemään, että mielenosoittajat nähtiin turvallisuusriskinä, ja suomalaiset viranomaiset luovuttivat tietoja avunantona ranskalaisille, espanjalaisille ja portugalilaisille virkaveljilleen.

Kun minut käännytettiin toistamiseen maasta Lissabonin lentokentällä, kuulusteleva rajaviranomainen viittasi suoraan johonkin salaiseen rekisteriin, joka on "ei nyt aivan rikosrekisteri", mutta jossa on tietoja osallistumisistani mielenosoituksiin ja kansalaistottelemattomuustempauksiin ulkomailla. Olen ollut useita kertoja kiinniotettuna poliittisen toiminnan takia mielenosoituksissa ja vapautettu ilman, että syytettä olisi nostettu tai edes sakkoja annettu. Tietenkin kaikissa kyseisissä tilanteissa, joissa olen joutunut viranomaisten kanssa tekemisiin, on passini aina valokopioitu ja minut on valokuvattu. En tiedä, ovatko tämäntyyppiset poliisin keräämät listat ihmisistä laittomia, ja jos eivät, niin miten laajasti niitä saa levittää kansainvälisesti vaikkapa Belgian poliisilta portugalilaisille virkaveljilleen.

Kansalaistoiminta tukahdutetaan rajoituksin

Massiivisilla vastatoimilla kansalaisjärjestöt ja oikeus mielipiteenilmaisuun pelattiin Lissaboninkin kokouksessa paitsioon. Kokouksessa päätettiin muun muassa uudesta Eurooppaan rakennettavasta ohjuspuolustusjärjestelmästä, joka Naton pääsihteerin Anders Fogh Rasmussenin mukaan kustannustehokkaasti maksaa jäsenmaiden kesken 200 miljoonaa euroa kymmenessä vuodessa. Olemassa olevien sopimusten väliaikainen lakkauttaminen, kuten edellä mainittu Schengen-sopimuksen sivuuttaminen ja ennaltaehkäisevät toisinajattelijoiksi epäiltyjen kiinniotot joita viranomaisten ei tarvitse perustella, ovat jo pitkään olleet tavanomainen käytäntö. Vaikuttaa siltä, etteivät kansalaisliikkeet ole aikoihin onnistuneet saavuttamaan poliittisia voittoja tai saaneet edes ääntänsä kuuluviin huippukokousten yhteydessä. Vastarinnan keinot ja kritiikin esittäminen ovat kohdanneet entistä voimakkaamman viranomaiskoneiston, joka turvallisuuden nimissä pystyy tukahduttamaan protestit mitättömiksi ja merkityksettömiksi.

Jääkin arvioitavaksi, missä määrin tämänkaltaiset sanan- ja mielipiteenvapauden loukkaukset tulevat määrittelemään tulevaa antimilitaristista protestiliikettä, sekä kansalaistoimintaa ylipäänsä. Henkilökohtaisesti tuntui, että 90-luvun lopun kaltainen globalisaatiokriittisen liikkeen kansainvälinen vastarinta ja monikansalliset mielenosoitusmatkat ovat tulleet tiensä päähän. Strasbourgin Nato-mielenosoitusten merkittävät epäonnistumiset ja väkivalta huhtikuussa 2009 vaikuttivat varmasti päätökseen käännyttää ihmisiä Portugalin rajalta Lissabonin kokouksen aikana. Kööpenhaminan ilmastokokous joulukuussa 2009 oli merkki kansalaisaktivistien toimien systemaattisesta mitätöinnistä. Ihmisten ennaltaehkäisevät kiinniotot, mielenosoitusten rajaaminen kilometrien päähän kokouspaikoista ja lopulta kansalaisjärjestöjen asiantuntijoiden osallistumisen rajoittaminen kokousedustajina eivät herättäneet juuri mitään keskustelua valtavirtamedioissa. Tämä ei ole demokratiaa eikä oikeutta, jonka viranomaiset itsekin toki ymmärsivät myöntää. Kukapa sääntöjen laatijaa ja toimeenpanijaa rankaisisi? Kiinniotettuna raja-asemalla ja lentokentän putkassa on aikaa ajatella.

Henri Salonen