Ranskan ja Marokon "pyhä allianssi" on aina ollut ainutlaatuinen, eikä tilanne ole muuttunut. Le Monde -lehden pitkäaikainen toimittaja Jean-Pierre Tuquoi kirjoitti aiheesta kirjan Ranska ja Marokko – ikuinen avioliitto.

Kirjassaan Jean-Pierre Tuquoi kuvailee, kuinka Marokon pitkäaikainen kuningas Hassan II ennen kuolemaansa pyysi Ranskan presidenttiä Jacques Chiracia pitämään huolta kruununperijästä, pojastaan Mohammed VI:sta. Chirac piti lupauksensa ja oli valmis ottamaan yhteen Ranskalle ystävällismielisten valtioiden kanssa. Samalla Pariisin merkittävät vaikuttajat ovat tukeneet erityiskumppaniaan, joidenkin mielestä uutta siirtomaataan, ja heillä on yhteinen pääkaupunki: Marrakech. Tuquoin mukaan tilanne ei ole nykyisen presidentin Nicolas Sarkozyn kaudella muuttunut.

"Suhteet eivät ole muuttuneet. Se on ollut pettymys kaikille, jotka ovat toivoneet muutosta. Sarkozysta, kuten Chiracista aiemmin, on tullut tuttu vieras Marokon kuninkaan palatseissa", Tuquoi toteaa. "Sarkozy on matkustanut useammin Marrakechiin kuin Nizzaan tai Arcachoniin. Hän on juhlinut uutta vuotta lukuisia kertoja vaimonsa kanssa Marrakechissa Mohammed kuudennen omistamissa palatseissa tai kuninkaan rakennuttamassa Royal Mansourissa, joka on kaikkein ylellisin kaikista Marokon palatseista."

Muutos kevään presidentinvaaleissa?

Ranskan presidentinvaalien ensimmäinen kierros käytiin huhtikuussa. Sosialistien Françoise Holland voitti Sarkozyn ensimmäisellä kierroksella ja johtaa mielipidemittausten perusteella myös toista kierrosta.

"Ulkopoliittisten kysymysten osuus ei ole noussut merkittäväksi vaalikampanjoissa. Talouskriisi, työttömyys ja ostovoiman hiipuminen ovat olleet paljon tärkeämpiä aiheita. Syyrian ja Afganistanin tilanteista tuskin juuri mainitaan, valitettavasti. Maghreb [Marokko, Algeria, Tunisia, Libya ja Mauritania] yleensä ja Ranskan ja Marokon suhteet jäävät niin ikään mainitsematta."

Tuquoi ei usko, että vasemmiston voitto toisi suuria muutoksia sen enempää kuin François Mitterrandin noustessa valtaan 80-luvulla.

"Ehkä ihmisoikeuskysymykset ja vaatimukset aidosta demokratiasta nousevat esille. En kuitenkaan usko liittolaissuhteiden mullistukseen etenkin kun on tiedossa, että sosialistisella vasemmistolla on läheiset suhteet 'kuningas Mohammed VI:n ystäviin'. Useat sosialistijohtajat, lukuun ottamatta Francois Hollandea, viettävät säännöllisesti lomiaan Marokossa. Puhun heistä kirjassani."

"Arabipääsiäinen" ja Ranska

Tuquoi ei usko, että tammikuussa 2011 alkaneet kansannousut Pohjois-Afrikassa vaikuttaisivat olennaisesti Ranskan suhteisiin alueen valtioiden kanssa. Tosin erilaiset intressitahot ovat pyrkineet hyödyntämään tapahtumia omien päämääriensä mukaisesti.

"Kun Algeriassa mellakoitiin vuoden alussa, tietty osa Ranskan lehdistöstä toivoi mielenosoittajien kaatavan maan hallituksen. Näin ei tietenkään tapahtunut. On selvää, että algerialaiset ovat tyytymättömiä vallanpitäjiin, mutta samalla 1990-luvun sisällisodan arvet ovat tuoreessa muistissa. Marokon kohdalla taas mielenosoitusten merkitystä on pyritty vähättelemään. Kaikki hurrasivat yhteen ääneen, kun kuningas ilmoitti järjestävänsä kansanäänestyksen perustuslaillisesta uudistuksesta. Kuninkaasta on tullut Ranskan viranomaisten silmissä kaukonäköisyyden ja visiönäärin ilmentymä arabimaailmassa."

Johtajat ovat saaneet väistyä Tunisiassa, Egyptissä, Libyassa ja viimeksi Malissa. Mistä johtuu, että Algeria ja Marokko ovat pysyneet naapureihinsa verrattuna suhteellisen rauhallisina?

"Algerian kohdalla korostan sisällisodan tuoretta muistoa. Kun kansa on alkamassa toipua 150 000–200 000 henkeä vaatineesta sodasta, se miettii kaksi kertaa ennen kuin lähtee kaduille. Marokon kohdalla on tunnustettava, että hallinto on toiminut taitavasti. Se ymmärsi, että on parempi antaa hiukan periksi joissain kysymyksissä ja välttää siten aluetta pyyhkivät muutoksen tuulet."

"Luultavasti neuvonantajat ja Ranska ovat työntäneet kuningasta uudistusten tielle. Kiistämättä voidaan todeta, että manööveri oli onnistunut. Mohammed VI onnistui ottamaan haasteen vastaan. Kaiken lisäksi muutos olisi vaatinut konservatiiviset islamistivoimat kaduille. He pystyvät mobilisoimaan suuria määriä ihmisiä ja uhkaamaan hallintoa. He valitsivat kuitenkin toisen tien."

Marokon parlamenttivaalien suureksi voittajaksi nousikin maltillinen islamilainen Oikeus ja kehitys -puolue (PJD), jolla on läheiset suhteet kuningashuoneeseen.

Libyan sota ei vienyt uskottavuutta

Ranska oli Britannian kanssa etunenässä kaatamassa Muammar Gaddafin hallintoa Libyassa, vaikka molemmat maat olivat solmineet lukuisia kauppasopimuksia ja tehneet tiivistä yhteistyötä "terrorismin vastaisen sodan" puitteissa. Miksi yhtäkkinen täyskäännös?

"Uskon, että Ranskan oli saatava synninpäästö suhtautumisestaan Tunisian vallankumoukseen. Pariisi oli tukenut Ben Alin hallintoa loppuun saakka ja myi pitkään poliisi- ja sotilasapua diktaattorin turvallisuusjoukoille. Ranskan oikeisto halusi unohtaa ikävät muistot. Kyse on puhtaasta opportunismista. Gaddafi ei ollut Pariisin vihollinen, vaan hallinto otti hänet juhlallisesti vastaan ja halusi myydä maalle hävittäjiä ja ydinvoimalaitoksia."

Tuquoi ei usko, että Ranska olisi menettänyt uskottavuutensa alueella. Päinvastoin, etenkin kun se on ottanut vahvan roolin Syyrian tilanteessa. Ranska ajaa aktiivisesti Bachar Al-Assadin hallinnon kaatamista. Entä vaikutukset Euro-Välimeri-kumppanuuden näkökulmasta?

"Koko Euro-Välimeri-projekti oli kuollut jo syntyessään. Prosessi ei ole koskaan todistanut tarpeellisuuttaan. Uskon, että niin kauan kuin Lähi-idän konflikti pysyy ratkaisemattomana, Euro-Välimeri-projekti on vain tyhjä kuori."

Länsi-Saharan konflikti hiertää

Länsi-Saharan konflikti on hiertänyt erityisesti Marokon ja Algerian välisiä suhteita ja siten vaikeuttanut myös Euro-Välimeri-kumppanuuden syventämistä sekä Pohjois-Afrikan maiden yhteistyön tiivistymistä yleensä.

"Vaikka konfliktiin löytyisi ratkaisu, uskon että Algerian ja Marokon suhteet säilyvät huonoina", Tuquoi arvioi. "Ei siksi, että maiden kansat olisivat keskenään vihamielisiä. Päinvastoin. Ne ovat hyvin lähellä toisiaan. Sen näkee jopa urheilusta, etenkin jalkapallosta. Kun toinen maa karsiutuu kisoista ja toinen ei, pudonneen maan kansalaiset siirtyvät kannattamaan jatkoon päässyttä joukkuetta. Marokon kannattajista tulee spontaanisti Algerian kannattajia ja toisin päin. Poliittisella areenalla tilanne on toinen, ja maiden hallitukset epäilevät toisiaan. Meillä on kaksi naapuria, jotka ovat samankokoisia, niillä on sama määrä asukkaita ja samankaltaiset taloudelliset olosuhteet. Toisessa vallitsee absoluuttinen monarkia. Toinen on armeijan hallitsema kontrollivaltio. Miten joku voi kuvitella niiden tulevan toimeen keskenään? Se on mahdotonta. Ne ovat ajautuneet keskinäiseen kilpailuun joka tulee jatkumaan."

Karim Maiche

Jean-Pierre Tuquoi on sunnuntaina 27.5.2012 kello 15 Maailman Kirjojen Amazon-lavalla Helsingin Rautatientorilla. www.maailmankirjat.fi